Offline-viikonloppu on rakkain luksukseni

Aloitin 1,5 kk sitten uuden tavan, joka on osoittautunut melkoiseksi ihanuudeksi – pelastukseksi suorastaan. Päätin nimittäin pyhittää viikonloput offlinelle, eli olla irti somesta ja muusta nettisuhaamisesta perjantai-illasta (tai mihin aikaan perjantaina työt lopetankin) maanantain aamuun asti.

Ei ollut helppoa laskeutua tällaiseen rytmiin. Kesti itse asiassa melkein kolme kuukautta, että onnistuin saamaan siitä oikean tavan ja olemaan kokonaiset viikonloput rauhassa poissa linjoilta. Suunnittelin ja yritin, mutta koukku olla läsnä kaikille, kaikkialla, kaiken aikaa oli kova.

Nyt homma sujuu jo mallikkaasti. Alan jo torstaina fiilistellä, että kohta on taas tauon paikka. Ja koska saan yrittäjänä itse määritellä työaikani, olen lisännyt pientä lisäluksusta jo valmiiksi autuaaseen tapaan. Nykyisin pyrin lopettamaan työt perjantaina mahdollisimman ajoissa, ja jos sattuu oikein hyvin, saan pidettyä koko perjantain vapaana. Niin ei voi missään tapauksessa tehdä joka viikko, jos haluan ruokaa pöytään (ja haluan), mutta yllättävän usein voi.

Oikein hyrisen tyytyväisyyttäni saadessani laittaa laitteet pois ja aloitettua offline-jakson. Se on merkillinen, välitön rauhan tunne. En ole tavattavissa. Palataan asiaan maanantaina. Ja yhtäkkiä käytössä on on valtava määrä tunteja ihan mihin vain!

Voin lueskella viikolla kertyneet lehdet alusta loppuun asti nautiskellen.

Voin uppoutua kirjaan seuraavaksi kahdeksi tunniksi.

Voin lähteä uimahallille vesijuoksemaan tai vaikka salille.

Voin tehdä pitkän kävelyn järven rannassa tai Aulangon metsässä.

Voin istuttaa loppumattoman määrän viljelyksiä (täällä on Pieni kauhukauppa -tunnelma jo ihan täpöllään).

Voin lähteä kirjastoon haahuilemaan tai (jos kukkaro suo) elää reunalla ja suunnata Kodin Terraan metsästämään vielä uutta istutettavaa (ja aina löytyy, and then some).

anemone.jpg
Ja tänä viikonloppuna pestään näemmä myös ikkunat!

On hassua, miten olikin päässyt unohtumaan, miten ihanaa on tehdä näitä juttuja kaikessa rauhassa, ilman aivosärinöitä. Olisi pystynyt noihin ennenkin tätä havahtumistani, mutta ei vain tullut tehdyksi. Melkoisen usein aika humahti skrollaillessa ja peukutellessa viikonloppuisin niin, että ohhoh, sehän onkin taas sunnuntai-ilta!

Some-kohtuuden pitäminen on minulle hankalaa, koska nautin kovasti myös yhteisestä jakamisesta ja höpöttelystä. Siksi tämä järjestely on ihan nappi. Mitään ihan ihmeellistä ei viikonlopun aikana ehdi linjoilla tapahtua, ja maanantaina on kiva kurkata jengin kuulumiset.

dahlia.jpg

Olen sorvannut omia sääntöjäni niin, että on ok lukea nettilehteä tai tarkistaa Googlesta miten tämä tai tuo kasvi pitikään istuttaa, jos on ns. tilanne päällä. Pyrin kuitenkin välttämään tietokoneen avaamista kokonaan, ja someille ja kaikenlaisille kommenttiraidoille on tiukka nollatoleranssi. Sen pitäminen on helppoa, kun siirtää pikakuvakkeet joko kokonaan pois kännykän näytöltä tai pois ensimmäiseltä näkymältä.

Tästä tavasta en laske irti, nyt kun olen sen makuun päässyt. Olen alkuviikosta nykyisin ihan eri tavalla levännyt ja palautunut tyyppi.

Suosittelen!

Mainokset

Syksy tuli täysillä – Tomaatti- ja työmietteitä

Käynnistyipäs syksy melkein yhdessä yössä! Yhtäkkiä on pimeää iltaisin ja puutarhassa sellainen kylläinen, paksu valmius. Vihreä on tummunut täysille ja marjoja ja omppuja saa olla poimimassa joka päivä.

Jännitän vähän vihannesteni puolesta. Tomaatit ja paprikat ovat pullineet hienosti, mutta väri vielä puuttuu. Mahtaako riittää aurinkoa vielä ne punastuttamaan? Muruni on tänä loppukesänä rakentanut minulle kasvihuoneen talomme vanhoista ikkunoista, ja eilen siirsimme kasvit sinne saamaan maksimaalisen määrän lämpöä vielä, mutta aika näyttää, päästäänkö maaliin asti. Oli jotenkin haikea fiilis puutarhakaupalla, kun valikoimassa oli enää syksyn viimeisiä kukkijoita ja iso liuta nahistuneita kesäjuttuja. En malttaisi päästää tästä puutarhakaudesta irti millään.

Työtkin käynnistyivät pitkän kirjankirjoitus”vapaan” jälkeen yhdessä rysäyksessä. Miten niin aina käykin? Ensin jännittää, tuleeko hommia lainkaan, vaikka aina on tullut ennenkin, ja sitten niitä on taas kohta kalenteri pullollaan. Hiukan on ollut nikottelemista kirjakielen kääntämisessä lehtikielelle, mutta kyllä se sieltä ytimistä pulahtaa taas pintaan aina kuitenkin. Tosi kivaa on toimittajan hommakin, yhä vain.

On ollut ihanaa olla erossa kirjan käsikirjoituksesta 1,5 viikkoa. Tekee älyttömän hyvää saada vähän huilia siitä ja antaa ajatuksille happea. Loppurynnistys on aina tosi intensiivinen ja sille on paljon kivempi lähteä pienen paussin pidettyään. Tällä toisella kierroksella on myös kivaa, että tiedän, millaisessa marssijärjestyksessä homma tästä etenee perille asti. Seuraavaksi odottelen saavani kirjan kannet nähtäväksi. Jännää!

Syksy starttaa ensi viikolla myös puhekeikkojen osalta. Ensi viikolla käyn THL:n Näin Suomi juo -seminaarissa kommentoimassa heidän tuoretta julkaisuaan ja seuraavalla viikolla on vuorossa Päihdefoorumi. Tiedossa loppuvuodelle on lisäksi ainakin koulutuskeikka Iisalmeen. Huhuilen siitä tarkemmin, kun yksityiskohdat ovat selvillä, jos vaikka niiltä korkeuksilta on tulossa lukijoita paikalle. Jos olet paikalla THL:lla tai foorumissa, tule ihmeellä juttusille!

IMG_20180819_154645.jpg