Dominikaaninen tasavalta 2016-2017

Kävimme viettämässä joulua ja vaihtamassa vuotta Karibialla. Huikea haaveiden reissu, jota varten piti kyllä pinnistää melkoiselle turbovaihteelle taloudellisesti, mutta on tuo alue siellä veivilistalla killunut jo kauan. Päätimme toteuttaa haaveen nyt, kun mukelot ovat vielä muutaman vuoden kotosalla.

Kyllä antoi mitä tilattiin! Hellivää aurinkoa juuri sopivasti n. 25-28 lämpöasteen tuntumassa ja turkoosia vettä suunnilleen saman lämpöisenä. Maailman makoisimpia ananaksia, joihin tuikattiin pilli ja sitten vain nautiskeltiin hurmiossa. Meriherkkuja ja käsittämätöntä vehreyttä ja valoa, joka tuntui kohiseva hellivästi suoraan talviolmiin nahkaan. Ja tietysti, kun tällä kolkalla ollaan, niitä tolkuttoman pitkiä, lähes autioita hiekkarantoja ja aktiivisemmalle halulle tarjolla kaikenlaista tekemistäkin.

hedelma%cc%88

Rakensimme reissun budjettisyistä itse, eli varasimme erikseen lennot ja otimme majoitukset Airbnb:n kautta. Emme taida muulla tavoin enää matkatakaan. Sen verran satalappusia, tässä tapauksessa tuhatlappusiakin, saa säästettyä reissukassasta ja kaikki kokemuksemme (toistaiseksi Japanista, Latviasta ja Dominikaanisista) ovat olleet tosi hyviä.

leijasurffaajat
Cabarete on vesiurheilun paraatipaikka. Rantapäivä sujui lokoisasti surffaajien sankarointia ihmetellessä. Leijasurffeja oli parhaimmillaan monta sataa kerralla katsottavaksi.

Mahdutimme kahden viikon reissuun kolme paikkaa: Cabareten, Samanan ja Sosuan. Vuokrasimme auton, jonka kanssa etäisyydet taittuivat helposti ja oli mahdollista käydä ihmettelemässä laajempaa aluetta.

Verkko on tulvillaan lähinnä amerikkalaismatkaajien varoituksia maailman vaarallisimmista teistä, mutta kaikki kauhujen kuvailut osoittautuivat aivan ylimitoitetuiksi (ja tämä nyt maailmanluokan hannarin suusta!). Tieverkko on juuri hiljan uusittu ja liikenne, joskin vauhdikas ja paikoin totaalisen kaoottinenkin, on otettavissa kyllä haltuun, kun maltilla mennään. Vastaan voi toki tulla kaikenlaista kanoista aasien kautta kokonaisiin nelihenkisiin perheisiin saman skootterin päällä, eivätkä paikalliset kursaile kiihdytellä ohi kaikilta mahdollisilta puolilta, mutta mainiosti sujui siltikin, ja suosittelen vuokraamista kyllä. Ihan eri tavalla aukeaa maa neljän pyörän päällä.

kukka-2
Jos olet juonut teetä, jonka mausteena on hibiskus, niin tämän näköinen kaveri se sitten on. Valtava, kämmenen kokoinen ja upea! Kasvoi sopivasti suoraan meidän parvekkeellemme.

Pimeän aikaan emme juuri ajelleet, koska katuvaloja ei näillä kolkilla liiaksi asti nähdä, mutta mitäpä asiaa meillä yöhön olisi ollutkaan. Kun aurinko laski samettisen mustaan, me kokoonnuimme lautapelien äärelle majapaikassamme ja hyrisimme ilmastoiduissa neliöissä tyytyväisinä.

Ilmastointi onkin majoituksen varaajan ykkösvinkki, ihan ehdottomasti! ÄLÄ LUULE PÄRJÄÄVÄSI ILMAN SITÄ. Et pärjää. Halkeat omaan nahkeuteesi jo ensimmäisen parin tunnin aikana. Ollaan tropiikissa, ja se ei mene varkain ohi hetkeäkään. Muutama pitempi sähkökatkos teroitti tämän kirkkaasti mieleen.

ko%cc%88ysiradalla
Samanassa sijaitseva vaijerirata ylitti kaikki hulluimmatkin kuvitelmat! Suosittelen videon katsomista. Linkki siihen löytyy postauksen lopussa. 

Matkakohde yllätti paitsi vielä odotuksiakin paratiisimaisemmalla paratiisimaisuudellaan, myös jonkinlaisella riisutulla olemuksellaan. Miten sitä kuvailisi. Ehkä yllätyin siitä, miten vähän turismi on runnellut maata. Palveluita oli toki tarjolla, mutta valtavien all inclusive -resorttien muurien ulkopuolella meno oli erittäin arkista, aitoa ja kivaa. Espanjaa taitamaton omatoimimatkaaja saa nähdä jonkin verran vaivaa löytääkseen haluamansa asiat, sillä englantia puhutaan varsin harvassa paikassa.

Dominikaaninen tasavalta on kiihkeän noususuhdanteen keskellä ja se näkyy joka puolella. Rakennuksia nousee ja palvelut lisääntyvät. On kiinnostavaa nähdä millaiseksi maa muovautuu seuraavan kymmenen vuoden aikana.

lisko
Ei vain nätti, vaan myös hyödyllinen! Tämä vihreä upeus ahmi pörriäisiä minkä ennätti. Ei niitä riesaksi asti ollut onneksi, mutta jokainen vähemmän on aina plussaa. 

Jos haluat katsella liikkuvan kuvan muodossa, millaisia asioita puuhasimme reissun päällä, käy tubekanavallani! Siellä esimerkiksi voitan kaikkien aikojen suurimman pelkoni köysiradalla korkealla viidakon yläpuolella, tutustutaan huikean hienoon Los Haitises -kansallispuistoon pelikaaneineen, luolineen ja mangrovepuineen, sekä fiilistellään leijasurffaajien taidonnäytteitä Cabareten rannalla.

kukka

Mainokset

Eskapismia ja telkkarihommia

Olen matkakuumeen kourissa. Mennään tätä kaikkein työteliäintä kevään loppua, jossa yrittäjä puskee itselleen kesäloman duuneja valmiiksi varastoon. Tauti sentään vähän tuntuu jo tajuavan antibiooteista, mutta pöljänä päässä silti surisee. Paiskin ja nukun ja paiskin ja niistän ja paiskin ja puuskutan. Loppusuoralla mennään.

Työlistalla on vielä kolme isompaa lehtijuttua, viisi luotavaa reseptiä, viisi nettiartikkelia ja kuusi viikkokirjettä. Aikaa 2,5  viikkoa. Huh sentään! Aika selvää, ettei mitään inspiraatioita tai kirjoitusfiilistä ole aikaa jäädä odottelemaan. Perselihaksilla mennään.

Matkakuume tulee tässä kohti aina. Täyttä ihmimillistä eskapismia. Onneksi kuumeilulle on olemassa lääke. Kaksikin oikeastaan! Pääsen kesällä piiiitkälle reisulle Portugaliin, ja eilen varmistui murun kanssa tehtävä pusureissu Gotlantiin!

Nyt katselen näitä (internetistä lainaamiani).

10_7_Anders-J%c3%a4rkendal_Bildarkivet_XJGR10_7_nat69259Matton_HR_100_70_faro_rauk_AT00129Tram-28Sintra_castleAzenhas_do_Marportugal

Aaaaaahhhhh, miten järkyttävän ihanan näköisiä paikkoja on tiedossa!

En ehkä tiedä mitään ihanampaa, kuin katsella noita kuvia, hörppiä tätä kahvia, ja antaa itseni hokata, että parin hassun viikon päästä olen noissa maisemissa matkalaukullinen kirjoja mukanani! Lukulistalla on jo ainakin 10 kevään uutta.

Mutta nyt naputtelemaan, tai hukka perii!

Ai niin, eilen täällä sairastuvalla kävi vähän jänniä vieraita. Tehtiin se telkkuhaastattelu, jonka jo kerran jouduin taudin takia siirtämään. Perjantain Stada -ohjelmassa juttelen elämästä Facebookin ulkouolella. HUI!

Sergio Ramos ja kirahvin silmät

Olen katsellut ihan mahtavaa Ääliö ulkomailla – the Bucket list -kautta, ja miettinyt tässä toki muutenki tätä kuolevaisuuttani viime aikoina enemmän kuin ennen. Jäin pohtimaan, onko mulla tällaista veivilistaa. Ei sitä missään ihan listana ole, mutta jonkinlaisia hahmotelmia kyllä vuosien varrella on syntynyt. Ei sadan kohdan suorituspakotetta, mutta muutama sellainen iso toive. Että jospa sentään ehtisi!

Eilen yksi hassuimmista, ja ehkä kohdallani odottamattomimmista, yhtäkkiä hihkaisi toteutumisestaan. Olen nimittäin viime vuosina ajatellut, että haluaisin ehdottomasti kokea jalkapallo- tai lätkämatsin livenä. Mahdollisimman ison, tietysti, ja innostuneen tunnelmaltaan. En ole kummankaan lajin superfani, ja vasta ihan viime vuoden – parin aikana alkanut tajuta fudiksesta ylipäätään jotakin (lätkä odottaa vissiin vielä kypsymistäni, mutta senkin matsin meinaan vielä kokea), mutta jokin tuollaisessa isossa joukkofanittamistapahtumassa kiehtoo suunnattomasti.

Eilen sain täkyn, johon oli pakko tarttua. Ystäväni oli viekkaudella onnistunut saamaan käsiinsä kaksi lippua perjantaina pelattavaan Suomi- Espanja karsintamatsiin, sinne Espanjan kiintiöön. No jumaleissön, sinne siis! Ja tänä aamuna, koska olen nopeasti syttyvää sorttia, heräsin riemulliseen ajatukseen siitä, että olen kohta Ramosin kanssa samassa ilmatilassa! (Lajifaniuteni on juuri tällä asteella, ja annan sen ollakin!) HOTDAMN!

Luulen, että tuolla on tunnelmaa veivilistan tarpeiksi. Katsojia on loppuunmyydyssä tapahtumassa paikalla näillä näkymin vajaat 40 000. Yksi yliviivattava juttu listalta sitten siinä!

Toinen veivilistani kohta on ihan erilainen: nähdä kirahvi luonnossa. Siitä olen haaveillut ikuisuuden. Kirahvi on maaginen, majesteetillinen eläin, jolla on minusta ehkä luomakunnan kauneimmat silmät (Ramosin ovat varmaan siinä heti seuraavana…). Ja vaikka ne ovat siellä pirun korkealla, niin erityisesti ne silmät haluaisin nähdä. Jostain syystä minulla on aina ollut sellainen olo, että niistä heijastuu puhdas hyvyys (jos joku tuntee pahoja kirahveja, niin en halua että minulle kerrotaan!). Saa pitää outona.

 

Kuva täältä: http://yle.fi/uutiset/kirahvien_maahantuonti_eun_alueelle_helpottui/6631449
Kuva täältä. 

Tällaiset toisistaan melkoisen poikkeavat kohdat listallani siis ainakin on. Toinen kohta toteutumassa. Toisesta en tiedä ollenkaan, mutta sen verran lähelle on joskus päästy, että erilaisia Afrikan maiden Lonely Planetteja on himokkaasti lehteilty. Budjettihan se on tämän haaveen tiellä. Jospa vielä joskus.

Viimeaikaiset tapahtumat ovat teroittaneet mieleen, että kamalan kauaa ei kannata toiveiden toteuttamisessa vitkastella. Kun ei tästä elämästä koskaan tiedä.

Mitä teidän listaltannne löytyy? Onko teillä veivilistaa ylipäätään?

Vadelmavenepakolaisuus päättyi

Kotiuduin Ruåtsista. Anteeksi teille uutterat blogikahlaajani, jotka olette suorastaan kokonaisen viikonlopun verran joutuneet klikkailemaan olematonta tarjontaa! Ihan mahtavaa tietysti, että käytte täällä niin runsain mitoin.

Tässäpä reissukuulumisia.

Matka vain vahvisti mittavaa risteilyvihamielisyyttäni. En pysty ymmärtämään, miten meluisissa ja ruuhkaisissa purkeissa nautitaan olemisesta. Kivointa oli hytissä nelistään oman perheen kanssa Narnian ääneen lukeminen. Sitähän olisi tehnyt kotonakin, mutta kyllähän irtautuminen arkihommista aina hyvältä maistuu. Olipahan valmista ruokaa ja pehmeät pedit.

Tukholmassa olisi kuluttanut aikaa paljon pidempäänkin. Liikkuminen eri saarten välillä syö yllättävän paljon aikaa, ja nähtäväähän riittäisi. Nyt ehdimme vain Vasa-museon, Vesimuseon (se akvaariohomma) ja Pohjoismaisen museon, jonne veti vain (täysin ylimainostettu) suklaafestivaali.

Vasa oli tietysti komea. Tytöt olivat paikalla nyt ensimmäistä kertaa, ja onhan se hieno aikuisenkin silmään. Traaginen tarina. Niin paljon duunia, niin vähän käyttöaikaa.

Akvaariotouhut olivat koko reissun kivoimpia. Vesimuseo on aika pieni, mutta tunnelma on mainio. Minulta meinasi heti reissun alussa tosin karata lompakko matkalippuineen ja Visoineen, kun mairittelulle altis sieluni herpaantui kassatädin kehuista. Fiilistyin, kun hän luuli minua keskustelumme jälkeen ruotsalaiseksi. (Kivaa tietty, ettei kaikki  työkomennuksen aikana kerätty kielitaito ole vuosien saatossa ruostunut menemään). Tohkeissani meinasin unohtaa koko rahavarannon hattuhyllylle. Voi kissaa, joka kiitoksella elää. Sai muistutuksen.

Kivointa tuolla oli sademetsäfiilis. Ei mitään muovikasveja, vaan vehreän kostea keidas.

Omia suosikkejani olivat merihevoset ja värikkäät sammakot. Tytöt lämpenivät tietysti haille.

(Kuvat eivät ole kaksisia, kun matkassa oli vain puhelin.)

Suklaafestivaali kiinnosti varsinkin allekirjoittanutta huomattavasti etukäteen. Oli hehkutuksia veistoksista ja näytöksistä, ja tietysti runsaista maistiaisista. Jonotimme ensin melkein tunnin sisään, ja sitten ankeus alkoi.

Se, mikä kuvissa näyttää hienolta, oli tosiasiassa vain myyntikojua toisensa perään. Muutaman hassun raastinraudalla raastetun sirpaleen suklaata sai maistaakin. So not worth the wait!

Oli siellä kuitenkin muutama tosi hieno veistos, ja tytöt tykkäsivät etenkin marsipaanipajasta, jossa pääsivät muovailemaan.

Minulle tulivat touhusta mieleen lähinnä ravintolakoulu Perhon ajat, jolloin näitä väännettiin oppitunneilla. Meikäläiselle maistui silloin (ja maistuu kyllä yhäkin) marsipaani sen verran hienosti, ettei meinannut koskaan jäädä possuiksi asti materiaalia. Nyt ei ollut sitä vaaraa. Pöytä oli sen varran ikiaikaisen muhjun peitossa, ettei tullut mieleen pistää suuhun mitään. Pärjäsin ilmankin.

Hyviä sen sijaan olivat vaahtokarkit, joita sai (toki rahaa vastaan) dippailla suklaasuihkulähteeseen. Voisikohan sellaisen laittaa vaikka olkkariin?

Tukholmassa oli hieno, kuulas syyspäivä, ja tosiaan olisi saanut aikaa menemään enempikin.

Nyt piti jättää terrakottasotilaat seuraavan kertaan. Olisi voinut mainiosti jättää tuon suklaahomman käymättä sen sijaan, jos olisi osannut aavistaa sen surkeuden. Kävimmepäs kuitenkin viimeiseksi vielä kurkkaamassa hääohjelmista tutun kunkunlinnan (ei havaintoja kruunupäistä) ja syömässä aitoruotsalaiset pitsat ennen laivaan nousemista.

Tyttöjen laivavimma on nyt toivottavasti saatu tyydytetyksi, ja seuraavan kerran voisimme laivailla vaikka joskus 10 vuoden kuluttua, jos minulta kysytään. Ei mitään mielenkiintoa heti lähteä uudestaan ryysimään tyrkittäväksi huutavien ja mökeltävien massojen jalkoihin. Elämys kiteytyi ehkä kirkkaimmin ”kylpyläosastolla”, jossa könötimme kahdeksalle (!) hengelle tarkoitetussa minimittaisessa poreammeessa neljän hengen voimin kylki tiiviisti kyljessä ventoveiraiden uikkari-ihmisten kanssa ihan liian intiimisti. Vieressä kuohusi tietysti kalja. Ei iso onni.

Tukholmaan sen sijaan voisin lähteä uusiksi vaikka yksin tein. Sen verran jäi näkemättä lyhyen pyrähdyksen vuoksi. Jospa kesällä vaikka sitten pitemmäksi aikaa.