Kosteusvaurioinen kysyy: onko isänpäivänä pakko muistaa vanhempaansa?

Sain täsmäkysymyksen liikaa juovan vanhemman aikuiselta lapselta. Se käsitteli aihetta, joka näyttääkin ohjaavan blogiini ihmisiä lukuhommiin aina näin marraskuussa ja toisaalta äitien kyseessä ollessa aina toukokuun tullen. Kysymys kuului näin: miten toimia isänpäivän kanssa, kun isä juo liikaa? Onko soitettava tai lähetettävä onnittelukortti, vaikka siltä ei yhtään tunnu?

Sellaiselle lukijalle, jolla on verrattain mutkattomat välit vanhempiinsa, eikä perheessä ole isompia riippuvuusteemoja käsiteltäväksi, tämä voi tuntua tosi kummalta kysymykseltä. Miksi onnittelukortti voisi olla kovin iso päätettävä asia? Kai sellaisen voi laittaa matkaan ilman suurempia pohdintoja? Eikä pirauttaminenkaan kai kovin kaksinen vaiva ole? Ne meistä taas, jotka ovat ikänsä puljailleet hankalien isä- ja äitisuhteidensa kanssa, tunnistavat todennäköisesti tilanteesta paljonkin painolastia ja ristiriitaisia tunteita.

Vanhemmuus on melkoinen laji, sekä lapsen että aikuisen roolista katsottuna. Siihen liittyy kaiken kauniin ohella valtavat määrät oletuksia ja odotuksia, riittämättömyyden tunteita, syyllisyyttä ja surujakin. Nämä vanhemmuutta juhlivat merkkipäivät ihan erityisesti ovat ladattuina kaiken sortin kipupisteillä. Monen iho nousee kananlihalle, kun kaupan korttihyllyyn alkaa ilmestyä teemapäivän tarjokkaita ja yritykset mainostavat erilaisia muistamisen tapoja imellettyine kuvastoineen.

Meillä on ylipäätään paljon erilaisia vanhemmuuteen liittyviä, tarkasti sisäistettyjä iskulauseita. Olisi esimerkiksi kunnioitettava isää ja äitiä, ikään kuin se olisi ainut ihmissuhde maailmassa, jossa eivät päde universaalit vastavuoroisen hyvinkohtelun säännöt, vaan kunnioituksen pitäisi syntyä automaationa huolimatta siitä, millaiseksi helvetiksi yhteinen elämä on voinut kilpistyä.  Todetaan myös vaikkapa veren olevan vettä sakeampaa, mutta jätetään huomaamatta, kuinka paljon etanoli voi liuottaa siitä siteestä.

Kosteusvaurioiselle aikuiselle isän- ja äitienpäivät eivät todellakaan ole neutraaleja hetkiä. Kun perheessä eletään alkoholin liikakäytön kanssa, ui kylkeen helposti erilaisia vittumaisia liitännäisiä. Yksi liittyy erityisesti yksipuoliseen kiltteyteen. Perheenjäsenten käyttäytyminen toisiaan kohtaan muuttuu vuosien saatossa ja moni lapsi oppii asettelemaan olemisiaan ja sanomisiaan tarkasti juovan vanhemman tunnelmia myötäilemään. Tämä kiltteys ja myötäkarvaisuus voi jäädä pitkäksi aikaa päälle ja vaikuttaa vielä aikuisuudessakin vahvasti. Vaikkapa juuri sellaisena ajatuksena, että vaikka vanhempi olisi käyttäytynyt kuinka hirviömäisesti hyvänsä, olisi ihan kohtuuttoman tuhmaa ja huonoa käytöstä olla muistamatta häntä kansallisena juhlapäivänä.

Katsotaan vähän kauempaa. Kuinka moni meistä lähettäisi ruusunpunaisen kiitos- ja rakkauskortin kenellekään suvun ulkopuoliselle tuttavalle, joka olisi tehnyt omasta elämästä helvettiä erilaisin kekseliäin keinoin vaikkapa vuosikymmenten ajan? Ilmestyisimmekö tiettynä päivänä ovelle ilmoittamaan, että sinä se olet loistotyyppi ja lippua salkoon? Ja näin kuitenkin helposti mietimme meidän kuuluvan toimia isän- ja äitienpäivän kohdalla. Että korvapuustit kertakaikkiaan on kaivettava pakkasesta, vaikka hampaat irvessä.

Ei tarvitse.

Jos minun sanoillani ei ole riittävää painoarvoa, niin otetaan käyttöön korkeampi auktoriteetti. MC Nikke T sen jo nimittäin sanoi: Jos haluu saada on pakko antaa. Ihmissuhteissa pätee vastavuoroisuuden periaate. Suhteessa on hyvä olla, kun saamisen ja antamisen balanssi on olemassa, edes kohtuullisesti mitoitettuna. Imeväiset ovat tietenkin erikseen. He voivat ottaa elämänsä ensi hetket syntymäoikeutenaan irti kaiken ilon vanhemmastaan. Siitä vanhempien eläjien kanssa toimii tasapuolisempi meininki.

Pelkkä siittäminen, synnyttäminen, adoptio tahi muu tapa tulla isäksi tai äidiksi jollekulle ei vielä tarkoita sitä, että siitä pitäisi soitella fanfaareja seuraavat sata vuotta, vaikka kaikki sen nopean hetken jälkeen olisi mennyt miten myttyyn hyvänsä. Suhde syntyy sanoissa ja teoissa. Sitä pitää ylläpitää, jotta se voisi hyvin. Ei ole pakko joustaa loputtomasti. Ei ole pakko näytellä sellaisia kohtauksia, jotka tuntuvat vääriltä. Ei tarvitse marssia läpi ulkoapäin annettuja askelmerkkejä ollakseen jotenkin parempi jälkeläinen.

En yritä karnevalisoida kivuliasta aihetta, mutta ehkä keventää hiukan. En myöskään ole julistamassa mitään täydellistä vanhemmista erkaantumisen ilosanomaa, koska siitä on ilo kaukana.  Ja tietysti me myös rakastamme vahempiamme, niitä rajusti törttöilleitäkin jollain saakelin tavalla, vaikka olisi niin paljon helpompaa ilman. Mutta ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että pakotamme itseämme toteuttelemaan joitakin annettuja juhlistamisen muotoja, kuten isänpäiväpuheluita tai kyläreissuja.

Aikuisilla ihmisillä on aina ensisijainen vastuu itsestään ja sukupolvien ketjussa seuraavina tulevista ihmisistä, ja niihin suhteisiin on jäätävä tarpeeksi energiaa. Jos suhde liikaa juovaan tai juoneeseen vanhempaan on niin raskas, että virtaa omaan elämään ja olemiseen vaikka puolisona, vanhempana ja ystävänä ei tunnu riittävän, on aika löysätä omia vaatimuksiaan. Lopettaa vanhemman pelastusyritykset omalla kustannuksella. Antaa itsellensä lupa siirtyä eteenpäin. Se voi alkaa esimerkiksi sillä, ettei hirtä itseään ulkokultaisilta tuntuvien onnittelukorttien, -vierailujen tai -puheluiden suorittamiseen. Kaiken sen pohtimiseen kuluvan energian voi suunnata paljon hedelmällisempiinkin hommiin, eikä siitä tarvitse kantaa tunnontuskia.

Lupaan, että aurinko nousee vielä muistamatta jättämistä seuraavanakin päivänä, vaikka nämä tuntemukset joskus tuppaavatkin kasvamaan megalomaanisen järeiksi mielissämme. Se kuuluu tähän kinkkiseen piirileikkiin, mutta siitä on mahdollisuus irrottautua. Kannoin itsekin samoja kipuja sisuksissani vuosikaudet, kunnes aloin laskea irti. Edelleen joka äitienpäivänä joku varjo menneistä pääsee vähän viipyilemään mielen päälle, mutta niihin ajatuksiin ei liity enää samanlaista halvaannuttavaa tuskaa, kuin joskus ennen. En enää osta tykkäämistä kortti- tai soittosuorituksilla. Tuntuisi kertakaikkisen irvokkaalta laulaa Äideistä parhaimman sain, joten jätä laulamatta.

Entä jos vanhemmalle tulee paha mieli? Voi tulla. Siihenkään ei kukaan kuole. Vanhemman paha mieli ei ole lapsen vastuulla. Ja eikö se ole myös ihan terve merkki, jos huonolla tolalla olevasta suhteesta tulee paha mieli? Siitä havahtumisestahan lähtien voisi olla jopa mahdollisuus alkaa muuttaa asian tilaa.

Juhlin nykyisin äitienpäivinä sitä, että saan itse olla lapsilleni äitinä joka päivä, ja kaikkia niitä upeita naisia ympärilläni, joiden elämässä olen saanut olla mukana ja joilta olen saanut poimia palasia vanhemmuuteeni. Toivon tulevan isänpäivän tarjoavan tämänkaltaisia hyviä tunnelmia myös kaikille aiheen äärellä nyt kipuileville.

 

Mainokset

Kosteusvaurioita Turun ja Helsingin kirjamessuilla

Lokakuu tuo taas ekoja kertoja eteen. Saan olla molemmilla kirjamessuilla jututettavana Kosteusvaurioita-kirjan tiimoilta! Jos olet aikeissa lähteä messuhulinaan, niin tule ihmeessä moikkaamaan!

Turun kirjamessut pidetään 6.-8.10. ja minun osuuteni ajoittuu lauantaille. Tässä tarkemmat tiedot:

turku kirjamessu

Helsingin kirjamessujen vuoro on sitten lokakuuta vähän pidemmälle 26.-29-10. Siellä osuuteni on myös lauantailla klo: 17.30-18. Paikkana on KirjaKallio.

 

Toivottavasti nähdään jommassakummassa tapahtumassa, tai miksei vaikka molemmissakin! Minulle näin haastateltavan ominaisuudessa kerrat ovat ensimmäisiä, ja odotan kumpaakin isolla innolla. Helsingin kirjamessuilla olen kyllä muuten käynyt, mutta Turun messuille tämä on eka retki kaiken kaikkiaan. Konkurssi tulee taas taatusti kirjaostosten riistäytyessä hallinnasta.

Mistä puheen olleen… muistathan hyödyntää tuon blogin lukijoille tarkoitetun alennuksen kirjastani! Se on voimassa vielä toistaiseksi.

banneri kosteusvaurioista
Löydät tarjoussivulle klikkaamalla etusivun oikean laidan banneria, tai menemällä osoitteeseen: atena.fi/kosteusvaurioita. Muista kampanjakoodi!

Miten juomisesta halutaan mediassa puhua?

”Olisitko ystävällinen, etkä käyttäisi tarinani kohdalla sanoja alkoholisti, alkoholistiperhe tai alkoholistin lapsi, viina ja ryyppääminen.”, Olen sanonut näin nyt kesän aikana parikymmentä kertaa, ihan jokaisen Kosteusvaurioita-kirjan tiimoilta tehdyn haastattelun yhteydessä. Toivettani on myös erittäin hyvin noudatettu. Silloin, kun joku näistä on kuitenkin uinut valmiiseen tekstiin, olen korjauskierroksella pyytänyt sen pois, ja siinä onnistunutkin. Toimittajan parikymmenvuotisesta kokemuksestani on merkittävästi hyötyä näissä tilanteissa.

Kirjani kertoo liikajuomisesta. Miksi sitten pyydän tuollaista karsintaa? Siksi, että kaipaamme mielestäni kipeästi laveampaa otetta, arkisempaa katsantoa ja asiallisempaa termistöä alkoholinkäyttöä koskeviin keskusteluihin. Tapamme puhua ongelmallisesta alkoholinkäytöstä on niin pirun kärjistynyt. On raflaavampaa mennä peräseinään. Miettiä viinaa ikenet mustana kiskoneita vanhempia riehumassa deliriumeissaan kauhua kylväen – ja kyllä meillä sitäkin juomista on. Kaikkein rajuimmilla tarinoilla saa helpoiten huomiota, mutta se tulee salakavalalla hintalapulla. Se näkyy kirjaani varten saapuneissa lukemattomissa kirjeissä, jotka alkoivat kaikki samalla tavalla: ”en tiedä onko tämä tarinani tarpeeksi kamala.” Ja aina oli.

En vähättele hetkeäkään niiden lasten ja aikuisten lasten surua ja kipua, jotka ovat todistaneet juuri sitä äärimmäistä juomista kotonaan. Siihen on myös ehdottomasti voitava puuttua. Samalla meillä kuitenkin on ehdottomasti suurempi enemmistö paljon vähemmän raflaavasti juovia vanhempia. Sellaisia, joilla ei ole alkoholismidiagnooseja ja jotka eivät vedä juuri sitä viinaa, vaan vaikkapa esimerkiksi joitakin yleisesti hienoina pidettyjä miedompia laatujuomia, mutta reippaanlaisesti. Tai vaikka ihan arkitavallista olutta ja lonkeroa lähikaupasta. Myös heidän lapsensa voivat huonosti, mutta tarinat eivät ylitä lööppikynnystä, jos ei tule riittävästi verta ja suolenpätkiä.

Jos jaksamme kiinnostua ainoastaan kauheimmista tarinoista ja äärimmäisimmistä tilanteista, vesitämme samalla lapsilta ja muilta läheisiltä mahdollisuuden ilmaista pahaa oloaan tilanteissa, jotka ovat vähemmän äärimmäisiä ja silti todella kuormittavia. Niin ikään rakennamme sellaisia vastakkainasetteluita, joiden turvin meidän ei tarvitse tarkastella omaa alkoholinkäyttöämme, jos se ei yllä niihin apokalyptisiin äärikuvastoihin. Puhumme rivien väleihin hyväksyttävämmäksi sitä arkipäiviin uivaa jatkuvaa lipittelyä, joka ei johda hirmutekoihin.

Kosteusvaurioita-kirjassa en käytä kertaakaan näitä alun ääritermejä, enkä käytä niitä haastatteluissakaan, mutta silti ne olisivat sellaisina näkyvissä melkein jokaisessa kirjoitetussa artikkelissa, jos asiasta ei ensin käytäisi tuota suoraa keskustelua. Olemme tosi tottuneita siihen tapaan puhua. Puhuin itsekin aiheesta ravistelevammin äänenpainoin vielä muutama vuosi sitten, mutta olen sittemmin oppinut aiheesta valtavasti, ja yritän nyt kiinnittää asiaan median huomiota yleisemminkin. Nykyisin ajattelen nimittäin, että juuri tämä stereotyypittely ja kärjistely on iso hankaluus meikäläisissä alkoholikeskusteluissa.

Isolla ilolla seuraan nyt, miten muunkinlainen keskustelu alkaa vähitellen olla mahdollista. Pidetään siitä ihan kunnolla kiinni, ja tehdään siitä se normaali. Uskallan väittää, että sillä on valtava merkitys myös häpeän haalentamisessa.

 

Viikon viimeinen radiokeskustelu

Tänään kävin kolmannen kerran saman viikon aikana Radiokadulla Ylen toimituksessa. Sisäänkäynti ainakin on käynyt varsin tutuksi. Paikka on melkoisessa remppamyllerryksessä!

Tämä viikon sisään neljäs suora radiovierailu oli Yle Puheen Noston pitkä, 40 minuuttinen keskustelu, jonka voit kuunnella täältä. Oli erinomaisen mukava keskusteluhetki, ja olen tosi iloinen siitä, että aikaa annetaan riittävästi. Pääsimme mielestäni tarkastelemaan aihetta uusistakin näkökulmista. Pikainen pintapoukkoilu tällaisen aiheen äärellä on kamalaa puuhaa, enemmän tuhoisaa kuin rakentavaa. Ja sillä puolella en halua ollenkaan olla.

Ensi viikko jatkuu lehtihaastisten parissa ja seuraavalle on taas luvassa Radiokatua ja Yleä. Ihan vielä ei siis ainakaan näy rauhoittumiesen merkkejä julkkarisäpinöissä. Se on tietenkin esikoiskirjailijan näkökulmasta todella ihanaa. Olisihan kamalaa, jos kovan työn tulos ei kiinnostaisikaan ketään. Ja Helsingissä tulee ainakin vierailtua nyt yhtenään!

Samalla olen tietysti tehnyt omaa perusduuniani, ja käsittelyssä on tällä hetkellä ollut niin koulukiusaamista, sairastelua, arkkitehtuuria kuin mielenterveyskuntoutumistakin. Huomisen työkuvioihin kuuluu buhurttikisoja, hevosturnajaisia ja Turisaksen keikkaa, kun toiseksi viimeinen Testikuski-keikka tämän kesän videointihommissa on vuorossa. Tylsää ei ole. Melko vauhdikasta on.

Kosteusvaurioita – Mistä sitä saa?

Someni on tulvinut ihania kuvia, joissa tutut ja tuntemattomat poseeraavat Kosteusvaurioita-kirjani kanssa kirjakaupan hyllyllä tai kotisohvalla. Niistä tulee ihan hullun hyvä fiilis! Myös palautetta on tullut kiitettävästi, vaikka kirja on ollut maailmassa vasta joitakin päiviä. Yksi suosikeistani kuului näin: ”Tämä aihe pitää kuitenkin avata, ja tämä kirja tekee sen vaikeasta aiheestaan huolimatta lempeällä ja viisaalla tavalla, ei mässäillen tai repien.” Juuri niin olen yrittänyt tehdäkin. Rakentaa, en hajottaa.

Moni on kysellyt myös mistä kirjaa saa, ja vastaus on varsin helppo: melkein kaikkialta. Kirjan sijoittelu kivijalkamyymälöissä vaihtelee tosiaan aika paljon, ja sitä on bongailtu niin lääketieteen, yhteiskunnan kuin alkoholipolitiikankin hyllyistä. Myös verkkokaupoista se löytyy varsin kattavasti.

Koska haluan tietysti mahdollisimman monen löytävän kirjan äärelle, niin tässäpä joitakin mahdollisia hankintaväyliä – niin e-kirjana kuin perinteisenäkin versiona:

Adlibris   Täällä kirja on komeillut hienosti myydyimpien Top vitosessa heti ilmestymisestään lähtien, ja nauttinut jopa ykkössijaakin. Jihuu!

Atenan verkkokauppa Oma kotipesäni.

Booky.fi  

CDON.COM Täällä kirja on minulle varsin mieluisassa ”bestsellerit”-kategoriassa ainakin tämän postauksen kirjoittamisen hetkellä.

Elisa Kirja E-kirjana löytyy!

Info.fi  Toimittavat kotiin ja kivijalkamyymälöistä löytyy myös.

Suomalainen Heidän valikoimassaan kirja on ympäri maan ihan ylintä Lappia myöten. Tosin ainakin yhdestä kirjakaupasta kuulemma on jo myyty loppuun kertaalleen, mikä tietysti ilahduttaa allekirjoittanutta kovasti. Saavat sinnekin lisää ensi viikolla kuulemma, joten eipä hätiä!

Hintavertailua voi harjoittaa helpoiten täältä!

Kirjaani myy myös Akateeminen, mutta he ovat näköjään kirjoittaneet sen tietokantaansa muotoon Kosteusvaurioiita, joten oikeinkirjoitetulla haulla se ei löydy. Nimelläni – Ani Kellomäki – sentään kuitenkin.

Ja toki kirja on myös kirjastoissa kautta maan, mutta (ja tästäkin tietysti olen hullun iloinen) sillä alkaa olla melkoiset jonot. Esimerkiksi Helsingin, Vantaan ja Espoon Helmet -tietokannan mukaan halukkaan täytyy asettua jopa 153 jonottajan hännille. Huh!

Jos pääset kirjaani käsiksi ja harrastat sosiaalista mediaa, niin nappaa ihmeellä minulle kuva ja merkkaa se #kosteusvaurioita. Bongailen niitä supermielelläni!

Tällä viikolla kirjasta on puhuttu paljon lehtipuolella, ja ensi viikolla vierailen sen tiimoilta ainakin aamutelkkarissa (keskiviikkona), Yle X:llä (samoin keskiviikkona) ja Yle Puheessa (perjantaina).

Jänniä aikoja!

 

Kosteusvaurioita putkahti painosta – pikaiset ensitunnelmat

Kävin tänään postilaatikolla viidesti. Ei paljon tuntunut pisarointi. Vasta viimeisellä reissulla siellä köllötti se, mitä olen hartaudella odottanut saapuvaksi. Kosteusvaurioita-esikoiskirjani on nyt painettu, valmis ja maailmassa!

Huikea tunteiden kimppu samaan aikaan ihon alla. Vähän väliä on avattava kirja, lehteiltävä hiukan ja toivottava, ettei silmiin osu lyöntivirheitä. Kyllä sitä perusteellisuudella pusattiinkin!

Kirja tuntuu käsiin hyvältä. 277 sivua tiukkaa tietoa ja koskettavia elämänkokemuksia. Valkoinen päällys ja punaiset kannet. Olen jättimäisen kiitollinen teille blogin lukijoille, jotka olitte mukana synnyttämässä tätä kirjaa! Toivon, että olen osannut tehdä tarinoillenne oikeutta.

Tiedän ainakin jokusen saaneen jo kirjan tänään postissa. Ilmeisesti Atenan verkkokaupasta kirjansa ennakkotilanneet saivat sen samaan aikaan minun kanssani käsiinsä. Kauppojen ja kirjastojen hyllyille tulokkaan pitäisi päästä ihan tässä lähipäivinä. Nyt hengittelen vähän ja lasken mielessäni kirjan matkalleen. Huh!

 

Lue Long Playn erinomainen artikkeli juomisesta!

Toimittaja-tietokirjailija Antti Järvi, 40, on kirjoittanut Long Playhin erinomaisen mielenkiintoisen jutun juomisesta. Hän pohtii Miksi minä juon -tekstissä alkoholinkäytön syitä ja seurauksia sekä isänsä että oman kokemuksensa pohjalta, ja nostaa pohdinnan yleisemmälle yhteiskunnalliselle tasolle pureutuen alkoholinkäytön sosiohistorialliseen muutokseen ja lainsäädännön kysymyksiin.

Luinpa erittäin suurella kiinnostuksella tämän pohditun, tarkkaan taustoitetun jutun. Siinä oli todella tunnistettavia näkökulmia ja havaintoja niin lapsen kuin tällaisen nelikymppisen, kostean polven kasvatinkin kokemusmaailmasta. Järvi miettii esimerkiksi sitä mekanismia, jolla liikaa juova perheenjäsen ajautuu ulkorinkiin, ja hallitsee kuitenkin samalla häilyvänä haamuhahmona kodin ilmapiiriä keskushenkilönä, jonka ympärillä muut pyörivät.  Järvi onnistuu erinomaisesti tavoittamaan alkoholinkäytön muutkin puolet: sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät myönteiset tuntemukset, arjen yläpuolelle nousemisen kokemukset, yksinäisyyden ja tylsistymisen tunnelmat ja ylipäätään inhimillisen yhteen liittymisen erilaiset kiemuraiset kuviot.

En halua avata juttua tässä liikaa, koska ehdottomasti haluan sinun lukevan sen itse. Vaikka eletäänkin tätä kiihkeimpien juomispuheenvuorojen loppukesää, ei nyt ole tarjolla paasausta eikä syyllistämistä, vaan just sellaista pohdintaa, jota toivon nähtävän vielä paljon lisääkin. Saat tilattua jutun täältä. (Tilaa muuten samalla suosiolla LP pitempiaikaisestikin. 44 euron vuosimaksu on naurettavan pieni hinta sisällön laatuun nähden. Parempaa hidasta journalismia saa hakea.)

Elämmepä todella mielenkiintoista aikaa näin juomishommien suhteen. Me tämän hetken nelikymppiset mietimme ja sanoitamme taustaamme ja nykykokemusta monella tavalla aikaisempia polvia avoimemmin. Erityisen paljon avoimemmin pohdimme näitä alkoholinkäyttöön kytkeytyviä kysymyksiä, eikä ihmekään. Juuri me olemme erittäin kiinnostavassa kohdassa näitä pohtimaan: vietimme lapsuutemme ihan uudella tavalla alkoholia käyttäneen sukupolven lapsina ja iso joukko meistä kasvattaa juuri nyt kodeissamme seuraava polvea niillä rahkeilla. Lapsilla tai ilman, me olemme juuri siinä iässä, joka ottaa aktiivisesti osaa yhteiskunnassa käytäviin keskusteluihin ja uskaltaa jo kokonaan aikuiseksi varttuneena sanoa mielipiteensä niistäkin asioista, jotka eivät nostata pelkästään hyväksyvää hyminää.

Muutamien päivien päästä asetan oman pohdintoni samasta aiheesta julkisen keskustelun jatkoksi. Jännittää, mutta en samalla malttaisi enää yhtään odottaa. Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta -tietokirjani jatkaa tästä Järven ansiokkaan artikkelin aiheesta ja syventää kysymystä reilusti alkoholia käyttäneiden vanhempien lasten ja aikuiseksi varttuneiden lasten kokemuksiin esimerkiksi parisuhteista, vanhemmuudesta, työssä jaksamisesta ja henkisestä ylikuormittumisesta. Samalla, kun tilaat Long Playn, voit ennakkotilata kirjani täältä.