Lomasta, lehdistöstä ja tiivistyvästä jännityksestä

Terkkuja lomalta! Tai ainakin loman kaltaiselta. Lomaselta? Ihan täyslököltä tämä ei nimittäin tunnu, kahdestakin syystä. Kiistatta isoin on Kosteusvaurioita-kirjan ilmestymisen piinallisen hidas odottelu. On vaikea rauhoittua vain hengailemaan, kun samalla niin jännittelee. Kun laskin kässärin vikaa kertaa käsistäni, kuvittelin fiiliksen helpottavan, mutta on tämä odottelukin ihan omanlaistaan! Haluaisin jo kovasti tietää, minkälaisia tunnelmia kirja nostattaa lukijoissaan.

Elokuista julkkaria odotellessa olen piipahdellut lomatunnelmista lehdistöhommiin. Jotta lomailu onnistuisi kuitenkin vähäsen, olen keskittänyt treffejä samoille päiville. Silloin täytyy piirtää silmäripsetkin surffilookin seasta esiin harvemmin. Tänään kävi kaksi toimittajaa ja kuvaaja. Jäi hyvä mieli kummastakin sessiosta ja innolla odotan juttuja tarkistuskierrokselle. Ainakin kuulosti siltä, että molemmat toimittajat olivat poimineet kirjasta sellaisia sävyjä, joita toivonkin lukijoiden löytävän. On ollut huippukiinostavaa olla poikkeuksellisesti haastatateltavan penkillä. Kukin toimittaja ja kuvaaja laittaa persoonansa niin eri tavalla likoon. Keskustelut ovat olleet erittäin antoisia. Tuntuu, että olen oppinut jokaisesta istunnosta tosi paljon myös oman työni tarpeiksi!

On tavallaan vähän mielenvikaisen tuntuista tehdä tällaista esihaastatteluhommaa, eli puhua kirjasta, jota vielä ei lopullisen valmiina fyysisenä kappaleena ole olemassa. Samalla tuntuu ihan kivalta, ettei kaikki hässäkkä kolahda tehtäväksi sitten ilmestymisen aikaan, kun tavallisetkin työt ovat siinä menollaan samaan aikaan. Odotan ihan kuumeisesti, että kirjan ensimmäinen uunituore lämpimäiskappale kolahtaa postilaatikkoon. Pitäisi olla ihan pian täällä!

Toisella tapaa erikoinen tämä loma, tai lomanen, on siksi, että olen siitä ihan poikkeuksellisesti osan töissä. Kuten jo mainitsinkin aiemmin, teen Visit Hämeenlinnalle tubesarjaa kesän tapahtumista, ja nyt niistä on jo useampi kierrettynä. Olen ihmetellyt esimerkiksi festareita, taidenäyttelyä, linnapakoa ja yösuppailua. Ihan mahtava kesäpesti! Jo nyt tämä kotikaupunki tuntuu entistä tutummalta. On ollut kiva huomata, miten paljon täällä todella onkin meneillään. Voit kurkata sarjan jo ilmestyneet osat halutessassi täältä. Tiedossa on vielä ainakin tatskafestareita, kuumailmapallolla lentämistä ja keskiaikatunnelmia.

Mitä sun kesään kuuluu? Lomailetko, vai huhkitko jo tai vielä töissä?

Piha pistää parastaan

Täällä naputetaan kiihkeässä tahdissa kohti kesälomaa. Vielä viisi artikkelia, ja sitten vapaus. Kivoja töitä kylläkin, mutta kuitenkin. Kun koko muu perhe on jo lomilla, on hiukan haastavaa käydä aamuisin töihin. Blogille jää tosi huonosti aikaa. Mutta kyllä se siitä taas aktivoituukin.

Vaikka duunit vielä pitävätkin tiiviisti arkiympyröissä, tuo kesäkuu niihin aina oman ihanan lisänsä. Piha on puhjennut kukkaan. Olen ehkä aika nössykkä, mutta aamuisin ja iltaisin kierrän pihalla katsomassa, mitä kasveille kuuluu.

2015-06-03 18.38.51

Muutama päivä sitten tuuli niin, että katolta tuli tiili alas. Siinä kyydissä ovenpielen mansikka-amppeli koki kovia. Piti hetken tuijotella, että mikä tässä näyttää nyt niin kummalta.

2015-06-03 18.23.13 HDR-1
Nuo pallukat kuuluvat kasvin alle, jossa vielä ennen puuskaa oli multapaakun ympärillä ruukkukin.

Jurassic Rock viimeisteli kesän

Hui hai, ja huikean haikeat heipat ihanalle kesälle 2014! Tänään nimittäin alkoivat koulut lopullakin perheellä, joten loma on nyt totisesti ohi. Olipa ihana, ihana kesä kerta kaikkiaan! Yksi kirkkaasti parhaista.

Viimeistelin lomahommelit huomattavan perinpohjaisella otteella to-su Mikkelissä Jurassic Rockin merkeissä. Ihan loistava pieni festari. Pieni siis sillä tavalla, että lavoja on tasan kaksi, ja esiintyjät soittavat vuorotellen. Voi siis halutessaan katsella vaikka joka ainoan bändin.

bändiä

Me emme halunneet. Me halusimme välillä kreisibailata Rytmiteltassa vaahtosuihkutuksessa tai katsella improryhmän esityksiä portin toisella puolen. Hihitellä ja viettää kevyttä ja helppoa, helteistä huonon huumorin hauskaa. Parasta!

Juhlin anitahirvosena
Juhlin anitahirvosena

Kuuntelimme ne bändit, jotka enemmistö remuretkueesta halusi nähdä. Fiilistelimme ainakin JVGtä ja Anna Abreuta, Kaija Koota, Stigiä, Ruudolfia ja Karri Koiraa, Ky-Mani Marleyta ja Nellya. Muutamaa viimeistä  varsinkin tanssittiin niin, että pylly meinas pudota. YAMAN!

ilotulitus

Muu kuin festarimöyrintäaika vietettiin sitten mökillä muurikan herkkuja syöden, loputtomasti saunoen, pulikoiden ja vesijuosten. Oli värityskirjan, palapelin ja katiskan nostamisen raskaita huveja.

Mökillä oli tarjolla ihanaa kisuseuraa.

kesäkissa

Ja suosikkikoiraseuraani myös.
Ja suosikkikoiraseuraani myös.

Oli myös kesähaaste2014. Viime vuonna treenasimme ystäväni kanssa kesähaasteena hyppäämään pää edellä. Tämän kesän haaste oli vesijuosta mökkijärvi ympäri. Sen toteutimme tyylipuhtaasti sunnuntaina ennen kotimatkalle lähtöä.

vedessä

Enpäs muista milloin olen viimeksi nauranut yhtä paljon kuin tällä reissulla. En oikein usko, että tätä paremmin voi nollata ja latautua työsyksyä varten.

Ystävät on parasta. Kesä2014 on parasta. Mökkeily ja festaripöllöttely on parasta.

(Vähän siitä toki jotuuu maksamaan ruumiillaan. Siitä täällä.)

Portugaliseikkailu 2014 – päivät 5 & 6

Ensimmäistä viikonloppua reissussa juhlittiin koko kaupungin väen kanssa samoissa merkeissä. Edellispäivän festaritunnelmien jälkeen kaikki muutkin näemmä halusivat rantsuun.

Lissabonin läheistöllä, noin 30 min ajomatkan päässä, on molempiin suuntiin rannikkoa piiiiitkiä hiekkarantoja. Ei siis ole välttämättä ollenkaan pakko lähteä rantahommien haluissa eteläiseen osaan maata. Me suuntasimme ekaksi paikallisten suosimaan Costa da Caparicaan. Siellä oli tuhansia ihmisiä samoissa hommissa, mutta riitti rantaakin. Rantaviivaa on yhtenäisenä 35 kilsaa!

Image

Tuli vähän vahinkoakin heti kärkeen, kun suurin piirtein ensimmäinen aalto (mittavia olivat!) huuhtoi mukaansa murun aurinkolasit vahvuuksilla. Ei puhettakaan, että niitä olisi sieltä kuohuista pelastanut enää takaisin. Onneksi oli sentään perusrillit matkassa myös.

Keli oli ihan huikea. Lämpöä liki 40 astetta ja aurinkorasvan kanssa sai läärätä aika reippain elkein. Pötkötimme, puljasimme ja luimme. Olipa ihana päästä pitkästä aikaa oikein tuntikaupalla ahimaan kirjoja! Luin reissun aikana vinon pinon kevään uuttuuskirjoja. Vinkkaan suosikkini jossain vaiheessa täälläkin!

Image

Paikalliset söivät rantsussa makeita sokerimunkkeja, joita kauppiaat tuoreina heille kantoivat. Minä panostin Ullan ohjeisiin, ja pakkasin shakerin ja minigrip-pussiin pakatut proteiinit messiin näille pidemmille reissuille. Hyvin sai pidettyä ruokarytmin ja olon tasaisena. Vettä kului aivan hulluja määriä!

Illalla palailimme huikeassa ruuhkassa takaisin kaupunkiin. Koko jättimäinen porukka lähti aika lailla samoihin aikoihin, joten harjoiteltiin siinä vähän lunkia loma-asennetta. Kävimme kotikulmille palattuamme syömässä yhden koko reissun ihanimmista aterioista. Tässä lautasella yhdistelmää kolmesta annoksesta. Ihanimpia olivat kuumassa valkosipuliöljyssä paistetut jättimäiset katkikset! Myös mustekala oli reissussa hullun hyvää. Ei ollenkaan sellaista kumista purkkaa, niin kuin Suomessa usein tarjoillaan.

Image

Seuraavana päivänä helle jatkui, ja päätimme köllötellä ruskistamassa itseämme vähän lisää. Suuntasimme toiseen suuntaan suunnilleen samanmoisen matkan, ja ajoimme Cascaisin upeisiin maastoihin. Rannat ovat vähän pienempiä, mutta ihan huippuihania joka tapauksessa.

Päädyimme surffikoulun rantaan. Aallot löivät ihan ennätyskorkeina ja punainen lippu liehui.Image

Ei ollut mitään asiaa uimaan kahlailua enempää. Jopa surffailijat joutuivat välillä jäähdyttelemään rannalla. Ihanaa oli silti nauttia lämpöä ja valoa ja suolan makua suussa.

Image

Sealfie 🙂

 

Pöljänä lampaista

Olen kesätunnelmissa. Jo useamman päivän olen miettinyt mennyttä kesää ja haaveillut tulevasta. Liekö tämä Oi hanget korkeat nietokset -meininki sen aikaan saanut, tai tauti joka ei oikein ota laantuakseen.

Erityistä lämmintä läpätystä sydänalassa aiheuttaa tulevan kesän kohdalla heinäkuinen viikko lammaspaimenina. Osallistuimme nimittäin perheeni kanssa hetken mielijohteesta Metsähallituksen lammaspaimenhakuun, ja onni potkaisi. Oikeastaan kahdesti, hassua kyllä.

Ensin saimme kuulla arpaonnen tuoneen meille viikon paimenpoikapestin Pyhä-Häkin kansallispuistosta ja sitten kohta perään, että osuimme onnettaren näppiin myös arvottaessa paimenia Kolin kansallispuistoon. Koska viikot ovat osin päällekäiset, päädyimme valkkaamaan tuon kolin pestin.

Tämä on meille niin nappihomma kuin voi olla. Meillä ei ole omaa mökkiä, ja olemme aina välillä vuokranneet jostakin 1-4 viikon mittaisen mökkitaivaan. Tässä mökkivaihtoehdossa saadaan sitten vielä lampaat mukaan. Rakastan lampaita. Villana, lautasella, laitumella, rapsuteltavana. Kaikissa olomuodoissaan. En oikein keksi parempaa. Olemme noin ylipäätään retkeilyhenkilöitä ja kansallispuistohommat kuuluisivat kesään muutenkin.  Juuri tuo kansallispuisto on meillä vielä  käymättä, joten win-win-win-win all the way. En malttaisi millään odottaa!

Niitä saa ja pitääkin syöttää. Tämä on meidän viikon tulos.
Niitä saa ja pitääkin syöttää. Meidän viikon tulos.

Paikka näyttää ihanalta! Sommittelen jo mielessäni retkiä. Kanoottikin napataan ehkä mukaan, kun olen taas vihdoin melontakuntoinen. Tule tule tule kesä!

Kesä, olet mennyttä! VR, olet perseestä!

Ihme pelleilyä! Lähdin kotoa raikkaaseen syksyyn, ja tulin hikimärkänä kotiin keskelle jotain kesää. Ihan likaa päällä. Ärsyyntyneenä ja tunkkaisena.

En pidä tällaisesta. Pidän vuodenaikojen selkeistä eroista. Pidän siitä, että kun on aloitettu syksy – ruskaa, kirpakkuutta, villapaitoja, neulehattuja, punaviinipunaista ja sinapinkeltaista – niin sitten mennään sillä rehdisti perille asti. Sinne talveen. Ei mitään tällaisia urpoja jälkikesiä.

Lämmin, sinun aikasi on mennyttä. Älä tule enää takaisin! Tulet vasta 9 kuukauden päästä taas, niin kuin säällistä (hih) on. Niin.

 

PS. Olen nyt viisi kertaa yrittänyt ostaa niitä kuuluisia uusia lippuja junaan. Kolmesti en ole päässyt säällisessä ajassa edes luukulle, kun juna on jo ollut laiturilla ja on pitänyt lähteä ilman. Tänään aamulla numeroni juuri koitti, mutta juna ehti siihen taas. Ja sitten iltapäivällä, jonotettuani 20 minuuttia ja päästyäni tiskille, kassan pankkikorttilaite kaatui ja jäi jumiin. Hirmu kiva.

Kukahan korvaisi ne kulut, jotka syntyvät siitä että pitää joka päivä ostaa kaksi kallista kertalippua junaan (39 euroa ja risat!) kun ei tuota lipputouhua saada asemilla sujumaan? Hintaeroa tulee päivässä yhteensä reilut 16 euroa, eikä todellakaan meikäläisen eduksi. Muutenkin on ihan tarpeeksi kallista päästä töihin. Netistäkään en uskalla kuukausilippua ostaa, kun vasta oli lehdessä tieto, että rahat kyllä menevät tililtä, mutta lippua ei koskaan kuulu. Ei ehkä rassaa niin paljon satunnaiskäyttäjiä, mutta joka päivä junailevalla on palko nenussa pitkällä!