Lähetin kirjan kustantamoon – Seuraa nimipaljastus!

Äsken painoin lähetä nappulaa ja sujautin kirjani käsikirjoituksen kustantajalleni Atenaan (ja kuva kertoo hetken tunnelmat). Oikeastaan laitoin sen kahdelle kustannustoimittajalle samaan aikaan, sillä minulla on ollut tämän toisen kirjani kohdalla valtava etuoikeus saada tekstilleni kahdet ammattilaissilmät omieni lisäksi – ja sitten vielä kahdet taitavat amatöörisilmätkin. Mitä luksusta!

Kirja tulee vielä takaisin. Seuraavaksi oikoluetaan niin vimmatusti ja sitten tarkistetaan vielä taittoa. Silti juuri tämä hetki tuntuu ihanalta. Paketissa pitäisi nyt olla kokolailla kaikki sisältö ja aika tarkkaan oikeassa muodossakin. Oli melkoinen urakka, tälläkin kertaa. Ihana ja kamala. Kirosin, nauroin, itkin, valvoin öitä, vilistin hybriksessä, istuin tylsistyneenä ja taoin valtavan innon vallassa. En muistanutkaan Kosteusvaurioiden * teosta tätä intensiteettiä, vaikka projekti alkoi melkein puskusaumassa.

Kustannussopimus kirjasta solmittiin tammikuussa. Siinä vaiheessa olin kyllä puuhaillut teeman äärellä jo hetken, mutta en mitään kovin kummaa. Siitä oli olemassa ranskalaisia viivoja ja epämääräisiä ajatelmia. Sitten tulikin kiirus, mutta onneksi työskentelen parhaimmillani paineen alla.

Tein suurimman osan kirjan kirjoitusurakkaa normaaleja palkkatöitä – siis toimittajan ja käsikirjoittajan hommia. Kirjoja on ilman muuta ihana saada kirjoittaa, mutta tosi raskasta se töiden ohessa on, siitä ei pääse mihinkään. Sellainen mieletön onni oli matkassani, että sain kirjalle kaksi apurahaa. Niistä toisen käytin käynnistelyvaiheeseen alkuvuonna. Pystyin apurahan turvin puolittamaan palkkahommien tekemisen reiluksi kuukaudeksi. Toisella, vähän isommalla, vapautin intensiivisen työskentelyn vaiheen kokonaan muista töistä kesästä alkusyksyyn.

Eipä mennyt päivääkään ilman valtavaa kiitollisuutta apurahoittajia kohtaan. Minulla ei yksinyrittäjänä olisi ikinä maailmassa ollut mahdollisuuksia irottautua edes viikoksi pelkästään kirjan tekoon ilman apua. Suurkiitos siis tätäkin kautta Suomen Tietokirjailijat ry ja Taiteen edistämiskeskus! Uskallan sanoa melkoisen varmaksi, etten olisi ehtinyt saada kirjaa kansiin tässä aikataulussa ilman taloudellista tukea. Palkkaa työtunneille ei näissä puuhissa kannata edelleenkään laskea, mutta se ei olekaan tekemisen motiivina.

Puuh. Aika maitohappoinen olo! On jännää, miten suuren eron pari viikkoa voi tehdä. Olin vielä syyskuun puolella sitä mieltä, ettei ikinä eikä mitään. Ja tänään, kun selasin pumaskaa läpi viimeistä kertaa ennen lähettämistä, saatoin tyytyväisin mielin napsauttaa muutaman lyöntivirheen pois ja jatkaa hyvilläni eteenpäin. Tämähän on tässä. Tässä tämä nyt todellakin on. Näin tämän ajattelin. Se kai se kirkastuminen on. Se pulahtaa eteen aika nopeasti heti sen epätoivokohdan jälkeen, vaikkei siltä ikinä tunnu pahassa paikassa. On oltava uskossa vahva.

Kirjan kansia tehdään juuri. Olen nähnyt jo ensimmäisen versionkin. Sisällöstä en vielä enempiä kerro, mutta nimen saan kuulemma paljastaa jo nyt, vaikka virallisesti se menee katalogeihin marraskuussa.

Tiedostavan siemailun taito. Se siitä tulee. Tai se se tavallaan jo on. Miten sen nyt ottaa.

Nyt on helpottunut, hyvä ja aavistuksen epäuskoinen olo. Pitäisi tarttua palkkatöihin, mutta taidan suoda itselleni tänään löysää.

JAHUUU!

* Kosteusvaurioista on meneillään syksytarjous! Nappaa pois, sillä kohta tulee uutta luettavaa!

Mainokset

Sniiduilua

Olen opetellut kunnon nuukailua. Sain nimittäin viime vuonna aika kovat mätkyt, pari tonnia. Eka erä tuli maksuun loppuvuodsta ja toinen nyt helmikuun alkuun. Veti vähän vakavaksi. Varsinkin, kun tällä hetkellä menee freetyö ihan poikkeuksellisen huonosti kaupaksi. Ajat ovat kovat, tiedättehän.

Kun kaivelin tyhjyyttä ammottavia taskunpohjia mätkyrahojen (turhassa) toivossa, muisti verottaja ennakkoverolapuilla. Ilmoittivat, että maksettavaa olisi tonnin verran kuussa. Koko vuoden ajan. Aika tavalla! Itku siinä vähän pääsi. Mietin, olenko jotenkin salaa rikas, kun tuollaisia rahoja pitäisi olla jostain ottaa? Jos nimittäin lasketaan puhelin-, netti-, matka- yms tulonhankintakulut, jotka tällaisella keittiönpöytäyrittäjällä lankeavat maksuun omasta pussukasta, niin kuukaudelle olisi noiden ennakoiden kanssa makseltavaa vähän reilu 1500 euron verran. Ihan sama, oliko tullut ansaittua penniäkään. Siitä pitäisi sitten päästä vielä jotenkin plussalle, ja kyetä osallistumaan täysipainoisesti vaikkapa tämän neljän hengen talouden ruoka-, vaate-, harrastus- ym kuluihin. Hiukan huono yhtälö.

Kakistelin jonkin aikaa, ja mietin mitä helvettiä nyt tehdään. Onneksi hokasin kuitenkin viestitellä kirjanpitäjälle, jotta pitäisiköhän näitä veroja jostain vähän tarkistaa, kun ei ole yhtään mistä ottaa. Kävikin sitten verohallinnosta ilmi, että olivat – nyt kolmannen kerran, huomautuksista huolimatta – verottamassa minulta tuloja kahteen kertaan. Kun on niin epäselvä tämä tulonlähteeni. tekijänoikeuksia, palkkioita ja mitä muuta. Ihan tosinaamalla väittivät mun tienaavan 52 000 euroa vuodessa, ja siksi verot samaan malliin. Voin kertoa, että eipä ole kyllä näkynyt, likipitäenkään!

Musta voisi olla hyvä järjestely, että mikäli  papereissa laitetaan tuollaiset tulot, ja joudun niistä itkun ja hammastenkiristelyn puljauksiin, niin voisivat sitten antaa mulle myös ne tulot luvatun suuruisina. Keksin kyllä käyttöä!

No, ilmaisin heille itseäni, ja kerroin mitä ja mistä tienaan. Ihan yhdenkertaisina. Nyt ennakot on saatu oikean kokoisiksi, ja kuukausikuluja on kohtuullise(mma)n verran. Hyväksyn, pitkin hampain. Silti nuo mätkyt ovat sen kokoiset, että pihistää saa nyt tasan joka paikasta. Olenkin harjoitellut todellista minimirahankäyttöä alkuvuoden verran, säästön paikkojahan tällaiselta peruspulskeaan eloon tottuneelta löytyy kyllä, kun käy vain syynäämään.

Isoin kulueräni ovat matkat. Enkä tarkoita nyt ukomaanmatkoja, vaan ihan kulkemista Hämeenlinnan ja Helsingin välä työ- ja derbyasioilla. Olen harventanut käynnit minimiin, sillä matkaliput maksavat maltaita. Kun on pakko mennä, olen vaihtanut junasta bussiin (kertakäynti n. 50 e -> 23 e, koska Matkahuolto maksaa vielä pressikortilla alennusta, josta vr on luopunut). Sydäntä riipien olen myös pistänyt kampaajan hetkeksi tauolle, ja kokeillut kotivärjäilyä (n. 150 e -> 15 e) ja vaihtanut kampaajashampoot markettiversioihin (n. 25 e -> 4 e ). First world savings. Olen käynyt myös jatkamaan hoitoaineita ja saippuoita vedellä, sanoivat laaduntarkkailijat sitten siitä mitä hyvänsä. Olen kokonaan luopunut sellaisista heräteostoksista, kuin purkat ja pastillit, huulipunat, -rasvat, vesi- tai limupullot, matkaeväät ja lehdet (paitsi silloin, kun pitää työtarkoituksessa lukea). Kirjat tietysti haetaan kirjastosta.

Ruokakaupassa sniiduilen myös parhaani mukaan. Olen siinä määrin elitistiruokailija, että haluan ostaa luomua ja reilua kauppaa, jos suinkin mahdollista, mutta pihistän sitten muualta. En hanki eineksiä, vaan teen isoja satseja ruokaa kerralla jääkaappiin. Siitä saa myös työpäivien eväät, eikä tartte syödä ulkona. Se, että joudun ruokailemaan gluteenittomasti ja laktoosittomasti, maksaa enemmän, mutta olen onneksi myös ekalta koulutukseltani kokki, ja aika kätevä kehittelijä keittiössä. En herkuttele, enkä juurikaan juopottelekaan, joten niihin ei rahaa mene myöskään. Tosi, tosi pitkin hampain jouduin pistämään hetkeksi myös salikortin kuivumaan. Mutta 66 e kuussa säästyy siinäkin, ja nyt on pakko ottaa kaikki löysät pois. Pyrin ainakin vähän aikaa nyt käymään kymppikortilla derbyvuoron yhteydessä Helsingissä halvalla salilla silloin tällöin, siellä kerralle tulee hintaa vain pari euroa.

Leffat katsellaan meillä nyt teatterin sijasta telkkarista ja ravintolassa käydään entisen n. 1-2 kuussa sijasta vain megaharvoin. Olen myös lopettanut aika monta lehtitilausta, vaikka ne laskut menevätkin työkuluihin. Samoin olen tarkistanut kuukausiveloituksia digilaitteista ja sulkenut päällekkäisiä liittymiä (esim. sellaisten kannettavien nettiliittymät, joita voi ihan yhtä hyvin käyttää kotona wifissä). Yllättävänkin paljon voi olla taustalla raksuttelemassa kaikenlaisia turhaksi käyneitä liittymiä, kun taloudessa on neljä digikäyttelijää.

Kuopukselle on kerrottu, että klarinetin vaihto vuokrasoittimesta omaksi onnistuu ehkä joskus ensi vuonna. Opistomaksut onneksi maksaa sponssi-ukki, muuten olisikin nyt just aika tekeminen. Esikoiselle taas, että omaa tietokonetta on turha aika pitkään hetkeen odotella. Se mun vanha valkoinen, jostain vuosikymmene takaa ainakin, saa nyt vielä höyrytä hetken, vaikkei nettiä jaksakaan pyörittää. Mun työkoneelle on asennettu useampi käyttis, joten sillä sopii näpytellä kouluhommia. Talkoohommissa ollaan koko porukka.

Olen käynyt myös jatkamaan joskus kauan sitten aloittamaani purkkisavottaa, eli käynyt käyttämään loppuun kaikenlaisia vanhoja kosmetiikkavarastoja niin, ettei tartte ostaa kuin ihan välttämättömät jutut. Naamarasvan loppuessa voi ihan sujuvasti jatkaa jollain vanhalla, näytteeksi lähetetyllä vartalokräämillä jne. Kaikenlaista toimittajan voitelupakettia (ihan kirjaimellisestikin) täältä nurkista löytyy. Nyt niille on kunnolla käyttöä. Huomasin myös, oikein NiksiPirkan henkeen, että vedenpitävä silmämeikki lähtee kalliimman putsarin sijaan parhaiten tilkalla oliviiöljyä, jota keittiössä on valmiina aina.

Seuraavaksi meinasin ottaa kirppispöydän ja tyhjennellä vähän nurkkia joutavasta. Palvelee samalla sitäkin tarkoitusta, että saadaan lisää kaivattua tilaa kaappeihin.

Pari hommaa jää odottelemaan aikaa parempaa. Olisi esimerkiksi yksityisen kilpirauhaslekuri vuosilabrat ja käynti edessä (helposti n. 250 e), mutta eipä ole nyt mistä mennä. Ai miksi yksityisen? No siksi, että löytyi viimein, parin kymmenen vuoden ja aika monen eri käynnin jälkeen,  tyyppi, joka tajuaa tosta mun rauhasesta (tai rauhasettomuudesta, jos ihan tarkkoja ollaan) jotakin oikeasti, ja hän sattuu vastaanottamaan yksityisesti. Harmi. No mutta sietää se hetken odotellakin. Onhan tässä jo oltukin.

Että semmoiset säästötalkoot. Kaikkein eniten auttaisi toki, jos jostain ilmestyisi paljon rahakkaita keikkoja, mutta niitä odotellessa nipistellään näin.

Mitkä on sun parhaat säästövinkit?

Kaikki tunteet samaan päivään

Eilisestä muodostui varsin tunnekylläinen päivä. Aamu alkoi hartaudella odotetulla ja paljon jännitetyllä retkellä sairaalalle kuulemaan aivojen magneettikuvauksen tuloksia. Päästessäni vastaanottohuoneeseen lääkäri totesi, ettei ole tuloksia. Että ”on ollut vähän ruuhkaa”. Lähdin pois tyhjin käsin. Olisin tosi paljon arvostanut, jos olisivat soittaneet kotiin ennen aikaani, että ei tartte ottaa töistä vapaata kahdelle hengelle (mukanani oli tukihenkilö, koska uutiset eivät välttämättä ole sellaisia, joita haluaa yksin kuunnella), vaan ei. Pettymys, turhautuminen ja huoli purkaantuivat melkoisena kiroiluna ja itkuna sairaalan pihaan. Taas odotellaan.

Kävin huhkimassa punttiksella pahimmat turhaumat ilmoille. Se kyllä aina tepsii.

Päivän varrella tuli toisenlaista tunnetta, kun sain naputeltua vikat jutut tämän vuoden töistä ainakin korjauskierrosta vaille valmiiksi. Loma on ihan ovella siis! Hyviä oloja lisäsi muutamat alkuvuodelle jo buukatut tosi kivat ja kiinnostavat työt, joita edistelin menemään. Saan esimerkiksi tammi-helmikuussa vierailla Varjomaailma-sivustolla vierasbloggaajana!

On muuten todella hieno sivusto nuorille, jotka miettivät perheensä päihteidenkäyttöä. Mainostan samoin tein, että siellä alkaa seuraava nettiryhmä 2.2. 2015 , jos sinä nuori lukija mietit tällaisia teemoja just nyt! Ammattilaisten vetämä ryhmä kestää kolme kuukautta ja toimii täysin nimettömänä, joten voit purkaa omia huoliasi ihan turvassa ja kaikessa rauhassa, ilman että kenenkään muun tarvitsee tietää siitä. Siinä on aikamoinen voima! Löydät sen täältä. Jos jotakin itse olen tämän syksyn aikana todella oppinut, niin sen, että ryhmätoiminta isosti rulettaa! Mene, mene mene!

Tämä joulu-tammikuu on freelancerille tosi hankalaa aikaa usein, kun pitää osata myydä juttuja lehtien aikatauluja ennakoiden, mutta tänä vuonna näyttää onnistuneen oikein hyvin, eikä tartte ahdistua lomalla enempiä. Niitäkin vuosia on ollut, jolloin aikatauluttaminen on mennyt pieleen, eikä ole ollut oikein jutun juttua myydä, tehdä saati laskuttaa suunnilleen joulukuun puolivälistä tammikuun puoliväliin. Se ei naurata tasan yhtään, kun kohdalle osuu.

Illalla oli luvassa kuopuksen orkesterin konsertti Vanajan kirkossa. Ihanaa, tunnelmallista joulumusiikkia upeissa puitteissa. Samalla pääteltiin melkoisen konserttirikas syyslukukausi. Tästä tulee muuten varmasti vuoden kirkkorikkainkin viikko, kun hyppään eri kirkoissa 3-4 kertaa lyhyellä aikavälillä. Tuleepahan laskeuduttua ainakin joulun tunnelmaan!

Keskelle konserttia tuli sitten vielä fiilikset taas uusille raitelle tempaiseva  viesti (jostain kummasta etiäisestä luin poikkeuksellisesti s-postin esitysten välissä) JOKESilta. Luin melkoisen hämmennyksen ja riemun sekaisin tuntein, että mulle on myönnetty 4000 euron kokoinen työskentelyapuraha tietokirjan kirjoittamista varten. WOHOOOOOO!

Alkuvuodesta on siis mahdollisuudet keskittyä rauhassa tuollaiseen. Aika tosi upea juttu! Aika hyvillä mielin voi nyt vikat firman kirjanpidolliset puuhat ym. byrokratiat hoidella, ja sitten ottaa hetki ihan huilin kannalta. Vuosi 2015 näyttää aika hyvältä, kiinnostavalta ja monipuoliselta jo nyt!

Riesaa kortittomuudesta

Voi tyhmyys minkä määrän riesaa luottotietojeni varas onki aiheuttanut puuhillaan. Tänään posti kantoi ilmoituksen saapuneesta uudesta yhdistelmäkortista ja parin viikon käteisseikkailu viimein loppuu.

Kun on tottunut maksamaan kaiken kortilla, on yllättävän työlästä asioida ilman sitä. On selvää, ettei nettiostoksia voi tehdä ilman korttia. No juuri nyt, vastaryöstettynä, ei kyllä mieli teekään. Mutta on muutakin. Yhtäkkiä on älyttävä varata kauppa-, elokuva- ja muiden reissujen eteen aikaa käydä pankkiautomaatilla.

Eilen vedin kokolailla epäjuhlavat isänpäiväraivarit matkalla ravintolaan, kun automaatilla huomasin unohtaneeni siirtää rahaa palkkatililtäni nostokortin tilille. Ei kun takaisin kotiin siirtämään verkkopankilla rahat noston ulottuville ja uudelleen reissuun.  Ähräämistä. Sitä jos jotain vihaan sydämeni kyllyydestä.

Bensa-asemillakin asioiminen muuttuu hankalaksi. Perjantaina ajelin vähillä polttoaineilla iltatreeniehin. Olin asiaankuuluvasti nostanut käteistä, mutta kompastuskiveksi osoittautui huoltamoiden haluttomuus ottaa sitä vastaan. Menomatkan asema oli sulkenut käteiskassansa, joten ajelin sormet ristissä hallille ja uskoin saavani bensaa paluumatkalla riittävän nopeasti ennen kuin menisi työntöhommiksi.

Paniikki hiipi puseroon, kun paluumatkankin bensis ilmoitti mittareissaan pelkän korttimaksun mahdolliseksi. Oli perjantai-ilta ja kello 23. Autossa bensaa kenties vielä viideksi kilsaksi, ja minulla edessä sata. Pimeää, nälkä ja väsyttää. Meinasi mennä jo itkuksi.

Heittäydyin vähän teatraaliseksi ja kävelin kassalle juputtamaan alahuuli täristen. Ilmoitin, että edessä on yöpyminen autossa huoltsikan pihalla, jos tankkaus käteisellä ei muka käy. Että minut on ryöstetty (ja niinhän teknisesti ottaen onkin) ja olen onneton ja hädissäni. Kassatädin sielu herkistyi ja sain kuin sainkin tankin täyteen käteiskeinoin. Huoh.

Kaikenlaista pikkuriesaa tavallisen arkisen ruljanssin kylkeen. Ei sitä kyllä kaipaisi. Nyt, kun kortti saapuu, muuttuu elämä siltä osin iisimmäksi. Sitten toivoisin vielä ne rahat takaisin. Luottokorttiyhtiöstä soitettiin ja ilmoitettiin asian hoidon vievän kauan, koska luvattomia ostoja oli niin suuri määrä. Tiedustellessani tarkoittaako ”kauan” kenties viikkoja vai kuukausia, tuli vastaukseksi vain ”en yhtään tiedä, koska en hoida näitä asioita.” No kiva että soittelit kuitenkin. Nollan verran arvoa sellaisella tiedolla. Ihme pelleilyä.

Sinä maltalainen kasinopeluri siellä, haistapa sinä pitkä paska.