Mitä kuuluu kolmikuiselle Kosteusvaurioita-kirjalle? Menneitä ja tulevia tapahtumia ja arvosteluja.

Kosteusvaurioita – Kasvukertomuksia pullon juurelta on varttunut pontevaan reilun kolmikuisen ikään. Ei enää valvota öisin! Tiivis syksy sen kanssa onkin ollut, ja antoisa. Alkuhötinöiden hiukan laannuttua mennään kirjan kanssa nyt mukavaa uutta arkea. Tässä pieni katsaus viimeaikaisiin vaiheiisiimme!

Minusta on aina supermielenkiintoista nähdä, mihin lukijan kiinnostus on erityisesti kirjassani kohdistunut. Huomio kiinnittyy varsin erilaisiin yksityiskohtiin. Tässä muutama poiminta viimeaikaisista kirja-arvosteluista.

Pertti Nybergille kirja oli näyttäytynyt näin. Kiitokset myös Rouva Kiljuselle bloginostosta!  Ilokseni huomasin kirjan päässeen myös ammattikirjallisuuden suosituksiin Sosiaalialan tietopalvelussa (luonnehdinta löytyy s. 12).

Goodreads-sivustolla (suosittelen kaikille lukemisen ystäville!) Marko Suomi toteaa kirjasta seuraavaa:

Tässä on todella tärkeä kirja kaikille niille suomalaisille, joiden elämää alkoholiongelma on jollain tasolla koskettanut. Ja varsinkin jos kyse on perhepiiristä, tuosta tabusta pienestä piiristä, joiden juttuihin täällä ei kukaan ulkopuolinen uskalla puuttua vaikka tietää että ”varmaan pitäisi” mutta ”ehkä se siitä”. Se, jonka kulisseja pidetään hengenkin uhalla ylhäällä ja kannatellaan vaikka voimia ei todellakaan ole. Ja jos selvitään hengissä niin arvet voivat olla syvät ja kipeät aina aikuisuuteen ja omaan vanhemmuuteen asti. Kyseessä on hieno Kosteusvaurioita -kirja, jonka on kirjoittanut Ani Kellomäki. Oli kunnia olla etukäteislukemassa tätä kirjaa ja nyt lukea se valmiina (ja vieläkin parempana) uudelleen, vaikkakin prosessi nostaa paljon ikäviäkin tunteita pintaan. Tämä aihe pitää kuitenkin avata ja tämä kirja tekee sen vaikeasta aiheestaan huolimatta lempeällä ja viisaalla tavalla, ei mässäillen tai repien. LUE HYVÄ IHMINEN! 

ja Aino puolestaan samalla sivustolla näin: Hienosti koottu kirja herkästä ja tärkeästä aiheesta. Teksti ei märehdi menneitä eikä ylipsykologisoi kenestäkään uhria sen enempää kuin syyllistäkään. Oli lohdullista saada oppia, kuinka omat toimintatavat onkin ihan loogisia, lapsuudessa opittuja reaktioita. Oivalluksia tuottava, vapauttava lukukokemus kaikin puolin.

Kiitos! Voiko kauniimpia arvioita mitenkään toivoakaan? Aina joku kesken -blogista puolestaan löytyi juttu Helsingin Kirjamessuilta.  Tosi kivaa, että myös minun Kirjakallion juttutuokioni pääsi blogin nostojen joukkoon:

Loppupäivä lauantaista täyttyi mm. KirjaKallion hienosta haastattelusta, jossa keskusteltiin Ani Kellomäen koskettavan aiheen teoksesta Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta. Nuoret kalliolaiset Stella ja Virpihaastattelivat toimittaja Kellomäkeä ansiokkaasti ja kuin rutiinilla, ja puolivälissä otteen kirjasta esittänyt Valtteri Gutev tulkitsi riipaisevasti sen, mistä Kosteusvaurioissa on kyse: nuoren alituisesta pelosta, epävarmuudesta, riittämättömyydestä ja laskelmoiden elämisestä silloin, kun toinen vanhemmista on piiloutunut pulloon.

Kallion lukiolaiset tekivät myös minuun lähtemättömän vaikutuksen upeasti kootulla esityksellään. Suuri kunnia saada olla niin paneutuneissa käsissä, ja todella mielenkiintoista kuulla, miten kirja oli näyttäytynyt lukijoille, jotka olivat nyt samassa iässä kuin minä olin silloin kotihommien ollessa meillä vaikeimmillaan. Ja tietysti olin tosi hyvilläni myös tästä:  Kellomäen aurinkoisuus ja hyväntahtoisuus lavalla oli myös silmiinpistävän vahvaa.

Pari viikkoa sitten kävin myös puhumassa Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston viestintäkoulutuksessa. Aiheena oli vaikeista kokemuksista viestiminen. Viestinnän ammattilaiselle tietysti todella mieluisa aihe ja tilaisuus. Oikein mieluusti kouluttaisin aiheesta lisää tulevaisuudessakin, joten jos tarpeita ilmenee, ole ihmeellä yhteyksissä!

Anna-lehdessä mietittiin ylisukupolvisten ketjujen katkaisemista. Olin tosi iloinen myös tästä Raittiuden ystävien hiljattain osoittamasta huomiosta.

Aikaisemmin vinkkasin, että sain kirjan tiimoilta kaksi uutta kolumnipestiä. Nyt löytyy jo luettavaakin! Kirjoitan toista Sininauhaliiton Uusi Toivo -lehteen (löydät kirjani arvostelun täältä sivulta 24  ja uusimman kolumni sivulta 15). Ja Mielenterveyden keskusliiton Tunne & Mieli -sivuston tuorein kolumnini taas löytyy täältä. Löytyvät kumpainenkin myös Facebookista, jos haluat napata sivut seurantaan tulevia kolumneja silmälläpitäen. Ihan pian julkaistaan Sininauhaliiton puolella uusin, jonka aiheena on autettavaksi suostumisen vaikeus. Joulun alla on tulossa myös puhetilaisuuksia kirjan aiheesta. Huhuilen niistä sitten lähempänä lisää. Olisi todella kiva nähdä teitä taas kasvokkain!

(Lisäys 16.11.) Myös Maininki-lehti oli tehnyt kivan arvostelun s.29, kiitos!

Huomasithan myös loppuvuodelle saadut kaksi vertaistuellisen kirjoittamisen iltaani täällä Hämeenlinnassa? Laitahan viestiä, jos haluat mukaan! 

Jos kurkataan jo ensi vuoden puolelle, niin tammikuussa saan vierailla Kuopiossa, Päihdepalvelu Hemman 10-vuotisseminaarin puhujana. Kaikille avoin tilaisuus, jonka teemana on vanhempien päihteiden käyttö lapsen silmin, on perjantaina 26.1. klo: 12-15 ja mukaan voi ilmoittautua osoitteessa vilma.iso-ilomaki (ät) paihdepalveluhemma.fi.

Mukavasti porskuttaa siis kirja maailmassa. Kun joku välillä aina kysyy, liittyykö kirjan valmistumiseen haikeutta, voin kaikella rehellisyydellä todeta, että ei vähääkään. On todella helpottavaa, erittäin mielenkiintoista ja melkoisen jännääkin seurailla sen löytämistä ihmisten käsiin! On upeaa nähdä, että kirjastot tilaavat sitä kokoelmiinsa lisää kovan kysynnän myötä, ja että se killuu myynti- ja suosituslistoilla niin paperi- kuin sähköisenä versionakin. Olen tietysti ylpeä ja iloinen omastakin osuudestani, mutta ihan erityisen hyvilläni siitä, että tästä hankalasta ja herkästä aiheesta puhutaan nyt koko ajan avoimemmin. Uskon nimittäin vilpittömästi sen tietävän parempia aikoja tuleville polville. 

Muikkaan vielä lopuksi, että blogin lukijathan saavat Kosteusvaurioita-kirjan edelleen edullisesti suoraan Atenalta ilman postimaksuja. Klikkaa tiesi tänne ja muista käyttää koodia KOKOVARTALOFIILIS, niin teos matkaa luoksesi hintaan 19.90 e. 

Ja jos jaat somessa lukukokemuksesi, muista merkata se aihetunnisteella #kosteusvaurioita, niin minäkin löydän sen nähtäväkseni!

Mainokset

Kaksi vertaistuellista kirjoitusiltaa kosteiden kotien kasvateille joulukuussa

Vedän taas joulukuussa kaksi kirjoitusiltaa Hämeenlinnassa. Paikkana toimii Kumppanuustalo ja ajat ovat su 3.12. klo: 16-18 ja su 17.12. klo: 16-18. Illat ovat itsenäisiä kokonaisuuksia. Valitse toinen tai tule mukaan molemmille.

Kirjoitusilta sopii sulle, jos:

  • Kasvoit kodissa, jossa juotiin liikaa tai oli jokin muu toimintahäiriö
  • Haluat tehdä lempeitä luovan kirjoittamisen harjoituksia ajatuksiasi availemaan
  • Mietit, miten lapsuus vaikutti ja ehkä edelleen vaikuttaa sinuun
  • Kaipaat rauhallista hetkeä tunnustella juuri tämän hetken tunnelmiasi ja elämäntilannettasi
  • Etsit rohkaisua menneiden käsittelyn aloittamiseksi tai vertaistukea jo käynnissä olevaan itsetutkiskeluun
  • Koet olevasi yksin hankalien ajatustesi kanssa
  • Toivot vain pientä taukoa arkitohinoihin teekupposen ja yhteisen tekemisen äärellä

Minä tuon kursseille kaiken tarvittavan välineistön. Tarjolla on teetä ja pientä naposteltavaa. Kurssilla käytetään vain etunimiä, ja iltojen aikana puhutut asiat jäävät niiden seinien sisään. Halutessasi voit osallistua myös ihan anonyymisti. Kursseille voi osallistua myös ihan hiljaisesti, ainoastaan kirjoitustehtäviä tehden. Jokainen kurssilainen säätelee itse, minkä verran haluaa omista asioistaan jutella. Terapiaa emme tee, vaan toimimme vertaisen tuen hengessä.

Kaksituntinen ilta maksaa 25e ( sis. ALV).

Kummallekin kurssille voi ilmoittautua lähettämällä viestin osoitteeseen kokovartalofiilis ät gmail.com (jos minulta ei parin päivän sisällä viimeistään kuulu kuittausta, huhuile vaikka tänne kommenttikenttään)

Ilmoittaudu molemmille kursseille mahd. pian, niin mahdut varmasti mukaan. Osallistujamäärä on rajallinen ja mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset ovat sitovia.

Kumppanuustalo sijaitsee aivan Hämeenlinnan keskustassa, osoitteessa Kirjastokatu 1, 13100 Hämeenlinna. Ihan viereen pääsee oman auton lisäksi tosi helposti bussilla. Junalta keskustaan kävelee n. 15-20 min ja paikallisbussejakin asemalta kulkee.

 

Kosteusvaurioinen kysyy: onko isänpäivänä pakko muistaa vanhempaansa?

Sain täsmäkysymyksen liikaa juovan vanhemman aikuiselta lapselta. Se käsitteli aihetta, joka näyttääkin ohjaavan blogiini ihmisiä lukuhommiin aina näin marraskuussa ja toisaalta äitien kyseessä ollessa aina toukokuun tullen. Kysymys kuului näin: miten toimia isänpäivän kanssa, kun isä juo liikaa? Onko soitettava tai lähetettävä onnittelukortti, vaikka siltä ei yhtään tunnu?

Sellaiselle lukijalle, jolla on verrattain mutkattomat välit vanhempiinsa, eikä perheessä ole isompia riippuvuusteemoja käsiteltäväksi, tämä voi tuntua tosi kummalta kysymykseltä. Miksi onnittelukortti voisi olla kovin iso päätettävä asia? Kai sellaisen voi laittaa matkaan ilman suurempia pohdintoja? Eikä pirauttaminenkaan kai kovin kaksinen vaiva ole? Ne meistä taas, jotka ovat ikänsä puljailleet hankalien isä- ja äitisuhteidensa kanssa, tunnistavat todennäköisesti tilanteesta paljonkin painolastia ja ristiriitaisia tunteita.

Vanhemmuus on melkoinen laji, sekä lapsen että aikuisen roolista katsottuna. Siihen liittyy kaiken kauniin ohella valtavat määrät oletuksia ja odotuksia, riittämättömyyden tunteita, syyllisyyttä ja surujakin. Nämä vanhemmuutta juhlivat merkkipäivät ihan erityisesti ovat ladattuina kaiken sortin kipupisteillä. Monen iho nousee kananlihalle, kun kaupan korttihyllyyn alkaa ilmestyä teemapäivän tarjokkaita ja yritykset mainostavat erilaisia muistamisen tapoja imellettyine kuvastoineen.

Meillä on ylipäätään paljon erilaisia vanhemmuuteen liittyviä, tarkasti sisäistettyjä iskulauseita. Olisi esimerkiksi kunnioitettava isää ja äitiä, ikään kuin se olisi ainut ihmissuhde maailmassa, jossa eivät päde universaalit vastavuoroisen hyvinkohtelun säännöt, vaan kunnioituksen pitäisi syntyä automaationa huolimatta siitä, millaiseksi helvetiksi yhteinen elämä on voinut kilpistyä.  Todetaan myös vaikkapa veren olevan vettä sakeampaa, mutta jätetään huomaamatta, kuinka paljon etanoli voi liuottaa siitä siteestä.

Kosteusvaurioiselle aikuiselle isän- ja äitienpäivät eivät todellakaan ole neutraaleja hetkiä. Kun perheessä eletään alkoholin liikakäytön kanssa, ui kylkeen helposti erilaisia vittumaisia liitännäisiä. Yksi liittyy erityisesti yksipuoliseen kiltteyteen. Perheenjäsenten käyttäytyminen toisiaan kohtaan muuttuu vuosien saatossa ja moni lapsi oppii asettelemaan olemisiaan ja sanomisiaan tarkasti juovan vanhemman tunnelmia myötäilemään. Tämä kiltteys ja myötäkarvaisuus voi jäädä pitkäksi aikaa päälle ja vaikuttaa vielä aikuisuudessakin vahvasti. Vaikkapa juuri sellaisena ajatuksena, että vaikka vanhempi olisi käyttäytynyt kuinka hirviömäisesti hyvänsä, olisi ihan kohtuuttoman tuhmaa ja huonoa käytöstä olla muistamatta häntä kansallisena juhlapäivänä.

Katsotaan vähän kauempaa. Kuinka moni meistä lähettäisi ruusunpunaisen kiitos- ja rakkauskortin kenellekään suvun ulkopuoliselle tuttavalle, joka olisi tehnyt omasta elämästä helvettiä erilaisin kekseliäin keinoin vaikkapa vuosikymmenten ajan? Ilmestyisimmekö tiettynä päivänä ovelle ilmoittamaan, että sinä se olet loistotyyppi ja lippua salkoon? Ja näin kuitenkin helposti mietimme meidän kuuluvan toimia isän- ja äitienpäivän kohdalla. Että korvapuustit kertakaikkiaan on kaivettava pakkasesta, vaikka hampaat irvessä.

Ei tarvitse.

Jos minun sanoillani ei ole riittävää painoarvoa, niin otetaan käyttöön korkeampi auktoriteetti. MC Nikke T sen jo nimittäin sanoi: Jos haluu saada on pakko antaa. Ihmissuhteissa pätee vastavuoroisuuden periaate. Suhteessa on hyvä olla, kun saamisen ja antamisen balanssi on olemassa, edes kohtuullisesti mitoitettuna. Imeväiset ovat tietenkin erikseen. He voivat ottaa elämänsä ensi hetket syntymäoikeutenaan irti kaiken ilon vanhemmastaan. Siitä vanhempien eläjien kanssa toimii tasapuolisempi meininki.

Pelkkä siittäminen, synnyttäminen, adoptio tahi muu tapa tulla isäksi tai äidiksi jollekulle ei vielä tarkoita sitä, että siitä pitäisi soitella fanfaareja seuraavat sata vuotta, vaikka kaikki sen nopean hetken jälkeen olisi mennyt miten myttyyn hyvänsä. Suhde syntyy sanoissa ja teoissa. Sitä pitää ylläpitää, jotta se voisi hyvin. Ei ole pakko joustaa loputtomasti. Ei ole pakko näytellä sellaisia kohtauksia, jotka tuntuvat vääriltä. Ei tarvitse marssia läpi ulkoapäin annettuja askelmerkkejä ollakseen jotenkin parempi jälkeläinen.

En yritä karnevalisoida kivuliasta aihetta, mutta ehkä keventää hiukan. En myöskään ole julistamassa mitään täydellistä vanhemmista erkaantumisen ilosanomaa, koska siitä on ilo kaukana.  Ja tietysti me myös rakastamme vahempiamme, niitä rajusti törttöilleitäkin jollain saakelin tavalla, vaikka olisi niin paljon helpompaa ilman. Mutta ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että pakotamme itseämme toteuttelemaan joitakin annettuja juhlistamisen muotoja, kuten isänpäiväpuheluita tai kyläreissuja.

Aikuisilla ihmisillä on aina ensisijainen vastuu itsestään ja sukupolvien ketjussa seuraavina tulevista ihmisistä, ja niihin suhteisiin on jäätävä tarpeeksi energiaa. Jos suhde liikaa juovaan tai juoneeseen vanhempaan on niin raskas, että virtaa omaan elämään ja olemiseen vaikka puolisona, vanhempana ja ystävänä ei tunnu riittävän, on aika löysätä omia vaatimuksiaan. Lopettaa vanhemman pelastusyritykset omalla kustannuksella. Antaa itsellensä lupa siirtyä eteenpäin. Se voi alkaa esimerkiksi sillä, ettei hirtä itseään ulkokultaisilta tuntuvien onnittelukorttien, -vierailujen tai -puheluiden suorittamiseen. Kaiken sen pohtimiseen kuluvan energian voi suunnata paljon hedelmällisempiinkin hommiin, eikä siitä tarvitse kantaa tunnontuskia.

Lupaan, että aurinko nousee vielä muistamatta jättämistä seuraavanakin päivänä, vaikka nämä tuntemukset joskus tuppaavatkin kasvamaan megalomaanisen järeiksi mielissämme. Se kuuluu tähän kinkkiseen piirileikkiin, mutta siitä on mahdollisuus irrottautua. Kannoin itsekin samoja kipuja sisuksissani vuosikaudet, kunnes aloin laskea irti. Edelleen joka äitienpäivänä joku varjo menneistä pääsee vähän viipyilemään mielen päälle, mutta niihin ajatuksiin ei liity enää samanlaista halvaannuttavaa tuskaa, kuin joskus ennen. En enää osta tykkäämistä kortti- tai soittosuorituksilla. Tuntuisi kertakaikkisen irvokkaalta laulaa Äideistä parhaimman sain, joten jätä laulamatta.

Entä jos vanhemmalle tulee paha mieli? Voi tulla. Siihenkään ei kukaan kuole. Vanhemman paha mieli ei ole lapsen vastuulla. Ja eikö se ole myös ihan terve merkki, jos huonolla tolalla olevasta suhteesta tulee paha mieli? Siitä havahtumisestahan lähtien voisi olla jopa mahdollisuus alkaa muuttaa asian tilaa.

Juhlin nykyisin äitienpäivinä sitä, että saan itse olla lapsilleni äitinä joka päivä, ja kaikkia niitä upeita naisia ympärilläni, joiden elämässä olen saanut olla mukana ja joilta olen saanut poimia palasia vanhemmuuteeni. Toivon tulevan isänpäivän tarjoavan tämänkaltaisia hyviä tunnelmia myös kaikille aiheen äärellä nyt kipuileville.

 

Vuosi Kosteusvaurioita -kirjan kustannussopimuksesta – miten se meni?

”Räjähdän onnesta ja pillitän vähän”, muistuttaa Facebook minun päivittäneen päivälleen vuosi sitten. Olin juuri avannut sähköpostin, jossa Atenan Laura Kuitunen kirjoitti taikasanansa: ”Kyllä me mielellämme tämän ottaisimme ohjelmaamme!”

Ei tuo Atenan viesti suinkaan heti tullut, kun kävin asiaa ehdottamaan, enkä suinkaan käynyt ehdottamaan ennen montaa monituista käännettä käsikirjoituksen äärellä, mutta kylläpä muistan tuon hetken kirkkaasti tässä samassa sohvan mutkassa!

Olin pyörittänyt Kosteusvaurioita -pakettia mielessäni jotakuinkin vuoden verran, ennen tuota viestiä. Se oli liikkunut näppikselläni ainakin neljässä erilaisessa muodossa erilaisin painotuksin ja olin jutellutkin siitä muutaman kustantamon kanssa jokusen sanan verran. Toiveet käsittelytapaa kohtaan olivat kuitenkin suuressa ristiriidassa oman ideani kanssa, enkä halunnut myllätä perusajatusta kokonaan uusiksi. Olin kuumeisesti miettinyt, miten yhdistäisin omaa kokemustani ja minulle lähetettyjä kertomuksia, haastatteluja ja laajempaa yhteiskunnallista näkökulmaa perheissä tapahtuvasta liikajuomisesta toimivimmalla tavalla ja niin, ettei kyseessä olisi sosiaaliporno tai omien haavojen revitteleminen, vaan että kirjalla olisi mahdollisuus tehdä enemmän hyvää kuin pahaa. Sitten kesälomalla 2016 luin Atenan kustantaman Usko, toivo ja raskaus -kirjan ja tajusin heti, että kirjassa käytetty rakenne voisi toimia parhaiten myös minun aineistoni kanssa.

Oltiin pahaksi onnekseni, tai niin silloin ajattelin, keskellä kesälomakautta. Mietin, ettei kukaan missään koskaan lukisi mitään lähettämääni heinäkuussa. Elokuu taas tuntui tosi kaukaiselta nyt, kun kokonaisuus oli viimein kristallisoitunut mieleeni. Malttamattomana tyyppinä pistin viestin matkaan samoin tein, olisi kustantamon väellä sitten loma tai ei. Olisipa ainakin yksi askel otettuna oikeaan suuntaan.

Lähestyin Atenaa ensimmäisellä viestilläni heinäkuun puolivälissä. Yllätyksekseni ja riemukseni kahden viikon sisällä tuli viesti, jossa tuumittiin lähtökohdan ja idean olevan kiinnostava ja kysyttiin lisää luettavaa. Lähetin silloin kaiken sen, mitä kirjasta oli olemassa, vaikka repaleinen kyhäelmä hävettikin melkoisesti (miten se omassa mielessä olikin niin paljon valmiimman oloista ennen kuin lukemispyyntö sitten todella tuli!), ja hahmottelin parhaani mukaan näkyville mihin suuntaan olin käsikirjoitusta viemässä. Huh, miten karsealta tuntuikaan lähettää sitä matkaan! Mietin mitä hittoa olen oikein kuvitellutkaan, tällaista köpöä!

Elokuussa paketti sai kuin saikin viestillisen kannustavia kommentteja ja pyynnön lähettää pidemmälle hiottu versio, käytännössä yksi kolmesta kirjaan suunnittelemistani osiosta katsottavaksi lokakuuhun mennessä.  Alkoi maan perkeleellinen naputtelu! Syyskuun lopussa olin veivannut tekstiäni siihen pisteeseen, etten enää kyennyt istumaan sen äärellä hetkeäkään ja klikkasin kauhu rinta-alassa tiedoston matkaan. Se oli samaan aikaan tolkuttoman vapauttavaa, koska olin ährännyt aineiston äärellä niin tiivisti, että tunsin melkoista inhoa koko väkerrystä kohtaan, ja samalla hirmuisen pelottavaa, koska olin päässyt näin pitkälle juuri sen kustantamon kanssa, jonka kirjailijaksi haluaisin, ja nyt olisi totuuden hetki. Se perimmäinen ”nyt niille paljastuu, etten oikeasti osaakaan ollenkaan tehdä tätä” -fiilis, tiedätte kyllä.

Vajaan kahden viikon kuluttua, 6.10. sähköpostin äärellä mahasta väänsi tolkuttoman paljon. Istuin pitkään avaamattoman viestin äärellä ja keräsin kanttia. Hoin mielessäni, että hylsy tulee, jotta palleapotku tuntuisi helpommalta kestää, ja kun sitten avasin viestin, pillahdin heti itkuun. Klo: 12.35. tulleessa viestissä luki paljon muutakin, ja sitten: ”Kyllä me mielellämme tämän ottaisimme ohjelmaamme!”. Ja klo: 12.57. lähettämässäni vastauksessa viileän ammattimaisesti: ”Voi miten mahtavaa ja upeaa ja ihanaa!”.

Ja sitten kaikki lähtikin melkoiseen kiitoon! Jo samassa kyllä-viestissä oli mukana ehdotus julkaisuaikatauluksi ja jo klo: 14.36. sähköpostiin kilahti Atenan Ville Rauvolan viesti, jossa oli liitteenä ehdotus kustannussopimukseksi. Tuijotin sitä nauraen ja höhhötellen hyvän tovin. Mielessä oli samaan aikaan kaikilla ihmiselämän tunnesävyillä ladattu ajatus, että SE OIKEASTI TAPAHTUU!

On jännää muistella noita tunnelmia nyt. Olin etukäteen ajatellut koko prosessin ihan erilaiseksi. Siis ihan ensinnäkin sellaiseksi, ettei se minun kohdallani edes käynnistyisi, mutta jos sentään käynnistyisikin, niin menisi ihan muilla tavoilla. Ensinnäkin ajattelin päätöksenteon kestävän tajuttomasti kauemmin. Luulin myös, että käsikirjoitukset pitää lähettää aina printattuna nivaskana ja odottaa niiden hautautuvan pinoihin kustantamojen pöydille ja lattioille. Yhtä lailla ajattelin, että kustannussopimuksia solmitaan joissakin pönöttämistilaisuuksissa, joissa poksautellaan pulloja ja seremoniallisesti riivitään kaunokirjaimia papereihin. Todellisuus oli paljon tehokkaampi, nopeampi ja suoraviivaisempi. Arkisempikin. Mutta se tarkoitti kaikkein tärkeintäkin: minun oli mahdollista tulostaa paperi, kirjoittaa se alle ja tuikata se postiin alta aikayksikön, niin että kustantamolla olisi mahdollisimman vähän aikaa perua ajattelematon päätöksensä (todellinen ajatus, uskokaa vain).

Näin se sitten tapahtuukin, tuumailin, ja yritin sulatella lukemaani. Sen verran kylmähermoiseksi pakotin itseni sentään, että pyöräytin sopimuspaperin luettavana itseäni skarpimmalla ja rutkasti kokeneemmalla ystävälläni, joka osasi minun onnenhuuruisan höpömeininkini sijasta katsella, että asiat olivat paperissa niin kuin hyvä on. Ja olivathan ne. Ja sitten olinkin yhtäkkiä sellainen, jolla on kustantamo, sopimus ja julkaisuaikataulu! Ja vähän hitosti tehtävää!

Lokakuun loppupuolelle päästessä sain viestin myös Kanerva Eskolalta, joka oli valittuKosteusvaurioille kustannustoimittajaksi. Että minulla yhtäkkiä oli sellainenkin upea ihminen käytössä, puhtaasti tekemässä kirjastani paremman, oli ihan huikeaa ja tuntui koko lailla hemmottelulta!

Loppu olikin vimmaista naputtelua ja tiedostojen sinkoilua Kanervan ja minun välillä. Ja myös tämä prosessi oli kovasti erilainen kuin kuvitelmani ennakkoon. Ei esimerkiksi ollut mitään totaalisia hermoromahdusten hetkiä, joiden aikana itken kustannustoimittajani sylissä öiseen aikaan elämäni synkimpiä hetkiä, ei edes niiskuttavia puhelinsoittoja. Itse asiassa tapasin kustannustoimittajani ensimmäistä kertaa kasvokkain vasta kirjan oltua vähän aikaa kauppojen hyllyillä! Hoitelimme yhteydenpidon sähköpostilla ja se toimi mainiosti. En tiedä, onko jossakin lauma hermoparantolavalmiita kaunokirjailijoita, jotka oikeasti lyyhistyvät kustannustoimittajiensa poville, mutta sellaista mielikuvaa kirjan kirjoittamisesta meille jostain syystä markkinoidaan. Olen niistä lukiessani aina syvästi säälinyt kustannustoimittajia ja samalla vähän pelännyt, että kirjaprosessi ajaa ihan tolkun tyyppejäkin jotenkin vääjäämättä hulluuteen. Ei niin välttämättä kuitenkaan näköjään käy. Ainakaan täällä tietokirjapuolella. Helpottavaa!

Lakoamisten sijasta tapahtui limittäin monenlaisia kiihkeärytmisiä kirjoitusvaiheita ja pitkää muhittelua ja odottelua. Yhtäkkiä eteen ilmestyviä päätöksiä lukujen nimistä, kirjan nimestä ja kansikuvasta. Piinallista puhtaaksikirjoittamista ja omien ajatusten muovaamista selkeämmiksi kokonaisuuksiksi. Taustojen maanista tarkastusta ja tuskittelua siitä, selviääkö se nyt tässä kohti sitten, etten oikeasti osaa tehdä tätä ollenkaan.

Sama kirjoitusprosessi onnistui vuorotellen olemaan aivan sietämättömän tylsää kertaamista ja nysväämistä, jonka aikana olin ihan varma, etten onnistu sanomaan yhtään tuoretta asiaa ensimmäisestäkään kiinnostavasta jutusta, sekä riemullista oman henkilökohtaisen merkittävyyden ja etenkin kirjallisen ensiluokkaisuuden, nokkeluuden ja pontevuuden suitsuttelua, kammottavaa pullistelua, joka lienee kuitenkin tarpeen työlään projektin läpiviemisen jaksamiseksi. All the feels, kuten sanotaan. Koko pitkän jakson ajan mielen perukoilla istui kuitenkin tukevasti aloillaan myös tunne siitä, että olen juuri nyt tekemässä juuri sitä, mitä juuri mun tulee tässä tehdäkin.

Sitten posti ilmoitti saapuneesta paketista, ja pahviloodassa oli 20 kappaletta tuikituoretta Kosteusvaurioita-kirjaa. Taas piti itkeä, höhhöillä, nauraa ja käyttäytyä viileän ammattimaisesti. Ja sitten, kuukausi kirjan julkaisusta, posti toi pienemmän laatikollisen: viisi kappaletta kirjan toista painosta! Piti taas nauraa ja pillitellä.

Huomenna matkaan Turun kirjamessuille esikoiskirjailijana. On tosi hankala uskoa, että on vasta vuosi tuon sopparin saamisesta. Ihan hirmuisesti tapahtui tämän vuoden aikana! Ville Rauvolan vetämä juttutuokioni on lauantaina klo: 12.40-13 B-hallin Kuisti-tilassa ja sen jälkeen höpöttelen mielläni kirjan herättämistä mietteistä Atenan osastolla A52. Toivottavasti nähdään siellä! Lupaan olla tosi viileän ammattilainen!

mainos

Tavataanko Kosteusvaurioita-kirjan tiimoilta?

Musta on todella kiva tavata Kosteusvaurioita-kirjan lukijoita ja jutella kirjan nostattamista ajatuksista. Ihan hirmu mielelläni käyn myös keskustelemassa kirjan teemoista erilaisissa tilaisuuksissa. Tässä muutama lähiaikoina toteutuva kirjavierailu. Toivon tosi paljon näkeväni teitä syksyn ja talven varrella näillä reissuillani!

7.10. on seuraava treffimahdollisuus tavata Turussa kirjamessuilla. Juttelen lauantaina kirjasta B-hallin Kuisti-tilassa klo: 12.40-13 ja tapaan sitten lukijoita Atenan osastolla A52 heti tuon jälkeen alkaen klo: 13. Oon kenties maailman helpoiten lähestyttävä tyyppi, joten älä yhtään jännitä vetää hihasta!

16.10. klo: 18 saan olla Korson seurakunnan vieraana puhumassa kirjan teemoista pastori Jani Vanhalan kanssa. Kirjallisuuskeskustelu järjestetään maanantaina 16.10. klo 18 Lumon kirjastossa (Urpiaisentie 14, Vantaa). Tule ihmeellä kuulolle ja vaikka kyselemään mieleen lukiessa nousseita kysymyksiä.

28.10. klo: 17.30 on Helsingin kirjamessujen haastatteluhetkeni Kirjakallio-lavalla. Myös sen jälkeen olisi kivaa vaihtaa ajatuksia!

Marraskuu on vielä auki, mutta joulukuulle on tulossa ainakin muutama tapahtuma, joissa keskustelen kirjan teemoista. Palaan niihin vielä lähempänä, kun saan luvan julkistaa ne!

26.1. Olen puhumassa Päihdepalvelu Hemman 10-vuotisjuhlaseminaarissa Kuopiossa. Seminaari on kaikille avoin ja maksuton. Lisätietoja voi seurailla esimerkiksi Päihdepalvelu Hemman Facebook-sivulla.

Lisääkin on luvassa! Huikkailen täällä niistä, jahka tulevat ajankohtaisiksi. Ja jos nyt tuli mieleen, että olisi kiva saada minut puhumaan kirjan teemoista johonkin tapahtumaasi, niin laitahan ihmeellä viestiä! Se onnistuu joko kommenttikentässä tai lähettämällä s-postia kokovartalofiilis ät gmail.com!

 

Ps. Muistathan kirjan lukijatarjouksen! Saat oman kappaleesi hintaan 19.90 e (postikuluja 0 e) muistamalla käyttää verkkokaupassa taikasanaa kokovartalofiilis. Ja kun luet kirjan ja haluat jakaa kuvan somessa, muista aihetunniste #kosteusvaurioita niin pääsen kiittämään sinua!

Kosteusvaurioita-kirja omaksi edullisesti!

Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjani humpsahti ensimmäisen kuukautensa päätteeksi toiselle painokselle, ja sen kunniaksi päätimme jatkaa blogin lukijoille tarkoitettua tarjousta vielä lokakuun ajan!

Pääset käyttämään tarjouksen hyväksesi klikkailemalla blogin oikeasta yläreunasta bannerin avulla Atenan verkkokauppaan ja käyttämällä siellä koodia Kokovartalofiilis. Lukijahinta on 19,90 e ja postikuluja pyöreät 0 e, enkä ole paperiversiota nähnyt sen edullisemmin saatavana mistään.

Kiivaasti on kuulemma kauppa käynyt, kirjastojonot pistävät pökräämään kiitollisuudesta ja ihania palautteita on lukijoilta jo kivasti tullut (lue esim. Kirjakaapin avain -blogin arvio). Niistä tulee kyllä aina ihan huippuhyvä mieli! Käytä ihmeellä edelleen aihetunnistetta #kosteusvaurioita, niin näen somessa jakamasi kuvat ja mietteet kirjasta!

Jos mietit kenelle kirja sopisi luettavaksi (vaikka minä tietty haluaisin, että kaikki maailman ihmiset lukisivat sen), niin minusta ainakin:

  • hänelle, joka on kasvanut tai edelleen kasvaa liikaa alkoholia juovan vanhemman kanssa
  • liikaa juoneelle tai yhä juovalle vanhemmalle
  • kosteissa oloissa kasvavan lapsen isovanhemmalle
  • hänelle, jonka puolisolla on ollut kostea koti
  • lasten ja nuorten parissa työskentelevälle tai harrastavalle
  • työterveyshuollon henkilöstölle
  • politiikan tekijöille
  • muullakin kuin kostealla tavalla toimintahäiriöisessä perheessä kasvaneelle (kiittävää palautetta on tullut jo esimerkiksi erilaisista mielenterveyden ongelmista kärsivien, sekä muilla tavoin vaikeasti sairastuneiden vanhempien aikuisilta lapsilta.)

Ja muistathan muuten myös Turun kirjamessut ensi viikolla! Saan siellä jutella kirjasta lauantaina klo: 12.40-13  ja sen jälkeen heti klo: 13 tapaisin sut tosi mielelläni Atenan osastolla A52 ja kynäilisin vaikka siihen omaan kirjan kappaleeseesi omistuskirjoituksen! Atenan koko edustus messuilla löytyy täältä!

Miten kotona kannattaisi puhua alkoholista?

Vauva-lehden verkkosivuilla ilmestyi tänään Kosteusvaurioita-kirjani tiimoilta haastattelu, jossa puhutaan alkoholista lapsiperheissä ja siitä, millä tavalla juomisesta kannattaisi jutella lapsille silloin, jos oma tausta on kostea. Löydät jutun täältä.

Mitä mieltä sinä olet? Mihin sävyyn teillä puhutaan alkoholista?

PS. Kannattaa muuten hommata myös uusin ET-lehti. Siellä on erinomainen juttu kirjaa varten haastattelemastani Virpi Karhusta! Ja tänään muuten aloitin myös Mielenterveyden keskusliiton Tunne & Mieli -sivuston uutena kolumnistina. Ekan, löysäilyä ja teiniperhe-elämää käsittelevän kirjoituksen löydät täältä!