Kosteusvaurioita-juttuja kerättynä samaan paikkaan

Taas on puhuttu kosteikkojuttuja. Nappailen niitä tänne blogiin aina välillä koostetusti itselleni talteen ja muillekin halukkaille löydettäväksi.

Tämän viikon radiokeskusteluja Kosteusvaurioita-kirjan tiimoilta voi halutessaan kuunnella täällä.  Tuo Radio Yle 1 oli tiistaina. Siellä kanssani keskusteli THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo. Juttelimme melkein tunnin mukavan monipuolisesti kirjan teemoista ja vähän alkoholipolitiikastakin. Toinen kuunneltava sessio on täällä. Kävin Radio Aallon iltapäivässä eilen keskiviikkona. Noin puolen tunnin juttutuokion aiheina oli esimerkiksi se, miksi alkoholismia pidetään synonyymina kaikelle runsaalle juomiselle.

Mtv3 Lifestyle on jakanut taannoisen jutustelumme useampaan palaseen. Niitä voit halutessasi lueskella täältä, täältä ja täältä. Helsingin Sanomien juttu (tilaajille) löytyy täältä ja Aamulehden kaikille näkyvä artikkeli taas löytyy täältä. Olin myös Rakentaja-lehden haastateltavana, ja sen voit lukea täältä.

Tulin tuolla Aallon haastiksessa heittäneeksi ilmoille haasteenkin. Siinä haastoin jokaisen kuulijan olemaan lokakuussa jakamatta sometileillään alkoholikuvia. Haastan täten teidätkin. Ai miksi? Riistäytyykö jokainen juomakuvan näkijä heti mun mielestä juomaan liikaa? Tai onko juominen kaikissa tilanteissa aina paha juttu? No ei tietenkään. Turha lähteä näihin älyttömiin yksisilmäisyyksiin. Ajattelen, että se tapa, jolla me viestimme aikuisesta elämästä esimerkiksi nuoremmillemme, on merkityksellistä. Vaikka aikuisessa elämässä alkoholia voidaan – tietysti – nauttia pääasiassa oikein fiksusti, maltillisesti ja mukavasti, niin on hyväksi välittää sellaistakin viestiä, että alkoholi ei minään taivaasta laskettuna välttämättömyytenä kuulu joka tapahtumaan, kanssakäymiseen, nautintoon, suruun ja matkaan, vaan rentoutua, iloita, juhlistaa, tavata, surra ja latautua voi, ja kannattaakin, monilla muillakin tavoilla. Ollos haastettu!

 

Mainokset

Miten juomisesta halutaan mediassa puhua?

”Olisitko ystävällinen, etkä käyttäisi tarinani kohdalla sanoja alkoholisti, alkoholistiperhe tai alkoholistin lapsi, viina ja ryyppääminen.”, Olen sanonut näin nyt kesän aikana parikymmentä kertaa, ihan jokaisen Kosteusvaurioita-kirjan tiimoilta tehdyn haastattelun yhteydessä. Toivettani on myös erittäin hyvin noudatettu. Silloin, kun joku näistä on kuitenkin uinut valmiiseen tekstiin, olen korjauskierroksella pyytänyt sen pois, ja siinä onnistunutkin. Toimittajan parikymmenvuotisesta kokemuksestani on merkittävästi hyötyä näissä tilanteissa.

Kirjani kertoo liikajuomisesta. Miksi sitten pyydän tuollaista karsintaa? Siksi, että kaipaamme mielestäni kipeästi laveampaa otetta, arkisempaa katsantoa ja asiallisempaa termistöä alkoholinkäyttöä koskeviin keskusteluihin. Tapamme puhua ongelmallisesta alkoholinkäytöstä on niin pirun kärjistynyt. On raflaavampaa mennä peräseinään. Miettiä viinaa ikenet mustana kiskoneita vanhempia riehumassa deliriumeissaan kauhua kylväen – ja kyllä meillä sitäkin juomista on. Kaikkein rajuimmilla tarinoilla saa helpoiten huomiota, mutta se tulee salakavalalla hintalapulla. Se näkyy kirjaani varten saapuneissa lukemattomissa kirjeissä, jotka alkoivat kaikki samalla tavalla: ”en tiedä onko tämä tarinani tarpeeksi kamala.” Ja aina oli.

En vähättele hetkeäkään niiden lasten ja aikuisten lasten surua ja kipua, jotka ovat todistaneet juuri sitä äärimmäistä juomista kotonaan. Siihen on myös ehdottomasti voitava puuttua. Samalla meillä kuitenkin on ehdottomasti suurempi enemmistö paljon vähemmän raflaavasti juovia vanhempia. Sellaisia, joilla ei ole alkoholismidiagnooseja ja jotka eivät vedä juuri sitä viinaa, vaan vaikkapa esimerkiksi joitakin yleisesti hienoina pidettyjä miedompia laatujuomia, mutta reippaanlaisesti. Tai vaikka ihan arkitavallista olutta ja lonkeroa lähikaupasta. Myös heidän lapsensa voivat huonosti, mutta tarinat eivät ylitä lööppikynnystä, jos ei tule riittävästi verta ja suolenpätkiä.

Jos jaksamme kiinnostua ainoastaan kauheimmista tarinoista ja äärimmäisimmistä tilanteista, vesitämme samalla lapsilta ja muilta läheisiltä mahdollisuuden ilmaista pahaa oloaan tilanteissa, jotka ovat vähemmän äärimmäisiä ja silti todella kuormittavia. Niin ikään rakennamme sellaisia vastakkainasetteluita, joiden turvin meidän ei tarvitse tarkastella omaa alkoholinkäyttöämme, jos se ei yllä niihin apokalyptisiin äärikuvastoihin. Puhumme rivien väleihin hyväksyttävämmäksi sitä arkipäiviin uivaa jatkuvaa lipittelyä, joka ei johda hirmutekoihin.

Kosteusvaurioita-kirjassa en käytä kertaakaan näitä alun ääritermejä, enkä käytä niitä haastatteluissakaan, mutta silti ne olisivat sellaisina näkyvissä melkein jokaisessa kirjoitetussa artikkelissa, jos asiasta ei ensin käytäisi tuota suoraa keskustelua. Olemme tosi tottuneita siihen tapaan puhua. Puhuin itsekin aiheesta ravistelevammin äänenpainoin vielä muutama vuosi sitten, mutta olen sittemmin oppinut aiheesta valtavasti, ja yritän nyt kiinnittää asiaan median huomiota yleisemminkin. Nykyisin ajattelen nimittäin, että juuri tämä stereotyypittely ja kärjistely on iso hankaluus meikäläisissä alkoholikeskusteluissa.

Isolla ilolla seuraan nyt, miten muunkinlainen keskustelu alkaa vähitellen olla mahdollista. Pidetään siitä ihan kunnolla kiinni, ja tehdään siitä se normaali. Uskallan väittää, että sillä on valtava merkitys myös häpeän haalentamisessa.

 

Viikon viimeinen radiokeskustelu

Tänään kävin kolmannen kerran saman viikon aikana Radiokadulla Ylen toimituksessa. Sisäänkäynti ainakin on käynyt varsin tutuksi. Paikka on melkoisessa remppamyllerryksessä!

Tämä viikon sisään neljäs suora radiovierailu oli Yle Puheen Noston pitkä, 40 minuuttinen keskustelu, jonka voit kuunnella täältä. Oli erinomaisen mukava keskusteluhetki, ja olen tosi iloinen siitä, että aikaa annetaan riittävästi. Pääsimme mielestäni tarkastelemaan aihetta uusistakin näkökulmista. Pikainen pintapoukkoilu tällaisen aiheen äärellä on kamalaa puuhaa, enemmän tuhoisaa kuin rakentavaa. Ja sillä puolella en halua ollenkaan olla.

Ensi viikko jatkuu lehtihaastisten parissa ja seuraavalle on taas luvassa Radiokatua ja Yleä. Ihan vielä ei siis ainakaan näy rauhoittumiesen merkkejä julkkarisäpinöissä. Se on tietenkin esikoiskirjailijan näkökulmasta todella ihanaa. Olisihan kamalaa, jos kovan työn tulos ei kiinnostaisikaan ketään. Ja Helsingissä tulee ainakin vierailtua nyt yhtenään!

Samalla olen tietysti tehnyt omaa perusduuniani, ja käsittelyssä on tällä hetkellä ollut niin koulukiusaamista, sairastelua, arkkitehtuuria kuin mielenterveyskuntoutumistakin. Huomisen työkuvioihin kuuluu buhurttikisoja, hevosturnajaisia ja Turisaksen keikkaa, kun toiseksi viimeinen Testikuski-keikka tämän kesän videointihommissa on vuorossa. Tylsää ei ole. Melko vauhdikasta on.

Tehopäivän saldo: kolme yhdellä iskulla.

Täällä on nyt aika Kosteusvaurioita-painotteista väkisinkin, mutta ehkäpä annatte liekaa hetkisen vielä. Keräilen itselleni muistoksi alkuvaiheen tapahtumia, ja ehkäpä joku teistäkin haluaa bongailla tehtyjä juttuja tai seurata, millä tavalla esikoistietokirjan kulku käy näppikseltä koteihin. Jos ei, niin kannattaa varmaan palailla joskus muutaman viikon päästä, kun kiljanjulkkarisäpinät on säpisty ja tavallinen arki taas rullailee.

Eilen oli melkoinen mediapäivä. Jos viime viikolla kirja sai aika paljon palstatilaa lehdissä, niin nyt oli keskustelujen vuoro. Olin ensin aamutv:n vieraana, joten päivä starttasi huippuvarhain. Puoliltapäivin kävin Yle X:n vieraana (voit kuunnella täältä) ja sitten sain lennosta tiedon, että myös radio Nostalgian Katja Ståhl toivoisi minua kyläsille kirjan tiimoilta. Eipä muuta kuin Lauttasaareen sitten vaan, ja kylläpä lähtikin juttu luistamaan samoin tein! Nostalgialla ei näyttänyt olevan suoraa klippiä osuuksista tarjolla, mutta radiot.fi, sivulta keskustelumme löytyy ke 16.8. klo: 14-18 välistä, alkaen n. klo: 16.15 kohdalta, eli klipin kohdasta n. 2:21. Kanavan Facebook-sivulla laitettiin arvontaan myös yksi kappale kirjasta omistuskirjoituksella. En uskalla luvata kuinka kauan arvonta jatkuu, mutta äkkiä sinne, jos sellainen kiinnostaa!

Kolme suoraa lähetystä saman päivän sisään on ainakin minulle todella intensiivinen paketti, varsinkin kun puhe on herkästä aiheesta, jonka äärellä on oltava aika tarkkana, ettei pääse muodostumaan vääriä mielikuvia. On silti paljon helpompaa yrittää tällätä mahdollisimman monta tapaamista samalle päivälle, kuin reissata Hämeenlinnasta jokaista varten erikseen Helsinkiin. Radio on myös ehdoton suosikkimediani. Olen kai ennenkin kertonut, että ikuinen haaveeni on saada työskennellä radiossa, mutta toistaiseksi se on onnistunut vain lyhyiden tuokioiden verran joitakin vuosi sitten. Ehkä paikkaan nyt tätä aukkoa vierailemalla langoilla tiiviisti näin!

Väleissä kiertelin kaupungilla ja poikkeilin kirjakaupoissa vakoilemassa, millaisista hyllyistä Kosteusvaurioita löytyy. Ymmärrän hyvin, jos tämä tuntuu pöljältä, mutta ei siitä vielä ole hohto karissut ollenkaan. Melkein kolmen vuoden urakka konkretisoituu siinä esineessä kuitenkin niin palkitsevalla tavalla. Oli kiva bongata se esimerkiksi entisen työkaverini Koko Hubaran kanssa samalta tolpalta Suomalaisesta.

Kotiin lähtiessä aloin olla ihan kuiva sanoista, tolkuttoman väsynyt ja aika kyllästynyt omaan ääneeni. Onneksi oli laittaa korviin James Cordenin hauska äänikirja May I Have Your Attention Please. Suositus sille! Äänikirjat ovat kyllä ihan parhaita oman tilan raivaamiseen ruuhkakulkuneuvoissa. Keittiön pöydällä odotteli sitten vielä Kodin Pellervo -lehti (8/2017), jossa on juttu kirjasta myös.

Tänään aion juoda paljon kahvia, mennä metsään nuuhkimaan raitista ilmaa ja päivittää eiliseltä väkisin tekemättä jääneet palkkatyöt ajan tasalle. Perjantaina suuntaan sitten taas Radiokadulle Pasilaan, Yle Puheen vieraaksi klo: 11-12.

Laitoin muuten yhden kappaleen kirjaa arvottavaksi Kirjallisuuden ystävät -Facebooksivulla. Voit osallistua siellä tykkäämällä tai kommentoimalla. Arvonta tapahtuu 31.8.

Terkkuja telkkarista

Huomenta! Kello ei ole vielä aamun yhdeksää, mutta olen ollut ylhäällä jo viisi tuntia. Olen toki aamukukku muutenkin, mutta rajansa silläkin. Tänään ylös veti 4.30. aamutelkkarin haastattelu kirjasta. Jos haluat nähdä sen, eikä varhaisvirkkuus kuulu rutiineihisi, niin tässä klippi.

Tämän keskiviikkopäivän puhteisiin kuuluu seuraavaksi vierailu Yle X:llä klo: 12 ja sitten radio Nostalgialla klo: 16.

 

Kosteusvaurioita telkkarissa ja radiossa

Pötköttelen itsekseni hotellissa Pasilassa. Eipä tule ikinä oltua tällä tavalla omissa oloissaan, yhden hengen huoneessa, kun hotellihommissa on aina mukana joko koko perhe tai muru nyt vähintään.

Tänään olen täällä erikoishommissa, yöpymässä lähellä huomisen aamuvarhaisen tapahtumapaikkaa. Olen nimittäin huomenna Ylen aamutelkkarissa vieraana juttelemassa Kosteusvaurioita – Kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjasta. Paikalla pitää olla viimeistään klo: 5.55. ja se olisi melkoinen tehtävä Hämeenlinnasta ilmankin veturimiesten lakkoa.

Huomenna on ns. kaksi kärpästä -päivä. Tulen aamutelkan jälkeen hotellille aamupalalle ja ottamaan pikku päikkärit, ja suuntaan sitten takaisin samaan taloon, Yle X:n vieraaksi klo: 12. Aihe on sama. Perjantaina on sitten vielä Yle Puheen keskustelu, mutta välissä sentään joudan kotiin.

Saapas nähdä tuleeko yöllä uni silmään, kun herätys on niin supervarhaisella. Olen melkoinen herätyskellon stressailija, mutta toivotaan, että tämä ilmastoinnin tasainen humina tuudittelee edes muutaman tunnin unille. Uskon maskeeraajan odottelevan siellä aamulla paksu valokynä tanassa. Kiva mennä joka tapauksessa tietenkin. On melkoinen etuoikeus saada suu vaahdossa jauhaa siitä, minkä äärellä on muutaman viime vuoden niin tiiviisti äheltänyt!

Kuva viestii voimakkaasti – eli arkistokuvia eri tarkoituksiin

Mietin tänään kuvan voimaa. Sitä, millä tavalla lehdistö valitsee sopivat kuvat juttujensa tueksi. Facebookissa aukesikin jo hyvä keskustelu aiheesta. Käytin siinä esimerkkinä tätä Axl Smithistä kertovaa juttua.

Olen seuraillut tätä keissiä lähinnä uutisoinnin ja välitetyn viestin näkökulmasta. Minua mietityttää lehtien kyky kaivaa vanhoista arkistoista muuttuneiden tilanteiden mukaisia kuvia julkisuuden henkilöistä. Tämäkin kuva on näyttänyt ihan erilaiselta siinä alkuperäisessä artikkelissaan. Nyt on juuri tähän tapaukseen sopivasti punaista valoa ja silmäpussia ja kulmakarvaa ja muuta epäilyttävää, pahan kuvastoa, kelpo demonisointia. Ei otettu mitä tahansa kuvaa, otettiin tämä.

Julkisuudessa työskenteleviä ihmisiä kohtaan ei useinkaan koeta suuria sympatioita. Sanotaan, että itse ovat valinneet paikkansa ja leikki pitää kestää. On se minusta aika prässi kestettäväksi, jos mietitään ihan vain näiden kuva-asioidenkin kantilta. Olisiko oltava joka tilanteessa sellainen sopivan neutraali, että jos joku vuosienkin päästä, ehkä vuosikymmenten, päättää tehdä jutun kamalalla katsannolla, tai tulee töpeksittyä vaikka ihan kunnollakin, niin niissä pohjattomissa laareissa olisi tarjolla vain sellaisia kuvia, jotka eivät tehosta tarinoita ei-toivotulla tavalla. Alan ymmärtää botoxin viehätyksen.

Jos suostuu vaikkapa henkilökuvaan, jossa on suru silmissä, raivoisa tai vaikka leikkisästi flirttaa, niin voi olla aika varma, että surusilmä- tai flirttipetterikuva tulee käyttöön jonkin hankalan aiheen käsittelyssä myöhemmin. Eikä siihen voi mitenkään itse vaikuttaa.

Kaverini Mirja poimi Fb-keskusteluun esimerkiksi samasta ilmiöstä tämän jutun. Sopivasti on siinä mennyt sormi suuhun. Ei valittu niistä tuhansista kuvista sellaista, jossa Li näyttää muulta. Valittiin tämä. Esimerkkejä on vaikka millä mitalla.

Aina välillä unohtuu, miten suuri viestivoima kuvituksella on. Sen erottaminen on myös osa medialukutaitoa.