Liikkahommiihommiihommii

Mäpä jatkankin vielä. Koska tänään työhommat ovat pelkkää odottelua. Ja koska puolivuotisrapsa sai niin paljon kommentteja facebookissa – aika monella on remonttimietteitä. Kannatan, kannatan!

Lautashommat ovat yks juttu, mutta kuis sitten se liikunta. Kyllä kannustan sinne suuntaan oikein voimaperäisesti. Alku on usein nihkeetä ja ärsyttävää, mutta kaltaisestanikin peruspullevasta sohvaeläjästä saadaan urheiluhullu riittävillä toistoilla. Ja sitten sen hulluuden varassa jaksaa vaikka kuinka.

Miten liikkumisen sitten saa sinne kalenteriin? Tiedän tosi hyvin, että oma tilanteeni on epätyypillinen. Olen kotona työskentelevä yrittäjä ja oman kalenterini pomo. Sen vähemmän syitä jäädä kotiin. On mulla sitten kuitenkin myös aika kiireinen duuni ja kaksi lasta ja puolisokin tässä, ja hyvin aikaavievä harrastus (joka onneksi tuo sitä liikuntaa viikoon reippaasti myös). Mutta kyllä liikkuminen onnistuu, jos pitää sitä kyllin tärkeänä.

Jotenkin näin sen vois tehdä:

– Hankin lajin, josta oikeasti tykkään. Hirveä shokkiyllätys on toki lukijoille, että olen hulluna roller derbyyn! Mutta sen lisäksi olen hurahtanut punttikseen, ja se on jo ison luokan ihmetyksenaihe itselleni. Musta se on aina ollut megatylsää ja ankeeta. Vaan eipä ole enää! Jihuu!

– Priorisoin liikunnan. Merkkaan sen etukäteen kalenteriin. Laitan viikkoon salipäivät, derbypäivät ja lepopäivän (/-t). sitten ne ovat siellä. Sitten tarttee enää toteuttaa. Jos olen väsynyt, menen salille. Jos olen vittuuntunut, menen salille. Jos tuntuu, etten saatana ainakaan salille jaksa, menen salille. Joka kerta on kannattanut. Joka ikinen. Jos johonkin sattuu edellisen treenin jäljiltä liikoja, menen rauhalliselle kävelylenkille. Tai vielä parempaa, vesijuoksemaan. Parhaimmassa tapauksessa saan noihin seuraakin.

– Derbytreeneistä mut pitää pois vain joku tosi villi hevonen. Esim. tauti, joka on kunnolla päällä. En oikein jaksa sellaista ”on vähän sellanen olo, että joku flunssa on tulolla” -ajattelua. Kyllä sen sit tietää, kun tauti on päällä. Sillon ei treenata. Ei oikeasti. Mutta jos on vaan vähän olo, se yleensä menee pois kun vain lähtee treeneihin. Väsymys oireilee tukkoisena olona useinkin.

– Jos tiedän illan olevan kiireinen, menen aamusalille. Mun töissä ketään ei tapaa saada kiinni ennen aamukymmentä, joten kasin jälkeen on just hyvä hetki mennä. Kulkee päivä aika kepeästi sen jälkeen. Tai jos päivä on pitkä, menen vasta iltakasilta. Silloin on aina hyvin tilaa.

– Jos päivään ei mahdu salia tai hallia tai derbyä, kekkaan jonkun keinon kerätä vaikka edes askelia. Arkiliikun. Jos pitää hoitaa joku juttu keskustassa, kävelen. Siitä kertyy päivään tunti reipasta kävelyä ulkoilmassa. Tekee tosi hyvää. Käytän portaita liukuversioiden sijaan silloin, kun se on mahdollista. Nousen päivän aikana penkistä vähän tanssimaan tai muuten verryttelemään. Selkä kiittelee.

– Satsaan mukavuuteen. Pidän huolen, että mulla on koko ajan kassissa eteisessä odottamassa puhtaat, sopivat, nätit ja kivat treenikamat. Kun tulen treeneistä, pesen ne heti ja laitan uudelleen odottamaan. Hankin riittävän määrän motivoivia uusia, kun alkaa olla nuhjukas olo. Erityisesti urheiluliiveihin ja jalkineisiin kannattaa satsasta. Paskat liivit ovat myrkkyä mille tahansa lajille. Ja rumat vaatteet.

kamat

– Käytän apukeinoja. Juon treenin aikana nätistä (bisfenolivapaasta, hippeys on ulottunut nyt tällekin alueelle!) pullosta treenin aikana tankkaavaa juomaa, ja heti treenin päälle hyvänmakuisen (niitäkin on) palautusjuoman. Motivoin sillä itseäni ärsyttävien liikeiden aikana. Jos joku olisi tänä aamuna kuullut pääni sisään, olisi hauistaljalla kuulunut tälläistä: yks – vittu – 2 – kohta mansikkapirtelö – 3 – kohta mansikkapirtelö – 4 -vittu – 5 – kohta mansikkapirtelö jne. Ja sitten se pirtelö kohta onkin jo siinä. Ja tuli tehtyä. Kai se menee näin, jos makeat herkut ovat muuten pannassa. Olen palkkarini äärellä yhtä leveää hymyä.

– Huollan itseäni. Pidän sen lepopäivän. Nykyisellään yleensä 1-2 viikossa, koska muina päivinä tekee niin mieli liikkua. Jokus kolmekin, jos on ollut oikein raskaita treenejä, mutta enemmistöön päivistä pitää saada liikettä. Lääkäri on määrännyt. Muuten prakaa selkä ja sielu. Liikunta ei ole mikään satunnainen hetkonen, erityistapaus tai poikkeama. Se on arkijuttu muiden arkijuttujen lomassa. Tosi kiva arkijuttu vieläpä.

– Kerran noin 1,5 kuussa käyn 90 minuutin urheiluhieronnassa. Se pitää derbyssä juntturoituvat reidet ja pakarat kunnossa ja auttaa risaa alaselkääni jaksamaan paremmin. Päänsärytkin pysyvät hyvin poissa. Suosittelen oikein lämpöisesti, jos vain mahiksia on!

– Luotan ammattilaiseen muutenkin. En heiluttele salilla sinne päin, enkä luota omaan arvostelukykyyni. Teetän hyvän, motivoivan ja innostavan saliohjelman (riittävän lyhyen!) ja uusin sen sitten, kun tarvetta on. Käyn muutaman kerran vuodessa jutskaamassa jonkun ammattilaisen kanssa ja tsekkaan samalla kehonkoostumuksen oikean suunnan varmistamiseksi. Se on kivaa ja mielenkiintoista. Ja taas kerran motivoi. Maksaa noin 25 euroa, että ei ole siitäkään vuoden mitassa kiinni.

– En lomaile liikunnasta. Joululoma oli ihanaa aikaa liikkua oikein urakalla! Viikonlopputekemisistä liikka on mun suuria suosikkejani. Tunnen itseni. Jos pidän taukoja, alan helpolla lötkähtää. Kynnys lähteä nousee sen korkeammaksi, mitä useamman välipäivän pitää.

– Pidän kirjaa. Tykkään niistä tilastoista. Käytän Heia Heia -ohjelmaa, ja se motivoi hyvin. Auttaa pitämään sen vapaankin, vaikka mieli haluaisi treeneihin. En tykkää julkata tuloksia Facebookissa, mutta tässä kurkkaus muutaman viime viikon hommista.

liikka1liikka 2

Tällättisiä! Kertoilkaas teidän tavoista motivoida itseänne kans! Kuulisin mielelläni.

Mainokset

Terveysmouhotusta inhoksi tai inspikseksi

Aika moni aloittelee uutta vuotta jonkinlainen elämäntaparemppa mielessään. Karkkilakko tai lyhyt laihis tai mitä vain, niin nythän sen aika perinteisesti on. Olen tosi iloinen, että aloitin oman elämäntaparenssaukseni jo kesällä, ja nyt tarttee vain pystyellä ladulla. Ja koska latu ei ole kapea tai ahdistava, niin mikä pysyessä. Nautin tosi hyvästä olosta, terveestä mahasta, (aika) tasapainoisesta mielestä ja ihanista uusista ruokajutuista joka päivä.

Koska tiedän kaveripiirissä ainakin muutamia, joille aihe on just nyt ajankohtainen, tuumin laitella vähän ajatuksia näkyville. Toivottavasti vaikka alkuinnostuksen lietsomiseksi tai motivaation säilyttämiseksi. Joitakin tajuamisia tästä kohta puolen vuoden matkalta ilman sokeria ja paskaeineksiä.

Asioita, jotka olen löytänyt tai löytänyt uudelleen:

  • Tehosekoitin/yleiskone. Seisoi laatikossa turhana monta vuotta. Nyt kaivan sen esiin harva se päivä. Teen ihania raakakastikkeita ja -taikinoita, tosi maukkaita raasteita ja salaatteja ja erilaisia salsatyyppisiä juttuja. Megahelppoa ja varmana tulee tarpeeksi niitä kasviksia. Mulla menee helpolla kilokin päivässä. En kovin tykkää keitetyistä, mutta onneksi raa’at on terveellisempiäki.
  • Sauvasekoitin. Olisi ihanaa, jos olisi sellainen kallis mehustava blenderiasia, mutta ei ole. On kymmenen vuotta vanha Braunin sauva. Sillä syntyy melkein joka aamu joku smoothie marjoista ja hedelmistä. Laiskan aamupalaeinehtijän optimilaite! Pohjana joko banskua tai avokadoa, ja siihen sitten mitä lie milloinkin joukkoon. Marjoja, lesitiiniä, valmiita smoothie mixejä ja pellavarouhetta, chiaa, pähkinöitä yms.
  • Avokado. Oon aina rakastanut sitä, mutta oon nyt vasta tajunnut sen monipuoliset mahdollisuudet. Siitä tulee sitä ihanaa pastakastiketta, mainio smoothiepohja, loppumaton määrä salaattivariantteja ja sitten tietty jumalaista aivan sellaisenaankin. Ihana, rasvainen asia.
  • Keitot. Maailman helpoimmat ja parhaat. Ei tartte mitään turhaa lisäillä. Helpoimillaan niitä Pirkan valmiita luomusoseita hevi-osastolta ja purkki kermaa perään. Kestää 5 minsaa valmistaa. Koko perhe tykkää paljon.
  • Juurekset. Lanttu, porkkana, kaikki muutkin. Kasviksista myös vaikka varsiselleri ja fenkoli raakana. NAM. Tikkuina, kolikkoina, paloina. Raakana telkkarin edessä tai pelin äärellä. Kersatkin on niistä ihan fiiliksissä.
  • Hedelmäsalaatti. Ihana, ihana asia. Nopeasti joku helppo, tai parhaimmillaan oikein monesta ihanasta tehty. Iso sammio kerralla kestää muutaman päivän jääkkärissä. Juhlahetkiin olen vatkannut kylkeen kermavaahdon, jonka maustan kardemummalla ja vaniljalla.
  • Äskeiseen liittyen: vaniljatanko myllyssä! Ihana löytö. Ei tartte olla mitään vaniljasokeria (tai – kamalaa – vaniliinisokeria) vaan ihan vaan täyttä kamaa! Helpolla hintansa väärti, koska kestää vaikka kuinka kauan.
  • Hedelmäosaston tuntemattomat uutuudet. Ostan välillä huvikseni sellaisia, joista en lainkaan tiedä mitä ovat. Maistelen ja ihmettelen.
  • Mausteet ylipäätään! Kun ei syö sokeria, kaikki maistuu vahvemmin. Ihania uusia juttuja maustehyllyissä. Etniset kaupat ne vasta aarreaittoja onkin. Kardemumman kokonaiset siemenet, tähtianis, erilaiset pippurit ja chilit. NAAAAM!
  • Laatuun ja monipuolisuuteen panostaminen. Jos kieltäytyy kuukaudessa monen kymmenen euron edestä sokeriherkuista, voi ihan huoletta laittaa sen rahan parempiin matskuihin. Mulla meni helpolla ennen muutama litra jätskiä ja joku kilon verran irtokarkkeja viikossa. Ja keksit ja pullat päälle. Limuja siihen sitten vielä ja joku raivonälkään vedetty hamppariateria. Niistä tulee jo aika monta euroa muuhun parempaan. Hyvää lihaa, luomujuttuja, oikeita, puhtaita makuja! Yrttejä ruukussa! Vaikka mitä, josta tulee ihan erilailla hyvä olo.
  • Väsymykseen ei kannata syödä sokeria. Väsyttää vain enemmän. Sori, mutta niin se vain on. Väsymykseen kannattaa nimeomaan syödä hyvää kamaa. Ja nukkua tarpeeksi. Unikin muuten paranee kun syö hyvin. True story!
  • Taatelit, luumut ja viikunat. Luomulaatuiset oikeasti hyvät. Mieluiten irtona jos saatavilla on. Ei tiukkoihin muovikääröihin pakattuja paskanmakuisia juttuja, vaan kunnon tavaraa. Makeampaa asiaa ei tässä maailmassa ole, kuin hyvä taateli. Maistuu toffeetaikinalle. Ennen vihasin niitä, nyt palvon ja jumaloin.
  • Marjat. Oman maan tai pakastealtaan. Supersuosikkini on pensasmustikka. Sellaisenaan, pirtelöön, puuroon, rahkaan, juguun.

Lisäksi olen tajunnut joitain tälläisiä asioita:

  • Aina tulee juhla ja tarjolle konvehtia tai pullaa. Aina. Joka päivä niitä tulee. Kaupassa niitä on vaikka kuinka paljon. Töihin niitä joku kantaa. Aina. Ei se tarkoita, että pitää ottaa. Ihan yhtä hyvin voi sanoa ei. Vaikka edes joka toinen kerta.
  • Ruokia ei voi maailmasta syödä loppuun. Ei tartte siis edes yrittää. Seuraava ruokahetki tulee kohta, joten ei tartte vetää kuin vimoista päivää.
  • Jos duunikaverit/sukulaiset/lähiomaiset syö paskaa, niin itse ei silti tartte. Kukin valitsee itse.
  • Itsekuri on väärä sana. Kyse on siitä, että sanoo ei tämän yhden kerran. Tämän kerran kerrallaan. Ens kerralla sanoo taas, vaan sen kerran. That simple. Ei kannata julistautua loppuelämän laihikselle tai kuurille, koska se vain ahdistaa. Kannattaa vaan opetella sanomaan kerran ei. Se riittää. Vaikka siksi loppuelämäksi. Yhden kerran ei.
  • Ihmisen ei tartte syödä siksi, että jollekin tulee paha mieli. Oma vointi ja olo on omista päätöksistä kiinni, ja jokainen tekee ne ihan itse. Jos on satakolkytvuotiaan mummun viimeisen piirastarjoilun aika, niin voi toki ottaa. Vaikka tokkopa hänkään murheellisempana kuolisi, vaikka sanoisit ei. Jos sanot nätisti.
  • Syöminen on ravinnon saamista ja nautinto. Se ei kuitenkaan ole sellainen juttu, joka kuuluu pakollisena kuviona joihinkin tilanteisiin. Muutama kerta leffassa ilman eväitä näyttää, että jos leffa on hyvä, ei muuta viihdykettä tarvita. Jos leffa on niin huono, että vaatii eväät, ni lähde hyvä ihminen pois ja tee jotain kivempaa.
  • Karkkien poisjättäminen on tosi hyvä alku. Suosittelen lisäksi skippaamaan makeutusaineet ja opettelemaan torjumaan väsymystä, vitutusta ja surua muulla kuin jonkin suuhun laittamisella. Jos on yhtään riippuvainen herkuista, suosittelen todella paljon luopumaan myös muusta kuin ilmeisimmästä sokerista. Sitä tuupataan meille kaikkialla. Tosihifistelijä (aka esim. mä) jättää pois kaikki piilosokeritkin. Siinä menevät ketsupit ja esim. osa tuorejuustoista ja näkkileivistäkin samalla, mutta vaikutukset ovat myös hyvin palkitsevat. Kannattaa ainakin kokeilla. Kun ne jättää pois, ei enää hetken päästä tee mieli. Ihan oikeasti ei. Se on kummallista mutta totta. Ja muutaman päivän kestää aikuinen länsimainen ihminen vaikeampiakin oloja kuin sokerittomuutta. Jos ei, kannattaa ehkä mennä itseensä hetkeksi.
  • Ihan olennaisia kysymyksiä ovat ne ällöttävät: mihin tarpeeseen syön herkkuja? Kuka on sanonut, etten pärjää ilman? Kuka se sellainen on mitään puolestani päättämään? Millainen tyyppi minä olisin ilman tätä riippuvuutta tai puskuria, jonka esim. lohtusyöminen tarjoaa?
  • Joulu, juhannus, pääsiäinen, nimpparit, häät, hautajaiset, synttärit, läksiäiset, paluujuhlat, ristiäiset, tuparit ja yleisbailut. Juhliahan riittää. Jos jokaisen kohdalle julistaa poikkeustilan, jossa saa syödä ja juoda mielipuolen tavoin, niin elämässä ei paljon muuta kuin poikkeustilaa ehdi olemaankaan. Jokaisen perään vielä krapula, joka vasta poikkeustila onkin! Erikoistilanteet kuuluvat elämään, ja niissäkin voi halutessaan toimia ihan omien puitteittensa raameissa. Eikä ole edes kurjaa. Lähes kaikista juhlapöydistäkin löytyy ne fiksut jutut joita syödä. Jos ei löydy, voi viedä itse ison satsin kaikille. Isäntäväkikin kiittää. Tai sitten voi olla ihan erikoistyyppi ja ottaa vähän. Olla hakematta lisää. Ei onnistu multa, mutta olen kuullut ihmisistä jotka kykenevät tähän. Kannattaa kokeilla.
  • Jos syö arkenakin ihanaa, monipuolista ja herkullista ruokaa, ei tartte odottaa noita bailuja nauttiakseen. Joka päivä voi syödä ihanasti. Tämä on muutakin kuin tyhjä, ällöttävän imelä lause.
  • Harva höttöherkku on oikeasti tolkuttoman hyvää. Pahoja ei kannata syödä. Aikuisikään mennessä melkein kaikkia herkkuja on myös jo maistanut. Tietää siis, miltä ne maistuvat. Voi aika huoletta päättää olla maistamatta uudelleen, jos ei ole varmuudella sen arvoista.
  • Kukaan muu ei pidä huolta juuri mun hyvinvoinnistani. Se on mun duuni. Saan päättää sen hommat itse. Tänään ja huomenna ja sit vielä kaikki muutkin päivät. Aika siistiä! Ja jos on lapsia, niin niidenkin hyvinvoinnista saan päättää!

Piirretään paremmaksi

Naapurin Juuso ohjasi FB:ssa tällaisen äärelle. Ohhoh! Viesti on todella kiinnostava ja lisäksi kaveri osaa piirtää!

On suhteellisen vetoava tapa esittää asia. Informatiivinen piirrosluento.

Olli jutteli tästä näköjään kesällä saman pätkän äärellä. Olen aika monesta asiasta eri linjoilla Viidakkomiehen kanssa, mutta joistakin suunnilleen samoillakin. Tästä vaikkapa.

Olen aina ollut aika surkea piirtäjä. (Kuulen nytkin ala-asteen ihanan kuvismaikan, Eevi Kaasisen lempeän nuhtelun: ”Ei ,ei , lintu pieni! Ruoho kasvaa alhaalta päin. Niin se myös piirretään!”)

Ehkä juuri siksi ihailenkin ihmistä, joka ilmaisee itseään noin hyvin juuri sillä keinolla. Serkkuni Taru on sikamaisen hyvä tässä myös. Myös hänen kuvissaan otetaan kantaa. Katsokaas vaikka tuolta.