Kiihkeä kesäkaipuu & resepti sen kestämiseksi

Poden aivan valtavaa kesäkaipuuta. Sellaista, joka ihan sattuu sisuksissa. Lunta sen kun vihmoo pihalle lisää. Näyttää siltä, ettemme koskaan enää näe nurmikkoa, saati kukkasia!

Tunnustan syvästi vihaavani talvea ja talvilajeja. En hiihdä, luistele tai muutenkaan vietä ulkona yhtään enempää aikaa kuin on aivan pakko töihin ja kauppaan päästäkseni. Älkää yrittäkö käännyttää. Osaan kyllä pukeutua oikein ja muuta ärsyttävää. On hyvät suksetkin, jotka isä pakotti minulle  varmana siitä, että intoutuisin sitten sivakoimaan. En intoutunut. Olen 42-vuotias melko määrätietoinen ja itseni hyvin tunteva nainen ja viihdyn sisällä. Ja heti, kun eläke alkaa (eikös se ole jo aika pian?) teen kaiken voitavani saadakseni paeta täältä pohjolan pimeydestä talvikausiksi jonnekin valoisaan. Sitä ennen on vain kestettävä.

En kärsi kaamosmasennuksesta, mutta kovasta kaipauksesta kyllä. Tänä talvena olen taistellut sitä vastaan raskain asein. Jaan ne kanssanne siltä varalta, että siellä ruudun toisella puolellakin kamppaillaan saman kurimuksen kourissa.

Resepti kesäkaipuun kestämiseen:

1. Saarra itsesi kukilla. Olen antanut itselleni luvan hommata jatkuvasti uusia leikkokukkakimppuja niin kauan, kunnes luonto tarjoilee omiansa ilmaiseksi. Paras tulos-panos -suhde syntyy neilikoilla, jotka ovat tosi halpoja ja kestävät tolkuttoman pitkään maljakossa. Tulppaanit kestävät kehnommin, mutta kyllä noin vitosen kimpusta hyvät pari viikkoa saa iloa irti.

pinkit neilikat.jpg

2. Nauti puutarhaohjelmista. Omia suosikkejani ovat olleet Netflixistä ja YouTubesta löytyvät Monty Donin sarjat sekä ihana norjalainen Iloa puutarhasta (Yle Areena). Täällä ollaan jo ihan villinä kaikenlaisten piha-altaiden ja jaloruusualueiden vieminä! Mihin tässä vielä joudutaankaan, kun routa sulaa…

auenneet tulppaanit.jpg

3. Lue tai kuuntele hyviä, kesäisiin tunnelmiin johdattelevia kirjoja. Minulla on juuri nyt meneillään paperiversiona Naiset joita ajattelen öisin, jonka ensimmäisen Afrikka-tarinan parissa olen kuullut mielessäni leijonien karjuntaa ja unohtanut hetkeksi viiman ikkunan toisella puolella. Äänikirjana tutustun Pentti Linkolan intohimoiseen luontosuhteeseen kirjassa Pentti Linkola – ihminen ja legenda. Olemme monesta asiasta hyvin eri linjoilla, mutta ihailen silti suuresti hänen omistautumistaan luonnon tarkkailuun.

4. Hemmottele lintuja. Meillä on olohuoneen ikkunan alla suuri syreeni, jossa pikkulinnut viihtyvät hyvin, etenkin jos heille kattaa seisovanpöydän kauralyhteestä, talipalloista ja maapähkinöistä. On iso ilo tarkastella siivekkäiden syömishommia, ja tietysti se on myös linnuille tärkeä talven kylmistä selviämiseen. Etenkin rasvaiset maapähkinät menevät pikkunokkiin nyt ihan kohisemalla. Puolen litran putkilon saa täyttää kerran kolmessa päivässä! Talipallot olen laitellut 12 palloa kerralla vetävään rinkulaan, niin ei tartte ihan alati olla tulla umpihangessa lisäilemässä.

5. Pakene uimahalliin. Olen harras vesijuoksun ystävä ja näin talvisaikaan se on ihan paras keino nauttia lämpimän veden ja saunan yhdistelmästä. Kun hallille painelee läpi tuulen ja tuiskun, kestää lauteilla hyvän tovin ennen kuin syväjää on sulanut sisuksia myöten. Uimahalli on paikka, josta en koskaan tule pahemmalla tuulella kuin sinne menen.

Bonusvinkki: Anna kaiken kasvaa. Ilahduin suunnattomasti, kun oranssista muoviverkosta alkoi versoa sipulia. Leikkelin verkon pois puristamasta, ja kylläpä kasvaakin kiivaasti! En yhtään tiedä tuleeko tästä koskaan oikeasti satoa, mutta oikeita kylvöhommia odotellessa (enää pari viikkoa ja on chilien aika!) on terapeuttista jo yksin nähdä tuo kasvun into.

sipulit.jpg

Mitkä ovat sun selviytymiskeinosi? Ottaako talvi jo koville?

Mainokset

Kaamoksenkarkoituspäivä

Eilen oli kyllä erinomaisen hyvä synkkyyden karkoittelupäivä. Ensin oli vähän asiaosuutta. Naputin aamun alkutunteina päivän työt tarkistuskierrokselle ja sitten kävin hoitamassa työterveyslääkärin treffit. Oli ensimmäinen kerta ja oikein tosi kivan tuntuinen lääkäri vastassa. Tarkastelimme minut ja sovimme työterveyden asioista. Tuntuu ihanalta, että minulla on nyt tuollainen – yksi tuttu kasvo pallottelemassa melkoisen sekalaista kokoelmaa terveysasioitani. Tuikkasivat influenssapiikin samalla. Jos tänä vuonna vaikka onnistuisin välttämään se homman!

Sitten kävelin bussille ja kävin hakemassa hyvän salaatin ja ison kahvin matkaevääksi. Mielijohteesta poikkesin myös Wetterhoffin lankakaupassa bussia odotellessa, ja nappasin mukaan ihanan pehmoista, ohutta alpakkalankaa ja 2,5-kokoisen bambukoukun. Tuli huivifiilis.

Söin ja virkkailin äänikirja korvissani tunnin verran Helsinkiin, ja siellä odotti kampaajareissu. Sain uuden, ihanan tukan ja samalla tietysti kivan juttutuokion maailman mukavimman Jonnan kanssa.

Kampaajalta suuntasin Töölön urheilutalolle, jossa odotti ensin hikinen salitreeni ja sitten pitkä, rauhallinen (joskin melkoisen ruuhkainen) vesijuoksu ja syvälötköyttävä sauna ihanan Suvin seurassa.

huiviKotimatkalla sielu ja ruumis olivat autuaan rennossa tilassa ja tukkakin nätisti. Virkkailin, kuuntelin kirjaa ja nautiskelin olostani. Aah!

Tätä tarvitsen marraskuuhun enemmän kuin varmaan koskaan muulloin: sopivan määrän liikuntaa, pieniä arkipäivän lepo- ja nautintohetkiä ja höpöttelyä ystävän kanssa. Parhaat aseet kaamosmasennusta vastaan!

Mitkä on sun aseet?

PS. Täällä on muuten tarjolla taas reseptiä.

Ja sekin synkkää ja ikävää

Tilasin kirkasvalolampun. Sellaisen edullisen. Takuukorjatun pikkuisen pintaviallisen. Niin kuin minä.

Odotan siltä ihmeitä. Kohtuuttomuuksia suorastaan. Odotan sen pelastavan minut tämänhetkisiltä kaamosoirelääkityksiltäni. Munkeilta, irtokarkeilta ja suklaalta. Odotan sen kuivattavan kokojoukon kipukyyneleitä ja pyyhkivän pois turhaumaa. Odotan sen parantavan selkäni.

En ole kaamosmasentuja. En masentuja noin ylipäätään. (Kas näin sanoo ihminen, jolla on oikein kirjalliset todisteet sairastetusta masennuksesta, joskin melkein parinkymmenen vuoden takaa – valehtelee itselleen, mutta on sentään rehellinen teille). Olen suoraan sanoen vähän halveksinut ihmisiä, jotka vetoavat kaamosmasennukseen. Ryhdistäytyisivät, surkimukset! Kuinka se nyt suomalainen talvi noin muka synkäksi vetää? Lötköksi ja saamattomaksi? Laiskuutta se on, sanoin ennen.

Nyt jotenkin tajuan tätä hommaa. Pimeys tulee päälle yhdistelmärekan intensiteetillä. Sitä ei suinkaan paranna remontti, joka peittää ikkunat. Vie ne vähäisimmätkin valon hetket. Taidan olla jo vähän vanha.

Pauliinakin siitä puhui. Olisi nyt saatava tämä humppa kuntoon ennen pahimman sysiyön laskeutumista. Lamppu, tule pian!

Älkää sanoko minulle, että ne eivät toimi. Että ovat muotijuttuja ja turhakkeita. Sanokaa vain: Ani, se lamppu tekee sen kaiken. Ja minä heti uskomaan. Lumeellakin on tutkitut tulokset.