Mutta näkyykö se? – Vanhempana Pridesta

Mennään Pride-viikkoa. Tänä vuonna joudun jättämään kulkueen väliin, ja se harmittaa. Haluaisin todella olla siellä. Kulkue on paitsi tosi kiva tapahtuma, myös oleellisen tärkeä näytön paikka. Somepeukuttelun aikana on välttämätöntä seistä myös ihan konkreettisesti arvojensa takana. Nähtävillä. Paikalla. Tukena ja joukkona. Ihmismassana ihmisten asialla.

Jäin eilen miettimään erästä vuosikausia sitten tekemääni haastattelua, joka liittyi vanhempien vapaa-aikaan ja rentoutumiseen. Kaarran tämän takaisin Prideen, älä huoli. Tämä liittyy kyllä. Tuossa jutussa haastattelin viisasta asiantuntijaa, joka totesi, että lapset eivät välttämättä koskaan näe vanhempiaan rentoina. Ajatus pysäytti kunnolla.

Aluksi tyrmäsin ajatuksen. No tietenkin näkevät! Onhan… hetkinen. Voi paska! Niinpä niin! Aika monesti varsinkin pikkulapsiaikaan meni juuri niin, että oma rento hetki koitti lasten nukkumaanmenon jälkeen. Sitä ennen mentiin ja mentiin vain.  Minulle tämä konkretisoitui kerran neuvolassa, kun täti kysyi kuinka usein meillä syödään jäätelöä. ”Melkein joka päivä!”, minä naurahdin, ja lapsi katsoi minua tyrmistyneenä. ”Ei melkein ikinä!”, hän vastasi. Ja silloin sen tajusin: me vanhemmat korkkaamme jädepurkkimme silloin, kun lötkähdämme sohvaan kaksin. Lapset näkevät töistä palaavan kireän kiireisen. Ruokakauppaan juoksevan hikisen hoitavan. Laskupinon ääressä kiroavan kireän. Iltasatuhetkellä pinnistävän uupuneen.

Tajusin, että vanhemmalla voi olla ihan erilainen ajatus itsestään tyyppinä, kuin mitä lapsen ja nuoren silmiin välittyy. Monet aikuisten omat jutut tapahtuvat aikuisten ajalla, jonne lapsi ei ehkä näe juuri lainkaan.

Tuo juttu sai miettimään niin paljon, että aloin tietoisesti raivata joka päivään leppoista ja rentoa jo ennen lasten nukkumaanmenoa. Halusin näyttää, että olen sellainen. Sellainenkin. Nykyisin on tietysti ihan eri meininki, kun nuo ovat isoja ja menossa mukana iltaisin paljon pidempään. He eivät tietenkään myöskään väsytä läheskään samassa mittakaavassa, joten on merkittävästi helpompaa ollakin lunki ja mukava, ja jätskiä ostetaan nyt tuplasti enemmän. Rentoilemme yhdessä.

Tästä se kaarros Prideen. Jäin nimittäin miettimään, mikä muu voi vahingossa jäädä lapsilta näkemättä, kun vanhemmat tekevät asioita lasten ollessa nukkumassa/mummolassa/muualla. Rennon ja hauskan vanhemman lisäksi lapselta voi hujahtaa ohi myös erilaisia arvoihin liittyviä asioita. Kuten vaikka se, mitä mieltä vanhempi on ihmisoikeuksista, rakkaudesta ja tasavertaisuudesta. En tarkoita, etteivätkö arvot (toivottavasti!) tihkuisi jatkuvasti esiin myös arjen lomassa, mutta joskus niitä on syytä ihan kunnolla teroittaa. Etenkin, jos on kyse sellaisia epävarmuuksia helposti herättelevästä aihepiiristä, kuin sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät teemat lasten ja nuorten mielissä ovat.

Ei riitä, että olettaa lapsen kyllä tietävän, että rakkaus kuuluu kaikille.

Lapseni jakoi eilen kivan kuvan meistä kaksin Prideilla viime vuonna. Tuli tosi hyvä mieli. Hänen sanoistaan ymmärsin yhteisen menemisen merkittävyyden. Hän kyllä tiesi ennenkin, että olen asian takana, mutta konkreettinen toimiminen sen eteen yhdessä oli myös tärkeää. Ajan ottaminen. Lähteminen. Viettäminen.

Haastoin eilen Facebook-kaverini ja haastan nyt teidät lukijatkin pyytämään omaa lasta kaveriksi Pride-kulkueeseen tänä lauantaina. Se on kiva tapa viettää yhdessä aikaa ja samalla varmistaa, että omat ajatukset rakkaudesta, tasavertaisuudesta ja toisten kunnioittamisesta menevät varmasti jakeluun. Me vanhemmat alleviivaamme hyviä ruokatapoja, kohteliasta tervehtimistä ja muuta tärkeää lapsillemme alvariinsa. Alleviivataan myös jokaisen ihmisen tasavertaista oikeutta rakkauteen. Ei oleteta, vaan varmistetaan, että se näkyy.

Ihanaa Pride-viikkoa ihan jokaiselle!

 

 

Ole tukena transnuorelle – omalle ja kaikille muille myös.

Saimme olla mukana tärkeän viestin välittämisessä Yle Kioskin kanssa. Oo kunnolla, rohkeasti ja täysillä vanhempi. Oo kokonaan lapsen puolella, joka päivä ja näkyvästi. Olit sitten vanhempi, ukki, mummu, muu sukulainen, naapuri, kylänmies, kummi, kaima, ope tai säbävalkku.  Se ei ole mitään erityistä, vaan ihmisyyden tehdasasetus.

Sillä on elintärkeä merkitys.

 

Lupa olla minä – koulusta ja sukupuolesta

LUPA OLLA MINÄ (Kolumnini Hämeen Sanomissa 19.8.2015)

Olipa kerran nuori. Yläkoulua aloittaessa hänelle jaettiin kielivalintoja varten vaaleanpunainen lappu, vaikka osalle jaettiin vaaleansininen. Wilman Istumajärjestyksessä hänen kohdalleen ilmestyi liehuvalettinen ikoni, vaikka osalle ilmestyi lyhythiuksinen. Wilma myös käytti hänestä ahdistusta aiheuttavaa nimeä, koska se on virallista. Systeemi.

Koulupäivän aikana nuoren piti käyttää vessaa, johon liehulettiset menivät, vaikka hän tiesi olevansa lyhyttukka. Jumppatunnilla oli mentävä liehulettien telinevoikkaan, koska niin nyt vain on. Nuori kuunteli totuuksia, kuten “liehuletit eivät ole kiinnostuneita jalkapallosta”.

Kun terveyskasvatuksen kirjassa puhuttiin parisuhteista ja seksistä, ei mikään koskenut nuorta. Hänellekö ei ollut tulossa parisuhdetta? Hänkö ei koskaan harrastaisi seksiä? Hänkö oli niin marginaalinen, ettei tarvinnut ottaa lukuun? Vaikka tässähän hän oli, ihan verta ja lihaa.  

Koululääkäriltä nuori palasi täristen. Lääkäri oli kehottanut olemaan “hyvin varovainen tuon tuollaisen kanssa” ja todennut, että “tuo tuollainen voi vielä muuttua”. Vaikka nuori oli merkinnyt pohdituttavien asioiden kohtaan haluavansa puhua, ei “tuosta tuollaisesta”, vaan syntymässä määritellyn ja koetun sukupuolen ristiriidasta. Että se, mitä synnytyslaitoksella ensin arveltiin, ei pidä paikkaansa. Että kaikkea ei voi nähdä jalkoväliin kurkistamalla. Koululääkäri halusi puhua astmasta. Kerta sellaista riittää.

Uusi tasa-arvolaki velvoittaa koulutuksen ja opetuksen järjestäjät ehkäisemään sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää. Kyse ei ole vain esimerkiksi nimittelystä. Paljon pahaa tehdään myös tahattomasti, vanhentuneita käytänteitä ylläpitämällä.

Tuli iloisiakin yllätyksiä. Koulun terveydenhoitaja kohtasi ihmisen, ei “tuollaista”. Liikunnanopettaja antoi paritanssitunnilla koetun sukupuolen mukaiset askelet ja luvan suorittaa uinnin omalla ajalla. Terveystiedon opettaja paikkasi kirjan puutteita monipuolisemmaksi keskustellen. Ne opettajat, joille nuori uskaltautui puhumaan, alkoivat käyttää koulussa hänen uutta nimeään. Ja juuri niin helppoa se oikeasti on.

Sukupuolessa ei ole kysymys vain geeneistä.

Muutos tapahtuu yllättävän helposti. Tänä kesänä nuoren perheessä jännitettiin rippikoulua, turhaan. Papit pitivät päivän selvänä, ettei kukaan leirillä joudu kokemaan olevansa mitään muuta, kuin Luojan luoma, tärkeä ja täydellinen. Nuori kävi leirin koetun sukupuolen mukaisesti majoittuen ja sai todistuksen käyttämällään nimellä. No big deal. Ja kuitenkin jättimäinen juttu!

On hienoa, että Hämeenlinna sai ensimmäisen Pridensa tänä kesänä. Pidetään huolta, että sama tasa-arvoisuuden henki välittyy myös arjessa. Jos työskentelet lasten ja nuorten kanssa, ota se asiaksesi erityisellä tarkkuudella. Niin toimimalla voit pelastaa hengen.

Loveboat

Nautin äsken meriaamiaisen omassa keittiössäni. Naputtelin omia juttujani konella, kun kajareista alkoi kaikua tämä laulu

Sitten kuulin puolisoni risteilyisäntätyyppisen kuulutuksen ”Hyvät risteilyvieraat, meriaamiainen on katettuna aurinkokannella” ja keittiössä toden totta odotti paistettuja munia, sipulia ja pekonia kahvin kanssa. Hahaa. Parasta. Mua pidetään kyllä hyvin.

Koska huomenna lähden työkeikalle Turkuun, ja joudun siis tavoistani tyysti poiketen uhraamaan kallisarvoisen viikonloppupäivän ansainnalle, vietän tänään maksimaalisen rentouttavaa lauantaita. Siihen kuuluu meriaamiaisen lisäksi nukketeatteria ja yritys murtomaahiihtää. Vähän jännittää. Kävi alkuviikosta selväksi, ettei se tanssiminen vielä onnistu vaikka aluksi siltä näyttikin. Olen loppuviikon nuollut haavojani, mutta nyt lähestyn lempeämpää lajia. Vihaan hiihtoa, mutta lääkäri on todennut sen suositeltavaksi. Annan mahdollisuuden (koska ulkoilumajalta saa sen jälkeen kahvia ja nuotiolta makkaraa).

Osallistuiko kukaan muu lopulta tuohon novellikuukauteen? Olisi tosi kiva lukea toistenkin tuotoksia. Tuollaisen työtekstien ulkopuolisen kirjoituksen esille laittaminen oli moninverroin jännittävämpää kuin olin osannut ajatellakaan.

Työkirjoittamisesta sen verran, että ihan kohta aukeaa Kotivinkin sivuilla uusi blogini. Siellä mietitään tässä tutussa hengessä kasvatukseen ja perhe-elämän absurdeihin käänteisiin liittyviä arkitörmäyksiä. Toivottavasti löydätte sitten sinnekin lukemaan ja kommentoimaan.

Yön vieraat

Yläkerta on taas täynnä yövieraita. Lapset – omat ja vieraat – halusivat kai varmistaa, että lauantain pelipäivänä olisivat mestoilla heti aamutuimaan.

Minusta on kivaa kestittää noita. No, tuo kuulosti hienommalta kuin onkaan. En minä niitä kestitä. Lähinnä tarjoan yläkerran neliöt käyttöön. Kannan kaupasta pyydetyt eväät, ja kiellän tulemasta alakertaan jos ei välitön verenhukka uhkaa.

Win-win.

Useimmiten yöt sujuvat mallikkaasti. Vain tosi harvoin makkariin kömpii joku painajaisten uhri vähän siliteltäväksi. Vuosien vieriessä tätä sattuu yhä harvemmin.

Yökyläily on nerokasta. Kun otan tänne pari välillä, saavat omanikin mennä muualle silloin tällöin. Ja silloinkin, kun vuoro on omalla kohdalla, löytyy hyviä puolia.

Faktahan on se, että jos lapsella on seuraa, täytyy aikuisen olla paljon vähemmän temppumestarina.  Tämänkin aamun olen kaikessa rauhassa kirjoittanut, kuunnellut musiikkia ja kitannut kahvia.

Välillä tuohon ovenpieleen pölähtää joku uusi 1,5 –metrinen. ”Mä tulin tänne” , ne huikkaavat, ja painuvat ylös.

Sinne vaan.

Lapset luulevat liikuttavasti, että toimin hyvää hyvyyttäni antaessani auliisti luvan yöpymisiin. He eivät tajua vielä, että minua motivoi selkeä, taktisen kylmäverinen silmälläpitopäämäärä. Jos nuo viihtyvät kavereineen meidän nurkissamme, olen hermolla siitä mitä on meneillään. Nyt ja toivottavasti myöhemminkin.

Hei me sukupuolivalistetaan

Varoitan jo valmiiksi. Tässä postissa puhutaan taas intiimialueista. Lähestymistapa on kuitenkin toinen. Jouduin nimittäin eilen keskelle spontaania sukupuolivalistustuokiota hetkellä, jolloin olin valmistautunut tarttumaan Narniaan, ja henkisesti keitetyn nakin skarppiudessa. No, ihana lastenpsykiatri Raisa Cacciatore on aikanaan eräällä Kakpslussan haastiskeikallani sanonut, että tilaisuudet kannattaa aina napata heti jos sellaisia vain lapsen puolelta tarjoillaan. Ja että jos minä en kerro, niin sitten kertoo kaveri. ja se taas ei olekaan hyvä homma. Se on jäänyt mieleen kytemään,  joten siitä sitten kimppuun vaan.

Olen jo vähän aikaa mietiskellyt, milloin näihin keskusteluihin päästään. Olemme toki käyneet läpi ihmisen anatomiaa ja lisääntymistäkin sellaisella aika lavealla otteella jo vuosien varrella monestikin, mutta enteilin että yksityiskohdat alkavat kohta nousta 10- ja 8 –vuotiaiden mielenpintaan.

Silloin tällöin olen ottanut aihetta luonteviksi katsomissani tilanteissa käsittelyyn, mutta olen halunnut että aloite tulisi lapselta, että osaisin sitten arvioida millä syvyydellä aiheeseen juuri tässä ikävaiheessa kannattaa syöksyä.

Ja nyt se tuli. Aika puskasta.

On hassu fiilis istua siinä sängyn vieressä ja tuntea itsensä Aikuiseksi, Joka Puhuu Lastensa Kanssa Ne Tärkeät Asiat. Samaan aikaan ihan luontevaa, mutta myös jotenkin melkoisen latautunutta.

Tämä on minusta vanhemmuudessa hassuinta; samalla kun päivän muissa puuhissa tuntee itsensä sellaiseksi nuoreksi säätäjäksi, niin kasvatustilanteissa mätkähtää sellaisen tammivanhuksen rooliin. Suusta odotetaan soljuvan joitakin viisauden sanoja milloin mistäkin aiheesta. Ja ihmeekseni sieltä jostain ne löytyvätkin useimmiten. Ainakin jotkut sanat, jos ei suuria viisauksia.

Mietin ensin, onko sopimatonta kirjoittaa tästä aiheesta. Sitten tuumin, että jos näitä kerta pitää lapselle voida jutella näillä sanoin, niin aikuiset lukijatkin ehkä kestävät. Ja jos eivät kestä, niin nyt olisi tosi hyvä hetki lähteä muiden blogien äärelle.

Lukijoissa on myös paljon perheellisiä ihmisiä, joille näiden asioiden luulisi ja toivoisi olevan aika tuttua kamaa, ja ehkäpä aiheesta saataisi taas keskustelu aikaan. Mietin  myös, että tämä on taas niitä juttuja, joihin vanhempaa ei kauheasti valmisteta. Niihin vain jotenkin paiskaudutaan. Ekan lapsen kohdalla mennään aikamoisella hakuammunnalla. Mitä, miten ja milloin?

Neuvola ehtii loppua lapsen kiinnostuessa tästä teemasta, eikä openkaan kanssa ole ihan luontevaa avata moista aihepiiriä. Tuntuu helposti, että menee pieleen. Ja silloin taas jättää helposti juttelematta. Ja se taas, no, ei ole ainakaan sen lapsen etu myöhemmin. Ja että siitäkin syystä olisi ehkä hyvä reippaasti vain jutella ja kirjoittaa näistäkin.

Otan riskin. Minusta ihmisten hommista pitää voida puhua. Näin se keskustelu kulki:

 

Tyttöjen huone. Ilta. Pyjamia puetaan ja mietitään huomista.

Esikoinen: Mennäänkö huomenna uimaan? Tuleeko X mukaan?

Äiti: Joo mennään, mutta X ei tule, sillä on kuukautiset.

Kuopus: Ai kuukautiset?

Äiti: Joo, kyllähän te ne tiedätte?

E & K: Joo.

 

Hiljaisuus.

 

 

Ä: No mitä ne olikaan? (Vanhemman sääntö nro 1. näissä asioissa: tarkista. Koska ei ne koskaan oikeasti tiedä.)

E: Eiks se oo se et ne solut ei pääse jakautumaan?

Ä: Joo, tavallaan. Tarkemmin se on sitä, että sellainen munasolu, joka ei ole hedelmöittynyt, tulee ulos verenä. Muistatteks te ne munasolut?

E: Joo. Ne ihmisen siemenet.

Ä: Joo, siihen ihmisen tekemiseen tarvitaan kyllä myös ne miehen siemenet. Ne siittiösolut, siitä siemennesteestä, spermasta. Silleenhän se lapsi alkaa, että siittiösolu ja munasolu kohtaa, ja sitten se paketti kulkee kohtuun ja alkaa siellä jakaantua.

 

Hiljaisuus. Tuijottavia katseita.

 

Ä: Ja niitä naisen munasoluja tulee joka kuukausi joka tapauksessa. Sillonkin kun ei ole tarkoitus tehdä lapsia. Ne on tuolla munasarjoissa. Ja sieltä ne sitten kerran kuussa irtoaa ja joko hedelmöittyy tai tulee ulos.

K: Hihihiiiii munasrajat. Sarjat!

Ä: Niin. (Naurua sisäänpäin. Kasvatan Beavistä ja Butt-headia…) Siellä niitä on varastossa, ja sieltä ne sitten irtoaa.

Ä: Tiesittehän te jo sen, miten se siittiö ja munasolu saatiin kohtaamaan? Nehän täytyy saada yhteen ennen ku voi lapsi kehittyä? (Hetkellinen aavistus, että tämä kohta ei ole lainkaan auennut kersoille vielä. Nyt reippaasti vain perille asti.)

K & E: Mutinaa. Epämääräisyyksiä.

K: en kyllä tiiä.

E: emmä nyt muista! Emmä näin väsyneenä kaikkee muista! (Vähän kiukkuisena. Tätä lasta ärsyttää suunnattomasti, jos hän ei osaa vastata johonkin.)

Ä: No niitä siittiöitä tulee sieltä miehen kikkelistä (Voi hitto. Nyt ollaan tämän pulman äärellä ihan valmistautumatta. Miksi sitä nyt sitten kutsutaan? Penis on liian tekninen, pippeli oli ihan jees kolmevuotiaille. Muut varastoni sanat ovatkin melkoisen alatyylisiä. No Jeesus, mennään tällä kikkelillä, vaikka aika kamala sekin jotenkin on. Ja tuo olikin yksi maailmanhistorian ainoista tilanteista, joissa Jeesus ja kikkeli saatiin luontevasti samaan lauseeseen).

… Niin se viedään sinne naisen pimppiin (ja taas olemme saman termipulman edessä. Vulva? Vagina? Emätin? Hei oikeasti. Kaverin äiti käytti meille aikanaan sanaa etureppu. No sehän vasta kaunis ja kiva sana onkin. Sitä nyt ei ainakaan!). Ja sillä lailla ne sinne saadaan.

 

Mietteliäs hiljaisuus. (Jonka aikana äiti puntaroi, mennäänkö tästä nyt jo suoraan syvään päähän, ja käydään läpi myös ne vaihtoehtoiset hedelmöitystavat, vai tuleeko informaatioähky. Päättää pitää tämän erän aika pelkistettynä ja palata asiaan myöhemmin.)

 

Ä: (tajuaa, että tämä pitäisi kuitenkin nyt saattaa siihen laajempaan kontekstiin) Se on siis sitä seksiä. Mutta seksiähän on kyllä paljon muutakin. Mutta tuo on se mitä sanotaan yhdynnäksi. Ja rakasteluksikin. Mekin isän kanssa tehdään sitä.

K: Mutta te ette halua lapsia ainakaan kolmeen vuoteen?

Ä: Ei. Me ei haluta niitä enää koskaan. Meillä on jo niin tosi hyvät.

Tyytyväistä hihittelyä.

Ä: Mutta aikuiset rakastelee muulloinkin kuin silloin kun ne haluaa lapsia. Mielihyvän takia ja siksi että ne osoittaa toisilleen että ne rakastaa. Se tuntuu hyvältä. Se on sellaista aikuisten hommaa.

K: Miks se on just aikuisten hommaa?

Ä: No siihen täytyy olla valmis. Siis ihan ruumiin täytyy olla kypsä ja sitten siinä on paljon tunteita pelissä ja paljon kaikenlaista huomioonotettavaa. Se ehdottomasti on isompien hommaa. Ja sitten jos niitä lapsia haluaa saada, niin sitten siihen täytyy olla sukukypsäkin että se onnistuu. Ja siitä ne kuukautiset sitten on merkkinä.

E: Mistä sen sitten huomaa?

Ä: Ai että on sukukypsä?  No siis niistä kuukautisista esimerkiksi.

E: No mut huomaako sen kun ne alkaa?

Ä: Ai kun alkaa tulla verta pimpistä? (Tiedetään, sarkasmi ei sovi kasvatukseen. Se lipsahti. Mutta ihan lempeällä äänensävyllä.)  No siis kyllä se huomaa. Mä lupaan!

 

Hiljaisuus. (Äitiä naurattaa, mutta nyt ei sovi repeillä.)

 

 

E: (mietteliäänä) Koska ne sitten alkaa?

Ä: Useimmilla ne alkaa siinä teini-iässä. Kuudennen ja seiskaluokan seudulla.

E: Ai samaan aikaan ku se murrosikä?

Ä: Joo, tai se alkaa yleensä vähän ennen. Mutta joo suunnilleen niillä main. Sulla tuossa muutaman vuoden kuluttua (ei helvetti, tosiaankin!) Mutta hei, ne kuukautiset ei sitten todellakaan ole merkki siitä, että sen seksin voi vielä aloittaa. Ei todellakaan. (kts. edellinen oivallus. Let’s make this one clear now!) Se on ehdottomasti sellaista aikuisten hommaa.

 

Hyvin mietteliäs hiljaisuus.

 

Ä: (Tilaisuus on luonteva. Lapset kuuntelivat. Älä sössi tätä nyt. Lopetellaan tähän. Muistettiin se rakkauskin. Eikä menty tauteihin ja muuhun pelotteluun.) Ja jos teillä on koskaan tästä mitään kysymyksiä, niin kysyttehän sit? Mä aina vastaan.

 

Mietteliäs hiljaisuus.

 

K: Ei oo just nyt mitään kysyttävää.

E: Ei mullakaan.

Ä: No hyvä homma. Hyvää yötä!

 

 

Huoh. Yksi erä suoritettu. Seuraavaa saumaa odottaessa. Tämän aihealueen haasteena on ainakin minusta se, ettei tule kuulostaneeksi liian tekniseltä, vaikka faktatkin pitäisi saada jakeluun.

Havahduin vähän, kun jokunen viikko sitten automatkalla koko perhe huutolauloi Queenia, ja tuli puhe Freddiesta ja kuolemasta ja HIVistä. Kysyin silloin, muistavatko tytöt mikä se HIV on,  ”Joo”, ja miten se tarttuu? ”Sukupuoliteitse!”. Okei, olen tainnut lähestyä aihetta melkoisen tieteellisestä näkökulmasta ja kankein termein.

Jäin silloin miettimään, onko takapenkillä mitään käsitystä siitä, mikä tämä kryptinen ”sukupuolitie” konkreettisesti on, mutta juttu kumpuili siitä sitten johonkin ihan muuhun ja perehdyttäminen jäi. Lupasin silloin itselleni, että seuraavalla kerralla olemme hyvin käytännönläheisiä. Ja nyt olimmekin.

Mietteitä? Kokemuksia? Tilanteita? Tai vaikka sekin, että ei, tästä ei olisi saanut kirjoittaa blogimerkintää.