Alkoholilaki arjen tasolla – kosteiden kotien kokemukset mukaan keskusteluun

Kakkoskirjani alkoholista etenee täällä kivasti kevään laukatessa kohti kesää. Tuo lisääntyvä lämpö ja huikea valo saavat kyllä ihan uuden mittakaavan virrat päälle! Olen viime päivät intoillut uusista löytyneistä lähdekirjoista ja mukaan saaduista mielenkiintoisista haastatteluista.

Kalenterissani on vielä 1,5 kuukautta aikaa kiivaasti naputtaa pakettia kustannustoimittajan seuraavaan syyniin, sitten koittaa erittäin kaivattu melkein neljän viikon mittainen loma, jonka jälkeen taas toinen kiihkeä 1,5 kuukauden takomisjakso. Meinaan tällä kertaa raivata heinäkuun ja alun elokuutakin kokonaan kirjan kirjoittamiselle ja pitää hetken taukoa palkkatöistä, mutta se tarkoittaa toki sitä, että juuri nyt on tehtävä rahat sisään sen turvaamiseksi. Tekemistä totisesti riittää!

Vaan kuuluupa sentään muutakin. Pääsin nimittäin viime viikolla vierailemaan Smolnassa, upeassa valtioneuvoston juhlahuoneistossa. Siellä kokoontui 13.4. ensimmäistä kertaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon kokoon kutsuma alkoholilain kokonaisuudistuksen seurantafoorumi (ALKU), jonka jäseneksi minut kutsuttiin.

smolna

Meitä istuu foorumissa kaksikymmenpäinen joukko. Mukana on puheenjohtajana toimivan ministeri Saarikon lisäksi mm. matkailun, myynnin ja tuottajien väkeä, ministeriöiden edustajia, tutkijoita ja järjestöjen porukkaa esimerkiksi ehkäisevän päihdetyön ja päihdeongelmaisten näkökulmasta. Tarkoituksenamme on kukin osaltamme tuoda pöytään näkökulmia uudistuksen vaikutusten tarkastelemiseksi, koota ja jakaa tietoa sekä käydä yhteistä keskustelua.

Otin tietysti ilolla ja suurella mielenkiinnolla pöydästä paikkani. On tosi tärkeää, että käytännön arjen vinkkeli ja esimerkiksi kosteiden kotien lasten kokemukset eivät katoa pykälä-, tuonti- ja senttilitrapuheen taakse, ja siitä muistutin myös ensimmäisen tapaamisemme esittelyvuorollani. Tätä näkökulmaa haluan pitää esillä tietysti jatkossakin.

Foorumin on tarkoitus kokoontua kesään 2019 asti muutaman kuukauden välein, ja seuraavan kerran istumme pitkän pöydän ääreen syksyllä. Tarkoituksena on silloin pohtia, miten alkoholilakiin tehdyt muutokset vaikuttivat kesään eri näkökulmista katsottuna. Tosi kiinnostavia aikoja edessä siis kaikin puolin!

Mitenkäs kevät etenee ruudun sillä puolen?

Mainokset

Hyvä viikonloppu

Olipas kiva viikonloppu. Tuli liikuttua ja ulkoiltua tosi paljon, ja vietettyä aikaa rauhassa kotosallakin. Täällä on vähän kummallisenkin rauhallista nyt, kun esikoislapsonen on Japanin reissulla. Hauskaa toisaalta viettää aikaa myös kolmisin, tällaisena pienperheenä.

Sielussa ja ruumiissa on viikonlopun jälkeen hyvä fiilis. Astmalääkäri laittoi siitepölyoireet parempiin aisoihin, ja henki kulkee taas paremmin. Sain myös jo alkuvuodesta odotellun projektin käyntiin, ja olen siitä tosi hyvilläni.

Aurinko paistoi läpi viikonlopun, ja tuli puuhattua pihallakin. Kuopuksen kanssa tehtiin pääsiäishommia. Niin ihana, iso pieni tyttö!

Koska keuhkoissa virtasi taas vaihteeksi happea, pääsin myös molempiin viikonlopun treeneihin. Oli ihanaa. Ihan erityisen hyvältä tuntuivat pikkuisen alavireen jälkeen semmoiset lämpimät, osallistuvat ja ymmärtävät halaukset ja kivat, eteenpäin kannustavat sanat. Ihmiset osaavat olla tosi ihania.

Tällä viikolla on paaaaaaljon hommia. Pitää tehdä sisään kovaa vauhtia lähenevän Irlannin reissun alle jäävät duunihommelit. Onneksi maanantai alkaa kuitenkin lempeimmällä mahdollisella tavalla, kampaajan penkissä,

 

Kas, mikä merkillinen tyhjä päivä!

Tänään on toinen ihan tyhjä lauantai sitten 21.7. Melko merkillinen olo siis, tässä vain, teetä juoden. Tytöt puuhaavat yläkerrassa jotain ihan sopuisia juttujaan. Johku lähti mökille kavereitten kanssa. Tässä vain ollaan. Hissun kissun. Suurin siirtymä on naapuriin siskon luokse moikkauskäynnille kohtapuoleen.

Kesän jälkeiset lauantait ovat olleet täyteläisiä. Kivalla tavalla, mutta kuitenkin. 6 niistä on mennyt pelireissulla tai bootcampilla ja muut ystävien ja sukulaisten seurassa erilaisissa lystinpidoissa. Kun derby jo perustreenien aikaan nappaa jokaisesta perjantai-illasta ajan klo: 18- 23 ja sunnuntaiaamuista noin klo: 8.30- 14 niin tarvitsee tälläistäkin välillä. Todella tarvitsee.

Mitä sitä sitten tekemään, kun yhtäkkiä onkin kokonainen kummallinen päivä käsissä? Nukkuisiko pitkään? No ei. Olin ylhäällä kahdeksan jälkeen. Heräsin suklaanhimoon.

Hyppäsin autoon ja hain raakasuklaakamat. Testailin ja touhuilin, ja nyt pakkasessa on taivaallista piparmintulla ja mulperimarjoilla maustettua raakasuklaata. Kuivattelin myös lehtikaalisipsejä koemielessä. Kaikenlaista tämä nykyinen oleminen teettääkin! Kokkailin lounasta. Kohta varmaan kutaisen peukut esikoisen tumppuihin. Melkoista mummoilua siis. Ihanaa, rauhallista mummoilua. Just hyvää.

Hyvää saumaan tuleekin, mummoilupäivä. Lokakuu on vauhdikas. Se on sitä jotenkin aina, mutta nyt eritoten. Kellomäkeläiset juhlaviikot alkavat tästä päivästä, Johkun synttäreistä. Ensi viikolla ovat luvassa Tule hyvä kakku -kirjan julkkarit, siskon synttärit, mun ja Johkun 20-vuotispäivä, omat synttärit ja lauantain peli Orimattilassa. Seuraavaa viikkoa värittävät kirjamessut ja pari muuta puhdetta. Kaikenlaista festaria siis näköpiirissä – osaa juhlitaan hartaammin ja osaa vähemmän raflaavin menoin. Mitenhän ne näin aina kasaantuvatkin samoille viikoille.  Touhurikasta aikaa, ei mitään kaamosmöllötystä.

Elämä on niin kivaa. Vaikka välillä vähän kaikenlaista kompastustakin koittaa eteen pistää, niin kyllä mä vaan tässä elämässä niin viihdyn. Tyytyväistä suklaahyrinää tähän.

 

Parhaat puoleni – suhteellisuusteoria

Haastatin taannoin erästä psykiatria. Hänen puheistaan varsinkin yksi asia on mietityttänyt paljon jälkeenpäin. Psykiatri totesi, että lapsille muodostuu karu kuva aikuisen elämästä, jos he aina näkevät vanhemman vain stressaantuneena töiden jälkeen. Jotenkin niin, että kotiin tulee väsynyt ja ärtyisä tyyppi, joka kaatuu sohvalle vielä selailemaan duunipaperit loppuun. Sitten tiskataan, pyykätään ja siivotaan raivoisasti torppa kuntoon. Vasta kun lapsi on mennyt nukkumaan, alkaa vanhempien rento oma aika. Sitä lapsi ei koskaan näe, joten sitä ei lapsen maailmassa ole. Aikuinen ei oikein koskaan ole rento. Tai joo on, muutaman hetken loma-aikaan ja ehkä puolet viikonlopusta. Leijonanosa ajasta menee kuitenkin työarjessa tampaten.

Tuumin, että tämä tapahtuu kyllä aikuistenkin välillä helposti. Jäin yhden erityisen kiivasrytmisen työrupeaman jälkeen miettimään, näkikö puolisoni sen aikana minua kertaakaan kivoissa vaatteissa, rentona ja hauskana. Tulin kotiin, vedin jalkaan lököhousut, pesin meikin ja painuin nukkumaan. Ehkä ärhentelin siinä matkalla vessasta sänkyyn  jotakin laskuista ja stressistä. Sama tapahtui toisessa suunnassa. Puoliso toimi täsmälleen samoin. Näimme toisiamme vain rättiväsyneinä ja mehut imettyinä. Läheisimmän silmissähän uskaltaa olla millainen hyvänsä. Useammin pahassa kuin hyvässä.  Kiva kumppanukset!

Kontrasti on silloin suurimmillaan, jos töissä on kivaa ja siellä viihtyy. Työkavereiden edessä tulee oltua hauskimmillaan ja nokkelimmillaan, nättinäkin varmaan, tai ainakin jotenkuten siivona. Työpaikalla harvalle tulee mieleen tiuskia ja räksyttää. Siellä neuvotellaan ja joustetaan. Pulputellaan ideoita ja ruokitaan toistenkin luovuutta.

Kotona kaiken voi sitten kostaa.

Eihän se ole tietoista toimintaa. Ei kukaan kai kamala halustaan ole. Väsymystään vain tulee teutaroitua, ja unohdettua se, että nämä vikat tunnit tässä ovat sinun ja minun aikaa. Perheaikaa. Suhdeaikaa. Laatuaikaa nyt ei ainakaan.

Mitenhän tuon aina muistaisi tässä mutapainissa. Ettei tarvitsisi olla käärmeissään puolison työkavereille siitä, että he niistävät rakkaasta kaiken parhaan ja näkevät hänet kivoimmillaan, tai että kersatkin saisivat palan siitä rennosta tyypistä.  Koska onhan se melkoinen sääli.

Resonoiko?