Kosteusvaurioita-juttuja kerättynä samaan paikkaan

Taas on puhuttu kosteikkojuttuja. Nappailen niitä tänne blogiin aina välillä koostetusti itselleni talteen ja muillekin halukkaille löydettäväksi.

Tämän viikon radiokeskusteluja Kosteusvaurioita-kirjan tiimoilta voi halutessaan kuunnella täällä.  Tuo Radio Yle 1 oli tiistaina. Siellä kanssani keskusteli THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo. Juttelimme melkein tunnin mukavan monipuolisesti kirjan teemoista ja vähän alkoholipolitiikastakin. Toinen kuunneltava sessio on täällä. Kävin Radio Aallon iltapäivässä eilen keskiviikkona. Noin puolen tunnin juttutuokion aiheina oli esimerkiksi se, miksi alkoholismia pidetään synonyymina kaikelle runsaalle juomiselle.

Mtv3 Lifestyle on jakanut taannoisen jutustelumme useampaan palaseen. Niitä voit halutessasi lueskella täältä, täältä ja täältä. Helsingin Sanomien juttu (tilaajille) löytyy täältä ja Aamulehden kaikille näkyvä artikkeli taas löytyy täältä. Olin myös Rakentaja-lehden haastateltavana, ja sen voit lukea täältä.

Tulin tuolla Aallon haastiksessa heittäneeksi ilmoille haasteenkin. Siinä haastoin jokaisen kuulijan olemaan lokakuussa jakamatta sometileillään alkoholikuvia. Haastan täten teidätkin. Ai miksi? Riistäytyykö jokainen juomakuvan näkijä heti mun mielestä juomaan liikaa? Tai onko juominen kaikissa tilanteissa aina paha juttu? No ei tietenkään. Turha lähteä näihin älyttömiin yksisilmäisyyksiin. Ajattelen, että se tapa, jolla me viestimme aikuisesta elämästä esimerkiksi nuoremmillemme, on merkityksellistä. Vaikka aikuisessa elämässä alkoholia voidaan – tietysti – nauttia pääasiassa oikein fiksusti, maltillisesti ja mukavasti, niin on hyväksi välittää sellaistakin viestiä, että alkoholi ei minään taivaasta laskettuna välttämättömyytenä kuulu joka tapahtumaan, kanssakäymiseen, nautintoon, suruun ja matkaan, vaan rentoutua, iloita, juhlistaa, tavata, surra ja latautua voi, ja kannattaakin, monilla muillakin tavoilla. Ollos haastettu!

 

Mainokset

Kosteusvaurioita Turun ja Helsingin kirjamessuilla

Lokakuu tuo taas ekoja kertoja eteen. Saan olla molemmilla kirjamessuilla jututettavana Kosteusvaurioita-kirjan tiimoilta! Jos olet aikeissa lähteä messuhulinaan, niin tule ihmeessä moikkaamaan!

Turun kirjamessut pidetään 6.-8.10. ja minun osuuteni ajoittuu lauantaille. Tässä tarkemmat tiedot:

turku kirjamessu

Helsingin kirjamessujen vuoro on sitten lokakuuta vähän pidemmälle 26.-29-10. Siellä osuuteni on myös lauantailla klo: 17.30-18. Paikkana on KirjaKallio.

 

Toivottavasti nähdään jommassakummassa tapahtumassa, tai miksei vaikka molemmissakin! Minulle näin haastateltavan ominaisuudessa kerrat ovat ensimmäisiä, ja odotan kumpaakin isolla innolla. Helsingin kirjamessuilla olen kyllä muuten käynyt, mutta Turun messuille tämä on eka retki kaiken kaikkiaan. Konkurssi tulee taas taatusti kirjaostosten riistäytyessä hallinnasta.

Mistä puheen olleen… muistathan hyödyntää tuon blogin lukijoille tarkoitetun alennuksen kirjastani! Se on voimassa vielä toistaiseksi.

banneri kosteusvaurioista
Löydät tarjoussivulle klikkaamalla etusivun oikean laidan banneria, tai menemällä osoitteeseen: atena.fi/kosteusvaurioita. Muista kampanjakoodi!

Miten kotona kannattaisi puhua alkoholista?

Vauva-lehden verkkosivuilla ilmestyi tänään Kosteusvaurioita-kirjani tiimoilta haastattelu, jossa puhutaan alkoholista lapsiperheissä ja siitä, millä tavalla juomisesta kannattaisi jutella lapsille silloin, jos oma tausta on kostea. Löydät jutun täältä.

Mitä mieltä sinä olet? Mihin sävyyn teillä puhutaan alkoholista?

PS. Kannattaa muuten hommata myös uusin ET-lehti. Siellä on erinomainen juttu kirjaa varten haastattelemastani Virpi Karhusta! Ja tänään muuten aloitin myös Mielenterveyden keskusliiton Tunne & Mieli -sivuston uutena kolumnistina. Ekan, löysäilyä ja teiniperhe-elämää käsittelevän kirjoituksen löydät täältä!

 

 

Älä panttaa kehuja – esikoiskirjailija notkahtaa imelän puolelle

Tämmöiseen esikoiskirjailijuuteen liittyy tosi paljon uusia tilanteita, ihmisiä ja kohtaamisia. Vähän jännittäviä ja paljon ihania. Usein semmoisia, että vähän höhhöilen mielessäni, että tämmöistäkin sitä nyt sitten! Seikkailen ihan täysillä nautiskellen maastoissa, jotka aukeavat eteen nyt ensimmäistä kertaa. Vedän hulluna kokemuksia sieraimista sisään, koska kaiken yllä leijuu sellainen terveen karsea fiilis, että tämä voi oikein hyvin olla ensimmäisen lisäksi myös viimeinen kerta. Siispä koetaan kunnolla!

Meinaan pökrätä, kun tajuan voivani vaikka tavata suosikkikirjailijani, ja tehdä sen vähän kirjailijana itsekin, tai tämmöisenä kirjailijanpoikasena. Se, että on omissa nimissä muutama sata sivua paperia pahvien välissä, tarjoaa hauskasti jonkinlaisen ohituskaistan jännittämisen viereltä. Voi ainakin larpata kokeneempien keskellä semmoista alustavasti osaavaa.

Eilen juhlittiin kustantamoni (tuntuu yhä ihanalta voida tuotakin sanaa käyttää!) Atenan syysjuhlia. Paikalla kalliolaisessa tilassa oli mittava joukko ihmisiä, jotka laittavat sormensa säännöllisesti näppikselle, takovat, lukevat, herppaavat, deletoivat, leijuvat vuoroin messiaanisissa onnistumisen tunnelmissaan ja vuoroin kokoavat kanttinsa rippeet uudelleen pettymysten jälkeen, oksentelevat sähköposteja odotellessaan ja tarjoilevat sitten vereslihaisen itsensä alttiiksi kaikkien arvostelulle. Ja koko se kustantamon pirunmoisen puurtamisen, ammattitaidon, rauhoittelemisen ja kannustamisen, järjestämisen, kielen suvereniteetin, tiedottamisen ja markkinoinnin, taiteellisen ja tieteellisen näkemyksen huippujoukko, joka hioo ihmeitä aikaan hämmästyttävällä sujuvuudella vuosi toisensa perään.

Siellä me olimme, jotenkin vähän vieraina ja tosi tuttuina samaan aikaan. Saman mankelin läpi myllättyinä. Aina uskaltamassa uudelleen. Atenan kustantaja Ville Rauvola puhui kauniisti kaikesta siitä lukijalle näkymättömiin jäävästä myllerryksestä, joka kirjojen tekemiseen littyy. Niistä näkymättömistä langoista, jotka punovat meitä siinä huoneessa toisiimme.

Olin päättänyt etukäteen, että tuolla tapaamisessa käyn kiittämässä jokaista sellaista kirjailijaa, jonka hengentuotteista olen saanut nauttia. Vaikka hävettäisi niin, että naama meinaa taas irrota. Kun nyt kerrankin olivat loukussa samoissa neliöissä! Ja niinpä toteutinkin suunnitelman. Googlasin salaa pöydässä naamat ja nimet varmasti kohdalleen, supisin paikalla oleville tutuille, että ”tiiätkö kuka näistä on se ja tuo?”, ja sitten suunnistin kohti äkkiä, etten ehtisi hannata.

Koputin olkapäähän, tyrkkäsin käden ojoon ja kerroin kuka olen. Sekoilin vähän sanoissani ja punastelin paljon, ja sitten annoin tulla täydeltä laidalta siekailemattomia kehuja. Kaikki totta ja kaikki aiheellisia. Kiitin ihania kuvaamisen tapoja, mehukkaita sanakäänteitä, loistavaa suomennosta ja tarjoiltua tärkeää tietoa. Käytin tilaisuuden udellakseni, mitä seuraavaksi on työn alla ja miltä sen tekeminen tuntuu.

Vaikka miten kehuttu, palstoilla nostettu, myyntitilastoissa keikkunut ja vuosikausia hommia tahkonnut tyyppi, niin perille meni joka sana, ja tarpeeseen. Se ei ollut yhtään mitään ällöttävää egotrippailua tai keskinäisen kehun kerhostelemista, vaan ihmishommia. On tosi tärkeää saada kuulla niitä, oli sitten missä hommissa hyvänsä. Että juuri joku, kasvokkain siinä, elävänä, lihaisana ihmisenä, luki, koki, näki ja tunsi. Että meni sisuksiin saakka, näissä töissä näytöltä nahkoihin.

Jännitin aivan mielipuolisen paljon Kosteusvaurioita-kirjan tekemistä. Kaikkea mahdollista siinä, ja vähän lipesi kai mahdottomankin puolelle. Näissä tilanteissa, joissa nyt saan valmiin kimpaleen kanssa kokea uusia juttuja yksi kerrallaan, olen tolkuttoman hyvilläni siitä, että silti uskalsin. Vaikka ensimmäinen jäisi viimeiseksikin, niin sain ainakin piipahtaa. Hetken viivähdellä näissäkin oloissa. Kysellä oman varjolla toisten tunnelmia ja olla niissä näkymättömissä langoissa yhtenä silmukkana. Siinä ei ole kerrassaan mitään arkipäiväistä.

Eilen sain kuulla senkin, että kirjastani otetaan toinen painos. Otin tiedon vastaan koko tyynellä ammattimaisuudellani, eli aloin ensin itkeä ja sitten kiljua yksin täällä kotosalla. Sitten puuskutin, tuhahtelin, vedin nenä lintassa henkeä syvälle ja yritin päästä tilanteen tasalle. Huonosti onnistui. Olen vieläkin aivan äpönä. Tekee mieli sortua latteuksiin ja taisi tuossa muutama jo mennäkin. Mutta menkööt vaan! Tuntuu niin hiton hyvältä tässä nyt!

Laitetaanpas tähän tämä vanha hyvä.

Elokuu oli totisesti täynnä Kosteusvaurioita

Elokuu on takana, huraa! Se oli kiva kuukausi, mutta niin turboahdettuna kaikenlaista säpinää ja sinkoilua, että toivotan syyskuun merkittävästi rauhallisemman kalenterin erittäin tervetulleeksi.

Menneen kuun kiistaton ykkösjuttu minulle oli tietysti Kosteusvaurioita-kirjan ilmestyminen ja siihen liittyvä ihanan aktiivinen mediameininki. Vaikka haastatteluja tehtiin kaukaaviisaasti jo kesä- ja heinäkuiden aikana etukäteen elokuussa julkaistaviksi, ehti viimeisen neljän viikon sisään vielä kuitenkin 10 juttutuokiota. Niistä yksi oli aamutelkkarin vierailu ja neljä suoraa radiolähetystä (YlePuhe, YleX ja radio Nostalgia, sekä eilen ollut, vielä nippanappa samalle kuulle ehättänyt Ylen Ajantasa, jossa vierailin A-klinikkasäätiön Janne Takalan kanssa. Linkit noihin kaikkiin aikaisempiin löytyvät parin postauksen takaa, ja tämän eilisen voit kuunnella halutessasi täältä.)

Syyskuullekin vielä haastatteluhetkiä riittää, mutta uskon tämän olleen kiivain suma kuitenkin.

sadeyle
Sää suosi eilen enemmän radio- kuin tv-hommia! Onneksi olen edes vähän suojautuneena pahimmilta kosteusvaurioilta *padam*

On ollut hauskaa seurailla kirjan elämää oman näppiksen ulkopuolella. Se on löytänyt tiensä monenlaisille yö- ja työpöydille, ja sosiaalisen median vahvuus on tietysti siinä, että ihania tervehdyksiä sen ääreltä ilmestyy oikein kuvien kanssa näkösälle milloin mistäkin. Tuntuu kivalta voida myös huikata kiitokset kirjan hankkineille, tai vaihtaa muutama ajatus sen nostattamista mietteistä. Laita siis ihmeellä jatkossakin esimerkiksi Instagramissa aihetunniste #kosteusvaurioita niin pääsen kurkkimaan!

Blogimaailmaankin kirja on kivasti löytänyt. Kurkkaa esimerkiksi Susanna Kaajan kirjoittama juttu Suomen ASHin blogissa täältä.  Aniko Lehtisen Punavuori Gourmet-blogin juttuhan on täällä. Huurteisessa aihe herätti myös ajatuksia. 

Kirjan elämän seurailun ja vierailujen ohessa arki on koostunut tietysti ihan perustehtävästä, eli perhehommista ja työkirjoittamisesta. Omia lehti-, verkko- ja videojuttuja on syntynyt kuun aikana 11 ja lisäksi yksi yhdistyksen tilaama historiikki. Aiheet ovat perinteiseen malliin vaihdelleet mielenterveyskysymyksistä öljynjalostamon johtamistoimintaan, merikapteenin työkuvioihin ja koulukiusaamisen kautta ammattiliiton etuihin. Vaihtelusta juuri eniten hommissani tykkäänkin!

Uusia hommiakin on tulollansa. Sain nimittäin loppuvuodelle muutaman puhekeikan ja kaksi uutta kirjan teemoja käsittelevää kolumnointipestiä, joista kumpainenkin käynnistyy syyskuun aikana. Koska en tiedä haluavatko asiakastahot vielä pitää tiedon itsellään, vinkkailen niiden äärelle sitten, kun ensimmäiset katkelmat ovat kohta ulkona.

Kolumnointi onkin ihan lempparihommia. Olen naputellut niitä vuosien varrella ainakin Kotivinkkiin, Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin, KG-lehteen ja Osaava Kodinrakentaja-lehteen, ja jos blogimuotoiset jutut lasketaan lukuun, niin tietysti myös A-klinikkasäätiön Varjomaailmaan useammankin setin verran. Tykkään kolumnin napakasta mitasta ja mahdollisuudesta pohtia jotakin kysymystä hetken keskittyneesti. Nyt on tietysti erityisen kivaa päästä jatkamaan tuosta kirjan aiheesta.

Olen kovasti pyöritellyt mielessä kosteissa oloissa kasvaneille tarkoitettujen kirjoituskurssien mahdollisuutta taas kevään pakollisen kirjankirjoitustauon jälkeen. Toimivimmat mahdolliset tilat ovat niille vielä pohdinnassa, mutta muutamia vaihtoehtoja olen jo katsellut sillä silmällä. Aikaisemmat kurssi-illat ovat olleet ihan hirmu mieluisia pidettäviä, joten jatkoa on kyllä saatava taas mieluusti pian. Ehkäpä tuolla syyspimeän hiipiessä pahemmin päälle istutaan taas kynttilän valoon kynäilemään niitäkin!

Mitenkäs siellä loppukesä vaihtuu syksyn puolelle?

PS. Käytä ihmeellä hyödyksesi tuo Atenan tarjous blogin lukijoille!

Kosteusvaurioita-kirjasta tarjous blogin lukijoille!

Kirjastoissa näyttää olevan hullut jonot Kosteusvaurioita-kirjalleni, ja minä tietysti haluaisin kaikkien pääsevän lukuhommiin mahdollisimman pian. Pistimme siis Atenan kanssa pystyyn tämän blogin lukijoille tarkoitetun oman tarjouksen, jonka käyttämällä voi hommata luettavansa nyt sangen edulliseen hintaan.

Toimi näin: Klikkaa itsesi oikeassa reunassa olevasta mainosbannerista kampanjasivulle. Napsauta kirja ostoskoriin ja siirry kassalle. Kassalla naputtele kampanjakoodi KOKOVARTALOFIILIS ja ostoksesi halventuu mukavasti!

Lukuiloja!

Miten juomisesta halutaan mediassa puhua?

”Olisitko ystävällinen, etkä käyttäisi tarinani kohdalla sanoja alkoholisti, alkoholistiperhe tai alkoholistin lapsi, viina ja ryyppääminen.”, Olen sanonut näin nyt kesän aikana parikymmentä kertaa, ihan jokaisen Kosteusvaurioita-kirjan tiimoilta tehdyn haastattelun yhteydessä. Toivettani on myös erittäin hyvin noudatettu. Silloin, kun joku näistä on kuitenkin uinut valmiiseen tekstiin, olen korjauskierroksella pyytänyt sen pois, ja siinä onnistunutkin. Toimittajan parikymmenvuotisesta kokemuksestani on merkittävästi hyötyä näissä tilanteissa.

Kirjani kertoo liikajuomisesta. Miksi sitten pyydän tuollaista karsintaa? Siksi, että kaipaamme mielestäni kipeästi laveampaa otetta, arkisempaa katsantoa ja asiallisempaa termistöä alkoholinkäyttöä koskeviin keskusteluihin. Tapamme puhua ongelmallisesta alkoholinkäytöstä on niin pirun kärjistynyt. On raflaavampaa mennä peräseinään. Miettiä viinaa ikenet mustana kiskoneita vanhempia riehumassa deliriumeissaan kauhua kylväen – ja kyllä meillä sitäkin juomista on. Kaikkein rajuimmilla tarinoilla saa helpoiten huomiota, mutta se tulee salakavalalla hintalapulla. Se näkyy kirjaani varten saapuneissa lukemattomissa kirjeissä, jotka alkoivat kaikki samalla tavalla: ”en tiedä onko tämä tarinani tarpeeksi kamala.” Ja aina oli.

En vähättele hetkeäkään niiden lasten ja aikuisten lasten surua ja kipua, jotka ovat todistaneet juuri sitä äärimmäistä juomista kotonaan. Siihen on myös ehdottomasti voitava puuttua. Samalla meillä kuitenkin on ehdottomasti suurempi enemmistö paljon vähemmän raflaavasti juovia vanhempia. Sellaisia, joilla ei ole alkoholismidiagnooseja ja jotka eivät vedä juuri sitä viinaa, vaan vaikkapa esimerkiksi joitakin yleisesti hienoina pidettyjä miedompia laatujuomia, mutta reippaanlaisesti. Tai vaikka ihan arkitavallista olutta ja lonkeroa lähikaupasta. Myös heidän lapsensa voivat huonosti, mutta tarinat eivät ylitä lööppikynnystä, jos ei tule riittävästi verta ja suolenpätkiä.

Jos jaksamme kiinnostua ainoastaan kauheimmista tarinoista ja äärimmäisimmistä tilanteista, vesitämme samalla lapsilta ja muilta läheisiltä mahdollisuuden ilmaista pahaa oloaan tilanteissa, jotka ovat vähemmän äärimmäisiä ja silti todella kuormittavia. Niin ikään rakennamme sellaisia vastakkainasetteluita, joiden turvin meidän ei tarvitse tarkastella omaa alkoholinkäyttöämme, jos se ei yllä niihin apokalyptisiin äärikuvastoihin. Puhumme rivien väleihin hyväksyttävämmäksi sitä arkipäiviin uivaa jatkuvaa lipittelyä, joka ei johda hirmutekoihin.

Kosteusvaurioita-kirjassa en käytä kertaakaan näitä alun ääritermejä, enkä käytä niitä haastatteluissakaan, mutta silti ne olisivat sellaisina näkyvissä melkein jokaisessa kirjoitetussa artikkelissa, jos asiasta ei ensin käytäisi tuota suoraa keskustelua. Olemme tosi tottuneita siihen tapaan puhua. Puhuin itsekin aiheesta ravistelevammin äänenpainoin vielä muutama vuosi sitten, mutta olen sittemmin oppinut aiheesta valtavasti, ja yritän nyt kiinnittää asiaan median huomiota yleisemminkin. Nykyisin ajattelen nimittäin, että juuri tämä stereotyypittely ja kärjistely on iso hankaluus meikäläisissä alkoholikeskusteluissa.

Isolla ilolla seuraan nyt, miten muunkinlainen keskustelu alkaa vähitellen olla mahdollista. Pidetään siitä ihan kunnolla kiinni, ja tehdään siitä se normaali. Uskallan väittää, että sillä on valtava merkitys myös häpeän haalentamisessa.