Äitienpäivälahjaksi: Kunnes rauha heidät erotti

kunnesrauhaheidaterotti_1.jpgPuuttuuko lahja sunnuntaille? Hanki äidille tai mummulle Ira Vihreälehdon hieno Kunnes rauha heidät erotti -kirja. Se kertoo todella koskettavien henkilötarinoiden kautta elämästä kotirintamalla neuvostosotavankien kanssa jatkosodan aikana. Olen nautiskellut kirjaa iltalukemisena tämän kevään. Se on tarjoillut ihan uudenlaisen katseen suunnan sodan ajan arkeen ja niihin ihmissuhteisiin, joita kotirintamalla rakennettiin.

Vihreälehdon kirjassa tarkastellaan työvoimapulaa helpottamaan maalaistaloihin lähetettyjen sotavankien ja kotirintamalla arkeaan eläneiden ihmisten välisiä kohtaamisia ja ihmissuhteita. Mukana on esimerkiksi liikuttavia tarinoita siitä, millä tavalla perheiden elämänmenoon osallistuneet vangit muodostuivat merkittäviksi  lapsille, joiden ikävöidyt isät olivat rintamalla. Kirjassa kerrotaan myös vankien ja tilan naisten välisistä rakkaussuhteista ja niiden seurauksena syntyneistä lapsista. Syvästi koskettavia ovat ne tarinat, joissa vankien kanssa ystävystytään, ja joudutaan sitten eroamaan, hyvin tietoisena siitä, mitä palauttaminen rajan yli miehille tarkoitti.

Pidän juuri tämänkaltaisesta tavasta käsitellä asioita: arkikokemusten näyttämisestä samalla, kun ympärillä tapahtuu mullistavia poliittisia melskeitä. Syvästi inhimillisistä tunteista ja tilanteista. Rintaman tarinat ovat ehdottoman tärkeitä myös, mutta on hyvin tervetullutta tarkastella sota-aikaa myös näin, kotiin jääneiden vinkkelistä. Minkälaista elämä tiloilla oli, kun isät, veljet ja puolisot olivat poissa, ja kaikki piti kuitenkin saada sujumaan?

Sota-ajan suhteista vankien ja kantaväestön välillä ei ole puhuttu edes perheen piirissä usein lainkaan. Moni sotavangin lapsi ja lapsenlapsi onkin kuvitellut oman perheensä olevan ainut saman kokenut, ja oppinut häpeämään taustaansa syvästi.  Epätietoisuus on juurettomuutta, kuulumattomuutta ja hahmottomuutta, ja Vihreälehto tuntee tunnelmat omakohtaisesti. Sotavanki-isoisän etsinnöistä voi tarkemmin lukea Vihreälehdon kirjasta Tuntematon sotavanki.

Kirjan lukeminen oli koskettava kokemus. Minua kiinnostavat myös omien sukutaustojeni vuoksi kaikenlaiset perhesalaisuudet ja vaietut vaiheet, ja siksikin Vihreälehto on tehnyt minusta erinomaisen hienon työn kootessaan tarinat kansiin. Ajattelen, että sota-aikojen tapahtumilla ja myös näillä kokemuksilla on ollut valtava vaikutus perheiden elämissä myös alkoholiin liittyen: häpeä synnyttää häpeää, vaikeneminen ruokkii vaikenemista. Suuntaa saamatonta pahaa oloa ja vastauksia vaille jääneitä kysymyksiä omasta menneisyydestä on paettu myös pulloihin. Myös nämä ovat ylisukupolvisten pahoinvoinnin ketjujen rakennusaineita. Kosteusvaurioita -kirjani tarinat ovat pitkässä jatkumossa näitä samoja vaikenemisen tarinoita.

Kunnes rauha heidät erotti sopii mitä mainioimmin äitienpäivälahjaksi, sillä painavasta aiheestaan huolimatta se on perehtyen, erittäin mukaansatempaavasti ja taitavasti kirjoitettu, ja tarinat muodostavat omia kokonaisuuksiaan, jolloin kirjaa on mukava edetä tarina tarinalta.

 

 

Mainokset

”Hävettää! Vanhempien seksi, jurrinen äiti, rinnat…” Varjomaailmassa mietitään häpeää.

Häpeäminen tuntuu siltä, että naama meinaa irrota. A-klinikkasäätiön nuorille tarkoitetun Varjomaailman vierailuvlogisarjani päättyy syksyn osalta tänään suureen häpeäpostaukseen.

Kysyin aikuisilta tuttaviltani videota varten mikä heitä hävetti nuorena itsessään ja vanhemmissaan. Kuunnellessani toisten häpeäkokemuksia opin aika paljon itsestäni ja skannasin myös omaa käytöstäni vanhempana uudella silmällä. Kerron vastavuoroisen jakamisen hengessä toki myös omat nuoruuteni häpeäkokemukseni.

Häpeä pahimmillaan halvaannuttaa ja estää esimerkiksi hakemasta apua. Puhumalla omista pehmeistä paikoistaan sitä voi kuitenkin lievittää melkoisesti.

Hoidatko sä puutarhaa alusvaatteissa, laulat liian kovaa tai puhut puolisostasi halveksivaan sävyyn? Jouduitko kaverin kanssa vastakkain humalaisen vanhempasi kanssa? Oliko sulla nuorena liian isot/pienet nuo, nämä ja ne? Anna kuulua oma kokemuksesi, se helpottaa.

Totuus (mun) elämästä vol. 4

Tällä kertaa Totuus käsittelee arkista aihealuetta, josta ei juuri ääneen jutella. Se on…

Naisen intiimihygienia.

Ja miksi tätä kiehtovaa aihetta tänään käsittelen oikein julkisesti? No siksi, että törmäsin kaupassa pikkuhousunsuojiin, jotka on hajustettu. Niin. Miten kiva! Nyt nainen voi valita, haluaako sukuelintensä tuoksuvan ihanasti yleiskukkaistuoksulta (“Freshness”)

vai suorastaan täsmällisemmin kamomillalta (“Kamille”). IHANAA!

Näin tuotteesta meille kerrotaan:

”Alldays: Alldays pikkuhousunsuoja – Odottamattoman raikas tunne

Alldays-pikkuhousunsuojat on suunniteltu päivittäiseen hygieniaan ja auttavat sinua sekä pikkuhousujasi pysymään raikkaina koko päivän.”


Siis anteeksi nyt vain siellä markkinointiosastolla. Kenelle nämä oikein on suunnattu? Minä ja pikkuhousuni emme ole mikään nolon söpö kimppa, joka tarvitsee apua ja kivoja yllätyksiä. Me olemme ihan tavallinen, aivoilla ajatteleva ihminen, ja pieni pala päälle puettua kangasta.

Yhdessä ovat kuitenkin oikeassa; odottamaton on oikea sana. Vai odottiko joku, että naisen jalkoväli tuoksuu kamomillalta?

Muutama kysymys vain:

Ensiksikin: miten tyttölapset opetetaan kasvamaan ylpeiksi naiseudestaan, jos marketin hyllyt pursuavat tuotteita, joilla esitetään, että täysin luonnolliset ja inhimilliset elintoiminnot on aiheellista  häivyttää kukkaistuoksuihin? Häpeilyn kulttuuri on valmis.

Toiseksi, missä ovat ne tarralaput, joita miehet voivat liimata kalsareihinsa, että heidänkin alapäänsä voisi haista näin odottamattoman raikkaalta? Missä ne mainokset, joissa miehelle kerrotaan että häntä ja hänen kalsareitaan tällä tavoin arjessa autetaan?