Lomasta, lehdistöstä ja tiivistyvästä jännityksestä

Terkkuja lomalta! Tai ainakin loman kaltaiselta. Lomaselta? Ihan täyslököltä tämä ei nimittäin tunnu, kahdestakin syystä. Kiistatta isoin on Kosteusvaurioita-kirjan ilmestymisen piinallisen hidas odottelu. On vaikea rauhoittua vain hengailemaan, kun samalla niin jännittelee. Kun laskin kässärin vikaa kertaa käsistäni, kuvittelin fiiliksen helpottavan, mutta on tämä odottelukin ihan omanlaistaan! Haluaisin jo kovasti tietää, minkälaisia tunnelmia kirja nostattaa lukijoissaan.

Elokuista julkkaria odotellessa olen piipahdellut lomatunnelmista lehdistöhommiin. Jotta lomailu onnistuisi kuitenkin vähäsen, olen keskittänyt treffejä samoille päiville. Silloin täytyy piirtää silmäripsetkin surffilookin seasta esiin harvemmin. Tänään kävi kaksi toimittajaa ja kuvaaja. Jäi hyvä mieli kummastakin sessiosta ja innolla odotan juttuja tarkistuskierrokselle. Ainakin kuulosti siltä, että molemmat toimittajat olivat poimineet kirjasta sellaisia sävyjä, joita toivonkin lukijoiden löytävän. On ollut huippukiinostavaa olla poikkeuksellisesti haastatateltavan penkillä. Kukin toimittaja ja kuvaaja laittaa persoonansa niin eri tavalla likoon. Keskustelut ovat olleet erittäin antoisia. Tuntuu, että olen oppinut jokaisesta istunnosta tosi paljon myös oman työni tarpeiksi!

On tavallaan vähän mielenvikaisen tuntuista tehdä tällaista esihaastatteluhommaa, eli puhua kirjasta, jota vielä ei lopullisen valmiina fyysisenä kappaleena ole olemassa. Samalla tuntuu ihan kivalta, ettei kaikki hässäkkä kolahda tehtäväksi sitten ilmestymisen aikaan, kun tavallisetkin työt ovat siinä menollaan samaan aikaan. Odotan ihan kuumeisesti, että kirjan ensimmäinen uunituore lämpimäiskappale kolahtaa postilaatikkoon. Pitäisi olla ihan pian täällä!

Toisella tapaa erikoinen tämä loma, tai lomanen, on siksi, että olen siitä ihan poikkeuksellisesti osan töissä. Kuten jo mainitsinkin aiemmin, teen Visit Hämeenlinnalle tubesarjaa kesän tapahtumista, ja nyt niistä on jo useampi kierrettynä. Olen ihmetellyt esimerkiksi festareita, taidenäyttelyä, linnapakoa ja yösuppailua. Ihan mahtava kesäpesti! Jo nyt tämä kotikaupunki tuntuu entistä tutummalta. On ollut kiva huomata, miten paljon täällä todella onkin meneillään. Voit kurkata sarjan jo ilmestyneet osat halutessassi täältä. Tiedossa on vielä ainakin tatskafestareita, kuumailmapallolla lentämistä ja keskiaikatunnelmia.

Mitä sun kesään kuuluu? Lomailetko, vai huhkitko jo tai vielä töissä?

Uusien kirjojen iltapäivässä jännäilemässä

Saattaa olla, että ihan äsken napsauttamani SEND oli osaltani juuri se viimeinen Kosteusvaurioita-kirjani taipaleella ennen ihan oikeaksi kirjaksi ilmiintymistä. Voi kun! 27 vihoviimeistä syynättyä typoa ja täsmennystä taittoliuskoissa. Jännää, miten sinne aina jääkin, vaikka kaksi ihmistä kyttää läpi monen monituista kertaa!

Eilen oli Atenan ja Kustantamo S&S:n yhteinen Uusien kirjojen iltapäivä Astoriassa. Salin täydeltä toimittajia kuulemassa ihan juuri ilmestyneistä tai kesän aikana julkaistavista kirjoista. Minäkin pääsin lavalle juttelemaan omastani, ja sitten muutamiin ensimmäisiin haastatteluihin tuoreeltaan paikan päältä. Jännää, miten jännittikin, vaikka toimittajan ominaisuudessa olen vastaavissa pidoissa vieraillut lukemattomia kertoja. Nyt on kuitenkin ihan eri fiilis, kun jokin, jota olen itsekseni möyhinyt pirun pitkään, on tulossa näkyväksi muillekin. Ihan erityinen tunne.

astoria.JPGKevät ja kesän alku on ollut todella kiireinen kirjan viimeistelyvaiheen osuessa samaan kohtaan kaikkein vilkkaimman työkauden kanssa. Siksikin tuntui kivalta saada vähän juhlistaa aikaansaatua, ettei mene ihan maitohappojen puuskutteluksi. Ja oli ihan erinomaisen hauska päästä juttelemaan toisten kirjailijoiden ja kustantamon väen kanssa!

Hiukan kadehtien katselin kollegoita, joilla oli jo omat hengentuotteet kovissa kansissa käsissään. Minun on pienen hetken vielä tyytyminen nivaskaan paperia, mutta tulossa on kovaa vauhtia. Mahtaa tuntua helpottavalta ja hyvältä sitten lehteillä opusta ensimmäistä kertaa!

Ja sainhan sentään kassillisen kesäluettavaa toisten teoksista! Todella kiinnostavia kirjoja molempien kustantamojen uutukaisissa onkin! Tässä vain pieni otos niistä.

Kirjat

Esikoiskirjan loppuryminät käsillä

”Laitoin sun kirjan varaukseen kirjastossa tänään. Oon nyt ekana jonossa. En malta odottaa!” Ystäväni lähetti eilen viestin. Mahanpohjassa pyörähti. En minäkään malta odottaa!

Kevät on ollut blogissa ihan luokattoman hiljainen, mutta täällä kotisohvalla on totisesti käynyt kiivas naputus. Kosteusvaurioita:  Kasvukertomuksia pullon juurelta -kirja on materialisoitunut jo näytöltä printtinivaskaksi käsiini. Sen on taitettu, ja miten hienolta se näyttääkään! Fontti, otsikot, jutut. Ihan oikealta kirjalta, viimeinkin.

Olen ollut aikaisemmin mukana kahden kirjan toimittamisessa, mutta tämä on oma esikoisteokseni. En ole koskaan aiemmin saanut olla mukana kirjan tekemisen jokaisessa käänteessä, kaikissa vaiheissa, ja on kyllä ollutkin kiinnostava rupeama! Oma teksti rullaa ensin loputtomalta tuntuvia aikoja ruudulla, lähtee ja palaa sitten kustannustoimittajan ja oman koneeni välillä, rullaa taas muovailtavana, ja ilmestyy kuin ilmestyykin sitten tällaisena ihan, tai melkein, kirjan näköisenä paperipinkkana eteen. Välissä sähköpostiin putoilee kommentoitavaksi kansiehdotuksia, kuvaustekstejä, kaikenlaista markkinointi-ideaa ja kuvausaikatauluja. Niin älyttömän monta osasta raksuttelee projektin taustalla menemään samaan aikaan. Tolkuttoman mielenkiintoista!

Rakastan kirjoja, lukemista, kirjoittamista ja aivan erityisesti kirjastoja, ja siksi tuo ystävän viesti tuntui ihan erityisen mahtavalta. Kirja on jo siellä, tuollaisena ajatuksena, vaikkei ihan vielä konkreettisena kappaleena, ja kohta sen voi poimia sieltä laukkuunsa ja lukea valitsemassaan paikassa! Sitä voi jo varata suorastaan, ja miten kivalta tuntuukaan, että jokin, jota itse odotan tosi paljon, on myös muiden mielessä tällaisena odotuksena! Myös tuolta aikaisemman linkin takaa, kustantamon sivuilta, kirjaa voi kuulemma jo ennakkotilata. Jee!

kosteusvaurioita kirjastossa

Tällainen pitkänmatkanlaji ei ole ollut minulle ollenkaan luontainen, kun päivätyö lehtihommissa koostuu muutaman viikon ja parin päivän rutistuksista. Telkkarinkin puolella mennään aina kausi kerrallaan, käytännössä jokusen hassun kuukauden ajan saman asian äärellä. Siksikin tuntuu tosi hyvältä, että tuolta se nyt todella on tulossa. Tämä kirjapuuha näyttää vielä elävän ihan omanlaistaan ajanlaskua, jossa kokonaisuus vie pitkän tovin, jotkin vaiheet sen sisällä kestävät kauan ja etenevät verkkaan, ja sitten tulee sprinttiosuus ja mennäänkin hurjalla nelillä kohti seuraavaa. Ihan mahtavaa, että olen saanut olla sellaistakin oppimassa. Ja ihan niin kuin taitavat kaikki muutkin esikoisensa jälkeen todeta, tekisin minäkin nyt useita juttuja ihan eri tavalla tällä tiedolla, en toki sisällön, vaan teknisen toteutuksen osalta. Katsotaan sitten toteutuuko ajatus, ja tuleeko seuraava kerta. Muutama ajatus siihen suuntaan muhii kyllä jo.

Kesä vielä pitää välissä malttaa, ja sitten juhlitaan julkkareita!

Viinakylpy: Kirjasuosituksia päihdeteemasta

Mitä mainiointa vuoden alkua! Kosteusvaurioita-kirjani käsikirjoitus matkasi juuri kustannustoimittajan käsittelyyn ja vapautti taas aikaa näppikseltä. Teki mieli vinkata kiinnostavaa luettavaa ja kuunneltavaa kirjoitusprojektin varrelta.

Yksi suosikkitavoistani kirjoittaa on kuunnella ja lukea paljon erilaisia aiheeseen jollakin tavalla kytkeytyviä kirjoja varsinaisen lähdekirjallisuuden lisäksi. Mahdollisimman erilaisia ja monipuolisista vinkkeleistä. Jotkut ottavat kielikylpyjä, minulla on kai ollut kohta parivuotinen viinakylpy tässä mielessä.

Kuuntelen paljon äänikirjoja ja nämä olen hankkinut Audiblesta. Löytyvät varmastikin myös meikäläisistä kirjastoista, ainakin osa suomennettuinakin. Monet käsittelevät päihteitä liikakäyttäjän omasta näkökulmasta, ja se ihan omalaatuinen sisäinen logiikkansa on musta aina mielenkiintoista kuultavaa.

Trevor Noah:  Born a Crime. Stories from South-African Childhood

Kirja on koomikko Noahin lapsuusmuistelua, eikä pääpaino ole päihdeongelmassa, mutta mies puhuu monin paikoin hyvin koskettavasti ja kiinnostavasti isäpuolensa juomisesta ja sen seurauksista perhe-elämään. Muutenkin kokonaisuudessaan aivan huippukiinnostava kirja. Yhtä aikaa todella hauska, koskettava ja hurjakin. Minulle tuli monta uutta oppia myös Etelä-Afrikan rotusorron ajoista.

Carrie Fisher: Wishful Drinking

Erittäin päihdehuuruinen muistelma, joita Fisher on julkaissut useampiakin. Tuli surullisella tavalla ajankohtaiseksi Fisherin hiljattain kuoltua. Fisherillä on ollut sellainen lapsuudenkoti, että melkein heikottaa. Hollywood-tähtien lapsena kotona on lampannut jos jonkinmoista erikoishenkilöä, ja viinaa ja huumeita on totisesti viljelty. Erittäin hauskasti kerrottu, mutta sanomaltaan melkoisen karu kirja.

Kristen Johnston: Guts

Superhauskan näyttelijättären erittäin henkilökohtainen muistelmateos, jossa ei totisesti jätetä nurkkia pöllyttämättä. Minulla ei ainakaan ollut mitään käsitystä siitä, millainen vakava lääke- ja alkoholiongelma Johnstonilla on ollut samaan aikaan, kun hän on paiskinut urakalla töitä telkkarissa ja valkokankaalla. Hän kuvailee kirjassa myös kuiville pääsemistä ja sen lieveilmiöitä erittäin silmiä avaavasti.

Amy Schumer: The Girl with a Lower Back Tattoo

Tälläkin koomikolla on tiivis suhde päihteisiin. Ja myös hän kertoo isänsä juomisen vaikutuksista lapsuudenkodissaan varsin suorasanaisesti. Kirja keskittyy pääasiassa muihin teemoihin, mutta pohjavire kulkee läpi sivujen. Hauska, viihdyttävä ja ajatuksia herättävä kasvukertomus naistähden mielenmaisemasta.

Aiemmin luetuista vielä sen verran, että päihdeaiheisista kirjoista mun ikiaikaisia suosikkejani ovat Augusten Burroughsin kirjat. Suosittelen niistä ihan jokaista suurella lämmöllä! Tuorein, Lust & Wonder, oli mainio, mutta suosikkini on Dry (suom. Kuivilla).

Kirjasuosituksia tästä teemasta saa mieluusti jättää kommentteihin!

Kun kirja imaisi äidin – pikapalaute läsnäolosta

Ensi kesänä julkaistavan Kosteusvaurioita -kirjani kirjoitus on kiihkeällä loppusuoralla ja näppis laulaa. On ihan mahtava fiilis, että tämä massiivinen projekti on tulossa maaliin! Nyt viimeisimpinä juttuina olen kirjoittanut ajatuksia omasta äitiydestäni. Olen miettinyt muun muassa lapsuudenkokemuksiani, suhdetta äitiini ja sitä, millä tavoin omat teini-ikäiseni minut mahtaisivat kirjaan joskus kirjoittaa.

No, ainakin näkemyksemme todellisuudesta saattavat hiukan erota toisistaan jo nyt. Minä olin nimittäin kirjoittanut eilen juuri loppuun katkelman, jossa pohdin olevani aika läsnäoleva ja huomioiva äiti. Myhistelin tyytyväisyyttäni. Sitten tapahtui puhelimessa seuraava ajatustenvaihto esikoisen kanssa.

kirjaa.jpg

Että silleen. Täällä kotosalla ollaan varmasti aivan tyytyväisiä myös, kun kohta saan paketin matkaan kustantajalle ja aivot taas hiukan paremmin rekisteröimään ympäröiviä asioita.

KonMari – miten sottapytty hurahti siivoamiseen

Joskus töiden kautta tulee  vastaan juttuja, jotka jäävät vaikuttamaan vapaa-ajallekin. Pari viikkoa sitten minulle annettiin toimeksianto KonMari-siivousmenetelmästä. Piti siis äkkiä saada käsiin kirja, josta on kuulunut melkoista vouhkausta jo hyvän aikaa. Ihmettelin, miten kirjastossa voi olla siivouskirjalle 36 ihmisen jono! Tilasin arvostelukappaleen ja kävin selvittämään asiaa.

Myönnän heti alkuun, että olen vastustellut tähän kirjaan tarttumista. Olen suorastaan tuhahdellut sille. Sen nimi ”KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika” on niin mahtipontinen, että kaltaiseni kyynikko käy heti värisemään. Minuahan ei siivouskirjoilla muuteta. Siinä ei ole mitään taikaa, että viikkaillaan kamoja kaappeihin. Paitsi että tällä kertaa oli!

Kävin tutustumaan kirjaan vain artikkelin taustaksi, mutta jo parinkymmenen sivun jälkeen sormissa alkoi syyhytä. Kaikeksi ihmetyksekseni minun oli pakko vähäsen käydä kurkkimassa vaatekaappiani.

Olen aina ollut aika vapaamielinen huushollerska. Siis aika sotkuinen. Kaappini eivät pysy (vai voiko jo sanoa ole pysyneet?) järjestyksessä ja olen jo läpi lapsuudenkin saanut kuulla piirteestäni varsin tiuhaan ja sangen rumasti. Olen alkanut itsekin uskoa, että olen auttamaton sotkija. Että minulta puuttuu joku osa päästä, joka mahdollistaa siisteyden. Ne kaverit, jotka sanovat rakastavansa siivousta, ovat minusta aina olleet ihan dillejä. Miten sellaista ahdistuksen ja syyllisyyden sävyttämän vihan aiheuttajaa voisi muka mitenkään rakastaa?

IMG_6257.jpgNo, joku tämän japanilaisen ammattijärjestäjän, Marie Kondon, ajatuksissa soitteli minussa oikeita kieliä. Olikohan Japanin reissusta jäänyt joku sopiva portti auki? Lukiessani aloin ihan kunnolla innostua, ja kun sitten tosiaan siirryin vähän vilkaisemaan vaatekaappiani (joka onkin eka paikka, josta kannattaa kuulemma aloittaa) olin parin tunnin päästä kipannut UFFin laatikkoon 10 muovikassillista vaatteita. Ja tämä siltikin, että edellisen kerran olin karsinut kovalla kädellä vaatteitani vasta joku kuukausi sitten, eikä minulla ihan oikeasti ole mitenkään hirmu paljon vaatteita ylipäätään. Kymmenen kassillista!

IMG_6259.jpg
Pystyyn viikkaamisen idea on siinä, että yhdellä vilkaisulla voi nähdä, mitä kaapissa on. Ei tarvitse räjäyttää kiireisenä aamuna koko laatikollista. Myös vaatekaupoille lähteminen harvenee, kun nähtävillä on koko ajan, mitä jo omistaa.

Katselin vaatekaappiani. Ennen se oli tursunnut täpötäysiä ja epäsiistejä korillisia. Nyt kaapissa oli neljä kokonaan tyhjää suurta Elfa-koria ja kaikki loputkin olivat korkeintaan puolillaan. Lisäksi vaatteet olivat koreissa kauniisti pystyyn viikattuina, alusvaatteita ja sukkia myöten, niin kuin kirjan opeissa kehotetaan. Minustako oli tullut VIIKKAAJA?

IMG_6264.jpg
Kokonaan tyhjiä laatikoita!? Tällaista maailman ihmettä ei olla minun kaapissani nähty aikoihin! Sama pätee nyt keittiössä. Viidestä tursuavasta hyllystä nyt vain kahdella on tavaraa. Ja niissäkin erittäin maltillinen määrä. Taikaa, todellakin!

Innostus jatkui, ja minä vuoron perään luin ja järkkäsin kotia kuntoon. Siivosin vaatteiden jälkeen ne keittiön kaapit, joiden äärellä olen turhautuneena kihissyt kohta kymmenen vuotta. Paperikasat. Pikkutavaroiden kamalat, ruttona leviävät röykkiöt. Siivosin ja nautin siitä. Siis ihan vilpittömästi. En ajanut itseäni ensin vihan kautta toimintatarmoon, niin kuin yleensä, vaan leppoisasti ja viihtyen siirtyilin kohteesta seuraavaan. Perhe katsoi vierestä, että joko niitä auringonpistoksia nyt voi saada?

Mikä sitten kirjassa on eri tavalla kuin muissa siivousmenetelmissä? Eikö raivaamisessa aina ole kyse siitä, että vain tartutaan toimeen? KonMarissa minua puhuttelee sen yhtä aikaa armollinen, kaunis ja silti tosi määrätietoinen ote. Perusidea on, että jokaisen tavaran kohdalla mietitään yksitellen, tuottaako se minulle iloa. Jos tuottaa, se säästetään, jos ehkä tai ei, se poistetaan.

Kondo kehottaa käymään siivoukseen myös eri tahdissa. Nyt ei siivota huone kerrallaan, vaan kokonainen kategoria yhteen soitoon. Otetaan ensin kaikki, siis aivan kaikki asunnosta löytyvät, vaatteet käsittelyyn, ja kasataan ne samaan tilaan lattialle. Niin muodostuu hyvä käsitys määrästä (se on usein yllätys!). Sitten kasasta käydään jokainen vaate käsiin nostaen läpi tuon ilon tuottamisen näkökulmasta. Jos vaatteita on tuhottomasti, voi jaotella vielä alakategorioihin, kuten käydä alusvaatteet kerrallaan, sitten paidat jne.

Näin käydään läpi Kondon antamassa järjestyksessä koko koti. Siihen kuluu hänen mukaansa noin 6 kk ja sen jälkeen sitä ei tarvitse tehdä enää kertaakaan. Koskaan. Kuulostaa minusta aika hyvältä. Pidin ensin ajatusta lopullisen siisteyden saavuttamisesta ihan ääliömäisenä valheena, mutta nyt urakan edetessä alan uskoa. Se tähän menetelmään liittyvä mullistava taika liittyy nimittäin siihen, miten eri tavalla ihminen alkaa prosessin edetessä suhtautua tavaroihinsa ja kotiinsa kokonaisuudessaan.

Karsimisen jälkeen Kondo antaa hyvät ohjeet tavaroiden säilytyspaikkojen löytämiselle. Tykkään erityisesti siitä, ettei tässä menetelmässä hankita mitään uutta kotiin järjestyksen saavuttamiseksi. Suunta on jatkuvasti vain poispäin.

IMG_6241Tykkään Kondon ajatuksesta, että vaatteiden, tavaroiden tai vaikka lahjaksi saatujen juttujen ei ole tarkoitus olla kotona ikuisesti. Että riittää, kun ne ovat aiheuttaneet iloa vaikka hetken verran, kuten lahjan saantihetkellä. Jos tavara ei sitten enää vähän ajan päästä tuota iloa, sen voi poistaa. Muistot kivasta jutusta kyllä jäävät, vaikka itse tavara poistuisikin. Omista kaapeistani lähti ekaa kertaa aika monta lasten tarhassa askarreltua söpöä juttua, ja joku tuttavan kiva, mutta kaapin perälle unohtunut lahjoitus. Aika vapauttavaa!

Jutun juoneen kuuluu muuten myös, että raivattavia esineitä ei pidä näyttää perheenjäsenille. Jokainen tietysti heittää pois vain itse omistamiaan juttuja, mutta vaikkapa vaatteiden kohdalla meillä alkaa nopeasti sellainen varmuuden vuoksi omaan kaappiin hamstraaminen, että lopulta mikään ei oikeasti poistuisi, vaan lähinnä vaihtaisi röykkiöstä toiseen. Tosiasia on se, että kukaan ei ole ennen näiden pois heitettävien esineiden esille kaivamista osannut ollenkaan kaivata niitä. Joutavat siis mennä. Seuraavaksi meinaan ojentaa perheen teineille kasan kasseja, ja antaa luvan poistaa omista neliöistään kaiken iloa tuottamattoman. En vilkuile perään.

Minulle antoisinta oli vaatekaapin raivaaminen. Nyt kaapissa roikkuu (ja lepää pystyyn viikattuna) ainoastaan sellaisia vaatteita, jotka ovat minulle juuri nyt sopivan kokoisia, jotka ovat makuni mukaisia, nättejä, kivoja ja tuottavat minulle iloa. minulla on nyt ehkä 1/4 vaatteista jäljellä, mutta täsmälleen sen verran kuin tarvitsenkin. Voin ojentaa käden sokkona kaappiin, pukea sieltä osuvan ylleni ja tuntea oloni hyväksi. Samalla se palvelee hyvinvointiani henkisellä puolella: en enää soimaa itseäni vaikka lihomisesta, kun joku vaate kiristää, tai ajattele olevani nuhjuinen sottapytty, koska paitani on niin nukkaantunut tai sukasta löytyy keskellä päivää reikä. On esimerkiksi melkoisen mukavaa, että kaikki alusvaatteet ovat minusta nättejä, sopivia ja iloa tuottavia. Ja kyllä, olen viikannut nekin. Kokeile itse, jos ajatus tuntuu sinusta naurettavalta. KonMarittajatoverit tietävät kyllä, kun väitän, että kaapissani ei nähdä enää ikinä sukkapalloja!

Parasta on se, että urakan edetessä identiteetti sottaisesta tyypistä vaihtuu ihan toiseksi. Kun saan paljon aikaan ja viihdyn tekemiseni äärellä, ei siivouksesta tule vihollista eikä siihen liity mitään alemmuudentunteita. Jättimäisenä bonuksena huoneista tulee verrattomasti viihtyisämpiä. Kaapit on paljon kivempi avata, kun vastassa ei ole moittiva sekasorto!

CF89B92A-CED6-4012-8A4D-D5EC5ACE2507.jpgEn ikimaailmassa odottanut kirjalta tällaista muutosta mielenmaisemassani. En todellakaan. Niin kuitenkin kävi, enkä nyt enää laisinkaan ihmettele, miksi teoksesta on tullut niin hillitön megahitti. Jos siivoaminen stressaa, kehotan antamaan tälle mahdollisuuden.

KonMarissa on yksi hauska erityispiirre, jonka monet lukijat ovat poimineet esillekin. Osaa se vähän häiritsee, osa – niin kuin minä – pitää sitä vain hauskana mausteena. Marie Kondo nimittäin suhtautuu tavaroihin suurella tunteella. Shintolaisuuteen kuuluu animistinen ajattelutapa. Tämän maailmankuvan mukaan kaikilla esineillä on henki, ja siksi Kondo esimerkiksi puhuu vaatteiden ”lepäämisestä”. Kun ne ovat palvelleet raskaan työpäivän, ne laitetaan lepäämään kaappiin ilmavasti viikattuina. Näin ne pysyvät tyytyväisinä.

Itse suhtaudun tähän ajattelutapaan vertauskuvana. Ajattelen niin, että Kondon metodi opettaa arvostamaan tavaroita ja vaatteita uudella tavalla. Kun niihin kiinnittää vähän enemmän huomiota, ja ajattelee niiden funktiota vähän tuoreemmasta vinkkelistä, muistaa paremmin, mitä jo omistaakaan, eikä tule esimerkiksi kaupoilla ostohimoja. Tämänkin osan taiastani olen jo ihmeekseni pari kertaa kohdallani todistanut! Länsimainen tyyppi voi huoletta sivuuttaa shintolaisen osan Kondon ajattelutavasta. Sen ei todellakaan kannata ainakaan antaa tulla orastavan siivousmullistuksen tielle. Sen verran palkitsevaa touhua tämä nimittäin on! On minulle ihan uusi tunne avata kaappi, ja olla tuntematta ärsytystä. Totun mielelläni tähän.

En ikimaailmassa ajatellut odottavani näin innolla sitä, että ulkovarastomme edessä lepäävä jäävuori sulaa, ja mahdollistaa pääsyn kesähuoneen vaatevarastojen kimppuun. Niin nyt kuitenkin on, ja olen tosi hyvilläni.

Tämä into muuten tarttuu. Kun perheeni oli hetkisen seuraillut innostunutta puuhasteluani, sain seuraavaksi katsella vierestä, miten sekä puolisoni että lapseni sujuvasti ”KonMarittivat” vaatekaappinsa tyytyväisyyttä puhkuen. Ohhoh! Ei enää riitoja siivoamisesta!

Oletko lukentu KonMarin? Kerro vähän kokemuksista!

edit: Sain juuri tiedot, että KonMari on tulossa myyntiin suurpokkarina. Se ilmestyy virallisesti toukokuussa, mutta on saatavilla (ainakin) kaikista Suomen K-citymarket-myymälöistä jo viikolla 15. Hinta on 17,99 e.

 

 

 

 

Saisiko siivousinnostuksen tarttumaan?

Sain työn puolesta käsiini Marie Kondon hittikirjan KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika. Olen hapuillut sitä jo kauan. Kaveripiirissä pyyhkii vimmainen konmarittamisen puuska. Kirjastosta kirjaa on melkein mahdoton tavoittaa. Taisi paikallisessa olla jonoa yli 40:n lainaajan verran, kun viimeksi kurkkasin!

Olen vasta alkumetreillä. Menetelmä on tullut tutuksi kavereiden kanssa jutellessa, mutta on tosi hauskaa päästä lukemaaan alkuperäinen lähde. Vaikuttaa erittäin hyvältä.

Joko olet lukenut? Ehkä jo konmarittanutkin? Lupaan kirja-arvostelun, jahka pääsen loppuun. Ainakin olisin ihan valmis mullistamaan huushollini taianomaisesti, niin kuin lupaus kuuluu!

Jos olet kaipaillut samaa taikaa omaan elämääsi, niin kustantaja tietää kertoa, että kirjaa myyvät kaikki hyvinvarustetut kirjakaupat ja hinta on noin 20 e.