Älä panttaa kehuja – esikoiskirjailija notkahtaa imelän puolelle

Tämmöiseen esikoiskirjailijuuteen liittyy tosi paljon uusia tilanteita, ihmisiä ja kohtaamisia. Vähän jännittäviä ja paljon ihania. Usein semmoisia, että vähän höhhöilen mielessäni, että tämmöistäkin sitä nyt sitten! Seikkailen ihan täysillä nautiskellen maastoissa, jotka aukeavat eteen nyt ensimmäistä kertaa. Vedän hulluna kokemuksia sieraimista sisään, koska kaiken yllä leijuu sellainen terveen karsea fiilis, että tämä voi oikein hyvin olla ensimmäisen lisäksi myös viimeinen kerta. Siispä koetaan kunnolla!

Meinaan pökrätä, kun tajuan voivani vaikka tavata suosikkikirjailijani, ja tehdä sen vähän kirjailijana itsekin, tai tämmöisenä kirjailijanpoikasena. Se, että on omissa nimissä muutama sata sivua paperia pahvien välissä, tarjoaa hauskasti jonkinlaisen ohituskaistan jännittämisen viereltä. Voi ainakin larpata kokeneempien keskellä semmoista alustavasti osaavaa.

Eilen juhlittiin kustantamoni (tuntuu yhä ihanalta voida tuotakin sanaa käyttää!) Atenan syysjuhlia. Paikalla kalliolaisessa tilassa oli mittava joukko ihmisiä, jotka laittavat sormensa säännöllisesti näppikselle, takovat, lukevat, herppaavat, deletoivat, leijuvat vuoroin messiaanisissa onnistumisen tunnelmissaan ja vuoroin kokoavat kanttinsa rippeet uudelleen pettymysten jälkeen, oksentelevat sähköposteja odotellessaan ja tarjoilevat sitten vereslihaisen itsensä alttiiksi kaikkien arvostelulle. Ja koko se kustantamon pirunmoisen puurtamisen, ammattitaidon, rauhoittelemisen ja kannustamisen, järjestämisen, kielen suvereniteetin, tiedottamisen ja markkinoinnin, taiteellisen ja tieteellisen näkemyksen huippujoukko, joka hioo ihmeitä aikaan hämmästyttävällä sujuvuudella vuosi toisensa perään.

Siellä me olimme, jotenkin vähän vieraina ja tosi tuttuina samaan aikaan. Saman mankelin läpi myllättyinä. Aina uskaltamassa uudelleen. Atenan kustantaja Ville Rauvola puhui kauniisti kaikesta siitä lukijalle näkymättömiin jäävästä myllerryksestä, joka kirjojen tekemiseen littyy. Niistä näkymättömistä langoista, jotka punovat meitä siinä huoneessa toisiimme.

Olin päättänyt etukäteen, että tuolla tapaamisessa käyn kiittämässä jokaista sellaista kirjailijaa, jonka hengentuotteista olen saanut nauttia. Vaikka hävettäisi niin, että naama meinaa taas irrota. Kun nyt kerrankin olivat loukussa samoissa neliöissä! Ja niinpä toteutinkin suunnitelman. Googlasin salaa pöydässä naamat ja nimet varmasti kohdalleen, supisin paikalla oleville tutuille, että ”tiiätkö kuka näistä on se ja tuo?”, ja sitten suunnistin kohti äkkiä, etten ehtisi hannata.

Koputin olkapäähän, tyrkkäsin käden ojoon ja kerroin kuka olen. Sekoilin vähän sanoissani ja punastelin paljon, ja sitten annoin tulla täydeltä laidalta siekailemattomia kehuja. Kaikki totta ja kaikki aiheellisia. Kiitin ihania kuvaamisen tapoja, mehukkaita sanakäänteitä, loistavaa suomennosta ja tarjoiltua tärkeää tietoa. Käytin tilaisuuden udellakseni, mitä seuraavaksi on työn alla ja miltä sen tekeminen tuntuu.

Vaikka miten kehuttu, palstoilla nostettu, myyntitilastoissa keikkunut ja vuosikausia hommia tahkonnut tyyppi, niin perille meni joka sana, ja tarpeeseen. Se ei ollut yhtään mitään ällöttävää egotrippailua tai keskinäisen kehun kerhostelemista, vaan ihmishommia. On tosi tärkeää saada kuulla niitä, oli sitten missä hommissa hyvänsä. Että juuri joku, kasvokkain siinä, elävänä, lihaisana ihmisenä, luki, koki, näki ja tunsi. Että meni sisuksiin saakka, näissä töissä näytöltä nahkoihin.

Jännitin aivan mielipuolisen paljon Kosteusvaurioita-kirjan tekemistä. Kaikkea mahdollista siinä, ja vähän lipesi kai mahdottomankin puolelle. Näissä tilanteissa, joissa nyt saan valmiin kimpaleen kanssa kokea uusia juttuja yksi kerrallaan, olen tolkuttoman hyvilläni siitä, että silti uskalsin. Vaikka ensimmäinen jäisi viimeiseksikin, niin sain ainakin piipahtaa. Hetken viivähdellä näissäkin oloissa. Kysellä oman varjolla toisten tunnelmia ja olla niissä näkymättömissä langoissa yhtenä silmukkana. Siinä ei ole kerrassaan mitään arkipäiväistä.

Eilen sain kuulla senkin, että kirjastani otetaan toinen painos. Otin tiedon vastaan koko tyynellä ammattimaisuudellani, eli aloin ensin itkeä ja sitten kiljua yksin täällä kotosalla. Sitten puuskutin, tuhahtelin, vedin nenä lintassa henkeä syvälle ja yritin päästä tilanteen tasalle. Huonosti onnistui. Olen vieläkin aivan äpönä. Tekee mieli sortua latteuksiin ja taisi tuossa muutama jo mennäkin. Mutta menkööt vaan! Tuntuu niin hiton hyvältä tässä nyt!

Laitetaanpas tähän tämä vanha hyvä.

Mainokset

Kosteusvaurioita telkkarissa ja radiossa

Pötköttelen itsekseni hotellissa Pasilassa. Eipä tule ikinä oltua tällä tavalla omissa oloissaan, yhden hengen huoneessa, kun hotellihommissa on aina mukana joko koko perhe tai muru nyt vähintään.

Tänään olen täällä erikoishommissa, yöpymässä lähellä huomisen aamuvarhaisen tapahtumapaikkaa. Olen nimittäin huomenna Ylen aamutelkkarissa vieraana juttelemassa Kosteusvaurioita – Kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjasta. Paikalla pitää olla viimeistään klo: 5.55. ja se olisi melkoinen tehtävä Hämeenlinnasta ilmankin veturimiesten lakkoa.

Huomenna on ns. kaksi kärpästä -päivä. Tulen aamutelkan jälkeen hotellille aamupalalle ja ottamaan pikku päikkärit, ja suuntaan sitten takaisin samaan taloon, Yle X:n vieraaksi klo: 12. Aihe on sama. Perjantaina on sitten vielä Yle Puheen keskustelu, mutta välissä sentään joudan kotiin.

Saapas nähdä tuleeko yöllä uni silmään, kun herätys on niin supervarhaisella. Olen melkoinen herätyskellon stressailija, mutta toivotaan, että tämä ilmastoinnin tasainen humina tuudittelee edes muutaman tunnin unille. Uskon maskeeraajan odottelevan siellä aamulla paksu valokynä tanassa. Kiva mennä joka tapauksessa tietenkin. On melkoinen etuoikeus saada suu vaahdossa jauhaa siitä, minkä äärellä on muutaman viime vuoden niin tiiviisti äheltänyt!

Kosteusvaurioita – Mistä sitä saa?

Someni on tulvinut ihania kuvia, joissa tutut ja tuntemattomat poseeraavat Kosteusvaurioita-kirjani kanssa kirjakaupan hyllyllä tai kotisohvalla. Niistä tulee ihan hullun hyvä fiilis! Myös palautetta on tullut kiitettävästi, vaikka kirja on ollut maailmassa vasta joitakin päiviä. Yksi suosikeistani kuului näin: ”Tämä aihe pitää kuitenkin avata, ja tämä kirja tekee sen vaikeasta aiheestaan huolimatta lempeällä ja viisaalla tavalla, ei mässäillen tai repien.” Juuri niin olen yrittänyt tehdäkin. Rakentaa, en hajottaa.

Moni on kysellyt myös mistä kirjaa saa, ja vastaus on varsin helppo: melkein kaikkialta. Kirjan sijoittelu kivijalkamyymälöissä vaihtelee tosiaan aika paljon, ja sitä on bongailtu niin lääketieteen, yhteiskunnan kuin alkoholipolitiikankin hyllyistä. Myös verkkokaupoista se löytyy varsin kattavasti.

Koska haluan tietysti mahdollisimman monen löytävän kirjan äärelle, niin tässäpä joitakin mahdollisia hankintaväyliä – niin e-kirjana kuin perinteisenäkin versiona:

Adlibris   Täällä kirja on komeillut hienosti myydyimpien Top vitosessa heti ilmestymisestään lähtien, ja nauttinut jopa ykkössijaakin. Jihuu!

Atenan verkkokauppa Oma kotipesäni.

Booky.fi  

CDON.COM Täällä kirja on minulle varsin mieluisassa ”bestsellerit”-kategoriassa ainakin tämän postauksen kirjoittamisen hetkellä.

Elisa Kirja E-kirjana löytyy!

Info.fi  Toimittavat kotiin ja kivijalkamyymälöistä löytyy myös.

Suomalainen Heidän valikoimassaan kirja on ympäri maan ihan ylintä Lappia myöten. Tosin ainakin yhdestä kirjakaupasta kuulemma on jo myyty loppuun kertaalleen, mikä tietysti ilahduttaa allekirjoittanutta kovasti. Saavat sinnekin lisää ensi viikolla kuulemma, joten eipä hätiä!

Hintavertailua voi harjoittaa helpoiten täältä!

Kirjaani myy myös Akateeminen, mutta he ovat näköjään kirjoittaneet sen tietokantaansa muotoon Kosteusvaurioiita, joten oikeinkirjoitetulla haulla se ei löydy. Nimelläni – Ani Kellomäki – sentään kuitenkin.

Ja toki kirja on myös kirjastoissa kautta maan, mutta (ja tästäkin tietysti olen hullun iloinen) sillä alkaa olla melkoiset jonot. Esimerkiksi Helsingin, Vantaan ja Espoon Helmet -tietokannan mukaan halukkaan täytyy asettua jopa 153 jonottajan hännille. Huh!

Jos pääset kirjaani käsiksi ja harrastat sosiaalista mediaa, niin nappaa ihmeellä minulle kuva ja merkkaa se #kosteusvaurioita. Bongailen niitä supermielelläni!

Tällä viikolla kirjasta on puhuttu paljon lehtipuolella, ja ensi viikolla vierailen sen tiimoilta ainakin aamutelkkarissa (keskiviikkona), Yle X:llä (samoin keskiviikkona) ja Yle Puheessa (perjantaina).

Jänniä aikoja!

 

Kosteusvaurioita putkahti painosta – pikaiset ensitunnelmat

Kävin tänään postilaatikolla viidesti. Ei paljon tuntunut pisarointi. Vasta viimeisellä reissulla siellä köllötti se, mitä olen hartaudella odottanut saapuvaksi. Kosteusvaurioita-esikoiskirjani on nyt painettu, valmis ja maailmassa!

Huikea tunteiden kimppu samaan aikaan ihon alla. Vähän väliä on avattava kirja, lehteiltävä hiukan ja toivottava, ettei silmiin osu lyöntivirheitä. Kyllä sitä perusteellisuudella pusattiinkin!

Kirja tuntuu käsiin hyvältä. 277 sivua tiukkaa tietoa ja koskettavia elämänkokemuksia. Valkoinen päällys ja punaiset kannet. Olen jättimäisen kiitollinen teille blogin lukijoille, jotka olitte mukana synnyttämässä tätä kirjaa! Toivon, että olen osannut tehdä tarinoillenne oikeutta.

Tiedän ainakin jokusen saaneen jo kirjan tänään postissa. Ilmeisesti Atenan verkkokaupasta kirjansa ennakkotilanneet saivat sen samaan aikaan minun kanssani käsiinsä. Kauppojen ja kirjastojen hyllyille tulokkaan pitäisi päästä ihan tässä lähipäivinä. Nyt hengittelen vähän ja lasken mielessäni kirjan matkalleen. Huh!

 

Esikoiskirjan loppuryminät käsillä

”Laitoin sun kirjan varaukseen kirjastossa tänään. Oon nyt ekana jonossa. En malta odottaa!” Ystäväni lähetti eilen viestin. Mahanpohjassa pyörähti. En minäkään malta odottaa!

Kevät on ollut blogissa ihan luokattoman hiljainen, mutta täällä kotisohvalla on totisesti käynyt kiivas naputus. Kosteusvaurioita:  Kasvukertomuksia pullon juurelta -kirja on materialisoitunut jo näytöltä printtinivaskaksi käsiini. Sen on taitettu, ja miten hienolta se näyttääkään! Fontti, otsikot, jutut. Ihan oikealta kirjalta, viimeinkin.

Olen ollut aikaisemmin mukana kahden kirjan toimittamisessa, mutta tämä on oma esikoisteokseni. En ole koskaan aiemmin saanut olla mukana kirjan tekemisen jokaisessa käänteessä, kaikissa vaiheissa, ja on kyllä ollutkin kiinnostava rupeama! Oma teksti rullaa ensin loputtomalta tuntuvia aikoja ruudulla, lähtee ja palaa sitten kustannustoimittajan ja oman koneeni välillä, rullaa taas muovailtavana, ja ilmestyy kuin ilmestyykin sitten tällaisena ihan, tai melkein, kirjan näköisenä paperipinkkana eteen. Välissä sähköpostiin putoilee kommentoitavaksi kansiehdotuksia, kuvaustekstejä, kaikenlaista markkinointi-ideaa ja kuvausaikatauluja. Niin älyttömän monta osasta raksuttelee projektin taustalla menemään samaan aikaan. Tolkuttoman mielenkiintoista!

Rakastan kirjoja, lukemista, kirjoittamista ja aivan erityisesti kirjastoja, ja siksi tuo ystävän viesti tuntui ihan erityisen mahtavalta. Kirja on jo siellä, tuollaisena ajatuksena, vaikkei ihan vielä konkreettisena kappaleena, ja kohta sen voi poimia sieltä laukkuunsa ja lukea valitsemassaan paikassa! Sitä voi jo varata suorastaan, ja miten kivalta tuntuukaan, että jokin, jota itse odotan tosi paljon, on myös muiden mielessä tällaisena odotuksena! Myös tuolta aikaisemman linkin takaa, kustantamon sivuilta, kirjaa voi kuulemma jo ennakkotilata. Jee!

kosteusvaurioita kirjastossa

Tällainen pitkänmatkanlaji ei ole ollut minulle ollenkaan luontainen, kun päivätyö lehtihommissa koostuu muutaman viikon ja parin päivän rutistuksista. Telkkarinkin puolella mennään aina kausi kerrallaan, käytännössä jokusen hassun kuukauden ajan saman asian äärellä. Siksikin tuntuu tosi hyvältä, että tuolta se nyt todella on tulossa. Tämä kirjapuuha näyttää vielä elävän ihan omanlaistaan ajanlaskua, jossa kokonaisuus vie pitkän tovin, jotkin vaiheet sen sisällä kestävät kauan ja etenevät verkkaan, ja sitten tulee sprinttiosuus ja mennäänkin hurjalla nelillä kohti seuraavaa. Ihan mahtavaa, että olen saanut olla sellaistakin oppimassa. Ja ihan niin kuin taitavat kaikki muutkin esikoisensa jälkeen todeta, tekisin minäkin nyt useita juttuja ihan eri tavalla tällä tiedolla, en toki sisällön, vaan teknisen toteutuksen osalta. Katsotaan sitten toteutuuko ajatus, ja tuleeko seuraava kerta. Muutama ajatus siihen suuntaan muhii kyllä jo.

Kesä vielä pitää välissä malttaa, ja sitten juhlitaan julkkareita!