”Irtarikimppu” ilahduttaa eniten

Päätin keskellä pimeintä talvea, että saan itseltäni kukkia läpi talven. Talvenkaatokimput ovatkin olleet yksi kivoimmista piristäjistä. Aloitin maltillisesti yhdellä kimpulla, mutta kevään edetessä olen laajentanut ahnaasti: nyt keittiössä on koko ajan ainakin yksi kimppu ja olohuoneessa usein kaksi. Kun kääntää päätään, näkee aina jotakin nättiä.

Tovi sitten satsasin superkimppuun. Valkkasin kaupungin parhaan kukkakaupan. Minusta se on, ihan ilman mitään sponsorisopimuksia, Kaisan Kukka torin laidalla. Kävelin sisään ja valitsin vitriinistä jokaisen sellaisen kukan, jota en ollut vielä koskaan nähnyt.

piikkikukka.jpg

Muistatteko lapsena, kun parasta oli ostaa vitosen sekalaiset karkkipussiksi? Minä kävin uimahallin kahviossa, koska siellä oli lasipurkkiriveissä kaikkein ihanimmat. Nyt perjantaiherkku voi hyvin olla tällainen. Kimppu maksoi 40 e ja kestää kuulemma lajiensa puolesta maljakossa tosi pitkään, kun muistaa välillä tarjota tuoretta vettä, uutta imupintaa ja mukaan saatua ravinnetta.

Älkääkä kysykö näiden nimiä. En minä vaan tiedä!

pallero.jpg

Vähän niin kuin tatuointia ottaessa minusta on järjettömän kivaa katsella käsityöläistä työssään (olen kai vähän outo, kun tykkään just siitä neulaamisvaiheesta melkein valmiita kuvia enemmän. Siksi mulla varmaan onkin kuusi, ja seuraava alati suunnitteilla.), on kukkakaupassa kivaa antaa osaajalle vapaat kädet ja katsoa mitä sieltä syntyy.

Hassua, miten paljon riemua kukat voivatkin tuottaa. Mielenterveyskimppu tämäkin. Kuvan ottamisen jälkeen noihin mollukkapäihin puhkesi odottamatta vielä pikkuinen kukkanen!

koralli

Mainokset

Offline-viikonloppu on rakkain luksukseni

Aloitin 1,5 kk sitten uuden tavan, joka on osoittautunut melkoiseksi ihanuudeksi – pelastukseksi suorastaan. Päätin nimittäin pyhittää viikonloput offlinelle, eli olla irti somesta ja muusta nettisuhaamisesta perjantai-illasta (tai mihin aikaan perjantaina työt lopetankin) maanantain aamuun asti.

Ei ollut helppoa laskeutua tällaiseen rytmiin. Kesti itse asiassa melkein kolme kuukautta, että onnistuin saamaan siitä oikean tavan ja olemaan kokonaiset viikonloput rauhassa poissa linjoilta. Suunnittelin ja yritin, mutta koukku olla läsnä kaikille, kaikkialla, kaiken aikaa oli kova.

Nyt homma sujuu jo mallikkaasti. Alan jo torstaina fiilistellä, että kohta on taas tauon paikka. Ja koska saan yrittäjänä itse määritellä työaikani, olen lisännyt pientä lisäluksusta jo valmiiksi autuaaseen tapaan. Nykyisin pyrin lopettamaan työt perjantaina mahdollisimman ajoissa, ja jos sattuu oikein hyvin, saan pidettyä koko perjantain vapaana. Niin ei voi missään tapauksessa tehdä joka viikko, jos haluan ruokaa pöytään (ja haluan), mutta yllättävän usein voi.

Oikein hyrisen tyytyväisyyttäni saadessani laittaa laitteet pois ja aloitettua offline-jakson. Se on merkillinen, välitön rauhan tunne. En ole tavattavissa. Palataan asiaan maanantaina. Ja yhtäkkiä käytössä on on valtava määrä tunteja ihan mihin vain!

Voin lueskella viikolla kertyneet lehdet alusta loppuun asti nautiskellen.

Voin uppoutua kirjaan seuraavaksi kahdeksi tunniksi.

Voin lähteä uimahallille vesijuoksemaan tai vaikka salille.

Voin tehdä pitkän kävelyn järven rannassa tai Aulangon metsässä.

Voin istuttaa loppumattoman määrän viljelyksiä (täällä on Pieni kauhukauppa -tunnelma jo ihan täpöllään).

Voin lähteä kirjastoon haahuilemaan tai (jos kukkaro suo) elää reunalla ja suunnata Kodin Terraan metsästämään vielä uutta istutettavaa (ja aina löytyy, and then some).

anemone.jpg
Ja tänä viikonloppuna pestään näemmä myös ikkunat!

On hassua, miten olikin päässyt unohtumaan, miten ihanaa on tehdä näitä juttuja kaikessa rauhassa, ilman aivosärinöitä. Olisi pystynyt noihin ennenkin tätä havahtumistani, mutta ei vain tullut tehdyksi. Melkoisen usein aika humahti skrollaillessa ja peukutellessa viikonloppuisin niin, että ohhoh, sehän onkin taas sunnuntai-ilta!

Some-kohtuuden pitäminen on minulle hankalaa, koska nautin kovasti myös yhteisestä jakamisesta ja höpöttelystä. Siksi tämä järjestely on ihan nappi. Mitään ihan ihmeellistä ei viikonlopun aikana ehdi linjoilla tapahtua, ja maanantaina on kiva kurkata jengin kuulumiset.

dahlia.jpg

Olen sorvannut omia sääntöjäni niin, että on ok lukea nettilehteä tai tarkistaa Googlesta miten tämä tai tuo kasvi pitikään istuttaa, jos on ns. tilanne päällä. Pyrin kuitenkin välttämään tietokoneen avaamista kokonaan, ja someille ja kaikenlaisille kommenttiraidoille on tiukka nollatoleranssi. Sen pitäminen on helppoa, kun siirtää pikakuvakkeet joko kokonaan pois kännykän näytöltä tai pois ensimmäiseltä näkymältä.

Tästä tavasta en laske irti, nyt kun olen sen makuun päässyt. Olen alkuviikosta nykyisin ihan eri tavalla levännyt ja palautunut tyyppi.

Suosittelen!

Yksin kotona – harvinaista herkkua

Ihan hiljaista. Naapurin remppaäänet vain surisevat tuolla jossain. Outoa.

Olen yksin kotona ekaa kertaa aikoihin. Muu perhe lähti anoppilaan, ja minä otin parin yön mittaisen oman loman. Kesä on ollut niin turpeana touhua ja jännittelyä, että tekee hyvää olla vain kaikessa rauhassa itsekseen. Lukea, haahuilla pihalla, katsella sarjoja ja syödä epäsäännöllisesti mieluisia ruokia.

IMG_6897.JPG

Kesä on sujunut vähän näin: kirjasäätöjä, työsäätöjä, yksi lapsi lähtee viikoksi kesätöihin, toinen viikoksi leirille, eka palaa, toinen lähtee taas ja niin edelleen. Sitten mies lähtee autonhakureissulle Saksaan. Minä en lähde oikein minnekään, vaan lähinnä ihmettelen eteiseen kertyviä kasseja ja nyssyköitä. Poikkeilen työmietteissä ja mietin tulevaa syksyä.

On välissä lomahetkiäkin ja esimerkiksi ihana perhereissu Gotlantiin ja ystävien mökille. Yksin olemista ei ole kuitenkaan ollut ollenkaan. Sen huomaan nyt, kun täällä könötän kahvikupin kanssa kuuntelemassa kuivausrummun hurinaa. AAH!

IMG_6898.JPG

Jos on 16-vuotiaasta asti seurustellut ja 24-vuotiaasta ollut vanhempi, ei yksin ole tullut luontevasti oltua pitkiä kausia juuri koskaan. Pitkä on minulle siis tällainen kolmipäiväinen. En kaipaa juuri koskaan omaa aikaa. Siis muutamia tunteja toki useastikin, mutta tällä tavalla yön tai muutamankin yli. Lataudun nopeasti ja työnihän on isoksi osaksi yksin pusaamista täällä kotosalla, joten seura kelpaa melkein aina minulle mitä mainioimmin. Nautin tosi paljon ihmisten kanssa touhuamisesta ja oman perheen tyypit, ne nyt ovat ihan parasta seuraa! Luulen, että oman tilan tarpeeni on merkittävästi tavallista vähäisempi, mutta on se silti olemassa. Ja kun se iskee, se iskee aika napakasti. Pinna paukkuu ja mieliala heittelee. Käyn kiukuttelevaksi kiristelijäksi. Silloin on syytä toimia.

IMG_6902.JPG

On alkuun vähän vaikea asettua olemaan itsekseen. Nythän voisi kaikenlaista, eikä toisaalta tarvitsisi juuri mitään. Silti ajatus pakenee ensin arkipuuhiin: tiskit voisi tehdä ja nurtsin leikata. Pyykkiä nyt ainakin ja olisiko ikkunanpesulle otollinen ilma? Miksi nämä ajatukset eivät kuulosta lainkaan houkuttelevilta silloin, kun muutkin ovat täällä? Ja mikä olennaisinta: miksi helvetissä käyttäisin tämän erittäin harvinaisen oman loman sellaisiin puuhiin?

IMG_6900.JPG

Viime kesälle tällainen yksinolon hetki sattui, ja silloin olin ihan yhtä pihalla. Suunnittelin säntäileväni sinne tänne, koska tuntui siltä, että sauma pitää käyttää jotenkin tehokkaasti. Ja nähdä ne kaikki kaverit, joiden näkemättömyydestä omatunto soimaa.  Nyt olen päättänyt olla fiksumpi ja viipyillä täällä omissa neliöissä. Olla todella tehoton. Ihan erityisen tehoton. Lenkkimaastoja pidemmälle en mene minnekään. Lasken kierroksia. Hengittelen kahvihuuruja, tarkistan pihan akuutin daaliatilanteen (Laitoin päivän rapsan tähän teillekin, sillä ovathan ne nyt ihmeellisiä, vai mitä? Meillä on niitä puutarhassa nyt ensimmäistä kertaa, enkä lakkaa huokailemasta niiden äärellä. Korkeuttakin on toista metriä!)

Ehkä tänään sentään köpöttelen postilaatikolle hakemaan ilmaisjakelua, jos tunnen oloni seikkailunhaluiseksi. Ajelen nurtsin äänikirja korvilla, mutta  vain siksi, että vastaleikattu nurmi on jalan alla niin ihana. Ihan erityisesti en piipahda tekemään ensi viikolla alkavien töiden juttuja kun ”nyt olisi niin hyvin aikaa”. EN!

IMG_6904.JPG

Seuraava sauma tähän joutavaan itsekseen velttoiluun ja omien ajatusten kuuntelemiseen tulee nimittäin todennäköisesti aikaisintaan ensi kesänä.

Oletko yksin oleskelija vai seurapörrääjä?

 

Mutta näkyykö se? – Vanhempana Pridesta

Mennään Pride-viikkoa. Tänä vuonna joudun jättämään kulkueen väliin, ja se harmittaa. Haluaisin todella olla siellä. Kulkue on paitsi tosi kiva tapahtuma, myös oleellisen tärkeä näytön paikka. Somepeukuttelun aikana on välttämätöntä seistä myös ihan konkreettisesti arvojensa takana. Nähtävillä. Paikalla. Tukena ja joukkona. Ihmismassana ihmisten asialla.

Jäin eilen miettimään erästä vuosikausia sitten tekemääni haastattelua, joka liittyi vanhempien vapaa-aikaan ja rentoutumiseen. Kaarran tämän takaisin Prideen, älä huoli. Tämä liittyy kyllä. Tuossa jutussa haastattelin viisasta asiantuntijaa, joka totesi, että lapset eivät välttämättä koskaan näe vanhempiaan rentoina. Ajatus pysäytti kunnolla.

Aluksi tyrmäsin ajatuksen. No tietenkin näkevät! Onhan… hetkinen. Voi paska! Niinpä niin! Aika monesti varsinkin pikkulapsiaikaan meni juuri niin, että oma rento hetki koitti lasten nukkumaanmenon jälkeen. Sitä ennen mentiin ja mentiin vain.  Minulle tämä konkretisoitui kerran neuvolassa, kun täti kysyi kuinka usein meillä syödään jäätelöä. ”Melkein joka päivä!”, minä naurahdin, ja lapsi katsoi minua tyrmistyneenä. ”Ei melkein ikinä!”, hän vastasi. Ja silloin sen tajusin: me vanhemmat korkkaamme jädepurkkimme silloin, kun lötkähdämme sohvaan kaksin. Lapset näkevät töistä palaavan kireän kiireisen. Ruokakauppaan juoksevan hikisen hoitavan. Laskupinon ääressä kiroavan kireän. Iltasatuhetkellä pinnistävän uupuneen.

Tajusin, että vanhemmalla voi olla ihan erilainen ajatus itsestään tyyppinä, kuin mitä lapsen ja nuoren silmiin välittyy. Monet aikuisten omat jutut tapahtuvat aikuisten ajalla, jonne lapsi ei ehkä näe juuri lainkaan.

Tuo juttu sai miettimään niin paljon, että aloin tietoisesti raivata joka päivään leppoista ja rentoa jo ennen lasten nukkumaanmenoa. Halusin näyttää, että olen sellainen. Sellainenkin. Nykyisin on tietysti ihan eri meininki, kun nuo ovat isoja ja menossa mukana iltaisin paljon pidempään. He eivät tietenkään myöskään väsytä läheskään samassa mittakaavassa, joten on merkittävästi helpompaa ollakin lunki ja mukava, ja jätskiä ostetaan nyt tuplasti enemmän. Rentoilemme yhdessä.

Tästä se kaarros Prideen. Jäin nimittäin miettimään, mikä muu voi vahingossa jäädä lapsilta näkemättä, kun vanhemmat tekevät asioita lasten ollessa nukkumassa/mummolassa/muualla. Rennon ja hauskan vanhemman lisäksi lapselta voi hujahtaa ohi myös erilaisia arvoihin liittyviä asioita. Kuten vaikka se, mitä mieltä vanhempi on ihmisoikeuksista, rakkaudesta ja tasavertaisuudesta. En tarkoita, etteivätkö arvot (toivottavasti!) tihkuisi jatkuvasti esiin myös arjen lomassa, mutta joskus niitä on syytä ihan kunnolla teroittaa. Etenkin, jos on kyse sellaisia epävarmuuksia helposti herättelevästä aihepiiristä, kuin sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät teemat lasten ja nuorten mielissä ovat.

Ei riitä, että olettaa lapsen kyllä tietävän, että rakkaus kuuluu kaikille.

Lapseni jakoi eilen kivan kuvan meistä kaksin Prideilla viime vuonna. Tuli tosi hyvä mieli. Hänen sanoistaan ymmärsin yhteisen menemisen merkittävyyden. Hän kyllä tiesi ennenkin, että olen asian takana, mutta konkreettinen toimiminen sen eteen yhdessä oli myös tärkeää. Ajan ottaminen. Lähteminen. Viettäminen.

Haastoin eilen Facebook-kaverini ja haastan nyt teidät lukijatkin pyytämään omaa lasta kaveriksi Pride-kulkueeseen tänä lauantaina. Se on kiva tapa viettää yhdessä aikaa ja samalla varmistaa, että omat ajatukset rakkaudesta, tasavertaisuudesta ja toisten kunnioittamisesta menevät varmasti jakeluun. Me vanhemmat alleviivaamme hyviä ruokatapoja, kohteliasta tervehtimistä ja muuta tärkeää lapsillemme alvariinsa. Alleviivataan myös jokaisen ihmisen tasavertaista oikeutta rakkauteen. Ei oleteta, vaan varmistetaan, että se näkyy.

Ihanaa Pride-viikkoa ihan jokaiselle!

 

 

Täydellisen loman resepti

Huomenna pitäisi lähteä duunikeikalle taas. Tuntuu aivan merkilliseltä koko työnteon konsepti. Ihan kuin olisin ollut lomalla ikuisesti.

Todellisuudessa lomaa oli 12 päivää – ihan harvinaisen pitkä joululoma tänä vuonna (se mielipuolinen duunisuma joulun alla kantoi ihanaa hedelmää) – mutta merkittävästi ikuisuutta lyhyempi jakso kuitenkin. Selvästi toimi, koska nyt on ihan pöllämystynyt olo pelkästä ajatuksesta, että on menossa huomenna ihan vieraan ihmisen kotiin juttelemaan hänen elämästään kolmeksi tunniksi, ja sitten kotiin kirjoittamaan siitä lehtikelpoinen tarina. Että yhtäkkiä tässä pitää pukea päälle ihmisten vaatteet ja laittaa ripsiväriä ja jotenkin käyttäytyä ja olla skarpisti. Ohhoh.

Hyvin lomautumisen salaisuus piilee ehkä joutilaisuuden ja kivan tekemisen mainiosti onnistuneessa sattumanvaraisessa yhdistelyssä.

Jos pitäisi koota yhtälö ainesoista, se olisi jotakuinkin tällainen:

– Jouluaatosta uudenvuodenpäivään 100 % kotona vietetyistä hetkistä haalarissa.

– light-versio tavanomaisesta some- yms viestittelystä

– Sarjoja erilaisilta tallentimilta (pimujen kanssa meni Ally McBealia ja Fireflyta, Johkun kanssa True Bloodin koko 5. tuotantokausi).

– Kirjaa sohvalla (Sain pitkästä aikaa loppuun yhden! Paul Auster: Oraakkeli yö)

– Pari leffaa ihan ihmisten ilmoilla (Uusi Bond ja Hobitti – tykkäsin molemmista)

– Paljon lautapelejä ( illat perheen kesken kaikkia kivoja, esim. Manila, Yspahan, Himalaya, Carcassonne ja korttiakin pelailtiin)

– Urheilua (lomaan mahtui Heia-tili mukaan 13,5 tuntia liikkaa: roller derbyä, salia, vesijuoksua, hiihtoa, kävelyä ja keilausta)

Lisäksi tein ja söin ihania ruokia, nukuin (pitkästä aikaa!) hyvin, tapasin sukulaisia ja ystäviä, tunnustin rakkautta, muhin kylpylässä, juhlin esikoisen synttäriä ja pidin murua hyvänä.

Tyytyväinen mutta kaihoisakin olo. Seuraavaan lomaan on tosi pitkä aika. Saas nähdä pystyisikö jonkun hiihtoloman tyyppisen pitämään edes lyhennettynä kuitenkin helmikuun lopulla. Kovasti tekisi mieli jatkaa näin.

 

Toivottavasti teilläkin oli hyvät lomat mitä sitten puuhasittekin! Nyt jatketaan taas arkiosastolla.