5 vinkkiä lukuinnon tartuttamiseksi kaikenikäisiin lapsiin

Tässä lasten lukemista käsittelevässä jutussa oli paljon asiaa, vaikka onhan myös niin, että ”tietokoneen takana” oleva ihminen voi mainiosti olla myös lukemassa e-kirjaa. Omat suosikkivinkkini vanhemmalle, joka haluaa rohkaista lasta lukemaan, ovat tässä:
1. Lähde lapsen mukaan kirjastoon. Lapsi tarkoittaa myös isoja lapsia, vaikka jostain syystä meillä helposti ajatellaan, ettei teinien kanssa enää juuri hengailla. Miksi? Meidän perheessämme esim. 17 v teinin kanssa kirjastokoluamiset kuuluvat oleellisesti yhteiseksi jutuksi. Reissuilla vertaillaan saalista, bongaillaan uutuuksia ja fiilistellään kirjaston mahtavuutta yleisesti.
2. Juttele lukemistasi hyvistä kirjoista, vinkkaile ja pohdi. Kirjoista on kiva puhella ruokapöydässä. Kun katseluun tulee kirjaan perustuva elokuva, voi miettiä mikä on ero alkuperäiseen ja näyttivätkö esim. hahmot erilaisilta, kuin oli itse kuvitellut. Kirjat kannattaa pitää puheissa. Ja kun lapsi tai nuori on lukemassa jotakin, osoita kiinnostusta. Mitä luet? Mistä se kertoo? Mikä siinä on susta kiinnostavaa?
3. Kuuntele mistä jälkikasvu itse voisi tykätä, eli suosittele yli genrerajojen oman rakkaan lempparin tuputtamisen sijasta. Meillä esim. tehtiin taannoin vanhempien virhearvio, kun suositeltiin vimmaisesti omaa suosikkia, Taru sormusten herrasta -settiä. Ei innostanut yhtään. Sitten suositeltiin vimmaisesti chick litiä (josko toisesta ääripäästä osuisi!). Ei innostanut yhtään. Sitten koulusta laitettiin luettavaksi Tuntematon sotilas, ja koukku yhtäkkiä syntyi. Älä siis oleta, vaan kokeile niin kauan, että tärppää.
Ei kannata myöskään aliarvioida nuoren kirjamakua, vaan tarjota rohkeasti myös ”vaikeampaa”. Pohtiminenhan on siistiä, ja kirjojen kautta aukeaa ihan uudenlaisia mahdollisuuksia jäsentää maailmaa. Kun joku kirja on napannut otteeseen, vinkkaa jotakin saman tyyppistä. ja jos ei omasta repertoaarista löydy, menkää yhdessä kysymään kirjastosta. Siellä tiedetään kaikki!
4. Sponssaa tai lahjo. Vie kersa kirjakauppaan ja anna valita mitä haluaa (talouden sallimissa rajoissa, tietty). Älä vaadi ottamaan ”jotain parempaa”, vaan rohkaise etsimään jotakin juuri hänelle kivaa ja kiinnostavaa. Luota porttiteoriaan! Anna lahjaksi kirjoja ja/tai kirjakaupan lahjakortti.
5. Kuuntele yhdessä. Äänikirjat ovat ihan yhtä kirjoja kuin paperikirjatkin. Äänikirja on mainio koko perheen hommeli pitkillä autoreissuilla tai vaikka mökkiviikonlopun aikaan. Niitä ei tarvitse sulkeutua kuuntelemaan omien luurien taakse, vaan koko perhe voi tehdä sitä yhdessä. Kirjastossa on valtavat valikoimat hyviä!
Ja jos lapsi kuuntelee mieluummin itse omista luureista, hommaa hänelle puhelimeen äänikirjasovellus ja ilmoittaudu maksamaan hänen tilaamansa teokset. Meillä on käytössä Audible ja kokoelmaa karttuu jatkuvasti.  Kotihommat siivoilusta lähtien sujuvat kivemmin kirja korvilla.
Älä silti korvaa yhteistä iltasatuhetkeä äänikirjalla. Yhdessä lukeminen on ihanaa!
Bonusvinkki: Älä koskaan päätä lapsen puolesta onko hän ”lukija”. Jos et itse ole, lapsi voi silti olla. Jos hän ei vielä ole, hänestä voi tulla. Vältä vimmatusti käyttämästä negatiivisia sanoja tai lauseita, kuten ”meidän suvussa ei ole tota lukupäätä”. Se ei ole mikään sukupiirre, vaan asiaan voi aina vaikuttaa. Vaikuta!
Mainokset

Rohkaise rakasta käsittelemään menneitä. Ystävänpäivätarjous Kosteusvaurioita -kirjasta!

Olen kuullut, että melkoisen moni on hankkinut lapsuudenperheissä tapahtunutta liikajuomista ja sen seurauksia käsittelevän Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjani lahjaksi ystäville ja kumppaneille. Se on musta ihan loistava rakkauden teko! Menneet kokemukset vaikuttavat nimittäin yllättävän paljon ystävyyssuhteissa ja parisuhteissa, ja aika usein tavoilla, joita ei ehkä alkuunkaan osaa yhdistää lapsuudenkokemuksiinsa.

Viesti siitä, että toinen välittää ja on halukas ymmärtämään myös näitä joskus melko merkillisiäkin piintymiä on minusta ihana. Ehkä yksi ihanimmista. On lupa puhua, kipuillakin, ja mennä rohkeasti yhdessä eteenpäin.

Rohkaisenkin siihen polkaisemalla Atenan kanssa loppukuuksi pystyyn ystävänpäivätarjouksen kirjasta. Saat sen nyt hintaan 16,90 e ja se lähetetään sulle ilman postikuluja.

Voit tilata kirjan kampanjahintaan helmikuun loppuun saakka tuosta oikealla olevasta bannerista kilkkaamalla, tai siirtymällä sivulle TÄSTÄ.  Muista merkata tilauslomakkeeseen tuo alekoodiin oikeuttava sana KOKOVARTALOFIILIS.

Vinkkaa ihmeessä myös tutuillesi tästä tarjouksesta, sillä tätä edullisemmin ei kirjan printtiversiota ole nähdäkseni missään tarjolla!

Loppuun tällainen musafiilistely, jonka ääressä olen tunnelmoinut nyt joka päivä. AH!

 

 

Kevätpuoliskon kuulumisia: kirjaa ja tapahtumia

 

Hujahtipas tammikuu melkoista rallia ohi! Ihmeellisen moni lehtiasiakkaani koki jonkinlaisen hepulin töiden kanssa samaan aikaan, ja letkeä lomatunnelmani vaihtui silmänräpäyksessä aikamoiseksi ärhäköinniksi. Tammikuu on yleensä tosi rauhallinen, mutta nyt naputin menemään ihan tunteella! Eipä siitä yrittäjä toki kovin huonona voi olla mitenkään, vaikka olisi kyllä kiva, jos työt tupsahtelisivat vähän kalenteriin mahtuvaisemmalla rytmillä. Eiköhän tuo tuosta taas tasaannukin.

Saisikohan jo alkaa puhua keväästä? Haluaisin, koska olen keväisin energinen ja hyvillä fiiliksillä. Ajatukset askaroivat jo kesässäkin, jos ihan rehellisiä ollaan. Siellä on luvassa yksi pitkään unelmoitu matkaihanuuskin. Olen myös jo ihan villinä erilaisista puutarhasuunnitelmista. Tänä kesänä saan ehkä kasvihuoneenkin! Olen tyydyttänyt tätä hinkuani katselemalla erilaisia puutarhavideoita tunti kaupalla. Multa, aurinko, aaaah!

Aika tavalla on tehtävää ennen kesään pääsemistä kyllä, mutta miten kivoja juttuja! Mainitsinkin taannoin, että aloitin toisen tietokirjani valmistelemista, ja nyt tuo opus pyörii näppiksellä joka päivä. Kirjoitimme Atenan kanssa siitä kustannussopimuksenkin, joten siitä tuli kerralla totta ja konkreettista. Jee! (Kuuntelithan jo tietokirjakeskustelumme Takakansi-podcastissa?)

Olen nyt siinä ihanassa  vaiheessa, jossa täytän aivojani uudella tiedolla ja uusilla näkökulmilla. Kirjasta ei ole tulossa Kosteusvaurioita II, vaan ihan tyystin eri paketti, vaikka alkoholin äärellä nytkin mennään. Tuntuu todella kivalta oppia uutta ja suodattaa sitä luettavaan muotoon! Juuri nyt kaikki pinnat kotona notkuvat monistenippuja ja kirjoja.

Kosteusvaurioitakin työllistää edelleen tosi mukavasti. Olen älyttömän iloinen aina, kun joku tilaa puhumaan aiheesta. Aiheen ympärillä käytävät keskustelut tuntuvat nyt tosi mielekkäiltä ja oikeanlaisilta. Tammikuussa olin Kuopiossa Päihdepalvelu Hemman juhlaseminaarissa, ja kevään osalta kalenterissa näyttää ainakin tältä:

22.2. Saan olla puhumassa SuPerin Hämeenlinnan ja Hattula-Janakkalan ammattiostojen jäsenille siitä, millä tavalla lapsuuden perheen kosteusvauriot voivat näkyä potilastyössä ja työyhteisön osana, ja minkälaisia asioita voisi olla hyvä ottaa lähi- ja perushoitajien työssä kohtaamisissa huomioon.

22.3. ovat vuorossa Naisten päihdetyönpäivät Pieksämällä. Siellä pohdin puheenvuorossani kosteusvaurioita naisnäkökulmasta. Esimerkiksi sitä, millaisia äitejä, puolisoita ja tyttäriä kosteissa kodissa saattaa kasvaa.

17.5. olen päihdealan suurimman ammattitapahtuman, Päihdepäivien, hommissa Helsingissä. Siellä saan olla mukana kahdessakin ohjelmassa, ja aiheena on erityisesti häpeä ja sen murtaminen.

Ehkäpä nähdään tuolla jossakin! Olispa tosi kiva!

 

Podcastissa pohditaan tietokirjojen tylsyyttä

Sain tänään käydä vieraana Marko Suomen loistavassa Takakansi-podcastsarjassa. Juttelimme tietokirjoista, genrerajoista, lukemisen eri tavoista ja vähän lapsuusmuistoistakin. Mukana on myös tanakka pino lukusuosituksia niin äänikirjan ystävälle kuin pertsa-lukijankin tarpeisiin.

Käy ihmeellä kuuntelemassa! Löydät Takakansi-podcastin iTunesista, SoundCloudista tai tästä linkistä: https://isomieli.fi/2018/02/06/tietokirjathan-ovat-tylsia/

Teimme innostuksissamme pari pientä tiplua. Bongaatko mitkä? Nappaa muuten samalla tuo Markon kulttuurisivu seurantaan! Sieltä saa tosi hyviä vinkkejä ja kiinnostavaa pohdittavaa!

Mitä tietokirjoja luet just nyt? Suositukset jakoon!

IMG_20180206_163142_057.jpg

Mitä kuuluu kolmikuiselle Kosteusvaurioita-kirjalle? Menneitä ja tulevia tapahtumia ja arvosteluja.

Kosteusvaurioita – Kasvukertomuksia pullon juurelta on varttunut pontevaan reilun kolmikuisen ikään. Ei enää valvota öisin! Tiivis syksy sen kanssa onkin ollut, ja antoisa. Alkuhötinöiden hiukan laannuttua mennään kirjan kanssa nyt mukavaa uutta arkea. Tässä pieni katsaus viimeaikaisiin vaiheiisiimme!

Minusta on aina supermielenkiintoista nähdä, mihin lukijan kiinnostus on erityisesti kirjassani kohdistunut. Huomio kiinnittyy varsin erilaisiin yksityiskohtiin. Tässä muutama poiminta viimeaikaisista kirja-arvosteluista.

Pertti Nybergille kirja oli näyttäytynyt näin. Kiitokset myös Rouva Kiljuselle bloginostosta!  Ilokseni huomasin kirjan päässeen myös ammattikirjallisuuden suosituksiin Sosiaalialan tietopalvelussa (luonnehdinta löytyy s. 12).

Goodreads-sivustolla (suosittelen kaikille lukemisen ystäville!) Marko Suomi toteaa kirjasta seuraavaa:

Tässä on todella tärkeä kirja kaikille niille suomalaisille, joiden elämää alkoholiongelma on jollain tasolla koskettanut. Ja varsinkin jos kyse on perhepiiristä, tuosta tabusta pienestä piiristä, joiden juttuihin täällä ei kukaan ulkopuolinen uskalla puuttua vaikka tietää että ”varmaan pitäisi” mutta ”ehkä se siitä”. Se, jonka kulisseja pidetään hengenkin uhalla ylhäällä ja kannatellaan vaikka voimia ei todellakaan ole. Ja jos selvitään hengissä niin arvet voivat olla syvät ja kipeät aina aikuisuuteen ja omaan vanhemmuuteen asti. Kyseessä on hieno Kosteusvaurioita -kirja, jonka on kirjoittanut Ani Kellomäki. Oli kunnia olla etukäteislukemassa tätä kirjaa ja nyt lukea se valmiina (ja vieläkin parempana) uudelleen, vaikkakin prosessi nostaa paljon ikäviäkin tunteita pintaan. Tämä aihe pitää kuitenkin avata ja tämä kirja tekee sen vaikeasta aiheestaan huolimatta lempeällä ja viisaalla tavalla, ei mässäillen tai repien. LUE HYVÄ IHMINEN! 

ja Aino puolestaan samalla sivustolla näin: Hienosti koottu kirja herkästä ja tärkeästä aiheesta. Teksti ei märehdi menneitä eikä ylipsykologisoi kenestäkään uhria sen enempää kuin syyllistäkään. Oli lohdullista saada oppia, kuinka omat toimintatavat onkin ihan loogisia, lapsuudessa opittuja reaktioita. Oivalluksia tuottava, vapauttava lukukokemus kaikin puolin.

Kiitos! Voiko kauniimpia arvioita mitenkään toivoakaan? Aina joku kesken -blogista puolestaan löytyi juttu Helsingin Kirjamessuilta.  Tosi kivaa, että myös minun Kirjakallion juttutuokioni pääsi blogin nostojen joukkoon:

Loppupäivä lauantaista täyttyi mm. KirjaKallion hienosta haastattelusta, jossa keskusteltiin Ani Kellomäen koskettavan aiheen teoksesta Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta. Nuoret kalliolaiset Stella ja Virpihaastattelivat toimittaja Kellomäkeä ansiokkaasti ja kuin rutiinilla, ja puolivälissä otteen kirjasta esittänyt Valtteri Gutev tulkitsi riipaisevasti sen, mistä Kosteusvaurioissa on kyse: nuoren alituisesta pelosta, epävarmuudesta, riittämättömyydestä ja laskelmoiden elämisestä silloin, kun toinen vanhemmista on piiloutunut pulloon.

Kallion lukiolaiset tekivät myös minuun lähtemättömän vaikutuksen upeasti kootulla esityksellään. Suuri kunnia saada olla niin paneutuneissa käsissä, ja todella mielenkiintoista kuulla, miten kirja oli näyttäytynyt lukijoille, jotka olivat nyt samassa iässä kuin minä olin silloin kotihommien ollessa meillä vaikeimmillaan. Ja tietysti olin tosi hyvilläni myös tästä:  Kellomäen aurinkoisuus ja hyväntahtoisuus lavalla oli myös silmiinpistävän vahvaa.

Pari viikkoa sitten kävin myös puhumassa Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston viestintäkoulutuksessa. Aiheena oli vaikeista kokemuksista viestiminen. Viestinnän ammattilaiselle tietysti todella mieluisa aihe ja tilaisuus. Oikein mieluusti kouluttaisin aiheesta lisää tulevaisuudessakin, joten jos tarpeita ilmenee, ole ihmeellä yhteyksissä!

Anna-lehdessä mietittiin ylisukupolvisten ketjujen katkaisemista. Olin tosi iloinen myös tästä Raittiuden ystävien hiljattain osoittamasta huomiosta.

Aikaisemmin vinkkasin, että sain kirjan tiimoilta kaksi uutta kolumnipestiä. Nyt löytyy jo luettavaakin! Kirjoitan toista Sininauhaliiton Uusi Toivo -lehteen (löydät kirjani arvostelun täältä sivulta 24  ja uusimman kolumni sivulta 15). Ja Mielenterveyden keskusliiton Tunne & Mieli -sivuston tuorein kolumnini taas löytyy täältä. Löytyvät kumpainenkin myös Facebookista, jos haluat napata sivut seurantaan tulevia kolumneja silmälläpitäen. Ihan pian julkaistaan Sininauhaliiton puolella uusin, jonka aiheena on autettavaksi suostumisen vaikeus. Joulun alla on tulossa myös puhetilaisuuksia kirjan aiheesta. Huhuilen niistä sitten lähempänä lisää. Olisi todella kiva nähdä teitä taas kasvokkain!

(Lisäys 16.11.) Myös Maininki-lehti oli tehnyt kivan arvostelun s.29, kiitos!

Huomasithan myös loppuvuodelle saadut kaksi vertaistuellisen kirjoittamisen iltaani täällä Hämeenlinnassa? Laitahan viestiä, jos haluat mukaan! 

Jos kurkataan jo ensi vuoden puolelle, niin tammikuussa saan vierailla Kuopiossa, Päihdepalvelu Hemman 10-vuotisseminaarin puhujana. Kaikille avoin tilaisuus, jonka teemana on vanhempien päihteiden käyttö lapsen silmin, on perjantaina 26.1. klo: 12-15 ja mukaan voi ilmoittautua osoitteessa vilma.iso-ilomaki (ät) paihdepalveluhemma.fi.

Mukavasti porskuttaa siis kirja maailmassa. Kun joku välillä aina kysyy, liittyykö kirjan valmistumiseen haikeutta, voin kaikella rehellisyydellä todeta, että ei vähääkään. On todella helpottavaa, erittäin mielenkiintoista ja melkoisen jännääkin seurailla sen löytämistä ihmisten käsiin! On upeaa nähdä, että kirjastot tilaavat sitä kokoelmiinsa lisää kovan kysynnän myötä, ja että se killuu myynti- ja suosituslistoilla niin paperi- kuin sähköisenä versionakin. Olen tietysti ylpeä ja iloinen omastakin osuudestani, mutta ihan erityisen hyvilläni siitä, että tästä hankalasta ja herkästä aiheesta puhutaan nyt koko ajan avoimemmin. Uskon nimittäin vilpittömästi sen tietävän parempia aikoja tuleville polville. 

Muikkaan vielä lopuksi, että blogin lukijathan saavat Kosteusvaurioita-kirjan edelleen edullisesti suoraan Atenalta ilman postimaksuja. Klikkaa tiesi tänne ja muista käyttää koodia KOKOVARTALOFIILIS, niin teos matkaa luoksesi hintaan 19.90 e. 

Ja jos jaat somessa lukukokemuksesi, muista merkata se aihetunnisteella #kosteusvaurioita, niin minäkin löydän sen nähtäväkseni!

Kirjallisuuskeskustelu Kosteusvaurioita-kirjasta ensi maanantaina!

Maanantaina 16.10. olen Lumon kirjastossa klo: 18-19 keskustelemassa Kosteusvaurioita-kirjasta, perheissä tapahtuvasta liikajuomisesta, sekä kosteasta lapsuudenkodista aikuisuuteen siirtyvistä seurauksista.  Tilaisuuden juontaa ja haastattelijana toimii Korson seurakunnan aikuistyön pastori Jani Vanhala.

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja olisikin ihan mahtavaa nähdä teitä siellä! Kirjaston osoite on Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa.

kosteusvaurioita

Paperia rintsikoissa – eli ensimmäistä kertaa kirjailijana kirjamessuilla

Eilen kävin ekaa kertaa Turun Kirjamessuilla. Jännitti, niin kuin tapaavat aina uudet jutut jännitellä, ja samaan aikaan olin tosi innoissani. Ennakkomielikuvani oli jotenkin sellainen, että kivaa, vaikka vähän absurdiakin mennä kirjamessuille kirjailijan ominaisuudessa. Ehkä siellä voisi käydä huikkaamassa kiitoksensa sellaisille kirjailijoille, joiden tuotannosta on nauttinut, ja kuulemassa hyviä puheenvuoroja. Ostaa kirjoja ja pyöriä sellaisissa kulttuurifiiliksissä. Nuohan ovat just mun pitoni, ajattelin. Rakastan kirjoja! Ja sellaisenkin ajatuksen uskalsin ajatella, että voisin tavata ehkä jonkun, joka on lukenut juuri minun kirjani. Huimaa!

Todellisuudessa olin ihan pihalla käytännössä koko ajan. Kävin kuuntelemassa yhden puheenvuoron, Hanna-Reetta Schreckin hienon tuokion Minä maalaan kuin jumala-teoksestaan, ja lopun aikaa pyörin hämmennyksen vallassa keskellä ihmispaljoutta jotenkin ihan irrallani itsestäni.

Näin ihmisvilinässä tuttuja naamoja, mutta ne olivatkin nyt sillä tavalla tuttuja, että olin nähnyt heitä kirjojen selkämyksissä ja telkkariohjelmissa, ja kun siinä sitten satuttiin vieretysten, en saanutkaan sanaa suustani kiittääkseni. Minä, puhumisen ja ihmisten kohtaamisten ammattilainen, menin vain hämilleni ja kuljin ohi.

Omaa puheenvuoroani odotellessa pyörin itsekseni messualueella osaamatta rauhoittua oikein millekään. Kuuntelin muutamia sanoja sieltä täältä ja lähinnä pälyilin ympärilleni ihmeissäni. Tunsin itseni todella vaivautuneeksi nimilappu rintapielessäni vessajonoissa, kahvilla ja kaikkialla. Se tunnelma jotenkin pääsi ruokkimaan kaikkein huonoimpia puolia itsessäni. Kyseenalaistin, vaivaannuin ja häkellyin vähän kaikesta. Hikoilin ja mietin näyttääkö tukka likaiselta, menikö liian kiharalle, näytänkö sopivalla tavalla kirjailijalta ja miltä ne nyt oikein näyttävät edes, tuleeko kukaan kuulemaan puheenvuoroani.

Kävin tosi monta kertaa vessassa, että sain olla vähän aikaa jossain lukkojen takana.

Kun vuoroni puhua Kosteusvaurioita-kirjastani tuli, jännitin taas. Sessio oli mukava ja kuulijoita oli tosi kivasti paikalla, mutta taas oli kumma fiilis. Eksyin hermostuksissani ylipitkien virkkeiden hetteikköihin ja päässä löi tyhjää. Mietin saanko tarjottua kuulijoille sellaista, jota he ovat tulleet kuulemaan, kun ovat valinneet juuri minut näiden 700 esiintyjän joukosta. Mittakaava oli jotenkin niin pimeä. Täällä minä höngin mikkiin messuhallissa.

Kiinnityin välillä turvaan muutamiin kannustaviin kasvoihin – kiitos, te tuntemattomat, jotka hymyilitte, reagoitte ja otitte vastaan. Arvostin sitä enemmän kuin arvaatte! Ja, kirsikkana kaiken hämmennyskakun päällä, kun sitten kesken jonkun tosi pitkän ja polveilevan virkkeen käänsin katseeni takariviin, näin siellä jotenkin tutun oloisen hahmon, ja se tuntui kivalta, turvalliselta jotenkin, kunnes pian tajusin mistä tunnen henkilön. Hän oli presidentti Sauli Niinistö. Miten täydellisen, omituisen epätodellinen hetki! Vuoristoratatunnelma.

Siinä hetkessä jotenkin salamana kirkastui taas mieleen, että kun omassa kammiossa yksin nakuteltu kirja on viimein valmis ja tuolla maailmassa, se todella on siellä. Ihan kaikkien edessä. Siis ihan kaikkien. Se on tosi hieno ja tosi hurja tunne yhtä aikaa, eikä siihen taida oikein mikään valmistaa (vaikka minä sentään olen kosteikon kasvattina ennaltavalmistautumisen raskaan sarjan ammattilainen!). Siinä hulahtaa aika nakuksi ihmisten eteen.

Ja kun haastatteluni jälkeen sitten kävelimme toistemme ohi, presidentti ja minä, olin niin kertakaikkisen pihalla kaikesta, että en edes iljennyt katsoa päin, hymyillä tai nyökätä vaikka. Minä, ihmisten kohtaamisen ammattilainen, painoin katseen alas ja luikahdin äkkiä ohi. Häh? Miten karkuun itseltään sitä oikein pääseekään?

Olin messuilta kotiin matkatessani jotenkin piripinnassa risteileviä tunteita. Päätä särki kaikesta jännittämisestä ja hälystä, oma epävarmuus ja pälyily vähän hävetti ja samalla oli tietysti upeaa, että olin saanut kokea tuollaisenkin jutun: kirjamessut kirjan kirjoittaneen perspektiivistä. Olin iloinen siitäkin, että menin tilanteeseen niin kuin menen, eli ihan raakana, vaikka jännitinkin, enkä vaikka käynyt rohkaisulasillisella. Tilaisuus totisesti olisi ollut, kun viereisessä hallissa vietettiin Ruoka ja viini -messuja. Nämä kai niitä hetkiä ovat, kun kynnys on erityisen matalalla, mutta haluan kokea nämäkin olot dumppailematta. Olen sen verran monta vuotta elämästäni yrittänyt olla tuntematta aitoja tunteitani, että en tahdo siihen enää.

Jotenkin vaikea integroida näitä kaikkia tunnelmia samoihin nahkoihin. Ei yhtäkkiä olekaan mitään totuttua sapluunaa, jolla tilanteet etenevät, vaan kerta toisensa jälkeen uusia, outoja, jännittäviäkin tapahtumia. Haluisin olla se tyyppi, joka suvereenina kosmopoliittina risteilee ihmispaljoudessa, tervehtii, minglaa ja verkostoituu. Puhuu itsestään ja muista ja tuntee ja tietää juuri oikean tason reagoida. Se, joka tulee kotiin ja on tyytyväinen itseensä ja – hitto soikoon vähintään! – tervehtii presidentin, kun semmoinen kohdalle osuu. Mutta tällainen näköjään olen.

Mitähän muut kirjamessujen esiintyjät mahtoivat tahoillaan miettiä? Oliko joku muukin tunkenut linja-auton heiluvassa vessassa jossain Forssan kohdalla paperia rintsikoihin, ettei hermostuneisuuttaan hikoilisi mekkoaan länteille? Miettikö joku muukin näyttääkö tarpeeksi joltain tai liikaa joltain muulta? Sekosiko joku toinenkin vastauksissaan ja kuunteli itseään ulkoapäin, että tuonnekin se vielä kaarsi ja tuonne, ja miten sieltä mahtaa löytää takaisin vastaukseensa? Entä häkeltyikö joku messuvieras kenties laillani nähdessään minut, eikä siksi tullutkaan moikkaamaan, vaikka oli niin ajatellut? Ei taatusti tiennyt, että olisin ollut niin tolkuttoman helpottunut sellaisesta pakotiestä!

Tulikohan jollekin toisellekin, joka tavallisessa arjessaan on ihan rento ja kiva ja normaali, sellainen olo, että äkkiä pois täältä? Tottuukohan tuollaiseen joskus? Miten tässä hommassa onkin niin monia sellaisia öitä, jolloin uni ei tule, koska seuraavana aamuna taas hypätään jääkylmään, pimeään veteen?

Katselin joitakin rutinoituneen oloisia pitkän uran tehneitä kirjailijoita heidän puheenvuorojensa aikana. Miten he nojautuivat rentoina taaksepäin jalat harallaan ja puhuivat itsestään niin luottavaisin mielin. Ovatko nämä sellaiset kinkerit, joissa he ovat ihan arkisesti, omimmillaan, rennosti? Vai onko tämä heillekin kupla ja leikki, joku rinnakkainen todellisuus, larppi ja läpiselvittävä homma? Riemun, hämmennyksen ja jännityksen paikka?

Nyt kävi niin, että koin nämä messut ihan eri tavalla kuin olin ajatellut. Sekin on ihan ok, vaikka vähän hassua.

Mitä lämpimin kiitos sinulle messuvieras, blogini lukija, joka tulit puheenvuoroni jälkeen tapaamaan ja kertomaan ajatuksistasi. Siinä punastelimme molemmat yhtä jännittyneinä. Se oli minulle tosi oleellinen hetki kaiken sen ihonalaisen hepuloinnin keskellä!

Kuun lopussa on Helsingin messujen vuoro. Onkohan se samanlaista?