Kokovartalofiilis 8 vuotta – Oudoimmat hakusanat ja kadonneet kirjoitukset

Kokovartalofiilis-blogi täyttää tässä kuussa 8 vuotta. Melkoista! Yhteensä olen pitänyt blogia 12 vuoden ajan. Tätä ennen kirjoitin Kokovartalofiiliksellä-nimistä blogia, jolle kävi köpelösti. Sitä aiemmat kirjoitukset ovat ihan internetin alkusumujen aikaa. Hassua, että välillä edelleenkin huomaan ajattelevani, että tämä nykyinen on se ”uusi” blogi. Aika ja sen riento.

Tehdäänpä taas pieni retrospektiivinen katsaus menneisiin vuosiin.

Tänne löydetään kummallisilla keinoilla. Kaikkien aikojen suosituin hakusana on vähän mielikuvituksettomasti kokovartalofiilis, mutta hyvänä kakkosena tulee Eija Vilpas alasti. Blogia pitkään lukeneet tuntevatkin tämän merkillisen homman. Minulle on mysteeri, miksi sillä haulla alettiin alunperin tulla blogiini, ja tilanne on jäänyt hassusti elämään. Tiedän joitakin lukijoita, jotka edelleen käyttävät sitä hakuna päästäkseen tänne. Elämä totta vieköön on ihmeellistä.

Tänne tullaan myös monilla muilla erikoisilla hauilla, kuten joogahousut, perhostapetti, joulukarkit ja vesiputous. Ehkäpä ne kertovatkin siitä, miten isolla otannalla aiheita on ollut vuosien varrella käsittelyssä. On matkapäiväkirjoja, remonttijuttuja, erilaisia sairaus- ja kommelluskertomuksia ja yleisiä kuulumisia. Viime vuosina tietysti paljon myös alkoholiaiheita. Blogi kasvaa kirjoittajansa matkassa.

Nelisen vuotta sitten alkanut merkillinen kiertohuimaus luetuttaa näemmä edelleen. Samoin auto-onnettomuusjutut viiden vuoden takaa. Vertaistuessa on voimaa ja minustakin tuntuu lohdulliselta lukea, jos joku toinen on kokenut samanlaisia vastoinkäymisiä. Päivitetään tähän vaikka pikaisesti, että onnettomuudesta ei enää ole vaivoja vitsauksina. Selästä toki puuttuu edelleen iskunvaimennus, koska niitä ei sinne takaisinkaan saa, mutta ei se estä toimimasta käytännössä mitenkään. Huimaus jäi pysyväksi vaivaksi, mutta aivot ovat oppineet toimimaan sen kanssa tosi hyvin. Nykyisin maailma pyörähtää ympäri oikeastaan vain vähän väärissä asennoissa lähinnä kylkimakuulla ja jos on päällä isompi flunssa, joka vaatii elimistöltä enemmän huomiota. Ei mitään, minkä kanssa en pärjäilisi oikein mainiosti siis.

Kurkkasin äsken vähän maatilastoja ja huomasin ilokseni ja vähän ihmeeksenikin, että lukijoita on tämänkin vuoden aikana ollut 61 maasta! Moikka vain sinne maailman ääriin! Osa lukijoista on ollut matkassa mukana jo sieltä edellisestä blogista lähtien. On aina ihan älyttömän kivaa nähdä kommentti tutulta tyypiltä.

Kaikkein suosituin kirjoitus kautta aikojen on ollut Pakko saada draamaa, joka käsitteli kosteissa kodeissa kasvaneiden tunne-elämän kiemuroita aikuisuudessa. Tarkemmin sitä, mistä johtuu joidenkin liikaa juovien vanhempien kanssa varttuneiden taipumus ajautua aikuisena myrskyisiin ihmissuhteisiin ja hankkia elämäänsä dramaattisia käänteitä silloinkin, kun kaiken tavallaan luulisi olevan tosi hyvin. Tosi moni ihmettelee tätä taipumustaan minulle keskustellessamme.

Tuon kirjoituksen perään kysellään edelleen välillä ihan yksityisviesteilläkin, vaikka olen ottanut sen pois blogista jo hyvä tovi sitten. Jos ajattelisin pelkästään blogin suosion kannalta, kannattaisi teksti ihan ilman muuta pitää täällä luettavana, mutta en ajattele niin. Kai se on enemmän journalistinen juttu. Poistan blogista sellaisia tekstejä, joiden aiheen olen käsitellyt paremmin, monipuolisemmin ja parhaimman nykyisen tietoni pohjalta jossakin sen jälkeen, ja alkoholiaiheiden kohdalla poistoja on ollut paljonkin. Se johtuu tietenkin siitä, että olen pohtinut kysymyksiä paljon laajemmin ja monipuolisemmin Kosteusvaurioita -kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjassani ja olisi hassua, jos verkossa kiertelisi samaan aikaan monta vuotta vanhempaa tekstiä.

Kokovartalofiilis-blogi on koko olemassaolonsa ajan pyörinyt harrastuspohjalta ilman minkäänlaisia tulon lähteitä. Se on pari kertaa haluttu jonkin isomman sivuston alaisuuteen niin, että olisin alkanut saada siitä lukijoiden määrän mukaan tuloja, mutta olen halunnut kirjoittaa omiin nimiini. En ole halunnut ottaa paineita julkaisuaikataulusta tai siitä, mitä arvelisin lukijoiden eniten haluavan kuulla, vaan kirjoittaa juuri niistä aiheista ja sillä tiheydellä kun on tuntunut omalta. Luulen, että jos alkaisin hulluna optimoida, menettäisin aika pian mielenkiintoni koko hommaan. En tarkoita, että sellaisessa bloggaamisessa olisi mitään vikaa, ihan fiksuahan se on, mutta ei minun juttuni. En ole mikään blogien bisneshai, kuten huomataan, mutta palkkani onkin aina tullut muusta kirjoittamisesta ja puhekeikoista.

Välillisesti olen tietenkin saanut myös tuloja tätä kautta, jos huomioidaan se, että osa asiakkaistani sekä lehtipuolella että luentojen osalta on löytänyt tänne ja tilannut sitten minua omiin tarpeisiinsa. Sehän on ilman muuta kivaa! Ja onhan niinkin, että ilman tätä blogia koko esikoiskirjani olisi ehkä jäänyt syntymättä. Ja sitä kautta ehkäpä tämä toinenkin. Näitä on vaikea arvioida, muttei ole onneksi tarviskaan.

Ei minulla ole mitään palkallista bloggaamista vastaan, tietenkään. Olen vuosien varrella blogannutkin palkatusti muualla, kuten Kotivinkille kahteen otteeseen käsityö- ja perheaiheista ja edesmenneelle KG-lehdelle terveyteen ja painonhallintaan liittyvistä aiheista. Ihan samankaltaista naputtelua on tietysti ollut myös kolumnointi. Niitä hommia olen samaan aikaan tämän blogin kanssa tehnyt ainakin Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin, Osaava Kodinrakentaja-lehteen, Hämeen Sanomiin, kertaluonteisesti Alkolle ja edelleen jatkuen Mielenterveyden keskusliiton Tunne & Mieli -sivustolle ja Sininauhan Toivo-lehteen. Kivoja hommia kaikki!

Minulla on ollut pitkään myös pari omaa sivublogiprojektia, kuten liikuntaan ja ruokaan painottunut Treenifiilis ja todellinen hyvän mielen hanke So I Bought a Lipstick -huulipunablogi. Kumpikin on tällä hetkellä ajanpuutteen vuoksi katkolla, mutta aina välillä mielin kummankin äärelle. Katsotaan, ovatko hyllyllä pysyvästi, vai vieläkö joskus niidenkin aktivointiin olisi aikaa.

Mitäpä sitä muuta voi todeta, kuin että tykkään jäsentää ajatuksiani kirjoittamalla.

Välillä blogi kärsii pahasti kirjan kirjoittamisesta, kolumnoinnista ja puhetilaisuuksista, koska pistän tietysti isoimmat paukut näihin työhankkeisiin. Samalla tämä palsta on kuitenkin mitä rakkain harrastus, enkä osaa enkä haluakaan lopettaa. Itse asiassa suunnittelen pieniä uudistuksia ensi vuodelle. Aika ajoin on kiva muuttaa ulkoasua ja parannella luettavuutta. Laittakaa siis ihmeellä kommenttia, jos jokin kaipaa mielestänne parannusta. Ja aina saa ehdotella aiheitakin, tietty.

Olen miettinyt vuosien varrella useampaan otteeseen Kokovartalofiiliksen sometarjontaa. Olisiko oma Facebook-sivu ja IG-profiili hyväksi vai ei, mitä tuumitte? Olisiko niiden kautta helpompi löytää uudet tekstit luettaviksi? Nyt olen vain jakanut merkinnän jommassa kummassa tai toisinaan kummassakin henkilökohtaisessa profiilissani. Jos tekstit olisivat keskitetysti jossakin omalla sivustollaan, olisi tietysti helpompaa hallita kommentointia ja vastailla kysymyksiin. Samalla se ehkä vaatisi aktiivisempaa someläsnäoloa kuin haluaisin. No jaa. En ole vielä päässyt tässä tätä pidemmälle. En välttämättä pääsekään, mutta eipä haittaa sekään.

Pitkästä virsi kaunis! Suurkiitos kaikille tähän mennessä matkassa mukana kulkeneille! Olette mielessäni enemmän kuin varmasti ajattelettekaan!

Tässä sunnuntain ratoksi kunnon setti kantria!

Mainokset

Tekstiiliurheilu – hell yes!

Kokovartalo goes urheiluvaateblogi. Tämä postaus on korvamerkitty Juille’sille, jonka blogissa juteltiin liikkumisesta ja vaatteista. Niille, jotka kaipaavat syväluotaavaa luettavaa ihmisyyden synkkien peruskysymysten ääreltä, sanon hypätkää yli! (Ja lisään, että oletteko varmoja noin ylimalkaan, että tämä on blogi juuri teidän makuunne?)

Nyt, kun tämä liikka on tullut pakosta elämääni päivittäiseksi kaveriksi, niin lähestyn sitä avoimen materialistisella otteella. Olkoon kuinka pintapuolista hömppää hyvänsä, niin vaatteilla on väliä. Liikkuessa kyse ei ole pelkästään ulkonäköasioista (jos vaikka niistäkin) vaan myös puhtaasti mukavuudesta. Olen vasta tämän vuoden aikana tajunnut teknisten vaatteiden hienouden. Vaikkeivät ne ratkaise ydinjäteen sijoittamisongelmaa tai nälänhätää, niin tekevät kyllä hikoilemisesta aika paljon kivempaa. Ja onhan kyllä niinkin, että on aika paljon motivoivampaa laittaa päälle kivannäköiset kuteet, kuin jumppailla reikäisissä kalsongeissa. Siis ainakin musta on. (Tiedän, että on muitakin koulukuntia. Isäni lasketteli aikanaan meidän lasten melkoiseksi riesaksi hanurista jeesusteipillä paikatuissa pilkkihaalareissa kaiken Suomen rinteistä Itävallan ökypaikkoihin ja siltä väliltä. Se oli ilmeinen fashion statement. Näemme nyt, että omena on tässä mielessä pudonnut niin kauas puusta, kuin kovalla tuulella kykenee.)

Huomaan, että on jonkinlainen perustelun tarve. Että ei kai nyt kokonaista merkintää urheilukamoista? (ehkä se omena ei olekaan ihan niin kaukana kuin haluan ajatella?) Mutta paskat. Saa tällaistakin välillä miettiä. Täällä ainakin. Kokosinkin oikein rättiblogityyppisen katsauksen tämän hetken lemppareistani. Tajusin samalla taas, miten helvetin vakeaa on saada värit toistumaan, jos on tällainen räpsijäkuvaaja kuin meikäläinen. Miten te, jotka kuvaatte asujanne päivittäin, oikein teette sen? No, bare with me.

Eteisessä roikkuu meillä koko ajan jotain urkkakamaa. Kamat ovat ikuisessa pyykkiin-kuivumaan-päälle -kierteessä. Kolme meidän perheen neljästä on uutteria aikidon harrastajia, siksi tuo hyvää valkoista kontrastia tuova keikogi tuolla vasemmalla. Mun kampsut ovat nuo kirkkaat. On muutamat ihan simppelit pökät – leveälahkeiset, korkeavyötäröiset ja mukavat sellaiseen peruspylleröintiin. Mustat ja violetit. Sitten on tuollainen vaaleanpunainen ihan ohkainen Röhnischin toppi, kirkkaanvihreä Puman teepaita ja Niken ihanista ihanin toppi. Siinä on kaikkein paras liikkua. (Onko merkeillä väliä? Musta ehkä vähän on. Kokemukseni on, että kyllä nuo toimivat melko hiton hyvin perus teepaitaan verrattuna.) Sen ohut päällikangas ja sisempi verkko tekevät sen, että vaikka akka hikoaa niin että meinaa ilmaan haihtua, näyttää paita ihan virkeältä vielä. Se on myös takaa hauskan näköinen – hyvin ilmastoitu.

Ja tässä, kauhean kivasti keskeltä eteisen kenkä-reppu-pyöräilykypäräsekamelskaa napatussa, myös lähes ammattimaisesti poseeratussa kuvassa ovat mun ehdottomasti parhaat jumppapökät. Ikivanhat aikanaan kai Henkkiksestä löydetyt tosi korkeavyötäröiset joogahousut. Niiden kanssa voi könytä vaikka minkälaiseen pyllerrysasentoon, eikä tartte pelätä hanurin vilkkuvan. Ja kyllä, se on jumppavaatteessa tärkeää. Ehkä suorastaan tärkeintä, jos multa kysytään. Näiden olemassaolo kyllä nyt kyseenalaistaa tuota merkkiteoriaa. Ainakin mun käytössä yläosan laadulla on isompi merkitys kun alaosan. En tiedä onko tämä mikään universaali totuus, mutta näin nyt kuitenkin tuumin. Maksoivat aikaan kai parikymppiä, joten hinnasta ei todellakaan ollut kiinni.

Uusin tulokas on vasta toissapäivänä löytynyt jumppakassi. Se on niin likellä täydellistä kuin pääsee! Matsku on superkevyt, joten itse kassi ei paina melkein mitään. Se on täytenäkin tosi mukava kannettava (=selkävammainen kiittää) ja siinä on nerokas oma erillinen taskunsa jumppatossuille. Ja se on vielä nättikin.

Siinäpä niitä. Lisäksi on tietysti muutamat lenkkarit, sisään ja ulos, ja tanssikengät erikseen. Ulkoliikkavaatteina käytän lähinnä jotain anorakkityyppistä tai ohkaista tuulta ja vettä pitävää, ja noilla samoilla verskoilla mennään. Vähän haaveilen uusista lenkkareista, koska nuo edelliset alkavat olla jo melkoisen tampatut. Ehkä joku hyvä ale osuu kohdalle. Ylipäätään haalin näitä kamoja melkein aina alennusmyynneistä. Just nytkin on meneillään oikein hyvät.

Mites muilla? Onko liikkavaatteilla väliä, vai onko fiilis sama rätistä riippumatta? Onko joitain suosikkeja, vai tuntuuko koko tekstiiliurheiluskene ihan dorkalta?