Pohjolaturnee 2011 – takaisin Suomeen

pv 8. +19 C ja tosi kostea keli. Storslett – Kilpisjärvi

Tänään kurvataan takaisin Suomeen. Maisema on yhä täyttä Tolkienia. Kamera ei ehdi koko matkalla laukkuun, hitto, ei edes pois päältä! Sade ja tummat pilvet lisäävät satuvaikutelmaa. Väliin aurinko tekee näyttävän Pilvimuurista valo välähtää -efektin. Huikeaa!

Taukopaikalla tulee kunnolla.

Pääsemme taas rajan yli ilman muodollisuuksia, ja ajelemme Kilpisjärvelle syömään. Täällähän on kalliimpaa kuin Norjassa! Paikka on noussut täyteen luksushuviloita, jotka pieksevät varustelutasoltaan kotimme moninkertaisesti. Löydämme onneksi puskittuneen tien takaa mennen ajan leirintäpaikan, jossa Off-ukko vuokraa meille mökin (45 e / vrk) ja samalla aikamatkan menneeseen loistoon.

Pilkkivä Urkki valvoo retkeläisen unta. Niin kuin vain Urkki voi.

Käymme kaupassa ihmettelemässä norjalaisille suunnattuja liha- ja tupakkavalikoimia. Polot käyvät täällä ruokaturisteina! Ymmärrän taannoisen hampurilaiskokemuksen perusteella varsin hyvin.

Iltapuhteena kapuamme vielä Saanalle noin 6 km mittaisen polun. Matkalla tytöt laskevat 757 porrasta – ensin ylös ja sitten alas. Ylhäältä on ihan huikea näköala!

On ihmeellistä, mitä 10- ja 8-vuotiaat jaksavat, kun vähän suklaapatukalla auttaa. Nämä ovat pirun reippaita tyyppejä! Ei mitään pulmaa koko reissun aikana.

Yöllä on taas ihan valoisaa. Olen kuin elokuvassa, kun pihaan jolkuttelee lauma kellokaulaisia sarvipääporoja. Aika pysähtyy. Huomenna vielä Mallan luonnonpuistoon vikalle päivävaellukselle, ja sitten alkaa matka takaisin kotiin.

Mainokset

Pohjolaturnee 2011 – eli matkakertomus porojen joukosta

Moikka taas! 10 päivän Suomi-Norja (ja ihan vähän Ruotsi) -kiertue on ohi, ja seuraa se lupaamani läkähdyttävä matkakertomus. Sanottakoon nyt alkuun, että tiedostan kyllä Norja-aiheen olevan pinnassa kurjilla uutisillaan, mutta siihen en aio nyt tässä mennä. Ei siksi, ettei se tuntuisi tärkeältä ja tosi kurjalta, vaan siksi, etteivät oikein rahkeet riitä. Pidätän oikeuden kirjoittaa täällä kevyemmistä teemoista, ja vielä iloita hetken ihanan matkan tunnelmista. Sillä ihana Norja on, ja niin on Suomikin.

Jaottelen matkakertomusta vaikka kolmeen-neljään palaan, ettei tule ihan järjettömän pitkiä pyrintöjä. Enkä lataa kaikkia ottamaani 500 kuvaakaan. Muutaman nyt kuitenkin näytiksi.

Olimme liikkeellä autolla, ja kiersimme itärajaa ensin päälaen Lappiin, ja siitä rajan yli Norjan puolelle. Hammerfestistä suuntasimme takaisin alas, Norjan puolta Tenojoesta käsivarteen Kilpisjärvelle, ja siellä retkeiltyämme takaisin alas. Aikaa kului 10 päivää ja patikkakilsoja kertyi vähän vajaat 50. Ja näin se suunnilleen sujui:

 

Päivä 1.

Auto starttaa kotoa klo: 5.40 aamulla. Tänään on tarkoitus päästä tarpeeksi ylös kerralla.

Ajamme Hämeenlinna – Jämsä – Kuopio – Nurmes – Kuhmo – Suomussalmi.

Tien poikki juoksee viimeisellä etapilla nuori hirvi. Ehdimme hyvin väistää. Pitkän, mutta kivasti jutellessa ja Vaarallinen juhannus-äänikirjaa kuunnellessa sujuneen automatkan päätteeksi leiriydymme iltakuudelta vähän nuhjuiselle Kiantajärven leirintäaleelle pikkumökkiin (35 e / yö). Helle, +24 C, on puhjennut ukkoseksi, ja sataa ihan solkenaan. Hauska, melkein riehakas retkifiilis. Vapaana täällä keskellä ei mitään! Ei puhelinta, ei tietokonetta, vain me neljä – maailman parasta seuraa! Edessä vaikka mitä kivaa.

Päivä 2.

Liikkeelle klo: 9. +11 C, satelee edelleen.

Ajelemme Hossan luontokeskukselle ja teemme pienen 3 km sadepatikan luontopolulla. Paistelemme laavumakkarat ja törmäämme ensimmäiseen lupaukseen poroista – vain jätös pitkosilla toistaiseksi, mutta odotus tihenee. Innostumme hetkeksi leikkimään luontokeskuksen pihan köysiradalla, ja suuntaamme sitten Rukan juurelle. Hyttysiä ei ole ensimmäistäkään – eipä tietenkään, kun matka-apteekki näyttää tältä:

Poikkeamme Kuusamon Suurpetokeskukseen ihmettelemään karhuja. Ällistyksemme on melkoinen, kun niiden hoitaja syöttää nalleille karkkia, munkkeja ja keltaista jaffaa. Tulee vähän surullinen fiilis. Isoja ovat elukat. Noita kuulemma riittää metsissä näillä seuduilla tänä vuonna melkoisesti. Mietin vähän naureskellen, kenen näkökulma on kysessää, kun sanotaan ”hyvä karhuvuosi”.

Jatkamme Rukalle. Käymme kääntymässä hiihtokeskuksen alueella. Ruka on keinotekoinen, meluisa, merkillinen toinen todellisuus. Tosi outo tunnelmaltaan. Ajamme näköalahissillä tunturin päälle, ja laskettelemme kesäkelkkaradalla alas. Kaikki tahtovat äkkiä pois, takaisin oikeamman luonnon äärelle.

Yövymme Juuman leirintäalueella teltassa (15 e / teltta)  Kiva, rauhallinen paikka järven rannalla.

 

Päivä 3. Heräämme ajoissa. Keittelemme rannassa puurot ja kahvit retkikeittimellä, ja pakkaamme reput päiväretkeä varten. Kävelemme Pienen karhunkierroksen, 12 km. Sää suosii. Aurinkoista ja + 17 C! Optimaalista.

Kierros on upea. Vaihteleva, paikoin aika haastavakin maasto. Vesiputouksia, pitkosia, kolme riippusiltaakin. Porukkaa on, muttei riesaksi asti. Hyttysiä ei edelleenkään lainkaan. Ensimmäinen porokohtaaminen saa kaikki hymyilemään. Vähän kakkoslaatuinen kaveri jolkuttaa vastaan pitkospuilla. Hyödyntävät siis nämäkin tätä helpotusta.

Näemme myös ihania tunturisopuleita ja taivaalla kaartelevia haukkoja. Pidämme kaksi puolen tunnin taukoa. Yhteensä kierrokseen kuluu viitisen tuntia. Tytöt jaksavat järjettömän hyvin. Kirmailevat silloilla ja hihkuvat mielihyvää. Aikuiset ovat yhtä hymyä. Puhdasta nautintoa!


Kuva latistaa mittasuhteet. Tämä 9 metrin korkuinen vesiputous jylisee kuulemma silloinkin, kun pakkanen paukkuu liki 40-asteisena.

Illalla uni tulee oikein hyvin.