Liikkahommiihommiihommii

Mäpä jatkankin vielä. Koska tänään työhommat ovat pelkkää odottelua. Ja koska puolivuotisrapsa sai niin paljon kommentteja facebookissa – aika monella on remonttimietteitä. Kannatan, kannatan!

Lautashommat ovat yks juttu, mutta kuis sitten se liikunta. Kyllä kannustan sinne suuntaan oikein voimaperäisesti. Alku on usein nihkeetä ja ärsyttävää, mutta kaltaisestanikin peruspullevasta sohvaeläjästä saadaan urheiluhullu riittävillä toistoilla. Ja sitten sen hulluuden varassa jaksaa vaikka kuinka.

Miten liikkumisen sitten saa sinne kalenteriin? Tiedän tosi hyvin, että oma tilanteeni on epätyypillinen. Olen kotona työskentelevä yrittäjä ja oman kalenterini pomo. Sen vähemmän syitä jäädä kotiin. On mulla sitten kuitenkin myös aika kiireinen duuni ja kaksi lasta ja puolisokin tässä, ja hyvin aikaavievä harrastus (joka onneksi tuo sitä liikuntaa viikoon reippaasti myös). Mutta kyllä liikkuminen onnistuu, jos pitää sitä kyllin tärkeänä.

Jotenkin näin sen vois tehdä:

– Hankin lajin, josta oikeasti tykkään. Hirveä shokkiyllätys on toki lukijoille, että olen hulluna roller derbyyn! Mutta sen lisäksi olen hurahtanut punttikseen, ja se on jo ison luokan ihmetyksenaihe itselleni. Musta se on aina ollut megatylsää ja ankeeta. Vaan eipä ole enää! Jihuu!

– Priorisoin liikunnan. Merkkaan sen etukäteen kalenteriin. Laitan viikkoon salipäivät, derbypäivät ja lepopäivän (/-t). sitten ne ovat siellä. Sitten tarttee enää toteuttaa. Jos olen väsynyt, menen salille. Jos olen vittuuntunut, menen salille. Jos tuntuu, etten saatana ainakaan salille jaksa, menen salille. Joka kerta on kannattanut. Joka ikinen. Jos johonkin sattuu edellisen treenin jäljiltä liikoja, menen rauhalliselle kävelylenkille. Tai vielä parempaa, vesijuoksemaan. Parhaimmassa tapauksessa saan noihin seuraakin.

– Derbytreeneistä mut pitää pois vain joku tosi villi hevonen. Esim. tauti, joka on kunnolla päällä. En oikein jaksa sellaista ”on vähän sellanen olo, että joku flunssa on tulolla” -ajattelua. Kyllä sen sit tietää, kun tauti on päällä. Sillon ei treenata. Ei oikeasti. Mutta jos on vaan vähän olo, se yleensä menee pois kun vain lähtee treeneihin. Väsymys oireilee tukkoisena olona useinkin.

– Jos tiedän illan olevan kiireinen, menen aamusalille. Mun töissä ketään ei tapaa saada kiinni ennen aamukymmentä, joten kasin jälkeen on just hyvä hetki mennä. Kulkee päivä aika kepeästi sen jälkeen. Tai jos päivä on pitkä, menen vasta iltakasilta. Silloin on aina hyvin tilaa.

– Jos päivään ei mahdu salia tai hallia tai derbyä, kekkaan jonkun keinon kerätä vaikka edes askelia. Arkiliikun. Jos pitää hoitaa joku juttu keskustassa, kävelen. Siitä kertyy päivään tunti reipasta kävelyä ulkoilmassa. Tekee tosi hyvää. Käytän portaita liukuversioiden sijaan silloin, kun se on mahdollista. Nousen päivän aikana penkistä vähän tanssimaan tai muuten verryttelemään. Selkä kiittelee.

– Satsaan mukavuuteen. Pidän huolen, että mulla on koko ajan kassissa eteisessä odottamassa puhtaat, sopivat, nätit ja kivat treenikamat. Kun tulen treeneistä, pesen ne heti ja laitan uudelleen odottamaan. Hankin riittävän määrän motivoivia uusia, kun alkaa olla nuhjukas olo. Erityisesti urheiluliiveihin ja jalkineisiin kannattaa satsasta. Paskat liivit ovat myrkkyä mille tahansa lajille. Ja rumat vaatteet.

kamat

– Käytän apukeinoja. Juon treenin aikana nätistä (bisfenolivapaasta, hippeys on ulottunut nyt tällekin alueelle!) pullosta treenin aikana tankkaavaa juomaa, ja heti treenin päälle hyvänmakuisen (niitäkin on) palautusjuoman. Motivoin sillä itseäni ärsyttävien liikeiden aikana. Jos joku olisi tänä aamuna kuullut pääni sisään, olisi hauistaljalla kuulunut tälläistä: yks – vittu – 2 – kohta mansikkapirtelö – 3 – kohta mansikkapirtelö – 4 -vittu – 5 – kohta mansikkapirtelö jne. Ja sitten se pirtelö kohta onkin jo siinä. Ja tuli tehtyä. Kai se menee näin, jos makeat herkut ovat muuten pannassa. Olen palkkarini äärellä yhtä leveää hymyä.

– Huollan itseäni. Pidän sen lepopäivän. Nykyisellään yleensä 1-2 viikossa, koska muina päivinä tekee niin mieli liikkua. Jokus kolmekin, jos on ollut oikein raskaita treenejä, mutta enemmistöön päivistä pitää saada liikettä. Lääkäri on määrännyt. Muuten prakaa selkä ja sielu. Liikunta ei ole mikään satunnainen hetkonen, erityistapaus tai poikkeama. Se on arkijuttu muiden arkijuttujen lomassa. Tosi kiva arkijuttu vieläpä.

– Kerran noin 1,5 kuussa käyn 90 minuutin urheiluhieronnassa. Se pitää derbyssä juntturoituvat reidet ja pakarat kunnossa ja auttaa risaa alaselkääni jaksamaan paremmin. Päänsärytkin pysyvät hyvin poissa. Suosittelen oikein lämpöisesti, jos vain mahiksia on!

– Luotan ammattilaiseen muutenkin. En heiluttele salilla sinne päin, enkä luota omaan arvostelukykyyni. Teetän hyvän, motivoivan ja innostavan saliohjelman (riittävän lyhyen!) ja uusin sen sitten, kun tarvetta on. Käyn muutaman kerran vuodessa jutskaamassa jonkun ammattilaisen kanssa ja tsekkaan samalla kehonkoostumuksen oikean suunnan varmistamiseksi. Se on kivaa ja mielenkiintoista. Ja taas kerran motivoi. Maksaa noin 25 euroa, että ei ole siitäkään vuoden mitassa kiinni.

– En lomaile liikunnasta. Joululoma oli ihanaa aikaa liikkua oikein urakalla! Viikonlopputekemisistä liikka on mun suuria suosikkejani. Tunnen itseni. Jos pidän taukoja, alan helpolla lötkähtää. Kynnys lähteä nousee sen korkeammaksi, mitä useamman välipäivän pitää.

– Pidän kirjaa. Tykkään niistä tilastoista. Käytän Heia Heia -ohjelmaa, ja se motivoi hyvin. Auttaa pitämään sen vapaankin, vaikka mieli haluaisi treeneihin. En tykkää julkata tuloksia Facebookissa, mutta tässä kurkkaus muutaman viime viikon hommista.

liikka1liikka 2

Tällättisiä! Kertoilkaas teidän tavoista motivoida itseänne kans! Kuulisin mielelläni.

Mainokset

Liikka, ei siihen tarvita jumalista interventiota

Lähdin punttikselle tänään ennen aamukymmentä. Se ensin vähän järkytti sieluani jotenkin. Tajusin, että tällainen minä tällä hetkellä olen. Tällainen lauantaiaamuisin punttiksella käyvä henkilö. Who knew! Sitten tajusin, että helvetin hyvä! Olen tällainenkin.

Tämän olen nyt oivaltanut. Liikunta ei ole mitään niin ihmeellistä. Se on tekeminen, jonka voi mennä tekemään noin vain. Vaikka just nyt. Ja aina on hyvä mieli jälkeenpäin. Se ei olekaan jotain, joka pitää väkipakolla survoa johonkin kohtaan viikosta, vaan kiva homma, jonka voi mennä tekemään ilman ihmeempää valmistelua ja asennoitumista. Ilman sitä seuraavaa maanantaita, jolloin alkaa joku mielipuolinen uusi kampanja.

Jos jää odottamaan jotakin juhlavaa ilmoitusta, jossa Maailmankaikkeuden Herra jyrähtää vastaan panemattomaan sävyyn, että ”Ani, kuntosalille sinun tulee nyt menemän!” niin sitä hetkeähän saa odottaa. (vaikka totuuden nimissä pöllömpiäkin asioita siltä suunnalta on joskus kuulunut).

Sopivaksi hetkeksi riittää se, että sattuu aamukahvilla istumaan sohvaan ja tajuaa miettivänsä mitä päivään mahtuisi. Se on ihan riittävän raflaava hetki. Jos on aikaa miettiä mitä tekisi, voi ihan yhtä hyvin valita punttiksen kuin jonkin muun tekemisen. Ja kyllä, minusta on todellakin täysin ok valita punttis ohi vaikka siivoamisen. Ja hitosti kivempaakin se on.

Salilla käymiseen tuli hetkessä kiva fiilis, kun tajusin joskus viime viikolla, ettei tässä olla mitään hetken puserrusta veivaamassa. Ettei tule mitään loppupistettä, jossa tulokset mitataan. Ettei tarvitse kiirehtiä mihinkään, koska tätä tämä nyt on tästä loppuun saakka. Ja että tämä kroppa kyllä pystyy jo kaikenlaiseen, kun vaan mieli laittaa sen asialle. Tehdään vain tämä tämän päivän treeni. Ja sitten päässe suihkuun. (voin kertoa, että kun oma suihkumme on poissa käytöstä aina suunnilleen ensi jouluun saakka, on kynnys salille lähtöön senkin verran matalampi. Ihan vain hygieniasyistäkin.) Ja sitten huomenna tehdään joku toinen treeni, ja ylihuomenna tullaan tänne taas. Ihan tälleen vaan rauhaksiin ilman mitään kouhotusta. Nostellaan nuo painot, juostaan tuossa crossarilla, ja sitten vähän venytellään.

Sekin helpottaa, että jumppakassi on eteisessä aina pakattuna. Treenin jälkeen laitan likaiset pyykkiin ja märät kuivumaan, ja tuuppaan puhtaat ja kuivat tilalle odottamaan. Ei sitten ole sitäkään estettä, ettei muka löydy ja mitä vielä.

Ja nyt on lauantaipäivä, ja ennen lounasaikaa olen jo tehnyt sen mitä selkä tänään tarttee. Lopun aikaa voi rauhassa vaikka löhniä mitä vain. Erittäin jees.

Tosi Tärkeitä Asioita (joopa joo)

Tämä kymmenen päivän ylityöloma kotona tuntuu taivaalliselta! Mitä kaikkea ehtiikään tehdä tällaisessa ajassa. Kaikki kesän muut lomajaksot ovat olleet reissuamista, joten kotiolo tuntuu ihan mahtavalta. Ja siis kotiolo yksin! Mies on töissä ja lapset koulussa. Luksusta!

Säännölliseen viikoittaiseen ja päivittäiseen työaikaan sitoutuminen ei ole tapahtunut ihan helposti. Olen viimeisten 10 vuoden aikana tottunut työskentelemään kotona, ja silloinhan oma aika on säädeltävissä. Pystyn hoitamaan virastoasiat ajoissa ja mitä kaikkea. Näillä kuukausipesteillä, joita näkyy olevan noin puolet vuodessa nykyisellään, on ihan eri meininki. Työmatkoihin menee päivästä kolme tuntia, ja päälle normaali 8 tunnin työpäivä. Eipä jää aikaa hoitaa yhtikäs mitään. Niinpä on kasaantunut hiukan hoidettavaa. Tämän loman aikana olen ainakin:

– saanut kesän kuitit tilinpitäjälle (aina ärsyttävää, mutta ihanaa että joku muu tekee niille sentään loput!)

– hoitanut hajonneen pelikonsolin vakuutusasioita ja fillaroinut sen liikkeeseen korjattavaksi (ai mitä sille tapahtui? No hitostako minä tiedän!)

– säätänyt tyttöjen musiikkiopistoasioita (kahdet soittotunnit ja kaksi kertaa musiikinperusteet = logistiikkasumu)

– hoitanut vuosittaisen kilpirauhaslabran (miten paljon voi vihata aamulabroja, joita ennen ei saa juoda kahvia? Tai kehnoja suonia, jotka pumpattiin kuiviin syöpävuosina?)

– uusittua kadonneen kela-kortin (okei, se katosi 3 vuotta sitten… oli ehkä jo aikakin!)

– saanut poistatettua kierukan (ymmärrän, että joillekin tämä on selkeästi Too Much Information, mutta muistuttaisin, että blogin nimi on kokovartalofiilis, ja täällä on viimeaikoina puhuttu epäilyttävän paljon lemmikkieläimistä. Ettei siis totuus unohtuisi.)

– käytyä kampaajalla

– teetettyä kuntosaliohjelman (ja tehtyä sitä – jihuu ja au)

– osallistuttua päiväjumpille (autuasta! Iltajumpat vievät usein yöunet ja noissa on tolkuttoman hyvin tilaa. Heti siinä sen virkeän mummun ja kolmivuorotyötä tekevän teräsnaisen välissä)

– katseltua tv-kaistalta liudan mistiin jääneitä sarjoja (kolmen jakson maraton Suurinta Pudottajaa punttiksen alle tehostaa kummasti liikkeitä)

– siivoiltua (terkkuja sille hiton siivoojalle, ja kiitos kysymästä – käsittely on edelleen kesken)

– neulottua puolikkaan tunikasta (hulluus, rystyset vrs lähenevä talvi)

– päivitettyä liki maanisella tahdilla molempia blogeja (kyllä tämä taas ensi viikolla rauhoittuu)

 

Mitään näistä en olisi ehtinyt kunnolla normaalin työviikon aikana. Liikunnat on toki pakko hoitaa silloinkin, mutta on siinä sovitteleminen.

Ensi maanantaina työruljanssi alkaa taas, ja sitten mennään sillä loppuvuoteen. Onneksi tuli hoideltua nyt kaikkea tätä, ja lisäksi huilittua kunnolla. Seuraava loma lienee jouluna sitten, ja sille onkin jo puhde katsottuna: se saakelin kylppäriremontti.

Alan olla jo tosi valmis duuniin. Pää pursuaa ideoita.

Mitäs teille kuuluu?