Elämäni eka kesätyö 4-kymppisenä!

Kirja on painossa ja päivien rytmi sitä myötä muljahtanut taas yli vuoden takaisille teloilleen. Kestipä hetkisen saada aamut takaisin haltuun niin, että onkin ihan ok nukkua vähän pidempään. Nyt ei tarvitse joka aamu ponkaista viimeistään klo: 7 näppiksen äärelle.

Koska olen ehdottomasti aikaansaavimmillani aamutuimaan, kirjoitin kirjahommat aina varhaisella, ja siirryin sitten klo: 10 pintaan leipätyökirjoittamisen pariin. On ihanaa, ettei tarvitse enää mennä sellaisella turbotahdilla! Melkein eksotiikkaa nukkua vaikka yhdeksään!

Muu perhe elelee koulutyyppien rytmissä, eli lomailee pitkää, ihanaa kesälomaansa jo. Tämä kohta vuodesta on aina mulle hiukan haastava, kun ympärillä ollaan autuaassa lökömoodissa ja itsellä riittää vielä urakkaa. Arki samaan aikaan helpottuu, kun ei tarvitse kovasti miettiä päivän aikatauluja muiden osalta, ja samalla muuttuu haasteellisemmaksi saada itsestä irti vielä tarvittavat loppurynnistykset artikkelien äärellä, kun tuolla riippumatossa näyttää niin mukavalta.

Tämä kesä on poikkeuksellinen sillä tapaa, että otin kesätyön – ekaa kertaa itse asiassa! Hassua sinänsä, mutta tätä kirjoittaessani tajuan, että olen teinistä asti ollut koulujen aikana myös töissä, ja jatkanut sitten siinä hommassa loman ajan isommilla tunneilla, eli varsinaista kesätyötä ei koskaan ole ehtinyt ollakaan!

On ihan pähkähullu ajatus työskennellä vielä lomakin ehkäpä elämäni kaikkein intensiivisimmän työkevään jälkeen, mutta otinpa pestin kuitenkin. Se on niin kiva. Kävi nimittäin niin, että tarjoutui mahdollisuus toteuttaa ainakin kolmen vuoden ajan mielessä muhinut haaveprojekti. Homma leikkaa lomastani viikonloput, mutta jättää onneksi yhden kaksiviikkoisen yhtäjaksoisen pätkänkin keskelle kesää.

Saan tämän kesän ajan toimia Hämeenlinnan Testikuskina ja koeajaa kaupungin kesätapahtumia videokameran kanssa. Ja täällä totisesti tapahtuukin koko kesän hullun paljon! Esimerkiksi huomenna, 17.6. kierrän neljä tapahtumaa saman päivän aikana, kun meneillään on toritapahtuma Syödään yhdessä, Suomen vanhin ilmainen rockfestari Ämyrock, mahtava Pako linnasta -tapahtuma ja vielä Rakastu Aulangon kesäyöhön, jossa pääsen kokeilemaan mm. auringonlaskun suppailua.

Ei se ihan työltä tunnukaan, koska tapahtumat ovat niin kivoja ja idea on oma. Taustalla piilee sellainen taju, että olemme asuneet täällä jo yli vuosikymmenen, mutta edelleen kaupunki tuntuu tavallaan uudelta. Olen työskennellyt niin paljon muualla, että sellainen perinpohjainen perehtyminen on vähän jäänyt. No, nyt perehdytään vähän hitoksiin tämä kesän aikana!

Tänään on hommattava vara-akku ja lisämuistikortti kameraan, jotta huomenna riittää varmasti välineitä. Hommasin hauskan vedenkestävän actionkamerankin sitä suppailua varten! Välineurheilua, kyllä vain!

Ensimmäinen testikuskivideo, pieni tiiseri tulevasta viikonlopusta, löytyy tästä. Jatkossa niitä ilmestyy kesän varrella kokolailla viikottain Koeaja Hämeenlinna -kanavalle. Hauskaa!

 

Alkoholistin aikuinen lapsi: Tule kurssille möyhimään ajatuksia

Hyviä uutisia sulle, joka haluaisit purkaa kosteissa oloissa kasvamisen herättämiä ajatuksia ja tunteita ohjatusti!

Pidän marras- ja joulukuussa kaksi vertaistuellisen kirjoittamisen kurssia täällä Hämeenlinnassa. Kaksituntisten tapaamisten aikana tehdään helppoja luovan kirjoittamisen harjoituksia, joiden avulla möyhitään mietteitä. Nyt ei tehdä terapiaa eikä taidekirjallisuutta, vaan otetaan tuntumaa omiin ajatuksiin leppoisassa yhdessä pohtimisen hengessä.

Ilmoittautumishommia seuraa kohta!

Aihe on vakava, mutta sen käsittelyn ei tarvitse olla riipivää pykimistä.

buddha
huippuvakava lähde: http://fakebuddhaquotes.com/

Vastaisku vihalietteelle

Toissapäivänä kirjoitin avun antamisesta. Eilen eteeni tipahti mahdollisuus kääriä hihat, varsin konkreettisesti. Tuli yllättävä päivä, jonka aikana usko hyvään vahvistui hullun paljon!

Meillä Hämeenlinnassa avattiin juuri pakolaisten vastaanottokeskus. Ihmiset ovat kovasti kyselleet, kuinka sinne saapuvien elämää voisi helpottaa – jopa niin kovasti, että puhelimet Mainiemessä ovat tukossa viranomaispuheluiden tulla. Niimpä avuliaita ihmisiä on käännetty toimimaan SPR:n kautta, juuri niin kuin muissakin kaupungeissa.

Paikallinen Suomen Punaisen Ristin osasto avasi eilisen ajaksi keräyspisteen ihmisten lahjoituksille. Minäkin kävin kaapit läpi, ja löysin vietäväksi muutamia verhoja, mattoja ja lasten pieneksi jääneitä liinavaatteita. Ajattelin nakata ne ovesta sisään, ja jatkaa muille hommilleni. Menikin toisin.

Kun pääsin paikalle, oli kello muutamaa minuuttia yli oven avauksien, ja tilassa näytti jo tältä. Jatkuva ihmisten virta kulki ovesta sisään ja ulos!

tavaraa tulee

Laskin oman kuormani pöydälle ja kysyin saanko liittyä joukkoon. Tässähän se nyt selvästi oli, se minulle sopiva keino olla avuksi!

leluja

Ja siellä me sitten otimme vastaan pussukoita ja nyssyköitä, purkasimme ja lajittelimme, pussitimme ja kannoimme varastoon ja lopulta punaisen pakettiauton kyytiin vastaanottokeskukselle kuljetettavaksi. Ovi kävi niin, ettei se tainnut kiinni kertaakaan ehtiäkään. Tunti toisensa perään.

astioita

Ihmiset toivat astiastoja, mikrouuneja, imureita, mattoja, kirjoja, leluja, toppatakkeja ja välikausihaalareita. Tennareita, saappaita, kelsiturkkeja, kahvinkeittimiä, vauvanvaatteita ja tuttipulloja. Lajittelupöytä peittyi huojuvista torneista ja ihmisten saatesanat liikuttivat. Auttamisen halu tulvi sisään ovista ja ikkunoista.

Tuli teinejä pieneksi jääneiden merkkivaateidensa kanssa. Tuli mummeleita ja pappeleita talvivaatteineen. Tuli äitejä ja isiä lapset mukanaan lahjoittamaan leluja, vaatteita ja käyttötarvikkeita. Tuli vähäpuheisia ukkoja nakkaamaan räsymattorullia. Tuli korkokenkädaameja silkkipaitapussin kanssa. Tuli väkeä ihan jokaisesta porukasta yhteiselle asialle, ja sellaista on tosi kaunis todistaa.

kuorma
Punainen paku täyttyi kuorma toisensa jälkeen. Ensimmäiseksi vietiin pyyhe- ja liinavaatekasseja ja laitetiin matkaan muutamia lelupusseja lapsitulijoita ilahduttamaan. Usein kassit eivät ehtineet edes keräystilaan asti, kun kadulla kulkijat toivat ne suoraan autoon.
Tuntui ihan mielettömän hyvältä olla käytännön hommissa. Ihan mielettömän hyvältä saada väkevää vastapainoa sille somessa kuplivalle vihalietteelle, jota asiallistekin keskustelujen kommenttikentissä kiehuu. Tuntui mielettömän hienolta olla jotenkin erittäin lähimmäisenä lähimmäisten joukossa, sanan kaikkein kauneimmassa merkityksessä. Hyvän ympäröimänä.

Samalla muistui mieleen, että näinhän se hyvä tapahtuu! Että käydään vain toimeen. Että kaikenlaisen klikkailun, jakamisen ja kommentoinnin ulkopuolella on ihan oikea, verevä todellisuus, jossa juostaan portaita ylös ja alas jätesäkki olalla, kumarrutaan nostamaan, viikataan ja hörpätään välillä kahvit. Ja aika usein onkin niin, että tilaisuus siihen tarjoutuu vähän varkain. Ilman suurprojekteja ja viikkojen kaavailua.

Paikalliosaston vanhemmat ihmiset tuumivat, että heiltä puuttuu nuoria (minutkin luettiin heihin vielä!) tekijöitä. Heitä tarvittaisiin juuri näihin ihan hands on -hommiin. Päässäni käynnistyi heti soundtrack, Elviksen A little less conversation a lot more action please. Jospa emme hukkuisi niin sumeilematta sinne someen, vaan tarttuisimme hommiin.

Kun palasin kotiin, soi puhelin. Siellä soitteli mainio kaverini Asmo, joka oli viettänyt samoissa hommissa koko päivän Helsingissä. Hän kyllästyi ahdistukseen ja voimattomuuteen, ja avasi apukeräyksen oman liikkeensä Helnon tiloissa. Puhelun läpi kuulin, kuinka ovi kävi ja ihmiset toivat tavaroitaan. Nyt Asmo kertoi seisovansa itseään korkeamman pyramidin vieressä.

Siinä me äänet liikutuksesta paksuna huokailimme, miten tällaisissa teoissa usko ihmisen hyvään palaa. Miten tärkeää on nähdä tämäkin puoli. Oikeita kasvoja sanomassa kauniita asioita. Näkemässä vaivaa kodeissaan, ajattelemassa hyvällä ihmisiä, joista on nimettömänä ja kasvottomana niin helppo huudella kamaluuksia verkossa.

Jos sua ahdistaa vihapuhe ja kaikenlainen kitkerä huutelu, niin muista myös tämä puoli. Se on vähintään yhtä totta! Ja muista sekin, että on tosi OK auttaa vaikka vain siksi, että siitä tulee itselle ihan hävyttömän hyvä olo. Tai siksi, että saa tuntea itsensä nuoreksi. Tai lähimmäiseksi. Tai vaikka miksi äititeresaksi. Oma ahdistus helpottuu käytännön hommissa. Täällä pääset niihin käsiksi.

Tähän sopisi soundtrackiksi myös Mc Nikke T:n Jos haluu saada on pakko antaa, mutta ollaanhan me – jumaleissön-  näillä leveyspiireillä saatu jo aika tavalla! Siksi tämä:

Goodman sekoittaa kaupungin

Tänne meille Hämeenlinnaan on kuulkaa tullut kauppakeskus! Ihmiset ovat menneet siitä ihan sekaisin. Porukkaa oli lauantaina paikalla niin paljon, että hyvä että keuhkot mahtuivat paidan alla laajentumaan. Meinasi totaalisesti palaa käpy jo parkkipaikkaa etsiessä, mutta jatkoin perille, kun olin luvannut lapset siellä pyöräyttää.

2014-11-01 14.09.49-2

Tunnustan nyt ihan heti, että inhoan kauppakeskuksia. Inhoan niitä terveenä, ja nyt sairaana varsinkin inhoan ihan tuelta. Aivoni ei ollenkaan kestä sellaista joka puolelta tulevaa ärsykevirtaa ja hälinää, enkä muutenkaan ole luontojani mikään pitkänmatkanshoppailija. Tykkään täsmäostostelusta.

Olin kuitenkin mennyt lupautumaan seuralaiseksi perheen teineille, ja johan se sen verran kuitenkin itseäkin kiinnosti tuollainen paljon kohistu laitos, että matkaan lähdettiin. Ajankohta oli valittu siksi, että piti nähdä Duudsonien show. Nähtiin noin 6,5 senttiä Jarpin päästä. Kuulemma hänen mahaansa heitettiin tikkaa. Huoh.

2014-11-01 14.14.44

Hyvä kai se sinänsä on, että ihmisiä kiinnostaa. Euro jos toinenkin on puljuun pistetty, joten käyttöastetta toivotaan toki korkeaksi. Ainakin alkupäivien perusteella vetoa on.

Ostari pykättiin moottoritien päälle. Hämeenlinnan suunnittelussa on nimittäin tehty aikanaan sellainen hassutus, että motari halkoo kaupungin kokolailla keskeltä. Nyt tämä railo paikattiin. Kauppakeskuksen lisäksi tuli asuintaloja ja parkkitilaa. Sijainti on mainio, koska alta kulkee melkoinen määrä liikennettä Helsinkiin ja Tampereelle. Toivottavasti pysähtyvät ostostelemaankin.

Itse olen pienten kauppojen ystävä. Nyt siis varsinkin, mutta muutenkin. Minua surettaa monen täkäläisen lailla se ajatus, että kauppakeskuksen takia muut keskustan kaupat kuihtuisivat pois. Toivoisin, että Tiiriön kammottava ostoshelvetti kuihtuisi, mutta pelkään, että kuolemia nähdään nimenomaan kävelykadun kauppojen kohdalla.

Optimistisimmat näkevät, että Goodmanin (joka, kyllä vain, on siis nimetty paikallisen Rentun mukaan) suosio piristäisi myös muuta ostosaktiivisuutta alueella, mutta nähtäväksi jää. Tällä hetkellä ydinkeskusta on kyllä melkoisen aneeminen ja kävelykatu kaipaisi merkittävää virkistymistä.

Pari juttua kauppakeskuksessa on jo mietityttänyt paikallisväestöä kurjan kautta. Ensinnäkin, onko Goodman aika juntti nimi? (no kyllä se on, mutta nuoret ovat osanneet sen jo muovata vähemmän hävettävään ”geeeäm”-muotoon) ja toiseksi, mahtaako kauppakeskus romahtaa? Työmaalla oli taannoin onnettomuus, joka on tehnyt melkoisen pr-rypyn paikan maineelle. Ajatus siitä, että koko touhu tipahtaisi alla hurisevalle motarille on aika, no, uncool. Ajattelin olevani ainut vajaamielinen, joka avajaishuumassa kuulosteli, alkaako kuulua murtumisääniä, mutta keskustelu aiheesta paljasti, että en ollut. Jännä, miten ykisttäiset tapahtumat jäävätkin mieleen kytemään.

Penseydestäni (ja vainoharhastakin) huolimatta lupaan antaa paikalle vielä uuden mahdollisuuden, jahka ruuhkaisat alkuhälinät on saatu hulistua. Paikassa nimittäin sijaitsee yksi kauppa, josta minulle tulee heti irlantilaisisoäitini mieleen ja lämpimiä lapsuuden matkailuostostelumuistoja. Marks & Spencer on vain jotenkin ihana. Kävin jo vähän nuuhkuttelemassa teekeksi- ja toffeepurnukoita lauantaina, ja sinne suuntaan uudelleenkin. Haaveenani on englantilaisten teekestien järjestäminen keskelle pimeyskvartaalia.

PS. Täällä on juttua eiliseltä illalta toisenlaisilta kutsuilta, ja papusalaatin resepti.

Eskapistin retkimietteitä

Kävimme eilen nuotioretkellä tässä ihan kotikulmilla. Jos tämä kaupunki on minusta aika ylivertainen noin muutenkin, niin se yhtenä kivoimmista, että retkipaikkoja on ihan vieressä useampiakin. Minulle se on monta kertaa tärkeämpää, kuin urbaanimpien ilojen löytyminen. Niiden perässä voin mennä isoihin kaupunkeihin sen kerran, kun sellaisia täkäläistä tarjontaa isommin kaipaan. Harvoin. Huomenna.

Nyt istuimme tekosaarille Aulangolla. Retkitunnelmaan päästiin kotiovelta aika tarkkaan kahden kilometrin päässä. Ryhtyminen kesti kymmenisen minuuttia. Makkarat kassiin ja huopikkaat jalkaan.

Huijasimme tyttöjä sanomalla, että päivän ohjelmaan kuuluu siivoamista ja nopea autoretki kasvihuoneille kukkia hakemaan. Pakkasimme salaa kampsut, ja patistimme vähän äreinä autoon.

Hurautimme tien pieleen ja siitä jalkaisin nuotiolle.

Oli melko ihana fiilis katsella kodan tulilta jäällä kököttäviä pilkkijöitä. Vähän niin kuin tunnelmaa täydentämään siihen viereen pärähti talvinen ratsukkokin. Hevonen ei olisi millään uskaltanut tulla ohi tuulessa lepattavien tienpielimerkkien, mutta kahdeksannella sitkeällä yrityksellä onnistui viimein.

Paistelimme makkaraa ja muistelimme erilaisia retkiä. Muutama vuosi sitten meloimme miehen kanssa kajakeilla kuutamoretkellä siitä ohi. Satoi vettä niin, etten muista milloin. Kastuimme läpimäriksi siinä pimeydessä, puolen yön aikaan, ja nauroimme ääneen. Kilpaa huhkimme pidemmälle ja pidemmälle, ja sitten jonkun tunnin kuluttua märkinä kotiin peiton alle.

Lasten kanssa tekosaarille on melottu moneen otteeseen. Sellaisella ruotsinlaivan kokoisella kolmen mentävällä kajakillakin, lapset rinnakkain keskireiässä. Tietä pitkin paikalle pääsee suit sait, mutta meloen menee pidempään. Perheretkelle juuri sopivan vajaan tunnin verran leppoista tahtia.

Muistelimme myös kesän Koitere-reissua. Sen täytyy olla yksi hienoimmista kokemuksista. Olen miettinyt sitä viime aikoina taajaan. Katsellut kuvia ja ajatellut majavia ja piisamin viiksinaamaa. Iloinnut siitä, että uskalsin, vaikka pelottikin.

Tytöilläkin on reissusta monenlaisia muistoja. Vesihämähäkit ovat saaneet melko myyttisen mitan, mutta muistavat onneksi mukavampiakin. Kuparivettä ja lettukestejä.

Ensi kesänä on pakko mennä uudestaan.