Kokovartalofiilis 8 vuotta – Oudoimmat hakusanat ja kadonneet kirjoitukset

Kokovartalofiilis-blogi täyttää tässä kuussa 8 vuotta. Melkoista! Yhteensä olen pitänyt blogia 12 vuoden ajan. Tätä ennen kirjoitin Kokovartalofiiliksellä-nimistä blogia, jolle kävi köpelösti. Sitä aiemmat kirjoitukset ovat ihan internetin alkusumujen aikaa. Hassua, että välillä edelleenkin huomaan ajattelevani, että tämä nykyinen on se ”uusi” blogi. Aika ja sen riento.

Tehdäänpä taas pieni retrospektiivinen katsaus menneisiin vuosiin.

Tänne löydetään kummallisilla keinoilla. Kaikkien aikojen suosituin hakusana on vähän mielikuvituksettomasti kokovartalofiilis, mutta hyvänä kakkosena tulee Eija Vilpas alasti. Blogia pitkään lukeneet tuntevatkin tämän merkillisen homman. Minulle on mysteeri, miksi sillä haulla alettiin alunperin tulla blogiini, ja tilanne on jäänyt hassusti elämään. Tiedän joitakin lukijoita, jotka edelleen käyttävät sitä hakuna päästäkseen tänne. Elämä totta vieköön on ihmeellistä.

Tänne tullaan myös monilla muilla erikoisilla hauilla, kuten joogahousut, perhostapetti, joulukarkit ja vesiputous. Ehkäpä ne kertovatkin siitä, miten isolla otannalla aiheita on ollut vuosien varrella käsittelyssä. On matkapäiväkirjoja, remonttijuttuja, erilaisia sairaus- ja kommelluskertomuksia ja yleisiä kuulumisia. Viime vuosina tietysti paljon myös alkoholiaiheita. Blogi kasvaa kirjoittajansa matkassa.

Nelisen vuotta sitten alkanut merkillinen kiertohuimaus luetuttaa näemmä edelleen. Samoin auto-onnettomuusjutut viiden vuoden takaa. Vertaistuessa on voimaa ja minustakin tuntuu lohdulliselta lukea, jos joku toinen on kokenut samanlaisia vastoinkäymisiä. Päivitetään tähän vaikka pikaisesti, että onnettomuudesta ei enää ole vaivoja vitsauksina. Selästä toki puuttuu edelleen iskunvaimennus, koska niitä ei sinne takaisinkaan saa, mutta ei se estä toimimasta käytännössä mitenkään. Huimaus jäi pysyväksi vaivaksi, mutta aivot ovat oppineet toimimaan sen kanssa tosi hyvin. Nykyisin maailma pyörähtää ympäri oikeastaan vain vähän väärissä asennoissa lähinnä kylkimakuulla ja jos on päällä isompi flunssa, joka vaatii elimistöltä enemmän huomiota. Ei mitään, minkä kanssa en pärjäilisi oikein mainiosti siis.

Kurkkasin äsken vähän maatilastoja ja huomasin ilokseni ja vähän ihmeeksenikin, että lukijoita on tämänkin vuoden aikana ollut 61 maasta! Moikka vain sinne maailman ääriin! Osa lukijoista on ollut matkassa mukana jo sieltä edellisestä blogista lähtien. On aina ihan älyttömän kivaa nähdä kommentti tutulta tyypiltä.

Kaikkein suosituin kirjoitus kautta aikojen on ollut Pakko saada draamaa, joka käsitteli kosteissa kodeissa kasvaneiden tunne-elämän kiemuroita aikuisuudessa. Tarkemmin sitä, mistä johtuu joidenkin liikaa juovien vanhempien kanssa varttuneiden taipumus ajautua aikuisena myrskyisiin ihmissuhteisiin ja hankkia elämäänsä dramaattisia käänteitä silloinkin, kun kaiken tavallaan luulisi olevan tosi hyvin. Tosi moni ihmettelee tätä taipumustaan minulle keskustellessamme.

Tuon kirjoituksen perään kysellään edelleen välillä ihan yksityisviesteilläkin, vaikka olen ottanut sen pois blogista jo hyvä tovi sitten. Jos ajattelisin pelkästään blogin suosion kannalta, kannattaisi teksti ihan ilman muuta pitää täällä luettavana, mutta en ajattele niin. Kai se on enemmän journalistinen juttu. Poistan blogista sellaisia tekstejä, joiden aiheen olen käsitellyt paremmin, monipuolisemmin ja parhaimman nykyisen tietoni pohjalta jossakin sen jälkeen, ja alkoholiaiheiden kohdalla poistoja on ollut paljonkin. Se johtuu tietenkin siitä, että olen pohtinut kysymyksiä paljon laajemmin ja monipuolisemmin Kosteusvaurioita -kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjassani ja olisi hassua, jos verkossa kiertelisi samaan aikaan monta vuotta vanhempaa tekstiä.

Kokovartalofiilis-blogi on koko olemassaolonsa ajan pyörinyt harrastuspohjalta ilman minkäänlaisia tulon lähteitä. Se on pari kertaa haluttu jonkin isomman sivuston alaisuuteen niin, että olisin alkanut saada siitä lukijoiden määrän mukaan tuloja, mutta olen halunnut kirjoittaa omiin nimiini. En ole halunnut ottaa paineita julkaisuaikataulusta tai siitä, mitä arvelisin lukijoiden eniten haluavan kuulla, vaan kirjoittaa juuri niistä aiheista ja sillä tiheydellä kun on tuntunut omalta. Luulen, että jos alkaisin hulluna optimoida, menettäisin aika pian mielenkiintoni koko hommaan. En tarkoita, että sellaisessa bloggaamisessa olisi mitään vikaa, ihan fiksuahan se on, mutta ei minun juttuni. En ole mikään blogien bisneshai, kuten huomataan, mutta palkkani onkin aina tullut muusta kirjoittamisesta ja puhekeikoista.

Välillisesti olen tietenkin saanut myös tuloja tätä kautta, jos huomioidaan se, että osa asiakkaistani sekä lehtipuolella että luentojen osalta on löytänyt tänne ja tilannut sitten minua omiin tarpeisiinsa. Sehän on ilman muuta kivaa! Ja onhan niinkin, että ilman tätä blogia koko esikoiskirjani olisi ehkä jäänyt syntymättä. Ja sitä kautta ehkäpä tämä toinenkin. Näitä on vaikea arvioida, muttei ole onneksi tarviskaan.

Ei minulla ole mitään palkallista bloggaamista vastaan, tietenkään. Olen vuosien varrella blogannutkin palkatusti muualla, kuten Kotivinkille kahteen otteeseen käsityö- ja perheaiheista ja edesmenneelle KG-lehdelle terveyteen ja painonhallintaan liittyvistä aiheista. Ihan samankaltaista naputtelua on tietysti ollut myös kolumnointi. Niitä hommia olen samaan aikaan tämän blogin kanssa tehnyt ainakin Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin, Osaava Kodinrakentaja-lehteen, Hämeen Sanomiin, kertaluonteisesti Alkolle ja edelleen jatkuen Mielenterveyden keskusliiton Tunne & Mieli -sivustolle ja Sininauhan Toivo-lehteen. Kivoja hommia kaikki!

Minulla on ollut pitkään myös pari omaa sivublogiprojektia, kuten liikuntaan ja ruokaan painottunut Treenifiilis ja todellinen hyvän mielen hanke So I Bought a Lipstick -huulipunablogi. Kumpikin on tällä hetkellä ajanpuutteen vuoksi katkolla, mutta aina välillä mielin kummankin äärelle. Katsotaan, ovatko hyllyllä pysyvästi, vai vieläkö joskus niidenkin aktivointiin olisi aikaa.

Mitäpä sitä muuta voi todeta, kuin että tykkään jäsentää ajatuksiani kirjoittamalla.

Välillä blogi kärsii pahasti kirjan kirjoittamisesta, kolumnoinnista ja puhetilaisuuksista, koska pistän tietysti isoimmat paukut näihin työhankkeisiin. Samalla tämä palsta on kuitenkin mitä rakkain harrastus, enkä osaa enkä haluakaan lopettaa. Itse asiassa suunnittelen pieniä uudistuksia ensi vuodelle. Aika ajoin on kiva muuttaa ulkoasua ja parannella luettavuutta. Laittakaa siis ihmeellä kommenttia, jos jokin kaipaa mielestänne parannusta. Ja aina saa ehdotella aiheitakin, tietty.

Olen miettinyt vuosien varrella useampaan otteeseen Kokovartalofiiliksen sometarjontaa. Olisiko oma Facebook-sivu ja IG-profiili hyväksi vai ei, mitä tuumitte? Olisiko niiden kautta helpompi löytää uudet tekstit luettaviksi? Nyt olen vain jakanut merkinnän jommassa kummassa tai toisinaan kummassakin henkilökohtaisessa profiilissani. Jos tekstit olisivat keskitetysti jossakin omalla sivustollaan, olisi tietysti helpompaa hallita kommentointia ja vastailla kysymyksiin. Samalla se ehkä vaatisi aktiivisempaa someläsnäoloa kuin haluaisin. No jaa. En ole vielä päässyt tässä tätä pidemmälle. En välttämättä pääsekään, mutta eipä haittaa sekään.

Pitkästä virsi kaunis! Suurkiitos kaikille tähän mennessä matkassa mukana kulkeneille! Olette mielessäni enemmän kuin varmasti ajattelettekaan!

Tässä sunnuntain ratoksi kunnon setti kantria!

Mainokset

Terveisiä kirjankirjoituslomalta – arki alkaa taas!

Ensimmäinen villapaita-aamu Hämeenlinnassa! Taitaa olla hyvä hetki päivittää vähän kuulumisia kesähuilin jälkeen. Tämä onkin ollut poikkeuksellinen kesä. Ihan ainutlaatuinen.

Pistin kesäkuun alussa kaikki tietoliikennekanavat säppiin puhelinta ja someja myöten ja matkasin Kreikkaan. Tosi syntinen olo olla saavuttamattomissa, mutta nopeasti siitä oppi kyllä nauttimaankin! Muhin Peloponnesoksen maisemissa 3,5 viikkoa perheeni kanssa Airbnb-talossa. Ahmin vinon pinon kirjoja, uin altaassa ja meressä, tuijottelin riippumatosta läheisiä vuoria ja kiertelin koko joukon historiallisia paikkoja Olympiasta Spartan kautta Delfoin oraakkelien majoille. Oli upea reissu, joka totaalisesti katkaisi kevään työkelat, ja se tulikin tarpeeseen. Seuraavaksi oli nimittäin vuorossa ihan muuta.

Kun palailin juhannuksen jälkeen Suomeen, alkoi ensimmäinen kokonainen apurahakauteni kirjan kirjoittamisen parissa. Olen aikaisemmin saanut pieniä apurahjoja, mutta nyt Taiteen edistämiskeskus myönsi minulle pidemmän jakson, joka mahdollisti täydellisen uppoutumisen. Ihan taivaallista! Pistin siis freetoimittajan työni hetkeksi tauolle, vaikka kyllä tuntui vaikealta. Vaikka olen ollut yksinyrittäjä jo toistakymmentä vuotta, on aina vähän hyppy pääedellä pimeään sanoa asiakkaille, etten ole käytettävissä viikkokausiin.

Kosteusvaurioita-kirja syntyi kokonaan töiden lomassa varhaisina aamuina, myöhäisinä öinä ja viikonloppuina, enkä ole edes tajunnut, kuinka eri asia on voida jatkaa samaa ajatusta rauhassa päivästä ja viikosta toiseen ilman alituista poukkoilua muihin mietteisiin. Täysin erilaista! Oli mahdollista hapuilla rauhassa kiinni vaikeista ajatuksista ja imeä valtava määrä taustakirjallisuutta aivoihin ilman sirpaloitumisen pelkoa. Saisipa aina kirjoittaa näin!

Sitä apurahakautta olen takonut nyt seitsemisen viikkoa ja viimeisiä päiviä viedään. Loput kaudesta kirjoitan kirjaa tavalliseen tapaan töiden ohella. Olen melkoisen tyytyväinen itseeni, sillä olen todella naputtanut naputtamistani siitä juhannuksesta asti. Joka päivä, pitkiä päiviä. Kesään mahtuu tasan kaksi lyhyttä, kahden yön mökkireissua, joiden aikana olen ollut käsikirjoituksesta irti. Tulostakin on tullut. Ylihuomenna kustannustoimittajani saa paksun nivaskan luettavakseen ja minä kirjalta pari viikkoa rauhaa töiden käynnistelyyn. Se onkin totisesti tervetullutta. Alan olla aivan korviani myöten täynnä tuota tekstiä muhittunai sen kanssa vierihoidossa näin tiiviisti!

Toista kirjaa on ollut esikoiseen verrattuna tosi erilaista kirjoittaa. On ollut parempi tolkku siitä miten homma etenee, ja toisaalta enemmän paineitakin. Tämä toinenkin kirja käsittelee alkoholia, mutta aivan eri vinkkelistä kuin Kosteusvaurioita, joten vetoapua ei siinä mielessä ole ollut tarjolla. Samalla on tuntunut aivan tolkuttoman etuoikeutetulta saada tehdä toinenkin kirja ja paneutua tähän mieltä kaivelevaan aiheeseen pää edellä pitkäksi aikaa. Luulen, että osaan enemmän nyt, mutta ei se näytä tekevän hommasta yhtään kevyempää. Aika tuskaista päkistämistä on, vaikka nautinnollistakin. Jotenkin fiilikset kulkevat jännänä aallokkona: kun ensin tuntuu kaksi viikkoa siltä, etten tajua mitään yhtään mistään, on seuraava viikko täynnä oivaltamista ja kiihkeää etenemistä. Olen ollut tosi lähellä luovuttamista ja toisaalta melkoisen messiaanisissa riemun tunnelmissakin. Sitä ristipainetta ja vuoristorataa täytyy kai vain oppia jotenkin sietämään.

Tällä viikolla käynnistyvät normaalit työt. Jännittää vähän, ja samalla innostaakin. Syksyn käynnistymisen myötä alkaa taas myös reissuelämä erilaisten puhekeikkojen merkeissä. Syyskuulle mahtuu jo kaksi, kun käyn ensin kommentaattorina THL:lla uuden Näin Suomi juo -kirjan jukaisutilaisuudessa ja sitten luennoimassa Vantaan Päihdefoorumilla. Tosi mielekkäältä tuntuvat nämä hommat edelleen. Alkoholi on nyt ollut osana jokapäiväistä tekemistäni jo yli neljä vuotta. Aikamoista!

Ajattelin aktivoitua kirjailemaan kirjan etenemisen tunnelmia tänne nyt aktiivisemmin. Edessä on pitkän muhittelun jälkeen taas vaihe, jossa tapahtuu paljon. Kirjalla on jo nimi ja kannetkin ovat juuri tekeillä. Tiedän toki julkaisemisen ajankohdankin. Hetken vielä ne ovat hyshys-juttuja, mutta ihan varmuudella kerron lisää heti, kun lupa heltiää! Ehkäpä Kreikan reissustakin voisi tehdä matkakertomuksen.

Millaista kesää te olette viettäneet? Tuliko luettua hyviä kirjoja? Vinkkailkaahan niistä!

 

Työvuosi starttasi hyvillä hommilla

Työvuoden eka haastattelupäivä on takana. Aloitin en-yhtään-pehmeällä laskulla  – sellaisella oikein asia-asia -haastattelulla opetus- ja kulttuuriministeriössä. On hauskaa, että vaikka olen tehnyt tätä työtä jo 14 vuotta, niin ihan jokaisen loman jälkeen jännitän osaanko enää. Jännitän ekaa haastattelua, ihmisen kohtaamista ja sen kirjoittamista jutuksi. Uumoilen kaiken ammattitaitoni ja luovuuteni valuneen viemäriin tauon aikana. Ihmettelen miksi olenkaan alalla. Se klassinen totaaliseksi tunariksi paljastumisen pelko hiipii selkäpiihin. Kaipa sen jännityksen tarvitsen latautuakseni aina uuteen kauteen. Haastattelu meni oikein erinomaisesti ja jutusta tulee hyvä.

Myös muut hommat starttaavat tällä ja seuraavalla viikolla täyteen höyryyn. Näppiksellä on juttuja oikein ilahduttavan paljon vuodenaikaan nähden. Ovat usein tupanneet olemaan varsin hiljaisia nämä alkuvuodet. Nyt on tekeillä tekstiä ainakin liikunnan kansanterveydellisistä vaikutuksista, avannoista, vastaan sanomisen vaikeudesta ja ystävyyssuhteista. Yksi radiosarjan aihio kytee takaraivossa ja vaatisi hahmottelemista. Ja sitä kirjaakin pitäisi käydä nyt kunnolla työstämään. Ihan mahtava, monipuolinen työkattaus!

On superkivaa, että tämän vuoden töihin kuuluu perus lehtimieshommien lisäksi lempparihommiani, sekä vierasbloggausta että vieraskolumnointia! Ne juttutyypit ovat mulle tosi mieluisia.

Olen vuosien varrella blogannut palkallisesti ensin käsityö- ja sitten perheaiheista Kotivinkille ja sittemmin muutamana eri vuonna terveysaiheista KG:lle. Tänä vuonna saan kirjoittaa nuorille pienen sarjan verran a-klinikkasäätiön Varjomaailma-blogin vieraana ensi viikosta lähtien. Olen tosi innoissani siitä!

Myös kolumnoinnista tykkään tosi paljon. Kirjoitin tänne Hämeenlinnaan muutomme jälkeen muutaman vuoden ajan remonttikolumnia Osaava Kodinrakentaja -lehteen, pitkään sellaista sekalaista peruskolumnia Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin ja viime vuonna aloitin vieraskolumnistina Hämeen Sanomissa. Ihan mahtavaa, että saan  nyt 2015 vuoden jatkaa HäSa:n kolumnistina! Meitä on siellä muitakin. Kiertävä vuoro on kiva, kun ehtii vähän aina pureskella seuraavaa sanottavaa.

Tällainen esittely meistä oli loppiaisena lehdessä. Näkyy hiukka huononlaisesti tuo teksti, mutta tällaisia kysyttiin ja tällaisia vastailin:

Kuka olet?

Olen Ani Kellomäki, 38-vuotias freelancekirjoittaja, parin teinin äiti ja yhden opettajan vaimo. Utelias ja iloluontoinen.

Mitä teet?

Työskentelen sanojen parissa yhden hengen yrityksessäni. Kirjoitan lehtiin, televisioon, blogeihin, radioon ja kirjoihin. Vapaalla ähkin puntilla, touhuan roller derbyn parissa, luen, retkeilen ja neulon.

Mistä näkövinkkelistä maailmaa katselet?

Opiskelin ensin kokiksi ja sitten islamintutkimukseen suuntautuneeksi sosiaaliantropologiksi. Katsantoni on siis lavea ja ahne. Kantavana periaatteena on seistä hyvän puolella pahaa vastaan.

Mistä innostut?

Innostun ihmisten tarinoista. Vilpittömyys, herkkyys ja antautuminen elämän absurdille menolle puhuttelevat. Jaksan loputtomasti kuunnella ihmistä, jota ajaa väkevä intohimo jotakin itselleen tärkeäksi kokemaansa kohtaan, mitä se sitten milloinkin.

Mikä nostaa verenpainetta?

Epätasa-arvoinen, suvaitsematon ja nurkkakuntainen ajattelu nostaa käyrät kattoon. Jämähtäminen ja tyhmyys.

Mottosi?

Anna mennä pullein palkein!

 

kolumnikuvaa

Synttäriarvonnan aika

Kokovartalofiilis täyttää tänään vuoden! Hassua, tuntuu että olen naputellut täällä jo vaikka kuinka kauan, mutta ei. Kokovartalofiiliksellä oli toki pystyssä jo aikaa ennen tätä, mutta sille kävi köplästi (silloin oli kyllä aika paskat fiilikset muutenkin.) ja nyt ollaan täällä. Hyvä niin, lopultakin, tämä blogipohja on paljon kivempi käyttää.

Retrospektion paikka:

1 vuosi

49 293 kävijää

355 artikkelia

1082 kommenttia

8 katergoriaa

747 avainsanaa

Hyvä vuosi, kertakaikkiaan!  Olen tätä kautta tutustunut uusiin mainioihin tyyppeihin ja saanut niin monet naurut kuin monta vakavamman sävyistäkin pohdittavaa. Lukijani ovat ihan parhaita! Kiitos kun olette siellä. Minusta on oikeasti huikeaa, että yli neljätuhatta ihmistä haluaa käyttää aikaansa näiden sekalaisten juttujeni äärellä joka kuukausi erityisesti siksi, että tämän blogipolon aiheet pomppivat niin laidasta laitaan. Ei ole oikein minkäänlaista kattotermiä, arkkiaihetta. No okei, ehkä elämä.

Olkaa siellä jatkossakin. Lukekaa ja kommentoikaa uutterasti.

Mites tuo pärstäretrospektiivi sitten?

Kaivoin kuva-arkistoa. Pitihän nähdä, mitä lärvässä on tapahtunut vuoden aikana. Syyskuun loppua 2010 vietin tukevasti sohvan uumenissa selkätuskaa potien. Samalla sohvalla viihdyn yhä edelleen ainakin hetken joka päivä töiden jälkeen, vaikka melkoisesti mobiilimpana. Tukka ja meikkisävyt ovat muuttuneet, mutta yksi asia vain ei lainkaan: miten kornia on löytää liki identtinen kuva tasan vuoden takaa! Selkeästi siis tykkään ottaa itsestäni kuvia epäluonnollisin ilmein sivuprofiilissa (ilmeelle on nimikin. Ystäväni mukaan se on Ani katsoo vähän sivuun kamerasta näyttäen siltä, että mielessä liikkuu suuria ajatuksia). Voi sentäs.

Syyskuu 2010
Syyskuu 2011

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koska se on jonkinlainen blogitraditio, haluan minäkin järkätä synttäriarvonnan. Palkintona on taas luettavaa. Homma käy helposti:

– kommentoi tähän ketjuun nimellä tai nimimerkillä

– kerro, mistä tässä blogissa tykkäät (ja jos on ihan pakko, mistä et)

– kerro, oletko ollut matkassa koko vuoden, vai vasta hypännyt kyytiin, ja mistä kekkasit blogin.

– Nimeä jokin asia/kirjoitus/miete, joka on erityisesti viihdyttänyt, ärsyttänyt tai muuten vain jäänyt mieleesi.

Suoritan arvonnan viikonloppuna, joten sovitaan että 2.10 sunnuntaihin klo: 20 on aikaa osallistua. Osallistukaa! Osallistukaa!

Pelkuri

Tuli eilen puhetta peloista. Tyttö sinä olet rätti -blogissa Sari oli kuvittanut postauksensa hämähäkillä. (Tuolla se on linkin takana kun selaatte alemmas. Minä en enää pysty). Meinasin liioittelematta oksentaa vain sen kuvan nähdessäni. Lähetin palautetta, ja kerroin miten lapsena en voinut edes koskettaa paperia eläinkirjan siltä sivulta, jonka toiselta puolelta tiesin hämähäkkiosion alkavan.

Pelkään yhä edelleen hämähäkkejä ihan tolkuttomasti. Täällä vanhassa omakotitalossa pelon kanssa joutuu silmäkkäin jokaisella saunanlämmityskerralla, mutta ei ota hellittääkseen. Karmeimmat kontaktit solmin Nepalissa aikanaan. Ne kaverit olivat ihan omaa luokkaansa kaikilla mittareilla! Olen myös meinannut piestä pikkuisiksi palasiksi tuttavaperheen pienen pojan, joka hassutteli jahtaamalla minua muovihämähäkki kädessään. Oli leikki kaukana.

Pelkään tosi monia muitakin asioita. Niitä on joskus taidettu täälläkin miettiä. Listataan nyt nopsasti vaikka pimeä, kellarit, vintit, syvä vesi, peilit (pimeässä), ikkunat (pimeässä), hirvikolarit, autokolarit, laivat (uppoaminen) ja lentokoneet (putoaminen). Lisäksi pelkään melko mittavasti kuolemaa. Omaa ja muiden. Pelot ovat naurettavia ja irrationaalisia, mutta rakkaita. Sanotaan, että jotakin konkreettista pelätessään saa pelättyä ne hallitsemattomat muut kauheudet pois. Sopii mulle. Eri asia on antaa peloille ylivalta ja lakata elämästä. Sellaiseen en lähde (jo siksikin, että pelkään kuolla. Heh heh).

En aja itseäni tietoisesti pelkoalueille. En koskaan katso kauhuleffoja, enkä lue edes jännittäviä kirjoja. Matkustan toki autolla, laivalla ja lentokoneella, vaikken siitä tykkääkään. Katson myös peiliin (vaikken koskaan pimeässä) ja haen kellarista kamaa jos on pakko (hyräilen mennessäni). Onneksi aikuinen ihminen voi kieltäytyä uimasta syvässä vedessä tai olla hakeutumatta pilkkopimeisiin paikkoihin. Kuolemalta kukaan meistä ei kai välty. Olen hyväksynyt sen, mutta toivon myöhempää ennemmin kuin aiempaa lähtöä.

En usko, että voisin jotenkin parantua näistä. Sitä paitsi olen jo käynyt sen kolmen vuoden intensiivisen psykoterapian ja penkonut komeronperukoita siellä niin tiiviisti, että olisivat nuo kai hellittäneet, jos sellaiseen olisi uskominen. Jotkut tyypit nyt vain pelkäävät.

Tiina Raevaara bloggasi tänään Suomen Kuvalehdessä korkeanpaikankammostaan. Hän liitti melko veretseisauttavan videon esimerkiksi. Kannattaa katsoa. En menisi! Listaltani löytyy ilmanmuuta tuokin pelko. Katsellessa sieppasi kunnolla mahanpohjasta.

Mitä te pelkäätte?