Mitä jos en mittaisi itsessäni mitään? – Puntareista ja pantarangaistuksista

Mitä jos en mittaisi itsessäni mitään? Jos antaisin askelten kertyä ilman kaipuuta kymppitonnista? Jos en tietäisi viikkoon paljonko painan? Jos en mittaisi ympäryksiä ja laskisi indeksejä, enkä katsoisi aamulla näytöltä nukuinko hyvin? Jos energia saisi palaa, niin kuin se palaa, mutten tallentaisi tietoja mihinkään? Jos en kertaakaan päivän aikana katsoisi ranteesta miten minulla menee?

Kun olin alakouluikäinen, opin elämästä muutaman faktan:

Jos kynä pysyy paikallaan rinnan tai pakaran alla, on lihava.

Oikealla naisella näkyvät alas katsoessa ensin tissit, ei vatsa

ja jos varpaat eivät näy ollenkaan, on ihan tuhoon tuomittu. Fläsä. Plösö. Puntsu.

Lukiossa jo tiesin, että aamun aerobinen polttaa parhaiten rasvaa.

Että kolmea kertaa vähempää ei salilla viikossa kannata käydäkään.

Että alle kympin lenkeistä ei huudella.

Osallistuin Painonvartijoihin ja poistin päästä pinnitkin ennen puntaria. Opin, että oikeat patukat löytyvät dieettihyllystä. Kaiken tämän tiesin alle kaksikymppisenä. Ennen raskauksiani. Ennen mitään. Tärkeimmät asiat.

Senkin opin, ettei ole mitään arvoa kävellä tai juosta, jos jälkiä ei jää. Jos näyttö puuttuu. Kävelin siis kaksi tuntia, kolmekymmentä kilometriä, töiden jälkeen, vähän kipeänä ja vaikka väsytti. Enkä kertonut kaverille, vaan kaikille tuhannelle lähimmälle – mutta vain jos oli riittävästi. Jos oli näyttää numeroita, karttakuvaa, hikiselfie.

Opin käyttämään taulukko-ohjelmaa voidakseni kirjata ylös rinnan, vyötärön, lanteen, reiden ja käsivarren, vuosi toisensa perään. Kymmeniä vuosia. Painon, painon muutoksen ja painoindeksin. Saman saatanan viiden kilon sisällä isoja tunteita. Unohdin vähän olla minä samaan aikaan, kun olin koko ajan minä vasta sitten joskus. Minumman kokoisena.

Mitä se arkeologi miettii, joka ne listat joskus löytää?

Otin lankkuhaasteen, kyykkyhaasteen, juoksuhaasteen. Pisimmät portaat jätekasan alta huipulle. Tuhtia symboliikkaa! Eikö tässä elämässä ole haastetta riittävästi? Eikö riittävästi numeroita, tiedettävää, mitattavaa?

Miksi tärkein mitta on navasta selän kautta takaisin napaan?

Ja aina löytyi, jokaiselle iälle, jokaiseen vaiheeseen jostain se toinen nainen, joka sanoi, huomautti, vihjasi, katsoi paljonpuhuvasti. Todensi nämä tiedot naiseudesta ja elämästä. Kaikille se löytyy, ja useampi. 

Laskin muoviset läpykät kaikkien ranteissa, pyöreät, kaitaiset, mustat ja värikkäät. Anturit sydänten ympärillä. Unisormukset ja sovellukset. REM-rytmi ja palautumisajat. Lääkärikäynnille valmiit kotianalyysit.

Kokouksessa, junassa, kauppajonossa mietin näiden tuntemattomien pätevien yksityisiä katseita ruuduillansa illalla. Lukemassa askeleita, palanutta rasvaa, kuljettuja kilometrejä syherönä sinivalossa. Vapaaehtoisesti pantarangaistustaan lusimassa.

Mitä, jos et mittaisi itsessäsi mitään? Millainen silloin olisit? Mahtuisitko tähän maailmaan? Maailmaasi. Siinä vasta olisikin kesäkuntoa!

Mainokset

Onks sulla jotain meitä lihavia vastaan?

Kävin tänään ekoilla treffeillä personal trainerin kanssa. Tehtiin kuntotesti ja kehonkoostumuksen kartoitus. Sitten puuskutin Aulangon portaissa maksimisykkeet trainerin pyynnöstä mittariin. Huomenna paljastelen täällä faktat tiskiin. Hommat alkaa tosissaan!

selkä

Tänään on soinut päässä tämä helmi:

Hyvä viikonloppu

Olipas kiva viikonloppu. Tuli liikuttua ja ulkoiltua tosi paljon, ja vietettyä aikaa rauhassa kotosallakin. Täällä on vähän kummallisenkin rauhallista nyt, kun esikoislapsonen on Japanin reissulla. Hauskaa toisaalta viettää aikaa myös kolmisin, tällaisena pienperheenä.

Sielussa ja ruumiissa on viikonlopun jälkeen hyvä fiilis. Astmalääkäri laittoi siitepölyoireet parempiin aisoihin, ja henki kulkee taas paremmin. Sain myös jo alkuvuodesta odotellun projektin käyntiin, ja olen siitä tosi hyvilläni.

Aurinko paistoi läpi viikonlopun, ja tuli puuhattua pihallakin. Kuopuksen kanssa tehtiin pääsiäishommia. Niin ihana, iso pieni tyttö!

Koska keuhkoissa virtasi taas vaihteeksi happea, pääsin myös molempiin viikonlopun treeneihin. Oli ihanaa. Ihan erityisen hyvältä tuntuivat pikkuisen alavireen jälkeen semmoiset lämpimät, osallistuvat ja ymmärtävät halaukset ja kivat, eteenpäin kannustavat sanat. Ihmiset osaavat olla tosi ihania.

Tällä viikolla on paaaaaaljon hommia. Pitää tehdä sisään kovaa vauhtia lähenevän Irlannin reissun alle jäävät duunihommelit. Onneksi maanantai alkaa kuitenkin lempeimmällä mahdollisella tavalla, kampaajan penkissä,