Tuoreempaa derbyfiilistelyä

Jotkut lukijoista ovat statistiikkasivun perusteella tankanneet viime päivinä uutterasti roller derby -aiheisia fiilistelyjäni. Käväisin itsekin lukemassa alkuaikojen rakkaudentäyteisiä tunnelmointeja. Tuli aika nostalginen olo. Tuumin, että naputellaanpa vähän siitä hommasta tuoreempaakin.

On jotenkin ihan hullua, että Freshmeat-kurssistani on vasta yksi vuosi! Derby on lohkaisuut niin massiivisen palan elämästä tämän menneen vuoden aikana, että on oikeasti välillä vaikeaa edes muistaa, millaista olikaan ennen. Paitsi näin kun alkaa oikein muistella. Kovin erilaista!

Roller derbyn löytäminen on muuttanut tosi paljon asioita. Se on tarkoittanut omien fyysisten rajojen siirtymistä ihan uusiin paikkoihin. Selän kuntoutumista tosi hyvään kuntoon ja koko yleisen liikunnallisuuden muokkaantumista huikeasti. Se on tuonut elämään tosi tarkan viikkorytmin, ja sitä myöten melkoisesti kurinalaisuuttakin. Derby sanelee viikonloppujen aikataulut ei vain minun, vaan myös jonkin verran koko perheen osalta. Olen treenien takia kotoa poissa aina tiistaisin klo: 17-21.30, perjantaisin klo: 18-23.30 ja sunnuntaisin klo: 8-15.30. Lauantaisin olen visusti kotona, jollei sitten ole pelipäivä tai joku oleellinen bootcamp kohdilla. Kaikkein mieluiten olen lauantaina kotona sohvalla syömässä paljon ruokaa ja juomassa paljon vettä, että kroppa jotenkin ehtisi palautua seuraavaa päivää varten. Sunnuntaiaamun treenit aika näppärästi raivaavat pois hippamahdollisuudet valtaosasta viikonloppuja. Joskus pitää tietysti tehdä vähän poikkeuksiakin, mutta harvoin niin tulee tehtyä.

Liikunnallisten ilojen ja ajankäyttöhaasteiden ohella derby on tuonut elämään aivan jättimäisen joukon huippukivoja uusia ihmisiä. Olemme tekemisissä niin tiiviisti, että todella tuntuu, että olisimme olleet samaa joukkoa paljon vuotta pidempään. Monella tavalla tuntuu, että olen löytänyt oman laumani, just omanlaiseni ihmiset, mun tyypit. Perheen lisäksi joukkuekaverit näkevät minua kiistattomasti eniten tässä elämässä. Paljon enemmän, kuin vaikkapa sukulaiset – niin hassulta kuin se kuulostaakin näin kirjoitettuna – ja huikeasti enemmän, kuin derbyn ulkopuoliset ystävät ja tuttavat.

Olemme yhdessä joka viikko ainakin 6,5-8,5 tuntia. Siihen pelit, pelireissut, bootcampit ja kaikenkarvaiset kekkeröinnit päälle. Sen lisäksi, että olemme samassa hallissa tuon määrän tunteja joka viikko, olemme myös ihan kirjaimellisesti toistemme ihoissa kiinni leijonanosan tuosta tuntimäärästä. Kihnutamme toistemme kyljissä ja takapuolissa kiinni ainakin 24 tuntia kuukaudesta. Ne kahdeksan off skate -tuntia kuussa sentään olemme vain sohvalla vieretysten, tai huohottamassa jossain Malminkartanon jätemäen portaissa. Aika likellä siltikin. Se hitsaa yhteen henkisestikin ihan väkisin.

Treenien ulkopuolella puuhaamme sitten lisää derbyä pienemmällä joukolla samojen ihmisten kanssa. Kullakin liigalaisella on vastuullaan liigan toimintaan liittyviä tehtäviä, joskus melkoisestikin, sillä meillä ei ole ensimmäistäkään työntekijää, valmentajaa tai muuta palkollista. Kaiken, mitä liigassa tapahtuu, täytyy tapahtua pelaajien omin voimin. Minä olen ollut viime maaliskuusta hallituksessa puheenjohtajana. Se on ollut tosi kiinnostavaa ja mielekästä liigatyötä, jossa olen viihtynyt hyvin. Nyt hallituskausi lähenee loppuaan, ja saakin nähdä millaisia hommia seuraava liigavuosi tuo tuollessaan treenien ulkopuolella. Jotakin joka tapauksessa, se on ihan varmaa.

Kun aloitimme Fresharikurssin, meitä varoiteltiin vähän naureskellen, että harrastus tulee nielemään kaiken sosiaalisen elämämme. Aika pian selvisi, että kyse ei varsinaisesti ole vitsistä. Olen tämän vuoden aikana ollut merkittävän huono seuraihminen derbyn ulkopuolella. Olen nähnyt koko vuoden aikana vain kourallista derbyn ulkopuolisista ystävistä ja tutuistani, ja sukulaisiakin sangen harvakseltaan. Koska harrastus vie niin paljon aikaa, on lopputunnit viikosta koitettava aika tarkkaan pyhittää perhe-elämälle. Tiedän, että jatkuva ”en pääse” tuntuu joistakin lähipiirissäni loukkaavalta ja kurjalta, ja kannan siitä aika ajoin paljonkin tunnontuskia. Samaan aikaan olen kuitenkin nauttinut pelaamisesta ja kokonaisen uuden lajin oppimisesta niin käsittämättömän paljon ja yhä edelleen olen niin pöljänä rakkaudesta koko touhua kohtaan, etten osaa oikein olla muutenkaan.

Vuodentakaisia alkuhöyrytyksiäni lukiessa naurattaa vähän, kun huomaan kuinka vähän tuolloin lajia tunsinkaan. Tästä pelokkaasta Freshmeat-ihmettelijästä

nylon beater

ani pötköttää

on tullut tälläinen uskaliaampi travel team Queen B’sin pelaaja

anin peliä

ani ja tytöt

(Kaikki kuvat Marko Niemelän)

Samalla on jotenkin super siistiä, että tunne on edelleen joka treenien jälkeen ihan yhtä fiilistynyt. Olen nyt, kevätkauden alussa, ihan järjettömän innoissani tulevista treeneistä ja peleistä.

Olen innoissani myös uusista tulokkaista! Ensi viikolla Helsinki roller derby järjestää taas tutustumismahdollisuuden uusille innokkaille. Sen jälkeen pidetään try outit alkavalle Freshmeat-kurssille. En malta odottaa millaista siisteysjengiä sieltä mahtaa taas tullakaan joukkoon!

Ehkä jopa joku lukija on tulolla! Onko näin?

Mainokset

Block me maybe?

Tämä on mainos! Tule katsomaan Helsinki roller derbyn kotijoukkueiden ( ja Kouvolan mahtistyyppien!) megabouttia Pasilan urheilutalolle ens viikon lauantaina 6.10! Siellä on kivaa!
Kotijoukkuematseissa on aina oma tunnelmansa. HRD:llä on kolme kotijengiä. Saturday Fight Fever, Hurtta Lottas ja uusimpana ekaa kertaa pelaava Angry Nerds.

Mulla on ollut ilo ja riemu pelata jo kahdessa kotijoukkueista. Viime keväänä pelasin Hurtta Lottana. Silloin näytti tältä:

Ja ens viikolla ilmiinnyn ovaalille SFF:n diskobailaajana:

(molemmat kuvat Marko Niemelän kelpo kamerasta!)

Jonkin sortin evoluutiota on rouvassa matkan varrella tapahtunut. Paitsi kokonainen tyylillinen täyskäännös, myös uskoakseni edistymistä pelaajana. Toivoakseni ainakin! Tuupas ottamaan asiasta selko ja kirittämään meidät parhaaseen vireeseen!

Derbysiisteyttä!

Tästä tulee ihan hullun hieno derbysyksy! Hul-lun. Laittelen teille tietoa muistakin peleistä ja systeemeistä hyvissä ajoin, mutta aloitan hehkutuksen siisteimmällä hommalla.

TEAM USA TULEE MEILLE KYLÄÄN! Ihan naurettavan siistiä! Siis maailman parhaat tyypit! WHAAAAT?!

Kyllä vain. Kyllä vainenkin.

Jos nyt siis yhtään kiinnostaa se roller derby, josta tässä on keuhkottu rabieskoiran intensiteetillä marraskuun alusta lähtien, niin tää ois kyllä täydellinen sauma tulla näkemään sitä parhaimmillaan.

Liput saa kätevästi täältä!

Rullia ja konnia

Eilen oli kiva derbypainotteinen päivä. Ensin aamulla parin tunnin harkat, joissa treenailtiin kestävyysjuttuja, ja sitten illalla vielä uusille lajista kiinnostuneille Open skate -tapahtuma, jossa pääsi koklaamaan kamoja ja luistelemaan.

Omissa treeneissä oli tietysti superkivaa, niin kuin aina, ja erityisen kivalta tuntui luistella läpi sellainen 100 kierrosta -harkka, jota oon vähän etukäteen jännittänyt kun on ollut pulmaa noitten kinttukramppien kanssa. Oon myös pelännyt, ettei kestä kunto, mutta kesti. Siellä syyhkin vikojen perille päässeiden joukossa, mutta perille pääsin, eikä tullut sitten kramppejakaan ennen kuin iltapäivällä. Ehkäpä suolaveistankkaus vähän siinä auttoi?

Hengailtiin treenien jälkeiset muutama tunnit Raivon nurkissa törkeitä puhellen, ja sitten palailtiin takas Erälle uusia avustamaan. Oli mahtavaa nähdä niin iso joukko kiinnostuneita tyyppejä, ja saatiin jo suoraan useampia rohkeita ilmoittautumaan freshmeat-karsintoihinkin. Jotenkin ihan liikkis olo nähdä muutaman silmissä se ihan sama ”Tällasta siis on ja mä niin haluun tehdä tätä!” -valo kuin mikä itselle syttyi syksyllä. Teki mieli rutistella niitä ja sanoa että ette ees tiedä kuin siistit ajat nyt alkaa, mutta en sitten uskaltanut niitä alkaa vielä ihan tyystin vyöryttää mun rakkausaallon alle. Se voi olla vähän näännyttävä kokemus. Ehtii myöhemminkin. Mutta kyllä mä niille kovasti kuiskin, että tulkaa, tulkaa ny!

Ehtii muuten myöhemmin myös koklaamaan kamoja ja lajia, jos nyt meni mistiin. Seuraava Open skate on 4.3 klo: 17-19 Tapanilan Erällä. Sinne ei tartte ilmoittautua ennakkoon, paitsi jos on jotenkin ihan tyystin epäihmismäinen luistinkoko. Peruskamoja löytyy paikalta hyvin (myös tällaista naisellista 41-42 koon kamaa, kuten esim. meitsillä). Uusien freshmeat-toivojen pääsärit on sitten 18.3. Sinne tarttee ilmoittautua etukäteen. Onnistuu osoitteessa freshmeat@helsinkirollerderby.com

Tarviikohan nyt sanoakaan, miten jättiläismäisesti suosittelen. Ei tarvii. Jos luet tätä, niin tiedät jo.

Tänään myllää mahassa ja vähän epäilyttää, oisko rantautumassa se kiertävä yrppis tännekin. Ois kyllä oikeen erityisen kiva nyt megarempan keskellä. Semmonen ylevöittävä vierashan se on aina ilmankin katastrofiolosuhteita. Toivotaan nyt ettei tulis. Toivotaan oikein tosi kovaa.

Mihinkään mitenkään liittymättä (tai no, vaikka terveisenä sille taudille) aamun kuva:

Taavi osaa tuntemistani tyypeistä kenties vastaansanomattomimman "Leave me the fuck alone" -eleen.

Valmiina tryoutseihin

Näin perinteisen Nakuna kouluun -unen derbymaailmaan sijoitettuna. Taidan jännittää huomisia tryoutseja enemmän kuin myönnänkään! Olin ajoissa tapahtumapaikalla (Tapanilan urheilukeskuksessa) mutta ilman mitään luisteluun soveltuvia välineitä. Erityisen kuvaavaa siksi, että olen valtaisalla innolla haalinut nyt kasaan kaikki tarvittavat välineet, enkä malta millään odottaa että pääsen sporttaamaan niitä huomenna. Olin siellä tiukoissa kankeissa farkuissa ja paidassa, josta näkyi läpi rumat löysät rintsikat. Klassikko!

Aion toden totta muistaa kamat huomenna. Tässä loput suojistani:

Ovaalia kiertämäänhän ei ole mitään asiaa ilman hyvää kypärää, hammas-, polvi-, kyynär- ja rannesuojia. Niin ja joo, luikkia, mutta nehän jo fiilistelinkin teille.Lisäksi olen, tietysti, hankkinut vedenkestävän turkoosin rajaustussin ja kasan värikkäitä sukkahousuja – lähes yhtä olennainen osa varustusta.

ja koska olen niin äärimmäisen katu-uskottava hahmo, olen liimannut kypärän otsikkoon pelotteen vastustajalle. Hän näyttää tältä:

Hyytävä, eikö?

Jos pääsen Freshmeatiksi, alkaa kiivas derbynimen etsintä. Kaksi suosikkiani Haddie Nuff ja Renée Hellswagger ovatkin jo käytössä (tai liian likeinen versio on, silloinkaan ei heltiä käyttölupaa). On siis alettava alusta. Voihan olla, että kehitän teille, loistavat kieliposkiset lukijani, kisan aiheesta (Mutta sinä uusimmista, Yrjö, älä sinä osallistu. Lukukertojen Huoraaja tuskin menisi läpi. Se kääntyisi niin huonosti kansainvälisille kentille). Siitä lisää sitten, kun selviää pääsenkö edes koko jaksolle. Olenhan jo muistanut kertoa miten paljon toivon sitä? No olen.

Olen lukenut myös roller derby-kirjallisuutta. 50-sivuisen sääntöpumaskan ohella törkeän kiinnostavan Down and Derby: The Insider’s Guide to Roller Derby:n, jossa ensin tutustutaan historiaan (30-luvun kultavuodet, ah!) ja sitten pelin nykymeininkiin (yhtä ah!) ja Pamela Ribonin Going in circles , joka on enempi ihan vaan romaani aiheesta.

Huomaan myös katselevani Hämeelinnan naisia sillä silmällä – tuo ainakin lähtisi mukaan jengiin! Ja miettinyt millä foorumilla alan huudella, kun tulee aika pistää porukkaa pystyyn. Olen siis syvällä jo. Ja sen takia alkaa olla kiusallista, jos en pääse edes alkeiskurssille. Pitäkäähän siis peukkuja!

FM Ani? Toivotaan, toivotaan!

Ah ja jihuu! Eilen se alkoi! Ajelin Tapanilan urheilukeskukseen sonnustautuneena mikroshortseihin, sukkahousuihin ja pariin päällekkäiseen hihattomaan toppiin. Levyltä soi täysillä Aerosmithin Big Ones ja Pink!in ärhäkimmät. Hain tunnelmaa.

Ensimmäisissä Helsinki Roller Derbyn järkkäämissä Open skate -luisteluissa oli tarkoituksena päästä kokeilemaan välineitä ja fiilistellä ennen ensi viikon karsintoja. Luistelimme lainavehkeissä rataa ympäri ja treenailimme erilaisia pysähdyksiä ja käännöksiä.

Miten järjettömän kivaa se oli! Ilmapiiri oli kannustava ja rento (ja meidän raakileiden riveissä myös jännittynyt ja häkeltynyt). Törkeän mukavan oloista porukkaa.

Tajusin ainakin:

– Sukkahousuilla on muukin kuin esteettinen funktio. On melko paljon mukavampaa liukua puupinnalla erilaisiin slideihin kun ihon ja lattian välissä on vähän edes jotakin.

– Juotavaa on oltava treeneissä mukana paljon.

– Tämä on vedenkestävän ripsivärin ja pitävän dödön laji.

– Tämä on myös hyvin istuvien kalsareiden ja hyvien urheiluliivien laji.

– Tämä on niin helvetin siisti laji.

Treeniasu toimi mainiosti, vaikka aluksi olikin hetken outo fiilis, sellainen naku. Äkkiä se unohtui. Kaikilla muilla oli samaa osastoa.  Mitä vähemmän repaletta ja liehuketta, sen iisimmin sujui heittäytyminen rähmälleen. Ja se taito on syytä oppia ekaksi.

Ylitin omat odotukseni, vaikken mikään rullaluistinten Tonya Harding todella ollutkaan. Oli kuitenkin 25 vuotta siitä kun viimeksi olen ollut rullaluikilla, joten isompia pohjataito-oletuksia oli turha elätellä. Ihmeen nopeasti joku ikiaikainen lihasmuisti kuitenkin kaivoi jostain ainakin auttavan tuntuman ja huomasin luistelevani, jopa lähes sirklaavani (!), radalla ahneesti aina vähän kovempaa kuin edellisellä kierroksella. Aika paljon saa tanssinharrastaja itselleen muistutella, että nyt pitää ryhdin sijasta olla tosi alhaalla. Vähitellen, vähitellen.

Kun on säilönyt tätä tomuista temppeliparkaansa niin vauhkona viimeisen vuoden ajan kaikelta iskulta, oli jännää huomata että se kestää paljon enemmän kuin uskoinkaan. Sinne vain vauhdista polviliukuun, ensin yhdellä ja sitten molemmilla polvilla. Tai kokonaisvaltaisempaan syöksyyn ensin polvi- ja sitten kyynär- ja rannesuojien varaan rähmälleen. Jonkinlainen henkilökohtainen iso riemu syttyi siitä, että pääsin ainakin muutaman kerran ensin polviliukuun ja sieltä vielä ylöskin vauhdissa. I’m not dead yet!

Olin tuuminut, että takaperin luisteluun ja pyörähdyksiin pääsisin vasta joskus viikkojen päästä, mutta sieltä nekin tulivat. Avainsanana oli röntti. On pakko olla pelkäämättä kaatumista ja siitä vaan kokeilla. Ympäri pyörähtäminen onkin paljon helpompaa kuin kuvittelin. Kyse on (ilmeisesti) painonvaihdoista ja oman painopisteen säilyttämisestä keskellä ja matalalla. Sitä paitsi se kaatuminen sattuu paljon vähemmän kuin kuvittelin (okei okei, ei otettu kontaktia tänään – ei ainakaan tarkoituksella) ja ainkin se on jotain sellaista, jota on turha jännittää – se tapahtuu kuitenkin.

Tämä aamu jännitti. Selkä kertoo päivän viiveellä mitä on milloinkin tykännyt yrityksistäni. Itse luistelu tuntui selässä suorastaan hyvältä. On pakkokin pitää hyvä keskivartalon koonto, että tasapaino pysyy, ja sitähän tässä on vuosi tiukasti treenailtu. Ja hei jihuu, ei satu tänäänkään! Lihaksia ympärillä toki sillä lailla hyvästi, mutta se paskiaiskohta on ihan hyvillään. Iso JEE!

Luulenpa, että mua nähdään tulevana talvena tiheästi jäällä luistelemassa. Samat lihakset ja pitkästi samanlaiset käännös- ja jarrutustekniikat ovat käytössä sielläkin. Todennäköisesti kerään suojissani taitoluisteluprinsessojen katseita, etenkin kun välillä heittäydyn maihin pitkin pituuttani. Mutta eipä haittaa. Saa katsoa.

Kävin just hankkimassa luistimet ja suojat. Mikä hillitön tuuri, että muutamista tällä olevista luistimista löytyi just mun koko! Ei tartte tilailla ulkomailta. Suojieni kanssa oli hauskaa. Olen vähän urpona Helsingin skedeskenessä. En ehkä ihan se perusasiakas. Myyjä oli kuitenkin innostunut ja kiva. Ja sen verran söpö, etten ehkä varsinaisesti alleviivannut, että eilen oli mun ekat treenit enkä vielä edes tiedä läpäisenkö kokeet alkeiskurssille…tsih.

Niin. Ensi viikonloppuna on karsinta pari kuukautta kestävälle Fresh Meat -kurssille. Tiedossa on nelituntinen minibootcamp, jossa kysytään kuulemma mm. kestävyyttä ja asennetta. Asenne –  check, kestävyys – oh well… jää nähtäväksi. Toivottavasti yllätyn iloisesti silläkin rintamalla. Mä niiiiin paljon haluaisin sille jaksolle! Meinaan ainakin niin perkeleesti yrittää menemään. (Ja mulla on jo omat kamat, joten heittäydyn itkemään raadin jalkoihin, jos en meinaa päästä. That ought to work, right?)

Katsokaa nyt mun uusia ihanuuksiani:

Tälleen mustanahan ne on ihan kivat...
....mutta omakshan ne pitää heti laittaa.