Uusien kirjojen iltapäivässä jännäilemässä

Saattaa olla, että ihan äsken napsauttamani SEND oli osaltani juuri se viimeinen Kosteusvaurioita-kirjani taipaleella ennen ihan oikeaksi kirjaksi ilmiintymistä. Voi kun! 27 vihoviimeistä syynättyä typoa ja täsmennystä taittoliuskoissa. Jännää, miten sinne aina jääkin, vaikka kaksi ihmistä kyttää läpi monen monituista kertaa!

Eilen oli Atenan ja Kustantamo S&S:n yhteinen Uusien kirjojen iltapäivä Astoriassa. Salin täydeltä toimittajia kuulemassa ihan juuri ilmestyneistä tai kesän aikana julkaistavista kirjoista. Minäkin pääsin lavalle juttelemaan omastani, ja sitten muutamiin ensimmäisiin haastatteluihin tuoreeltaan paikan päältä. Jännää, miten jännittikin, vaikka toimittajan ominaisuudessa olen vastaavissa pidoissa vieraillut lukemattomia kertoja. Nyt on kuitenkin ihan eri fiilis, kun jokin, jota olen itsekseni möyhinyt pirun pitkään, on tulossa näkyväksi muillekin. Ihan erityinen tunne.

astoria.JPGKevät ja kesän alku on ollut todella kiireinen kirjan viimeistelyvaiheen osuessa samaan kohtaan kaikkein vilkkaimman työkauden kanssa. Siksikin tuntui kivalta saada vähän juhlistaa aikaansaatua, ettei mene ihan maitohappojen puuskutteluksi. Ja oli ihan erinomaisen hauska päästä juttelemaan toisten kirjailijoiden ja kustantamon väen kanssa!

Hiukan kadehtien katselin kollegoita, joilla oli jo omat hengentuotteet kovissa kansissa käsissään. Minun on pienen hetken vielä tyytyminen nivaskaan paperia, mutta tulossa on kovaa vauhtia. Mahtaa tuntua helpottavalta ja hyvältä sitten lehteillä opusta ensimmäistä kertaa!

Ja sainhan sentään kassillisen kesäluettavaa toisten teoksista! Todella kiinnostavia kirjoja molempien kustantamojen uutukaisissa onkin! Tässä vain pieni otos niistä.

Kirjat

Mainokset