Syksy tuli täysillä – Tomaatti- ja työmietteitä

Käynnistyipäs syksy melkein yhdessä yössä! Yhtäkkiä on pimeää iltaisin ja puutarhassa sellainen kylläinen, paksu valmius. Vihreä on tummunut täysille ja marjoja ja omppuja saa olla poimimassa joka päivä.

Jännitän vähän vihannesteni puolesta. Tomaatit ja paprikat ovat pullineet hienosti, mutta väri vielä puuttuu. Mahtaako riittää aurinkoa vielä ne punastuttamaan? Muruni on tänä loppukesänä rakentanut minulle kasvihuoneen talomme vanhoista ikkunoista, ja eilen siirsimme kasvit sinne saamaan maksimaalisen määrän lämpöä vielä, mutta aika näyttää, päästäänkö maaliin asti. Oli jotenkin haikea fiilis puutarhakaupalla, kun valikoimassa oli enää syksyn viimeisiä kukkijoita ja iso liuta nahistuneita kesäjuttuja. En malttaisi päästää tästä puutarhakaudesta irti millään.

Työtkin käynnistyivät pitkän kirjankirjoitus”vapaan” jälkeen yhdessä rysäyksessä. Miten niin aina käykin? Ensin jännittää, tuleeko hommia lainkaan, vaikka aina on tullut ennenkin, ja sitten niitä on taas kohta kalenteri pullollaan. Hiukan on ollut nikottelemista kirjakielen kääntämisessä lehtikielelle, mutta kyllä se sieltä ytimistä pulahtaa taas pintaan aina kuitenkin. Tosi kivaa on toimittajan hommakin, yhä vain.

On ollut ihanaa olla erossa kirjan käsikirjoituksesta 1,5 viikkoa. Tekee älyttömän hyvää saada vähän huilia siitä ja antaa ajatuksille happea. Loppurynnistys on aina tosi intensiivinen ja sille on paljon kivempi lähteä pienen paussin pidettyään. Tällä toisella kierroksella on myös kivaa, että tiedän, millaisessa marssijärjestyksessä homma tästä etenee perille asti. Seuraavaksi odottelen saavani kirjan kannet nähtäväksi. Jännää!

Syksy starttaa ensi viikolla myös puhekeikkojen osalta. Ensi viikolla käyn THL:n Näin Suomi juo -seminaarissa kommentoimassa heidän tuoretta julkaisuaan ja seuraavalla viikolla on vuorossa Päihdefoorumi. Tiedossa loppuvuodelle on lisäksi ainakin koulutuskeikka Iisalmeen. Huhuilen siitä tarkemmin, kun yksityiskohdat ovat selvillä, jos vaikka niiltä korkeuksilta on tulossa lukijoita paikalle. Jos olet paikalla THL:lla tai foorumissa, tule ihmeellä juttusille!

IMG_20180819_154645.jpg

Mainokset

Jos liikaa juova läheinen saa jouluksi sekä perheen että pullon, ei minkään tarvitse muuttua

Jouluksi kosteaan kotiin palaaminen mietityttää nyt monia. Kaikkein eniten olen tässä joulun alla saanut vastailla hätääntyneiden kosteusvaurioisten aikuisten kysymyksiin siitä, onko liikaa juovan vanhemman tai isovanhemman luokse mentävä jouluksi, vaikka sitten hampaat irvessä. Ihan ehdottomasti ei ole. Tässä Ilta-Sanomien jutussa juttelen tarkemmin siitä, miten tilanteessa voisi mielestäni toimia hedelmällisimmällä tavalla.

Jutun myötä toivotan rauhallista, turvallista, lämmintä ja juuri oman perheen tarpeisiin sopivaa joulun aikaa jokaiselle. Painun huomenna työpäivän päätteeksi perheineni parin viikon sohva-kirja-suklaa -maratonille ja pistän kaikenlaiset yhteydet ulkomaailmaan kiinni hyväksi aikaa. Ensi vuoden puolella sitten taas palaillaan blogihommiinkin. Kuulemisiin ❤

KAKKUJA JA KUPLAJUOMAA

Tämä postaus on osa Alkon #nofilter -kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on miettiä alkoholinkäytön vastuukysymyksiä ilman sosiaaliseen mediaan usein kuuluvaa silottelua. Lähestyn teemaa juhlatilanteita tarkastellen.

Kaksi toisiaan kohti kohotettua siroa maljaa täynnä kultaisena kimaltavaa kuplajuomaa. Tarkennus on pirskahtelussa ja tumma tausta on blurrattu pehmeäksi. Kuvasta henkii kepeä kiva. Näin me juhlia kuvitamme somevirroissamme. Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjani ja omien lapsuudenkokemusteni kautta tunnen kuitenkin kuplien nurjankin puolen. Lapselle vanhemman liiallinen alkoholinkäyttö voi olla tosi hankala paikka, johon liittyy paljon salailua, häpeää ja kulissien kannattelua.

Juhlakausi nostattaa monenlaisia tunteita niissä lapsissa ja aikuisissa, joilla on kokemusta liikajuomisen aiheuttamista hankaluuksista. Iloisen odotuksen sijaan mielessä voi myllätä melkoinen jännitys siitä, miten tällä kertaa pidoissa pärjätään. Koska juomiskäyttäytymiseen puuttuista pidetään usein hankalan ja kiusallisena, mietin asiaa täytekakkuvertauksen kautta. Siihen kun liittyy paljon vähemmän paineistavaa tunnelatausta.

kattaus

Ajattelen, että alkoholinkäytöstä olisi terveellistä voida puhua ihan samalla tavalla kuin täytekakun syömisestä: avoimesti ja ilman kiristelyä. Jos pulmia ilmenee, nekin tulisi voida nostaa esille. Jos nimittäin perheessä voidaan jutella myös juomisesta vapaasti, ilman että yksi suuttuu, toinen ahdistuu ja lapset pelkäävät, siitä ei pääse muodostumaan sellaista piilottelun ja katkeroitumisen vyyhtiä, joka johtaa pahimmillaan sukupolvilta toisille siirtyviin kosteusvaurioihin.

Täytekakku on kiva juhlapöydän herkku. Se ei ole millään tavalla välttämätön osa ohjelmaa, mutta voi myös olla nostamassa tilaisuuden fiilistä arjen yläpuolelle. Samalla tavalla voi toimia juhlamalja ja lasi viiniä. Jostain syystä meillä osataan säännöstellä kakun syöntiä paljon alkoholiannoksia paremmin. Täytekakkuja ei koskaan varata paikalle vaikkapa yhtä, tai varmuudeksi kahta, kokonaista juhlijaa kohti. Kakkuhommista saa myös puhua vapautuneemmin ääneen. Kenellekään ei tule mieleen kukkahattutätejä tai holhoamista, jos todetaan, että pari palaa kakkua riittää hyvin juhla-annokseksi.

rocky road

Jokaisessa seurueessa on aina läsnä se setä tai täti, joka ei ota kakkua, eikä sitä tarvitse äimistellä. Porukassa on usein niitäkin, joille kakku maittaisi turhankin kanssa, mutta opetetaanhan lapsillekin, että koko kakkua ei ole hyväksi syödä yksin ja kerralla. Ja jos joku juhlavieraista kuitenkin vetää kakkua naamaan niin kertakaikkisella antaumuksella, että kohta antaa ylen tuvan nurkalla, tilannetta iljetään taatusti hämmästellä ja purkaa.

Jos niin onnettomasti sattuisi, että joku juhlavieraista kävisi kakkupäissään aggressiiviseksi, puututtaisiin tilanteeseen samalla tavalla, kuin kursailematta puututaan uhmaikäisen lapsenkin porsasteluun. Niin ei sovi olla, että toisilla on hankalaa, ja se voidaan terveessä ilmapiirissä todeta ääneen. Raukkiksinta on nimittäin ajatella, ettei kehtaa ottaa pulmallista tilannetta puheeksi, ja kaahata autolla kotiin hyvissä ajoin ennen ennakoitua kakkukatastrofia. Lapsilla kun ei ole mahdollisuutta poistaa itseään yhtälöstä samaan tapaan.

marenki

Jos juomapuuhista voidaan kotona ja juhlaporukalla jutella samalla levollisuudella, kuin kakun syömisestä, on tilanne todennäköisesti erittäin hyvä. Jos taas alkoholinkäyttöön liittyy salailua, häpeää, tarkkailua ja varmistelua, on syytä tarkistaa tottumuksia. Aine kun ei ole itsessään paha, vaarallinen tai hankala, vaan kyse on annostelusta.

Voiko teillä kotona jutella vanhempien juomisesta täytekakkutyyppisesti? Saako suututtamatta sanoa, jos maittaa liikaa, tai jos välillä olisi kivempi tarjoilla vain suolaisia?

Kirjoitus on julkaistu myös Alkon #nofilter-blogissa.

Joulukeskusteluja, kirjoitusiltoja ja seminaari tulossa

amaryllisTällä viikolla on kivaa joulunalustekemistä tiedossa. Ensimmäinen Sininauhaliiton Joulu lapsen silmin -tilaisuuksistani on Lohjalla tänään 11.12. klo: 18-20. Paikkana on Awake Cafe, Kalevankatu 7. Jutustelen joulun tunnelmista ja kostean kodin perinnöistä. Ihan leppeällä meiningillä meinaan asiaa lähestyä. Paljastan muun muassa sen, millä tavoin olen sössinyt itse jouluja oikein urakalla, ja mitä niistä kerroista olen oppinut. Toinen samanmoinen sessio on tiedossa torstaina 14.12. Helsingissä klo: 18-20. Paikkana on silloin Ruusulankatu 10.

Sunnuntaina 17.12. kirjoitellaan talven toinen kosteissa oloissa kasvaneille tarkoitettu vertaistuellinen kirjoitusilta täällä Hämeenlinnassa. Viime viikolla oli tosi kiva fiilis harjoitusten äärellä! Tälläkin kertaa tarjolla glögiä ja pipareita, kynttilän loimottelua ja hetkinen aikaa hengitellä ennen joulukiireitä. Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa kokovartalofiilis ät gmail.com ja kaksituntisella on hintaa 25 e.

Sitten päästäänkin kohta loman kautta alkuvuoden säpinöihin! Tammikuussa kirjoitellaan Ylöjärvellä sunnuntaina 14.1. ja sinne voi ilmoittautua samassa s-postissa. Ja 26.1. saan olla Päihdepalvelu Hemman 10-vuotisjuhlaseminaarin vieraana Kuopiossa! Maksuttomaan ja kaikille avoimeen tilaisuuteen voi ilmoittautua osoitteessa vilma.iso-ilomaki ät paihdepalveluhemma.fi.

Toivottavasti nähdään näissä!

Sain muuten jo parhaan joululahjan etukäteen! Kuulin nimittäin ihan äsken, että Suomen tietokirjailijat ry on myöntänyt mulle apurahan seuraavan tietokirjan alkuun saattamista varten! Sutinat ja hahmottelut käynnistyvät kunnolla heti vuoden taitteen jälkeen. Olen jo syksyn ajan keräillyt vastaan tulleita lukemisia ja ajatuksia herättäviä kuvia talteen, mutta ollut tietoisesti vielä innostumatta liikoja, koska Kosteusvaurioissa on niin paljon kapasiteetistani vielä kiinni. Vähitellen alkaa kuitenkin olla taas aivoja ja jaksamista uuden urakan aloitukseen. Aiheena on tälläkin kertaa alkoholi, mutta käsittelytapa tietysti ihan tuore. Jännää aloittaa taas se taivallus!

Kosteusvaurioinen kysyy: onko isänpäivänä pakko muistaa vanhempaansa?

Sain täsmäkysymyksen liikaa juovan vanhemman aikuiselta lapselta. Se käsitteli aihetta, joka näyttääkin ohjaavan blogiini ihmisiä lukuhommiin aina näin marraskuussa ja toisaalta äitien kyseessä ollessa aina toukokuun tullen. Kysymys kuului näin: miten toimia isänpäivän kanssa, kun isä juo liikaa? Onko soitettava tai lähetettävä onnittelukortti, vaikka siltä ei yhtään tunnu?

Sellaiselle lukijalle, jolla on verrattain mutkattomat välit vanhempiinsa, eikä perheessä ole isompia riippuvuusteemoja käsiteltäväksi, tämä voi tuntua tosi kummalta kysymykseltä. Miksi onnittelukortti voisi olla kovin iso päätettävä asia? Kai sellaisen voi laittaa matkaan ilman suurempia pohdintoja? Eikä pirauttaminenkaan kai kovin kaksinen vaiva ole? Ne meistä taas, jotka ovat ikänsä puljailleet hankalien isä- ja äitisuhteidensa kanssa, tunnistavat todennäköisesti tilanteesta paljonkin painolastia ja ristiriitaisia tunteita.

Vanhemmuus on melkoinen laji, sekä lapsen että aikuisen roolista katsottuna. Siihen liittyy kaiken kauniin ohella valtavat määrät oletuksia ja odotuksia, riittämättömyyden tunteita, syyllisyyttä ja surujakin. Nämä vanhemmuutta juhlivat merkkipäivät ihan erityisesti ovat ladattuina kaiken sortin kipupisteillä. Monen iho nousee kananlihalle, kun kaupan korttihyllyyn alkaa ilmestyä teemapäivän tarjokkaita ja yritykset mainostavat erilaisia muistamisen tapoja imellettyine kuvastoineen.

Meillä on ylipäätään paljon erilaisia vanhemmuuteen liittyviä, tarkasti sisäistettyjä iskulauseita. Olisi esimerkiksi kunnioitettava isää ja äitiä, ikään kuin se olisi ainut ihmissuhde maailmassa, jossa eivät päde universaalit vastavuoroisen hyvinkohtelun säännöt, vaan kunnioituksen pitäisi syntyä automaationa huolimatta siitä, millaiseksi helvetiksi yhteinen elämä on voinut kilpistyä.  Todetaan myös vaikkapa veren olevan vettä sakeampaa, mutta jätetään huomaamatta, kuinka paljon etanoli voi liuottaa siitä siteestä.

Kosteusvaurioiselle aikuiselle isän- ja äitienpäivät eivät todellakaan ole neutraaleja hetkiä. Kun perheessä eletään alkoholin liikakäytön kanssa, ui kylkeen helposti erilaisia vittumaisia liitännäisiä. Yksi liittyy erityisesti yksipuoliseen kiltteyteen. Perheenjäsenten käyttäytyminen toisiaan kohtaan muuttuu vuosien saatossa ja moni lapsi oppii asettelemaan olemisiaan ja sanomisiaan tarkasti juovan vanhemman tunnelmia myötäilemään. Tämä kiltteys ja myötäkarvaisuus voi jäädä pitkäksi aikaa päälle ja vaikuttaa vielä aikuisuudessakin vahvasti. Vaikkapa juuri sellaisena ajatuksena, että vaikka vanhempi olisi käyttäytynyt kuinka hirviömäisesti hyvänsä, olisi ihan kohtuuttoman tuhmaa ja huonoa käytöstä olla muistamatta häntä kansallisena juhlapäivänä.

Katsotaan vähän kauempaa. Kuinka moni meistä lähettäisi ruusunpunaisen kiitos- ja rakkauskortin kenellekään suvun ulkopuoliselle tuttavalle, joka olisi tehnyt omasta elämästä helvettiä erilaisin kekseliäin keinoin vaikkapa vuosikymmenten ajan? Ilmestyisimmekö tiettynä päivänä ovelle ilmoittamaan, että sinä se olet loistotyyppi ja lippua salkoon? Ja näin kuitenkin helposti mietimme meidän kuuluvan toimia isän- ja äitienpäivän kohdalla. Että korvapuustit kertakaikkiaan on kaivettava pakkasesta, vaikka hampaat irvessä.

Ei tarvitse.

Jos minun sanoillani ei ole riittävää painoarvoa, niin otetaan käyttöön korkeampi auktoriteetti. MC Nikke T sen jo nimittäin sanoi: Jos haluu saada on pakko antaa. Ihmissuhteissa pätee vastavuoroisuuden periaate. Suhteessa on hyvä olla, kun saamisen ja antamisen balanssi on olemassa, edes kohtuullisesti mitoitettuna. Imeväiset ovat tietenkin erikseen. He voivat ottaa elämänsä ensi hetket syntymäoikeutenaan irti kaiken ilon vanhemmastaan. Siitä vanhempien eläjien kanssa toimii tasapuolisempi meininki.

Pelkkä siittäminen, synnyttäminen, adoptio tahi muu tapa tulla isäksi tai äidiksi jollekulle ei vielä tarkoita sitä, että siitä pitäisi soitella fanfaareja seuraavat sata vuotta, vaikka kaikki sen nopean hetken jälkeen olisi mennyt miten myttyyn hyvänsä. Suhde syntyy sanoissa ja teoissa. Sitä pitää ylläpitää, jotta se voisi hyvin. Ei ole pakko joustaa loputtomasti. Ei ole pakko näytellä sellaisia kohtauksia, jotka tuntuvat vääriltä. Ei tarvitse marssia läpi ulkoapäin annettuja askelmerkkejä ollakseen jotenkin parempi jälkeläinen.

En yritä karnevalisoida kivuliasta aihetta, mutta ehkä keventää hiukan. En myöskään ole julistamassa mitään täydellistä vanhemmista erkaantumisen ilosanomaa, koska siitä on ilo kaukana.  Ja tietysti me myös rakastamme vahempiamme, niitä rajusti törttöilleitäkin jollain saakelin tavalla, vaikka olisi niin paljon helpompaa ilman. Mutta ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että pakotamme itseämme toteuttelemaan joitakin annettuja juhlistamisen muotoja, kuten isänpäiväpuheluita tai kyläreissuja.

Aikuisilla ihmisillä on aina ensisijainen vastuu itsestään ja sukupolvien ketjussa seuraavina tulevista ihmisistä, ja niihin suhteisiin on jäätävä tarpeeksi energiaa. Jos suhde liikaa juovaan tai juoneeseen vanhempaan on niin raskas, että virtaa omaan elämään ja olemiseen vaikka puolisona, vanhempana ja ystävänä ei tunnu riittävän, on aika löysätä omia vaatimuksiaan. Lopettaa vanhemman pelastusyritykset omalla kustannuksella. Antaa itsellensä lupa siirtyä eteenpäin. Se voi alkaa esimerkiksi sillä, ettei hirtä itseään ulkokultaisilta tuntuvien onnittelukorttien, -vierailujen tai -puheluiden suorittamiseen. Kaiken sen pohtimiseen kuluvan energian voi suunnata paljon hedelmällisempiinkin hommiin, eikä siitä tarvitse kantaa tunnontuskia.

Lupaan, että aurinko nousee vielä muistamatta jättämistä seuraavanakin päivänä, vaikka nämä tuntemukset joskus tuppaavatkin kasvamaan megalomaanisen järeiksi mielissämme. Se kuuluu tähän kinkkiseen piirileikkiin, mutta siitä on mahdollisuus irrottautua. Kannoin itsekin samoja kipuja sisuksissani vuosikaudet, kunnes aloin laskea irti. Edelleen joka äitienpäivänä joku varjo menneistä pääsee vähän viipyilemään mielen päälle, mutta niihin ajatuksiin ei liity enää samanlaista halvaannuttavaa tuskaa, kuin joskus ennen. En enää osta tykkäämistä kortti- tai soittosuorituksilla. Tuntuisi kertakaikkisen irvokkaalta laulaa Äideistä parhaimman sain, joten jätä laulamatta.

Entä jos vanhemmalle tulee paha mieli? Voi tulla. Siihenkään ei kukaan kuole. Vanhemman paha mieli ei ole lapsen vastuulla. Ja eikö se ole myös ihan terve merkki, jos huonolla tolalla olevasta suhteesta tulee paha mieli? Siitä havahtumisestahan lähtien voisi olla jopa mahdollisuus alkaa muuttaa asian tilaa.

Juhlin nykyisin äitienpäivinä sitä, että saan itse olla lapsilleni äitinä joka päivä, ja kaikkia niitä upeita naisia ympärilläni, joiden elämässä olen saanut olla mukana ja joilta olen saanut poimia palasia vanhemmuuteeni. Toivon tulevan isänpäivän tarjoavan tämänkaltaisia hyviä tunnelmia myös kaikille aiheen äärellä nyt kipuileville.

 

Kosteusvaurioita Turun ja Helsingin kirjamessuilla

Lokakuu tuo taas ekoja kertoja eteen. Saan olla molemmilla kirjamessuilla jututettavana Kosteusvaurioita-kirjan tiimoilta! Jos olet aikeissa lähteä messuhulinaan, niin tule ihmeessä moikkaamaan!

Turun kirjamessut pidetään 6.-8.10. ja minun osuuteni ajoittuu lauantaille. Tässä tarkemmat tiedot:

turku kirjamessu

Helsingin kirjamessujen vuoro on sitten lokakuuta vähän pidemmälle 26.-29-10. Siellä osuuteni on myös lauantailla klo: 17.30-18. Paikkana on KirjaKallio.

 

Toivottavasti nähdään jommassakummassa tapahtumassa, tai miksei vaikka molemmissakin! Minulle näin haastateltavan ominaisuudessa kerrat ovat ensimmäisiä, ja odotan kumpaakin isolla innolla. Helsingin kirjamessuilla olen kyllä muuten käynyt, mutta Turun messuille tämä on eka retki kaiken kaikkiaan. Konkurssi tulee taas taatusti kirjaostosten riistäytyessä hallinnasta.

Mistä puheen olleen… muistathan hyödyntää tuon blogin lukijoille tarkoitetun alennuksen kirjastani! Se on voimassa vielä toistaiseksi.

banneri kosteusvaurioista
Löydät tarjoussivulle klikkaamalla etusivun oikean laidan banneria, tai menemällä osoitteeseen: atena.fi/kosteusvaurioita. Muista kampanjakoodi!

Miten juomisesta halutaan mediassa puhua?

”Olisitko ystävällinen, etkä käyttäisi tarinani kohdalla sanoja alkoholisti, alkoholistiperhe tai alkoholistin lapsi, viina ja ryyppääminen.”, Olen sanonut näin nyt kesän aikana parikymmentä kertaa, ihan jokaisen Kosteusvaurioita-kirjan tiimoilta tehdyn haastattelun yhteydessä. Toivettani on myös erittäin hyvin noudatettu. Silloin, kun joku näistä on kuitenkin uinut valmiiseen tekstiin, olen korjauskierroksella pyytänyt sen pois, ja siinä onnistunutkin. Toimittajan parikymmenvuotisesta kokemuksestani on merkittävästi hyötyä näissä tilanteissa.

Kirjani kertoo liikajuomisesta. Miksi sitten pyydän tuollaista karsintaa? Siksi, että kaipaamme mielestäni kipeästi laveampaa otetta, arkisempaa katsantoa ja asiallisempaa termistöä alkoholinkäyttöä koskeviin keskusteluihin. Tapamme puhua ongelmallisesta alkoholinkäytöstä on niin pirun kärjistynyt. On raflaavampaa mennä peräseinään. Miettiä viinaa ikenet mustana kiskoneita vanhempia riehumassa deliriumeissaan kauhua kylväen – ja kyllä meillä sitäkin juomista on. Kaikkein rajuimmilla tarinoilla saa helpoiten huomiota, mutta se tulee salakavalalla hintalapulla. Se näkyy kirjaani varten saapuneissa lukemattomissa kirjeissä, jotka alkoivat kaikki samalla tavalla: ”en tiedä onko tämä tarinani tarpeeksi kamala.” Ja aina oli.

En vähättele hetkeäkään niiden lasten ja aikuisten lasten surua ja kipua, jotka ovat todistaneet juuri sitä äärimmäistä juomista kotonaan. Siihen on myös ehdottomasti voitava puuttua. Samalla meillä kuitenkin on ehdottomasti suurempi enemmistö paljon vähemmän raflaavasti juovia vanhempia. Sellaisia, joilla ei ole alkoholismidiagnooseja ja jotka eivät vedä juuri sitä viinaa, vaan vaikkapa esimerkiksi joitakin yleisesti hienoina pidettyjä miedompia laatujuomia, mutta reippaanlaisesti. Tai vaikka ihan arkitavallista olutta ja lonkeroa lähikaupasta. Myös heidän lapsensa voivat huonosti, mutta tarinat eivät ylitä lööppikynnystä, jos ei tule riittävästi verta ja suolenpätkiä.

Jos jaksamme kiinnostua ainoastaan kauheimmista tarinoista ja äärimmäisimmistä tilanteista, vesitämme samalla lapsilta ja muilta läheisiltä mahdollisuuden ilmaista pahaa oloaan tilanteissa, jotka ovat vähemmän äärimmäisiä ja silti todella kuormittavia. Niin ikään rakennamme sellaisia vastakkainasetteluita, joiden turvin meidän ei tarvitse tarkastella omaa alkoholinkäyttöämme, jos se ei yllä niihin apokalyptisiin äärikuvastoihin. Puhumme rivien väleihin hyväksyttävämmäksi sitä arkipäiviin uivaa jatkuvaa lipittelyä, joka ei johda hirmutekoihin.

Kosteusvaurioita-kirjassa en käytä kertaakaan näitä alun ääritermejä, enkä käytä niitä haastatteluissakaan, mutta silti ne olisivat sellaisina näkyvissä melkein jokaisessa kirjoitetussa artikkelissa, jos asiasta ei ensin käytäisi tuota suoraa keskustelua. Olemme tosi tottuneita siihen tapaan puhua. Puhuin itsekin aiheesta ravistelevammin äänenpainoin vielä muutama vuosi sitten, mutta olen sittemmin oppinut aiheesta valtavasti, ja yritän nyt kiinnittää asiaan median huomiota yleisemminkin. Nykyisin ajattelen nimittäin, että juuri tämä stereotyypittely ja kärjistely on iso hankaluus meikäläisissä alkoholikeskusteluissa.

Isolla ilolla seuraan nyt, miten muunkinlainen keskustelu alkaa vähitellen olla mahdollista. Pidetään siitä ihan kunnolla kiinni, ja tehdään siitä se normaali. Uskallan väittää, että sillä on valtava merkitys myös häpeän haalentamisessa.