Kirjan kirjoittamisesta, julkaisemisesta ja ilmaiseksi tekemisestä

Ainakin täällä Hämeenlinnassa melkoisen sateisen juhannuspäivän kunniaksi palaan hetkeksi vapun tunnelmiin. Sain nimittäin ilokseni olla Vappuradion haastateltavana Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjan kirjoittamisprosessin tiimoilta.

Haastattelussa juttelimme siitä, miten idea kirjaan alunperin syntyi, kustannussopimuksen saamisesta, kirjan kirjoittamisen aiheuttamien tunnelmien käsittelystä ja siitä, miltä tuntuu lähettää oma teos viimein maailmaan. Puhuimme laajemminkin siitä, mitä kirjoittamisesta haaveilevan kannattaa ainakin minun mielestäni tehdä ja siitäkin kannattaako ilmaiseksi kirjoittaa. Mietimme myös montako hylkäävää päätöstä voi vastaanottaa kustantamoilta ennen hanskojen heittämistä tiskiin.

Voit kuunnella koko lähetyksen täältä.  Oma osuuteni on tässä klipissä.

Kirjahommia – eli tämän syksyn uutuuksia arvioitavana

Ne lukijoista, jotka ovat olleet matkassa jo pitempään, muistavat ehkä, miten löysin Tuomas Vimman epäluuloistani huolimatta. Sittemmin tuo raksasarja kasvoi Ruutukymppi-nimisellä jatko-osalla, jonka luin ihan hetki sitten suuresti nauttien. Miten siistiä olikaan, että juuri kun sain sen loppuun, oli Vimman tuorein, tuon trilogian viimeinen osa Firman mies, ilmestymässä!

Toimittajan homman yksi parhaista puolista on mahdollisuus saada uutuuskirjat käsiin jo vähän ennen suurtayleisöä arvostelukappaleiden muodossa, ja niinpä pistin äkkiä pyynnön vetämään, ja olin ahmaissut tämänkin teoksen parilla istumalla kitusiini jo ennen varsinaista julkaisupäivää.

Tykkäsin Firman miehestä edeltäjiensä lailla kovasti. Vimmalla on hieno kyky kirjoittaa jotenkin näennäisen simppelisti, jotenkin suoraviivaisesti, ja viljellä sitten väliin hauskoja ja skarppeja popkulttuuriviitteitä. Hänen dialoginsa myös toimii mainiosti.

Tykkään erityisesti lukea kirjoja, jotka vievät jonkin ammattikunnan sisälle. Nautin sisäisestä terminologiasta ja vallitsevasta kulttuurista, itselleni vieraan ammatikunnan salaisuuksista. En ole työskennellyt kuin täällä loppumattomalla kotiraksallani, mutta nyt pääsin Vimman matkassa kolmen kirjan kautta kurkistamaan kulisseihin. Kiinnostava maailma!

Taitaa muuten olla myös ensimmäinen kokonainen kirjasarja, jonka luen aikoihin! (Isäni sarjaa toki luen, mutta se onkin vielä kesken.) Hyvää näissä toki on sekin, että kukin osa toimii ihan itselläänkin. Vimma kertaa riittävästi (muttei liikaa) tapahtumia ja henkilöiden välisiä koukeroita tarinan kuljettamisen lomassa, niin ettei uusikaan lukija ihmettele missä mennään.

En halua paljastaa juonia, koska toivon teidän tarttuvan tähän nautittavaan uutuuteen itse. Isoja muutoksia on päähenkilön mielenmaisemissa kuitenkin ensimmäisen osan ajoilta tiedossa. Tavallaan on harmi, että trilogia sai nyt päätöksensä. Toisaalta odotan kiinnostuksella, mitä monipuolinen Vimma seuraavaksi lähtee käsittelemään. Toivottavasti homma on jo tulilla, enkä joudu liian pitkään odottelemaan!

Arvosteltavina ovat (t)yöpöydälläni myös seuraavat kotimaiset uutuudet: Ville Haapasalon reissukirja Et muuten tätäkään usko…, Arman Alizadin seikkailuista kertova Armanin maailma, sekä Jani Niipolan kirjoittama Duudsonit. Kesken on myös Antti Holman Järjestäjä, josta kovasti ainakin näin alkuun olen nauttinut. kaikista näistä lisää tässä syksyn varrella!

Ihan toista genreä edustavat sitten erilaiset elämänhallintakirjat, joita menee tässä rinnalla. Monta on luureissa äänikirjana, mutta ihan paperipainoksena menee nyt Tommy Hellstenin Elämän lapsi, joka on jatko-osa klassikolle Virtahepo olohuoneessa. Ensi viikolla odotan postin kantavan kotiin myös arvostelukappaleita viimeaikaisemmistakin samaa aihealuetta käsittelevistä kotimaisista. Kirjoittelen sitten niistäkin lisää, jahka saan imuroitua sisääni!

Pakko todeta, että jos jokin aivan tosi konkreettinen muutos on tullut päiviini Facebokista lähtemisen myötä, niin se on tämä kirjojen lukemisen mittava lisääntyminen. Olin puoli vuotta sitten niin säpinöissäni ja somen lyhyen aikajänteen riivaama, etten malttanut kunnolla jäädä kirjan sivuille viipyilemään. Nyt on ihan eri leikit. Luen nautinnolla ja oikein odotan päivisin rauhallista iltahetkeä kirjojen äärellä!

Jos huomaat, että et ole aikoihin saanut luettua mitään, niin kehotan rohkeasti tutkiskelemaan vähän tietsikan äärellä vietettyä aikaa. Jos tuntuu siltä, ettei ole aikaa lukea, niin se on kyllä tosi usein ihan puhdas harha. Aikaa löytyy kyllä, kun hyppää vähän pois sieltä näppikseltä, hengittelee rauhassa ja antautuu hitaampien virikkeiden äärelle. Ja jos keskittymiskyky ei riitä, niin sekin venyy treenatessa. Kannattaa koklata!

Mitäs te luette tällä hetkellä?

Äänikirjasuosituksia

Olen hehkuttanut äänikirjojen ihanuutta ennenkin. Nyt lisää. Tajusin niiden fantastisuuden selkävamman kuntoutuskaudella, kun vesijuoksualtaassa oli niin jäätävän tylsää, että pää meinasi irrota. Mummojen tuijottelu ei oikein sytyttänyt.

Onneksi tajusin. Tilasin vesitiiviin iPodin ja kuulokkeet ja kirjauduin Audible-palveluun. Sinne maksetaan jäsenmaksu kerran kuussa, ja sitä vastaan saa sitten ladata yhden kirjan/kk. Olen lataillut ahkerasti. Kirjastossani on jo parikymmentä kirjaa. Välillä ostan ekstrakirjojakin, kun oikein innostun. Hinnat ovat ihan ok. 

Kuuntelen äänikirjoja vesijuostessani, puntilla, kävelylenkeillä ja työmatkoilla junissa ja busseissa. Ne pitävät seuraa ja viihdyttävät. Kuka ei tykkää siitä, että joku lukee ääneen? Vähän niin kuin palaisi lapsuuden iltasatuhetkien äärelle. Ja onhan se nyt hauskaa, että Kissin Paul Stanley tai BBC:n David Attenborough on juuri minun kanssani retkellä Hämeenlinnan uimahallissa! 

Nyt, kun huimaus on ollut hankaloittamassa elämää jo 1,5 kk ajan, ei kirjojen lukemisesta ole oikein tullut mitään. Tulen niiden äärellä merisairaaksi. Kuunteleminen sen sijaan onnistuu mainiosti. Eilen loppui Paul Stanleyn Face the music, ja heti tänä aamuna latasin komedienne Rachel Dratchin Girl walks into a bar -kirjan.

Elämäkerrat ovat suosikkejani. Minusta on kiehtovaa kuunnella, miten jostakusta tuli juuri hän. Inhimillisiä, ihania, koskettavia, hauskoja ja karuja tarinoita. Viime aikojen muita hyviä elämäkertoja ovat olleet Stephen Fryn Chronicles, David Atteborough’n Life on air sekä Steven Tylerin Does the noice in my head bother you? Ja Andre Agassin Open oli ehkä kaikkein paras. 

Tykkään kuunnella myös fiktiota. Niistä suosikkejani ovat ainakin olleet Jess Walter: Beautiful ruins ja Carlos Ruiz Zafon: The shadow of the wind

Myös self help -osastolla on ollut pari tosi hyvää ja ajatuksia herättävää. Voin suositella ainakin seuraavia.  Gretchen Rubin: The Happiness project, Gary Mack, David Casstevens: Mind Gym ja Andrew J. Mellen: Unstuff your life

Hyvä äänikirja kestää monta tuntia. Siihen voi uppoutua pitkäksi aikaa. Joskus hyvä kirja jopa motivoi liikkumaan. On hauskempi lähteä, kun tietää saavansa tarinalle jatkoa. 

Nyt lähden aamupalalle Rachel Dratchin kanssa. Kivaa päivää!

 

(Btw täällä puhutaan pissaamisesta. Kyllä vain.)