Kaamoksenkarkoituspäivä

Eilen oli kyllä erinomaisen hyvä synkkyyden karkoittelupäivä. Ensin oli vähän asiaosuutta. Naputin aamun alkutunteina päivän työt tarkistuskierrokselle ja sitten kävin hoitamassa työterveyslääkärin treffit. Oli ensimmäinen kerta ja oikein tosi kivan tuntuinen lääkäri vastassa. Tarkastelimme minut ja sovimme työterveyden asioista. Tuntuu ihanalta, että minulla on nyt tuollainen – yksi tuttu kasvo pallottelemassa melkoisen sekalaista kokoelmaa terveysasioitani. … More Kaamoksenkarkoituspäivä

Arvioi tämä:

Pimeys, et pysty mitään!

Kyselin viikonlopulla mietteitänne pimeästä. Mietin, olenko tämän mörköilyni kanssa itsekseni. Kävi ilmi, että muitakin riittää. Ei kai se oikein hyväkään ole, mutta vähän lohduttaa. Enemmistö on valinnut minikyselystäni  kohdan  ”Nukuttaa, herkuttaa ja vetää melankolian puolelle.” Myös valtaosa hoitaa huonoa virettä tsemppaamalla syömisten ja liikkumisten kanssa,  tai kirkasvalolampuilla/-kuulokkeilla tai polttelemalla kynttilöitä. Kukaan ei sano, ettei tuntuisi … More Pimeys, et pysty mitään!

Arvioi tämä: