”Irtarikimppu” ilahduttaa eniten

Päätin keskellä pimeintä talvea, että saan itseltäni kukkia läpi talven. Talvenkaatokimput ovatkin olleet yksi kivoimmista piristäjistä. Aloitin maltillisesti yhdellä kimpulla, mutta kevään edetessä olen laajentanut ahnaasti: nyt keittiössä on koko ajan ainakin yksi kimppu ja olohuoneessa usein kaksi. Kun kääntää päätään, näkee aina jotakin nättiä.

Tovi sitten satsasin superkimppuun. Valkkasin kaupungin parhaan kukkakaupan. Minusta se on, ihan ilman mitään sponsorisopimuksia, Kaisan Kukka torin laidalla. Kävelin sisään ja valitsin vitriinistä jokaisen sellaisen kukan, jota en ollut vielä koskaan nähnyt.

piikkikukka.jpg

Muistatteko lapsena, kun parasta oli ostaa vitosen sekalaiset karkkipussiksi? Minä kävin uimahallin kahviossa, koska siellä oli lasipurkkiriveissä kaikkein ihanimmat. Nyt perjantaiherkku voi hyvin olla tällainen. Kimppu maksoi 40 e ja kestää kuulemma lajiensa puolesta maljakossa tosi pitkään, kun muistaa välillä tarjota tuoretta vettä, uutta imupintaa ja mukaan saatua ravinnetta.

Älkääkä kysykö näiden nimiä. En minä vaan tiedä!

pallero.jpg

Vähän niin kuin tatuointia ottaessa minusta on järjettömän kivaa katsella käsityöläistä työssään (olen kai vähän outo, kun tykkään just siitä neulaamisvaiheesta melkein valmiita kuvia enemmän. Siksi mulla varmaan onkin kuusi, ja seuraava alati suunnitteilla.), on kukkakaupassa kivaa antaa osaajalle vapaat kädet ja katsoa mitä sieltä syntyy.

Hassua, miten paljon riemua kukat voivatkin tuottaa. Mielenterveyskimppu tämäkin. Kuvan ottamisen jälkeen noihin mollukkapäihin puhkesi odottamatta vielä pikkuinen kukkanen!

koralli

Mainokset

Syksy tuli täysillä – Tomaatti- ja työmietteitä

Käynnistyipäs syksy melkein yhdessä yössä! Yhtäkkiä on pimeää iltaisin ja puutarhassa sellainen kylläinen, paksu valmius. Vihreä on tummunut täysille ja marjoja ja omppuja saa olla poimimassa joka päivä.

Jännitän vähän vihannesteni puolesta. Tomaatit ja paprikat ovat pullineet hienosti, mutta väri vielä puuttuu. Mahtaako riittää aurinkoa vielä ne punastuttamaan? Muruni on tänä loppukesänä rakentanut minulle kasvihuoneen talomme vanhoista ikkunoista, ja eilen siirsimme kasvit sinne saamaan maksimaalisen määrän lämpöä vielä, mutta aika näyttää, päästäänkö maaliin asti. Oli jotenkin haikea fiilis puutarhakaupalla, kun valikoimassa oli enää syksyn viimeisiä kukkijoita ja iso liuta nahistuneita kesäjuttuja. En malttaisi päästää tästä puutarhakaudesta irti millään.

Työtkin käynnistyivät pitkän kirjankirjoitus”vapaan” jälkeen yhdessä rysäyksessä. Miten niin aina käykin? Ensin jännittää, tuleeko hommia lainkaan, vaikka aina on tullut ennenkin, ja sitten niitä on taas kohta kalenteri pullollaan. Hiukan on ollut nikottelemista kirjakielen kääntämisessä lehtikielelle, mutta kyllä se sieltä ytimistä pulahtaa taas pintaan aina kuitenkin. Tosi kivaa on toimittajan hommakin, yhä vain.

On ollut ihanaa olla erossa kirjan käsikirjoituksesta 1,5 viikkoa. Tekee älyttömän hyvää saada vähän huilia siitä ja antaa ajatuksille happea. Loppurynnistys on aina tosi intensiivinen ja sille on paljon kivempi lähteä pienen paussin pidettyään. Tällä toisella kierroksella on myös kivaa, että tiedän, millaisessa marssijärjestyksessä homma tästä etenee perille asti. Seuraavaksi odottelen saavani kirjan kannet nähtäväksi. Jännää!

Syksy starttaa ensi viikolla myös puhekeikkojen osalta. Ensi viikolla käyn THL:n Näin Suomi juo -seminaarissa kommentoimassa heidän tuoretta julkaisuaan ja seuraavalla viikolla on vuorossa Päihdefoorumi. Tiedossa loppuvuodelle on lisäksi ainakin koulutuskeikka Iisalmeen. Huhuilen siitä tarkemmin, kun yksityiskohdat ovat selvillä, jos vaikka niiltä korkeuksilta on tulossa lukijoita paikalle. Jos olet paikalla THL:lla tai foorumissa, tule ihmeellä juttusille!

IMG_20180819_154645.jpg

Piha pistää parastaan

Täällä naputetaan kiihkeässä tahdissa kohti kesälomaa. Vielä viisi artikkelia, ja sitten vapaus. Kivoja töitä kylläkin, mutta kuitenkin. Kun koko muu perhe on jo lomilla, on hiukan haastavaa käydä aamuisin töihin. Blogille jää tosi huonosti aikaa. Mutta kyllä se siitä taas aktivoituukin.

Vaikka duunit vielä pitävätkin tiiviisti arkiympyröissä, tuo kesäkuu niihin aina oman ihanan lisänsä. Piha on puhjennut kukkaan. Olen ehkä aika nössykkä, mutta aamuisin ja iltaisin kierrän pihalla katsomassa, mitä kasveille kuuluu.

2015-06-03 18.38.51

Muutama päivä sitten tuuli niin, että katolta tuli tiili alas. Siinä kyydissä ovenpielen mansikka-amppeli koki kovia. Piti hetken tuijotella, että mikä tässä näyttää nyt niin kummalta.

2015-06-03 18.23.13 HDR-1
Nuo pallukat kuuluvat kasvin alle, jossa vielä ennen puuskaa oli multapaakun ympärillä ruukkukin.

Maalikaruselli 2013 osa 2.

Maalaushommat ovat tuhatkertaisesti kivempia kuin maalinpoistohommat. Kaikenlainen valmistelu ja äheltäminen ylipäätään ärsyttää. Minä en ole mikään esivalmistelija. Tyydyttävintä on, kun pääsee sutimaan uutta väriä pintaan. Tulee kerrasta nättiä. Ja siinä petrooliöljymaalin hienous – kerrasta todellakin tulee nättiä. Kun jaksaa pensselöidä riittävällä maalilla kertaalleen, on hyvä.

Ensimmäisen päivän maalailu oli hidasta hommaa. Johannes killui korkealla nosturissa ja minä maalasin alhaalla sen minkä yletin ilman kiipeilyitä. Kipusin kyllä pöydälle seisomaan, mutta siellä kikkailusta selkä ei ollenkaan tykännyt, joten palasin maantasalle. Sieltä kurottamalla saa mittaiseni 173-senttinen henkilö maalattua 11 alinta lautaa.

Ekan päivän kokonaissaldo oli päätyseinä pihan sisäänkäynnin luona.

sisäänkäynti maalattu

Kontrasti vanhaan näkyy tässä hienosti.

Maalauskeli oli vähän epävakainen. Melko viileää ja satelikin hetken keskellä päivää. Olimme kuitenkin tosi tyytyväisiä lopputulokseen. Valmiiksi saatua pintaa on siistiä fiilistellä.

Itse maalausta isompi projekti olikin sitten nostolavan siirtäminen talon toiselle puolelle. Tuosta talon kulmalta piti sinne puikata talon ja pensasaidan kapeasta välistä. Lisähaastetta aiheutti se, että reitillä kasvoi jättimäinen syreeni. Kasvaa se siinä edelleenkin, mutta kolmanneksen kapisempana. Laitettiin moottorisaha laulamaan, kun muu ei auttanut.

kone tekee tuhoja
Värkki on noin viisi metriä pitkä. Sitä ei käännetä ihan helpolla ahtaissa tiloissa. kasvillisuus sai antaa tilaa. Tässä ajellaan kuunliljojen yli melkoisen suruttomasti.

Kaikenkaikkiaan laitteen jäljiltä on nyt sileänä kuunliljan ja syreenin lisäksi myös puolimetriä pensasaitaa ja aika iso osa kultapiiskupuskasta. Myös omppupuu otti jonkinlaista iskua reissun varrella. Saapa nähdä, kuinka massivista tuhoa tehdään, kun kone huomenna siirretään kolmannelle sivustalle. Onneksi etupihalle ei tartte mennäkään.

No jos nyt pikkasen lehvää taittaa...
No jos nyt pikkasen lehvää taittaa…

Toisena varsinaisena maalauspäivänä, tänään siis, oltiin sitten puutarhanpuoleisella seinällä. Minä sudin taas alalautoja ja Johannes hillui korissa. Keli oli tosi lämmin ja maali (joka muuten on Uulan petrooliöljymaalia sävyssä ”olki”)  ilmeisesti siitä syystä tuntuvasti juoksevampaa. Maalaaminen sujui paljon nopeammin kuin eilen. Sain sudittua sekä puutarhanpuoleisen, että takapihanpuoleisen seinän 11 alinta lautaa, ja vähän valkoisia kanttejakin.

Omppupuiden alta katsottuna näyttää nyt tältä.
Omppupuiden alta katsottuna näyttää nyt tältä.
Tässä vaiheessa yläosan vanhoja maaleja ei vielä olla poistettu.
Tässä vaiheessa takapihan seinän yläosan vanhoja maaleja ei vielä olla poistettu, koska rakkine ajellaan mestoille vasta huomenna.

Jossain vaiheessa kävin lepuuttamassa selkää sohvalla, ja silloinhan se eka hasardikin nähtiin. Nostimen ylikuumenemissuoja laukesi ja virta loppui. Muru jäi killumaan parin metrin korkeuteen. Oli kuulemma huudellut minua apuihin, mutta minähän join sohvalla teetä musiikkia kuunnellen, kelpo vaimon tapaan. Ei auttanut raukan kuin kiivetä korista roikkumaan ja hivuttautua sitten alas. Laskeutuminen tapahtui kurpitsantaimelle, joten se voidaan lukea kasvituhoihin myös. Oh well. Vastaisuudessa löytyy korissa killujan taskusta puhelin.

Panu-tyttö vetää kokovartalo-otteella. Iltaisin saa sitten kylpeä tärpätissä.
Panu-tyttö vetää kokovartalo-otteella. Iltaisin saa sitten kylpeä tärpätissä.

Ihan illan lopuksi spraymaalasin vielä valkoiseksi rumanruskean rännin. Tuli ensikertalaiselta aika kökköä jälkeä, mutta kukapa sitä tuolta takapihan perukoilta kovin tarkkaan katselisi. Säästyi kuitenkin pitkä penni, kun ei tarttenut ostaa uutta.

Nyt jäljellä on vielä yläosat kahdelta seinältä. Ne olisi saatava perjantain aikana kuntoon, koska silloin loppuu vuokra-aika nostolaitteesta. Jossain niillä main loppuu myös puhti remppaajapariskunnasta, ennakoin. Muutaman täydenkin urakkapäivän hyvin jaksaa, mutta sitten alkaa aina vähän hapottaa. Mutta hitto että tuleekin hieno!

Jaksaa, jaksaa.
Jaksaa, jaksaa.

Tapahtuu pihalla

Pihalla tapahtuu. On tapahtunut jo monta ihanaa lomapäivää. Kattokaa vaikka.

Siellä tapahtuu mielettömän hienoja aurinkoasioita. Eri aikaan päivästä eri korkeuksilta siilautuu hienouksia näkyviin.
Raparperissa tapahtuu melkoista kasvua. En mitenkään, mitenkään, ehdi leipoa niin paljoa, ettei menisi hulluna hukkaan. Joku pakastajahullu varmaan olisi nyt onnessaan.
Pioneissa tapahtuu räjähtämisiä. Pään kokoiset kukat räjähtävät auki yksi kerrallaan, eivätkä varret meinaa jaksaa millään. Selkeä suunnitteluvirhe. Tuoksu on niin mieletön, että on joka kerta pakko painaa koko naama syvälle kukan sisuksiin ohi kulkiessa (terälehdet ovat ihanan viileitä ja sileitä) . Kukinta on lyhytaikainen, mutta merkittävän mittainen ilo.
Tapahtuu myös rusahteluja iiriksissä. Tapahtui nimittäin puutarhajuhlat, joissa urheasti painittiin. Minä ja painikumppanini painimme vähän tuohon penkkiin asti, eikä hyvin sujuvaa ottelua voitu keskeyttää pienen rusahtelun takia. On kukkinutkin jo.
Tapahtuu myös remonttihommia. Ja ihmisen korkuisia romukasoja puutarhassa. Nyt mennään yläkertaa. Ja sellaistakin tapahtuu, että minä opettelin ajamaan peräkärryllä 1000 kiloa jätettä kaatikselle. Muistatteko sen ainoan yhden kerran, kun olen ajanut peräkärryn kanssa? Niin, nyt olikin jo aika opetella vähän paremmaksi.

Totuus (mun) elämästä vol. 9

Sain lukijaltani kommentin meiltä tehdystä puutarhajutusta. Näytti kuulemma vähän paineistavan idylliseltä. Lupasin balsamitynnyrillisen haavoille. Tällä kertaa Totuus (mun) elämästä katsastaa, miltä puutarha näyttääkään ihan oikeasti.

 

Talvinen puutarha. Ai että. Sellaista kirpeää pakkaspäivän taikaa. Utuista, huurteista tunnelmaa. Hiljaista, harrasta rauhaa henkivä ihana piha, jossa kaikki elämä levähtää hetken kimaltelevan lumiharson alla ennen uutta kasvukautta. Tällaisena se meille esitellään.

Kuva: kartanomatkat.fi
Kuva: Wikipedia

Tosi ihanaa!

Kellomäen talvinen puutarha on vähän jotain muuta. Se henkii hiukan erilaista tunnelmaa. Jonkin verran vähemmän maagista hohdetta. Aavistuksen karsitummalla kimalluksella. Se näyttää enemmänkin aika lailla juuri tällaiselta:

Polkupyöräkin on asianmukaisesti talvisäilössä iglussaan.
Kirpeinä kuurapäivinä täällä on ihana käyskennellä hengittämässä sellaista rapeaa sahanjauhoa.