Yksin kotona – harvinaista herkkua

Ihan hiljaista. Naapurin remppaäänet vain surisevat tuolla jossain. Outoa.

Olen yksin kotona ekaa kertaa aikoihin. Muu perhe lähti anoppilaan, ja minä otin parin yön mittaisen oman loman. Kesä on ollut niin turpeana touhua ja jännittelyä, että tekee hyvää olla vain kaikessa rauhassa itsekseen. Lukea, haahuilla pihalla, katsella sarjoja ja syödä epäsäännöllisesti mieluisia ruokia.

IMG_6897.JPG

Kesä on sujunut vähän näin: kirjasäätöjä, työsäätöjä, yksi lapsi lähtee viikoksi kesätöihin, toinen viikoksi leirille, eka palaa, toinen lähtee taas ja niin edelleen. Sitten mies lähtee autonhakureissulle Saksaan. Minä en lähde oikein minnekään, vaan lähinnä ihmettelen eteiseen kertyviä kasseja ja nyssyköitä. Poikkeilen työmietteissä ja mietin tulevaa syksyä.

On välissä lomahetkiäkin ja esimerkiksi ihana perhereissu Gotlantiin ja ystävien mökille. Yksin olemista ei ole kuitenkaan ollut ollenkaan. Sen huomaan nyt, kun täällä könötän kahvikupin kanssa kuuntelemassa kuivausrummun hurinaa. AAH!

IMG_6898.JPG

Jos on 16-vuotiaasta asti seurustellut ja 24-vuotiaasta ollut vanhempi, ei yksin ole tullut luontevasti oltua pitkiä kausia juuri koskaan. Pitkä on minulle siis tällainen kolmipäiväinen. En kaipaa juuri koskaan omaa aikaa. Siis muutamia tunteja toki useastikin, mutta tällä tavalla yön tai muutamankin yli. Lataudun nopeasti ja työnihän on isoksi osaksi yksin pusaamista täällä kotosalla, joten seura kelpaa melkein aina minulle mitä mainioimmin. Nautin tosi paljon ihmisten kanssa touhuamisesta ja oman perheen tyypit, ne nyt ovat ihan parasta seuraa! Luulen, että oman tilan tarpeeni on merkittävästi tavallista vähäisempi, mutta on se silti olemassa. Ja kun se iskee, se iskee aika napakasti. Pinna paukkuu ja mieliala heittelee. Käyn kiukuttelevaksi kiristelijäksi. Silloin on syytä toimia.

IMG_6902.JPG

On alkuun vähän vaikea asettua olemaan itsekseen. Nythän voisi kaikenlaista, eikä toisaalta tarvitsisi juuri mitään. Silti ajatus pakenee ensin arkipuuhiin: tiskit voisi tehdä ja nurtsin leikata. Pyykkiä nyt ainakin ja olisiko ikkunanpesulle otollinen ilma? Miksi nämä ajatukset eivät kuulosta lainkaan houkuttelevilta silloin, kun muutkin ovat täällä? Ja mikä olennaisinta: miksi helvetissä käyttäisin tämän erittäin harvinaisen oman loman sellaisiin puuhiin?

IMG_6900.JPG

Viime kesälle tällainen yksinolon hetki sattui, ja silloin olin ihan yhtä pihalla. Suunnittelin säntäileväni sinne tänne, koska tuntui siltä, että sauma pitää käyttää jotenkin tehokkaasti. Ja nähdä ne kaikki kaverit, joiden näkemättömyydestä omatunto soimaa.  Nyt olen päättänyt olla fiksumpi ja viipyillä täällä omissa neliöissä. Olla todella tehoton. Ihan erityisen tehoton. Lenkkimaastoja pidemmälle en mene minnekään. Lasken kierroksia. Hengittelen kahvihuuruja, tarkistan pihan akuutin daaliatilanteen (Laitoin päivän rapsan tähän teillekin, sillä ovathan ne nyt ihmeellisiä, vai mitä? Meillä on niitä puutarhassa nyt ensimmäistä kertaa, enkä lakkaa huokailemasta niiden äärellä. Korkeuttakin on toista metriä!)

Ehkä tänään sentään köpöttelen postilaatikolle hakemaan ilmaisjakelua, jos tunnen oloni seikkailunhaluiseksi. Ajelen nurtsin äänikirja korvilla, mutta  vain siksi, että vastaleikattu nurmi on jalan alla niin ihana. Ihan erityisesti en piipahda tekemään ensi viikolla alkavien töiden juttuja kun ”nyt olisi niin hyvin aikaa”. EN!

IMG_6904.JPG

Seuraava sauma tähän joutavaan itsekseen velttoiluun ja omien ajatusten kuuntelemiseen tulee nimittäin todennäköisesti aikaisintaan ensi kesänä.

Oletko yksin oleskelija vai seurapörrääjä?

 

Mainokset

Lomasta, lehdistöstä ja tiivistyvästä jännityksestä

Terkkuja lomalta! Tai ainakin loman kaltaiselta. Lomaselta? Ihan täyslököltä tämä ei nimittäin tunnu, kahdestakin syystä. Kiistatta isoin on Kosteusvaurioita-kirjan ilmestymisen piinallisen hidas odottelu. On vaikea rauhoittua vain hengailemaan, kun samalla niin jännittelee. Kun laskin kässärin vikaa kertaa käsistäni, kuvittelin fiiliksen helpottavan, mutta on tämä odottelukin ihan omanlaistaan! Haluaisin jo kovasti tietää, minkälaisia tunnelmia kirja nostattaa lukijoissaan.

Elokuista julkkaria odotellessa olen piipahdellut lomatunnelmista lehdistöhommiin. Jotta lomailu onnistuisi kuitenkin vähäsen, olen keskittänyt treffejä samoille päiville. Silloin täytyy piirtää silmäripsetkin surffilookin seasta esiin harvemmin. Tänään kävi kaksi toimittajaa ja kuvaaja. Jäi hyvä mieli kummastakin sessiosta ja innolla odotan juttuja tarkistuskierrokselle. Ainakin kuulosti siltä, että molemmat toimittajat olivat poimineet kirjasta sellaisia sävyjä, joita toivonkin lukijoiden löytävän. On ollut huippukiinostavaa olla poikkeuksellisesti haastatateltavan penkillä. Kukin toimittaja ja kuvaaja laittaa persoonansa niin eri tavalla likoon. Keskustelut ovat olleet erittäin antoisia. Tuntuu, että olen oppinut jokaisesta istunnosta tosi paljon myös oman työni tarpeiksi!

On tavallaan vähän mielenvikaisen tuntuista tehdä tällaista esihaastatteluhommaa, eli puhua kirjasta, jota vielä ei lopullisen valmiina fyysisenä kappaleena ole olemassa. Samalla tuntuu ihan kivalta, ettei kaikki hässäkkä kolahda tehtäväksi sitten ilmestymisen aikaan, kun tavallisetkin työt ovat siinä menollaan samaan aikaan. Odotan ihan kuumeisesti, että kirjan ensimmäinen uunituore lämpimäiskappale kolahtaa postilaatikkoon. Pitäisi olla ihan pian täällä!

Toisella tapaa erikoinen tämä loma, tai lomanen, on siksi, että olen siitä ihan poikkeuksellisesti osan töissä. Kuten jo mainitsinkin aiemmin, teen Visit Hämeenlinnalle tubesarjaa kesän tapahtumista, ja nyt niistä on jo useampi kierrettynä. Olen ihmetellyt esimerkiksi festareita, taidenäyttelyä, linnapakoa ja yösuppailua. Ihan mahtava kesäpesti! Jo nyt tämä kotikaupunki tuntuu entistä tutummalta. On ollut kiva huomata, miten paljon täällä todella onkin meneillään. Voit kurkata sarjan jo ilmestyneet osat halutessassi täältä. Tiedossa on vielä ainakin tatskafestareita, kuumailmapallolla lentämistä ja keskiaikatunnelmia.

Mitä sun kesään kuuluu? Lomailetko, vai huhkitko jo tai vielä töissä?

Unelmalomalla flipperin sisällä

Blogissa on ollut hetki hiljaista, sillä pakenin toviksi maasta. Palasimme eilen perheen kanssa mielipuolisen hienolta reissulta Japanista.

maailmanpyörä.jpg

Olen haaveillut Japaniin pääsystä niin kauan kuin muistan. Vuosikaudet, hitto, vuosikymmenet, voi kai jo sanoa! Tuntuu huikealta, että reissu nyt toteutui, ja se todella tarjosi kaikkea sitä, mistä olin haaveillutkin.

Ehdimme 9 päivän aika raapaista toki vain pikkuisen pintaa, mutta oli siinäkin kaikenmoista koettavaa. Vietimme isoimman osan ajasta Osakassa ja teimme lisäksi muutaman päivän reissun Naraan ja Kiotoon. Näimme aikamoisen kattauksen urbaania kaupunkimaisemaa, ihmeellisen rauhallisia vanhoja temppelialueita, puutarhoja (joissa luumupuut olivat juuri kukassa) ja mainosvalojen välkettä. Välillä oli sellainen flipperin sisälle joutunut fiilis, ja toisinaan taas kuului vain lempeää tuulen suhinaa haravoitujen hiekkakenttien laidoilla. Nyt ovat aistit ihan ähkyssä ärsykkeistä!

nara 2016.jpg

Koklasimme ekan kerran myös Airbnb -majoittumista ja mainiosti sujui. Ihan ehdottomasti kokeilemme uudelleenkin. Neljän hengen majoittuminen reissun ajaksi kaksioon keittiöineen maksoi noin 470 euroa. Suosittelen lämpimästi.

Kuula on melkoisen jumissa vielä. Sielu ei oikein pysy lentomatkaamisen tahdissa mukana. Hassulta tuntuu myös aikaero, joka sinne päin mennessä ei häirinnyt juuri lainkaan. Nyt eilen saimme hauskasti yhden ylimääräisen päivän, kun lento lähti KIXiltä klo: 11.45 ja jo 14.30 olimme Suomessa, vaikka välissä lenneltiin melkein 10 h. Lennot olivat muuten ehdottomasti mukavimmat kokemani.

Iso kone tarjosi kaikille matkustajille omat elokuvavalikoimat, pelejä ja muuta tekemistä, joten etukäteen jännittämäni pitkä siirtymä sujui erittäin mukavasti. Paluulennolla meidät siirrettiin myös yllätykseksemme Economy Comfort -luokan paikoille, joilla oli paljon enemmän jalkatilaa ja muita pieniä plussia, kuten paremmat kuulokkeet ja Marimekon pussukat lentosukkineen, unimaskeineen ja korvatulppineen. Jatkossa varaan suosiolla aina tuon mukavamman paikkatyypin näille pitkille lennoille.

Jännitin ennen reissua myös yleisesti jännittämistä. Olen siinä niin hyvä. Paikan päällä en jännittänyt ollenkaan. Nautin täysin siemauksin jokaisesta päivästä ja reissu oli kirkkaasti kärkikolmikossa koskaan tekemistäni. Koko perheellä oli läpi reissun mitä parhain seikkailufiilis ja nautimme kaikesta kokemastamme ja toistemme seurasta täysin palkein. Huippua!

Japani on matkailijalle älyttömän mukava maa monestakin syystä. Siellä on tietysti ensinnäkin ihan älyttömästi kivaa nähtävää ja koettavaa. Toiseksi maa on yleisesti ottaen erittäin turvallinen, ihmiset ovat todella kohteliaita ja väenpaljoudesta huolimatta kaikki sujuu mitä mainioimmin. Julkinen liikenne on ihan omaa luokkaansa toimivuudessaan, selkeydessään ja siisteydessään, ja hintatasoltaankin vielä edullinen. Metrolla pääsee kaikkialle. Ruoka on edullista ja erittäin hyvää, ja ilmastokin vielä sangen miellyttävä. Meitä helli jopa vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen hieno keli, kun nautimme parhaimmillaan 21 asteen lämmöstä ja auringosta pilvettömältä taivaalta. Vain kerran koko reissun aikana sateli vähäsen, mutta sekään ei haitannut pätkääkään.

Eilen oli inasen väsyttävä päivä, kun piti väkisin valvoa iltaan asti, vaikka nukutti niin pirusti. Pääsin iltakasiin, ja sitten oli luovutettava. Sujuvasti nukuin viiden-kuuden väliin, joten eiköhän se rytmi tästä pyörähdä normaaliin muutaman päivän sisällä.

Matkustaminen on aina ihanaa, mutta ihan erityisen kivalta tuntuu, kun saa tällaisen pitkäaikaisen unelman toteutumaan. Huikealta ja hiukan haikealtakin. Jahka tästä hiukan skarppiinnun, rakentelen pienen matkakertomuksen tänne katseltavaksi aikaisempien seikkailujen malliin. En ehkä tuuppaa kaikkia 1500 ottamaani kuvaa katseltavaksi kuitenkaan, mutta jotakin kuitenkin.

osakan linna.jpg
Hassuja yhdistelmiä riittää. Osakan upea linna on keskellä pilvenpiirtäjiä. Tässä kuvattuna Osakan historiallisen museon ikkunasta. Käymisen arvoinen kohde sekin ilman muuta. 

 

Täydellisen loman resepti

Huomenna pitäisi lähteä duunikeikalle taas. Tuntuu aivan merkilliseltä koko työnteon konsepti. Ihan kuin olisin ollut lomalla ikuisesti.

Todellisuudessa lomaa oli 12 päivää – ihan harvinaisen pitkä joululoma tänä vuonna (se mielipuolinen duunisuma joulun alla kantoi ihanaa hedelmää) – mutta merkittävästi ikuisuutta lyhyempi jakso kuitenkin. Selvästi toimi, koska nyt on ihan pöllämystynyt olo pelkästä ajatuksesta, että on menossa huomenna ihan vieraan ihmisen kotiin juttelemaan hänen elämästään kolmeksi tunniksi, ja sitten kotiin kirjoittamaan siitä lehtikelpoinen tarina. Että yhtäkkiä tässä pitää pukea päälle ihmisten vaatteet ja laittaa ripsiväriä ja jotenkin käyttäytyä ja olla skarpisti. Ohhoh.

Hyvin lomautumisen salaisuus piilee ehkä joutilaisuuden ja kivan tekemisen mainiosti onnistuneessa sattumanvaraisessa yhdistelyssä.

Jos pitäisi koota yhtälö ainesoista, se olisi jotakuinkin tällainen:

– Jouluaatosta uudenvuodenpäivään 100 % kotona vietetyistä hetkistä haalarissa.

– light-versio tavanomaisesta some- yms viestittelystä

– Sarjoja erilaisilta tallentimilta (pimujen kanssa meni Ally McBealia ja Fireflyta, Johkun kanssa True Bloodin koko 5. tuotantokausi).

– Kirjaa sohvalla (Sain pitkästä aikaa loppuun yhden! Paul Auster: Oraakkeli yö)

– Pari leffaa ihan ihmisten ilmoilla (Uusi Bond ja Hobitti – tykkäsin molemmista)

– Paljon lautapelejä ( illat perheen kesken kaikkia kivoja, esim. Manila, Yspahan, Himalaya, Carcassonne ja korttiakin pelailtiin)

– Urheilua (lomaan mahtui Heia-tili mukaan 13,5 tuntia liikkaa: roller derbyä, salia, vesijuoksua, hiihtoa, kävelyä ja keilausta)

Lisäksi tein ja söin ihania ruokia, nukuin (pitkästä aikaa!) hyvin, tapasin sukulaisia ja ystäviä, tunnustin rakkautta, muhin kylpylässä, juhlin esikoisen synttäriä ja pidin murua hyvänä.

Tyytyväinen mutta kaihoisakin olo. Seuraavaan lomaan on tosi pitkä aika. Saas nähdä pystyisikö jonkun hiihtoloman tyyppisen pitämään edes lyhennettynä kuitenkin helmikuun lopulla. Kovasti tekisi mieli jatkaa näin.

 

Toivottavasti teilläkin oli hyvät lomat mitä sitten puuhasittekin! Nyt jatketaan taas arkiosastolla.

Välipäivähuokailua haalarin uumenista

Tästä tykkään kaikkein eniten – arjesta, joka ei kuitenkaan sisällä vielä töitä. Vielä viisi ihanaa päivää haalarissa (ostin koko perheelle joululahjaksi tälläiset, ja niissä on nyt oltu kokolailla 24/7)  ja sohvalla, salilla ja rullaluistimilla, lautapelien äärellä ja kirjan uumenissa. Ihan vaan kotona ja kavereita moikkaamassa.

Joulu oli kiva, sillä lailla kun joulut ovat. Oltiin siskon perheen luona ja sitten kotiin pötköttelemään. Saatiin kivoja lahjoja ja nautittiin tunnelmasta. Kaikkein ihanimpia kuitenkin ovat juuri nämä päivät, kun voi olla normaalien lempijuttujensa äärellä kerrankin ajan kanssa.

Sokeriton joulu meni niin helpolla, että tuntuu hassulta, että sitä niin etukäteen edes mietin. Siinä ei ollut minkäänlaisia sankaritarinan aineksia, eikä ”jäätävää itsekuria”, jonka eräs ystäväni tuumi ominaisuudekseni, tarvittu laisinkaan. Syömiset ovat kai sitten jo niin tolallaan, ettei tullut vastaan mitään kommervenkkejä. Ei tehnyt mieli, ei tarvinnut kilvoitella.

Olisin toki voinut syödä sokeria jouluna. Mikään ei siihen olisi kaatunut. En halunnut. En siksi syönyt. Se ei ollut mielenosoitus tai mikään kannanotto. Ei vain huvittanut rikkoa päivän vuoksi viiden kuukauden hyvin sujunutta putkea ilman, siksi että jotenkin pitäisi. Koska eihän sitä pidä. Ihan itse saa aikuinen sellaisesta päättää. Oli myös kiinnostava kokeilla, miten se menisi. Helpolla. Kukaan hiippalakki ei kaada sulaa suklaata avuttoman pyristelijän suuhun, vaikka yleinen ilmapiiri tuntuu sellaista mielikuvaa välillä viljelevän.

Sen verran olin varautunut, että tein itselleni pienen oman lanttulaatikon ilman siirappia. Se maistui, muistakin kuin minusta, melkein identtiseltä sen virallisen version rinnalla. Muut laatikot olivatkin ihan vapaata riistaa ilman versiointejakin, ja niiden ohella nautin kalasta, mädistä ja sienisalaatista. Alunalkujaan otti päähän tajuta, että kinkkuun pumpataan glukoosia, mutta olin tuuminut ottavani sitä kyllä, jos mieli tekisi. Ei tehnyt, kun oli niin paljon kaikkea muuta hyvää ympärillä. Jälkkäriksi tein ihanaa luumu-tähtianiskermavaahtoa, jonka myös sokerilliset juhlavieraat kaapivat viimeisiä lusikallisia myöden isolla ilolla suihinsa.

Konvehteja – entisen minäni ehdottomia superhimokkeja – on täällä talossa syöty nyt jotakuinkin kuusi rasiallista pyhien saatossa. Minua ne eivät ole (vähän ihmeekseni jopa) puhutelleet lainkaan, joten en kokenut kieltäytyneeni mistään niidenkään kohdalla. En tehnyt edes raakasuklaata pakkaseen, kun ei kerta mieli tehnyt. Pipareista tein ennen joulua taatelilla makeutetut raakaversiot, jotka maistuivat kaikille muillekin mainiosti, ja torttuja ei tehnyt mieli lainkaan, joten kersat leipoivat niitä omiksi iloikseen muutamia kertoja. Glögin sijasta join hyvää, mausteista teetä.

En koskaan jaksa jouluruokia juuri aattoa kauempaa, ja niin tänäkin vuonna tehtiin. Emme lämmittäneet laatikonjämiä tai kinkkuparkaa kertaakaan varsinaisen jouluaterian jälkeen. Kerta riitti mainiosti, ensi vuonna uudestaan. Eilen söimme isolla halulla pitsaa, ja tänään tuli ihana ystäväperhe kunnon pihvi-aterialle.

Kivaa elämää tämä.

Kelit ovat vielä olleet mitä mainioimmat liikkumiseen. Kävin siskon laatuisassa seurassa reippaalla kävelyllä ja hiihdinkin kunnon pätkän, vaikka olen perinteisesti ollut hiihdon suurin vihaaja. Tänään, kun meni plussalle ja räntäisäksi, pakenin salille. Siellä saikin ähkiä ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. Taisi olla meitä yhteensä viisi koko paikassa. Huomenna derbyillään taas. Jihuu!

Ei joulukiloja, ei ähkyjä, ei muuta kuin kiva tyytyväinen mieli. Ja vielä nämä ihanat viisi päivää lomaa. Aika tosi jees.

Tosi Tärkeitä Asioita (joopa joo)

Tämä kymmenen päivän ylityöloma kotona tuntuu taivaalliselta! Mitä kaikkea ehtiikään tehdä tällaisessa ajassa. Kaikki kesän muut lomajaksot ovat olleet reissuamista, joten kotiolo tuntuu ihan mahtavalta. Ja siis kotiolo yksin! Mies on töissä ja lapset koulussa. Luksusta!

Säännölliseen viikoittaiseen ja päivittäiseen työaikaan sitoutuminen ei ole tapahtunut ihan helposti. Olen viimeisten 10 vuoden aikana tottunut työskentelemään kotona, ja silloinhan oma aika on säädeltävissä. Pystyn hoitamaan virastoasiat ajoissa ja mitä kaikkea. Näillä kuukausipesteillä, joita näkyy olevan noin puolet vuodessa nykyisellään, on ihan eri meininki. Työmatkoihin menee päivästä kolme tuntia, ja päälle normaali 8 tunnin työpäivä. Eipä jää aikaa hoitaa yhtikäs mitään. Niinpä on kasaantunut hiukan hoidettavaa. Tämän loman aikana olen ainakin:

– saanut kesän kuitit tilinpitäjälle (aina ärsyttävää, mutta ihanaa että joku muu tekee niille sentään loput!)

– hoitanut hajonneen pelikonsolin vakuutusasioita ja fillaroinut sen liikkeeseen korjattavaksi (ai mitä sille tapahtui? No hitostako minä tiedän!)

– säätänyt tyttöjen musiikkiopistoasioita (kahdet soittotunnit ja kaksi kertaa musiikinperusteet = logistiikkasumu)

– hoitanut vuosittaisen kilpirauhaslabran (miten paljon voi vihata aamulabroja, joita ennen ei saa juoda kahvia? Tai kehnoja suonia, jotka pumpattiin kuiviin syöpävuosina?)

– uusittua kadonneen kela-kortin (okei, se katosi 3 vuotta sitten… oli ehkä jo aikakin!)

– saanut poistatettua kierukan (ymmärrän, että joillekin tämä on selkeästi Too Much Information, mutta muistuttaisin, että blogin nimi on kokovartalofiilis, ja täällä on viimeaikoina puhuttu epäilyttävän paljon lemmikkieläimistä. Ettei siis totuus unohtuisi.)

– käytyä kampaajalla

– teetettyä kuntosaliohjelman (ja tehtyä sitä – jihuu ja au)

– osallistuttua päiväjumpille (autuasta! Iltajumpat vievät usein yöunet ja noissa on tolkuttoman hyvin tilaa. Heti siinä sen virkeän mummun ja kolmivuorotyötä tekevän teräsnaisen välissä)

– katseltua tv-kaistalta liudan mistiin jääneitä sarjoja (kolmen jakson maraton Suurinta Pudottajaa punttiksen alle tehostaa kummasti liikkeitä)

– siivoiltua (terkkuja sille hiton siivoojalle, ja kiitos kysymästä – käsittely on edelleen kesken)

– neulottua puolikkaan tunikasta (hulluus, rystyset vrs lähenevä talvi)

– päivitettyä liki maanisella tahdilla molempia blogeja (kyllä tämä taas ensi viikolla rauhoittuu)

 

Mitään näistä en olisi ehtinyt kunnolla normaalin työviikon aikana. Liikunnat on toki pakko hoitaa silloinkin, mutta on siinä sovitteleminen.

Ensi maanantaina työruljanssi alkaa taas, ja sitten mennään sillä loppuvuoteen. Onneksi tuli hoideltua nyt kaikkea tätä, ja lisäksi huilittua kunnolla. Seuraava loma lienee jouluna sitten, ja sille onkin jo puhde katsottuna: se saakelin kylppäriremontti.

Alan olla jo tosi valmis duuniin. Pää pursuaa ideoita.

Mitäs teille kuuluu?

 

Arvonnan tulokset ja reissuhehkutusta

Supervirallisessa blogin sadannen postauksen kunniaksi järjestetyssä arvonnassa kirja-paketin voitti Juille! Kirjat lähtevät täältä matkaan heti, kun saan osoitteesi.

Kiitos kaikille osallistujille ihanista kommenteista, ja etenkin tietty mukana notkumisesta! Olkaahan jatkossakin.

 

On myös pakko ihan vähän hehkuttaa omaa yllätyspalkintoani. Just äsken varmistui, että hujautan lähiaikoina isäni kanssa gradupalkinto-/kirjan suunnittelu- / ihan vaan löhöily- / selänkuntoutusreissulle tuonne.

Oi oi! Viikon verran lämpimiä altaita, aurinkoa ja aaltoja mielelle. Joogaa, pilatesta, vesijumppaa ja kuntosalia selälle. Olen ihan vähän innoissani nyt. (Lapset ja puoliso ilmoittivat olevansa ihan vain kevyesti kateellisia tästä, mutta minkä mahtaa, kun kerran kutsu käy. Huippuempaattinen olen.)