Hyvä viikonloppu

Olipas kiva viikonloppu. Tuli liikuttua ja ulkoiltua tosi paljon, ja vietettyä aikaa rauhassa kotosallakin. Täällä on vähän kummallisenkin rauhallista nyt, kun esikoislapsonen on Japanin reissulla. Hauskaa toisaalta viettää aikaa myös kolmisin, tällaisena pienperheenä.

Sielussa ja ruumiissa on viikonlopun jälkeen hyvä fiilis. Astmalääkäri laittoi siitepölyoireet parempiin aisoihin, ja henki kulkee taas paremmin. Sain myös jo alkuvuodesta odotellun projektin käyntiin, ja olen siitä tosi hyvilläni.

Aurinko paistoi läpi viikonlopun, ja tuli puuhattua pihallakin. Kuopuksen kanssa tehtiin pääsiäishommia. Niin ihana, iso pieni tyttö!

Koska keuhkoissa virtasi taas vaihteeksi happea, pääsin myös molempiin viikonlopun treeneihin. Oli ihanaa. Ihan erityisen hyvältä tuntuivat pikkuisen alavireen jälkeen semmoiset lämpimät, osallistuvat ja ymmärtävät halaukset ja kivat, eteenpäin kannustavat sanat. Ihmiset osaavat olla tosi ihania.

Tällä viikolla on paaaaaaljon hommia. Pitää tehdä sisään kovaa vauhtia lähenevän Irlannin reissun alle jäävät duunihommelit. Onneksi maanantai alkaa kuitenkin lempeimmällä mahdollisella tavalla, kampaajan penkissä,

 

Mainokset

Derbymouhotusta pitkästä aikaa

En ole pitkiin aikoihin kirjoittanut roller derbystä. Ei se nyt varsinainen ihme olekaan, sillä aihe on ollut aika arka. Olen helmikuusta asti kaivannut rakkaan pelini äärelle niin kovasti, että on melkein koskenut fyysisesti.

Tämän syksyn aikana, noin 1,5 kuukauden ajan, olen saanut tehdä uutta tulemista harrastuksen pariin. Varovaista ensin, ja pelokastakin. Sain erikoisluvan osallistua vasta-alkajien Freshmeat-kurssille, ja sielläkin hirvitti ensialkuun hulluna. Miten yhtäkkiä noustaan luistimille ja hikoillaan tosissaan, kun on pitänyt varoa ja pumpuloida ja kipuilla pelkkää kävelyäkin kuukausitolkulla?

Ja sitten niin kuitenkin tein. Kokeilin, nautin ja vähitellen opin luottamaan siihen, että selkä tykkää harjoittelusta hyvää. Sain pikkuhiljaa fysioterapeutilta lisää ja lisää vapauksia kokeilla ja tehdä, ja lopulta sitten kehotuksen mennä täysillä mukaan. Vain kokeilemalla selviäisi, miten ranka kestää lajin vaatimukset.

Pitkältä sairauslomalta täyskontaktilajin pariin palaaminen on ihmeellistä puuhaa. Saman nahan alla asuu pelko ja vimma. On hassua, että samaan aikaan niin kovasti haluaa ja kuitenkin epäröi. On opeteltava ihan uudelleen ihan kaikki, ja silti on sen kaikkein tutuimman ja rakkaimaan lajin puitteissa. Outoa, repivää ja ristiriitaista hommaa. Sellaista, jota on mahdoton tajuta, jos ei ole ollut vammautuneena itse.

Tämä pelivälineeni, kehoni,  on samaan aikaan tuikituttu ja ventovieras. Osa käskyistä menee perille nopeammin kuin ennen, koska kuntoutusta on tehty urakalla ja syvät lihakset ovat herkästi kuulolla. Osa komennoista taas ei meinaa mennä perille vielä juuri laisinkaan, koska hermotusta ei yksinkertaisesti vielä ole, tai ei tule enää ikinä olemaankaan. Pitää oppia uudet komennot ja uudet reitit niille viesteille. Jännintä on, että on aika epäselvää mitkä ne viestit ovat, jotka eivät sitten kuljekaan. Se selviää vasta tapahtumahetkellä.

Vaatii kanttia mennä rajun ja supernopean pelin sekaan kokeilemaan pystyykö. Mikään kuntoutus ei valmista juuri tuolle rytinälle. On mentävä, vaikkei ole mitään takeita sille, että pystyy. Mutta miten hyvä fiilis se onkaan, kun sitten pystyykin! On hauskaa huomata olevansa joissain jutuissa entistä vahvempikin. Ne sadat kerrat vesijuoksualtaassa, jumppapallon päällä ja punttiksella lihaskuntohommissa ovat sittenkin tuottaneet tulosta!

Pään saaminen pelikuntoon vaatii muutakin kuin pelon voittamista. Peli on niin nopeatempoista ja strategiat kehittyvät koko ajan, että on selvää, että palatessaan on hetken aika turistina liikkeellä. Ja tässäkin, sen hienompi on se fiilis, kun pelin tiimellyksessä alkaa tulla oivallusta ja tuttuutta, niitä NÄINHÄN tää meninkin -oloja.

Ekoissa treeneissä olin totaalisen kujalla kaikesta, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tokissa oli jo ihan eri olot. Joissain peliälypuolen asioissa huomaan tarvitsevani erityistä treeniä palauttaakseni muistiin unohtuneet jutut, ja joissain jutuissa huomaan olevani paljon skarpimpi kuin ennen sairauslomaa. Jos kroppa on eri, niin niin taitavat olla aivotkin. Nyt tutustun siihen, kuka tämä tällainen Ani -pelaaja on.

Nyt saan jo treenata ihan täysillä. Fyssari ei rajoita mitään, mikä ei satu traumakohtaan, eikä juuri mikään tunnu sinne enää sattuvankaan. Olen myös läpäissyt pitkältä tauolta palaavilta vaadittavat tasokokeet ja saan osallistua kaikkiin viikkotreeneihin ja harjoituspeleihin normaalisti. Pelikavereiden ei tarvitse enää varoa ja väistää.

Miten onnekas koenkaan olevani ihan joka kerta kun vedän luistinten narut kireälle! Sitä ei voi edes kuvailla. Siinä ei ole mitään arkipäiväistä tai tavallista. Se on puhdasta ekstraa. Silkkaa riemua. Sellainen niin ihana kotiinpaluu, etten edes osaa sanoiksi taivuttaa.

En ajatellut välttämättä koskaan voivani palata derbyn äärelle. Se menetys olisi ollut jättimäinen. Samaa jännitystä, voimaa ja hikilitrojen vuodatusta en saa aikaan millään tuntemallani keinolla. Samaa totaalista uupumusta ja täydellistä fiilistymistä, kuin muutaman tunnin riehumisen jälkeen saa. Samaa juuri oikeanlaista lihaskipua. En kyllä samoja turhautumisen, itseni epäilyn ja kauhun tunnelmiakaan. Jotain hulluutta se vähän on. Ihanaa pimahtamista.

Nyt olen siinä paikassa, joka on minulle aina vaikein. Siinä, jossa malttia peräänkuulutetaan. On kamala hinku päästä siihen pisteeseen, jossa olin kun lopetin (ja sitten siitä eteenpäin). Haluan tulenpalavasti olla taas mahdollisimman pian rakkaan matkajoukkue Queen B’s:n pelaaja, mutta sinne ei ole oikoteitä. On vain treeniä, treeniä ja treeniä. Onneksi motivaatiota ei todellakaan tarvitse peräänkuuluttaa. Luulen, että se ei tästä ihan heti laannukaan.

Hauskaa on, että melkein kaikki pelikamani ovat tulossa tiensä päähän nyt samaan aikaan. Uusi alkuni tarkoittaa siis kokolailla kaikkien vanhojen vehkeiden uusimista. Kivaa, mutta kallista! Aloitin tärkeimmästä ja siirryin lätkäkypärään. En välitä kokeilla enää toiste aivotärähdysstä, se oli tosi ikävää hommaa. Näytän uudessa valkoisessani yli-innokkaalta stormtroopperilta, katsokaa vaikka.

 

IMG_9756

Seuraavaksi alan säästää uusiin luistimiin. Vanhat hölskyvät superärsyttävästi jaloissa löystyneinä.

Aikataulusommittelua derbyn pariin täysillä palaaminen tuo myös tullessaan. Treenejä on tiistaisin 2, perjantaisin 2,5 ja sunnuntaisin 2-4 tuntia. Niiden lomaan pitää saada survaistua ainakin selän vaatimat 2 vesijuoksukertaa ja vähintään 2 fysioterapiaohjelmakertaa viikossa. On laadittava harkkakalenteri, että myös levolle löytyy jostain paikkansa.

Pakko vielä lopuksi kertoa, että eilen oli pelatessa ihan erityismahtava fiilis. Meillä oli, niin kuin aina on, kiva porukka jolla touhuta. Vielä vähän erityisempää fiiliksestä teki se, että sain pelata yhdessä sellaisen pelaajan kanssa, jonka osaamista olen fanittanut eniten aina sieltä reilun kahden vuoden takaa ihan ensimmäisestä koskaan näkemästäni derbymatsista saakka, ja jonka osaaminen on toiminut aika ehtymättömän inspiraation lähteenä lajin parissa. Tässä välissä olemme ystävystyneet, mutta koska olemme olleet vuoronperään monilla monituisilla derbyyn liittyvillä ja liittymättömillä vammaislomilla, emme ole olleet juuri kertaakaan yhtä aikaa treenikuntoisena koko parin vuoden aikana. Nyt olemme kumpikin lusineet viimeisimmät vammautumisemme siihen pisteeseen, että paluu luistimille on mahdollinen. Joku ympyrä tuntui sulkeutuvan kivalla tavalla, vaikkei se kummankaan kohdalla ollenkaan itsestäänselvää ollut.

Eteenpäin elävän mieli!

Haluan olla minä: päivät 24-28

Tällainen nippupäivitys tällä kertaa. Kolmen viikon päivittäinen kamppiskirjoittaminen on näyttänyt, että a) homma on muuttunut hyväksi rutiiniksi b) syön tosi paljon tosi samankaltaisia asioita joka päivä (laske vaikka, kuinka monena päivänä välkkäpala on ollut nektariinia ja pähkinöitä, tai kuinka monta kookoskanaa listalle on mahtunut). Näistä syistä ei ole ollut joka päivälle postauksen vertaa asiaa. Ja se on ihan hyvä – rutiiniahan tässä hyvästä ruokarytmistä haluttiinkin.

Toinen syy on se, että on ollut paljon kivaa tekemistä. Olen puuhaillut kotona (laitellut kirppiskamoja kasaan isossa mittakaavassa ja neulonut ehkä vielä isommassa), ja päässyt liikkumaankin uudella tavalla. Vime viikko toi lajivalikoimaan kaksi uutta juttua, ja olen molemmista tosi iloinen ja innoissani.

Toinen uusi tulokas on hot jooga. Kävin kokeilemassa sitä, ja vaikka jopa sen lempeä versio oli aika rajoilla rankapoloni pystymiselle, tuntui mahtavalta tehdä jotakin ihan uutta. Tänä keskiviikkona menen uudestaan asialle. Nyt on luvassa tosi rauhallisella tahdilla tehtävä Yin-jooga kuumassa salissa. 90 minuutin sessiossa on jotain tosi tasaavaa ja rauhoittavaa. Alun minuutit mieli poukkoilee, mutta pian on pakko rauhoittua vain venymään ja vanumaan. Jälkikäteen on ihana lunki olo. Tekee kaltaiselleni säntäilijälle erinomaisen hyvää.

Toinen laji on ihana rakkauteni roller derby. Pääsin lauantaina ekaa kertaa 7 kuukauteen ihan oikeasti treeneihin! Olen tähän mennessä voinut noin tunnin verran lolleroida salin laitamilla kaihoisasti toisten treenejä katsellen, mutta nyt uskaltauduin yli melko massiiviseksi kasvaneesta henkisestä muurista itse tekemisen äärelle. Sain osallistua aloittelijoiden freshmeat-kurssille. Ja niinpä vain pystyinkin treenaamaan 2,5 tuntia muiden joukossa! Ainoastaan punnerrukset ja sen tyyppiset lihaskuntojutut jouduin skippaamaan. Sellaisen myönnytyksen voin mielelläni tehdä, jos muuten saan olla hommissa täysillä. Oli ihmeellinen olo jonkun samalla niin tutun ja kuitenkin niin pelottavan äärellä. En tiennyt yhtään, miten selkä suhtautuu.

On aika vaikeaa kuvailla niitä fiiliksiä, joita rakkaan lajin pariin pääseminen tarjoaa. Mahdotonta melkein, jos et ole koskaan ollut pahasti paketissa ja sivussa itsellesi tosi tärkeästä lajista. Leijuin koko viikonlopun pilvissä tuon onnistuneen kokeilun jälkeen. Eilen merkitsin kalenteriini lapsen riemulla treeniaikoja. Ihanaa! Vihdoinkin!

Nyt on taas maltin paikka. En ole vielä läheskään pelikuntoinen, ja kovan kontaktin ottamista pitää varmasti varoa vielä hyvän aikaa. Pelkkä ajatus siitä, että olisin meidän melkoisen vahvojen naisten tosissaan hittailtavana sattuu. Mutta nyt tunnen kuitenkin olevani taas ison pykälän pidemmällä paranemisessa. Ja se olo lihaksissa kunnollisen treenin jälkeen. Se hiki, joka virtasi noroina selkää pitkin. Hengästyminen. Ryhmässä tekeminen. Osana oleminen. Korvaamatonta!

Treenien jälkeen oli kiljuva nälkä. Muistin taas, miten paljon energiaa laji polttaakaan (mittasin joskus perustreenien aikana kuluttaneeni noin 2500-2800 kaloria) ja miten paljon enemmän pitääkään treenipäivänä syödä. Vielä seuraavanakin päivänä kaikki ateriat vain humahtivat jonnekin käyttöön suoraan lautaselta. Pitää taas opetella sitä hommaa uudelleen.

Tällaisia siis tänne. Iloisia. Ja hei! Olen halunnut olla minä jo kokonaisen kuukauden! 1/3 on takana. Mitta- ja painotaulukko näyttää hauskalta. Paino on vähän vaihdellut, ja juuri tänään näyttää siltä, että kiloja olisi pudonnut vain yksi. Sen sijaan mittanauha elää ihan muilla lukemilla. Sen mukaan ympäriltä on nyt sulanut 12 senttiä! Aika tosi jees.

Lopuksi mainoskatko. Olen tosi paljon tykännyt valkoisesta teestä taas pitkästä aikaa. Yksi kiva uusi löytö on tämä tee kylmänä:

valkoinen tee

Mun niittirintsikat on maailman kuumimmat

Roller derbyähän pelataan verkkosukkiksissa ja niittirintsikoissa. Vaatteet ovat lajin se juttu. Niiden takia minäkin pelaan. Tai simuloin pelinomaisia tapahtumia viihteen hengessä. Öljyttynä.

Ajattelin esitellä teille tätä kutkuttavaa puolta sexiwau-lajista. Näitä hepeneitä on nimittäin kertynyt kaappiin nyt aika lailla. Tässä tulee:

Valkoinen HRD
Ensimmäinen niittirintsikka on valkoinen perus harjoituspelipaita. Kestotahroilla ja erittäin rispaantunut. Suojien velcronauhat, omat ja toisten, tekevät siivoimmastakin vaatteesta selkoa melkoisella tahdilla. Tämä on treenikassissa aina kun ei ole pesukoneessa. Jokaisten harkkojen juttu.
Valkoisen niittirintsikan identtinen kaksonen on tämä musta harkkapelipaita. Samoilla saatesanoilla. Päällä, kassissa tai pesukoneessa 24/7. Tykkään treenata tässä paljon enemmän kuin valkoisessa. En mistään järjellisestä syystä.
Valkoisen niittirintsikan identtinen kaksonen on tämä musta harkkapelipaita. Samoilla saatesanoilla. Päällä, kassissa tai pesukoneessa 24/7. Tykkään treenata tässä paljon enemmän kuin valkoisessa. En mistään järjellisestä syystä.
Hurtta Lottas paita
Seuraava niittirintsikka on kotipelipaita. Olin Hurtta Lottana vain yhden kauden verran, mutta koska kotijoukkuejaot menevät aina silloin tällöin uusiksi, roikkuu paita naulakossa uskollisesti odottelemassa mahdollista seuraavaa Hurttakautta.
Neljäs niittirintsikka on nykyisen kotijoukkueeni Saturday Fight Feverin uljas violetti paita. Tämä päälläni olen pelannut jo kahdesti. Kotijoukkuepaidoista uupuu enää Angry Nerdsien sini-oranssi. Saa nähdä, vieläkö joskus tulen siirretyksi siihenkin. Sydämeni sykkii kyllä melko kiivaasti discopallojen tahtiin.
Neljäs niittirintsikka on nykyisen kotijoukkueeni Saturday Fight Feverin uljas violetti paita. Tämä päälläni olen pelannut jo kahdesti. Kotijoukkuepaidoista uupuu enää Angry Nerdsien sini-oranssi. Saa nähdä, vieläkö joskus tulen siirretyksi siihenkin. Sydämeni sykkii kyllä melko kiivaasti discopallojen tahtiin.
Seuraavat rintsikat on minulle hyvin rakas keltainen edustusjoukkuepaita. Tämän värisenä tapaa pelata B-matkajoukkueemme Queen B's, jonka vahvuudessa olen saanut pelata neljästi (Suomessa Turkua, Lahtea ja Ruotsissa Osloa ja Malmöä vastaan). Nosto B-joukkueeseen oli iso iso haave ja suuri riemu kun se tapahtui viime kesänä. B-joukkueen paikat eivät ole pysyviä, vaan joukkueen kokoonpano elää kausittain. Olen superiloinen, että mahduin mukaan tällekin kaudelle. I love my bees!
Seuraavat rintsikat on minulle hyvin rakas keltainen edustusjoukkuepaita. Tämän värisenä tapaa pelata B-matkajoukkueemme Queen B’s, jonka vahvuudessa olen saanut pelata neljästi (Suomessa Turkua, Lahtea ja Ruotsissa Osloa ja Malmöä vastaan). Nosto B-joukkueeseen oli iso iso haave ja suuri riemu kun se tapahtui viime kesänä. B-joukkueen paikat eivät ole pysyviä, vaan joukkueen kokoonpano elää kausittain. Olen superiloinen, että mahduin mukaan tällekin kaudelle. I love my bees! Tässä paidassa ihan erityistä on myös alakulman WFTDA-patchi. Oli iso askel liigalle päästä osaksi suurta kansainvälistä lajiorganisaatiota!
Uusin tulokas niittirintsikkarintamalla saapui naulakkoon eilen. Se on uljas vihreä matkajoukkuepaita, jota käyttää HRD:n A-joukkue Ninja Turtles. Tämä lisä kaappiin tuntuu huippukivalta. Olen haaveillut, tietysti, pelaavani superkovan A-jengimme riveissä aina aloituspäivästäni asti. Nyt saan ekan kerran hetkisen verran leikkiä kilpparia, kun pääsin varapelaajapaikalle Turtlerosteriin helmikuun lopussa pelattavaan Kööpenhaminan Beat my Valentine -bouttiin. Jos kaikki menee niin kuin pitää, eli kukaan ei loukkaannu ennen reissuun lähtöä, niin en pelaa boutissa hetkeäkään. Se ei himmennä tippaakaan riemuani mukaan pääsemisestä. Ja joskus vielä pelaan tämä päällä enemmänkin. Se on ilman muuta tavoitteeni, vaikka veisi miten paljon aikaa!
Uusin tulokas niittirintsikkarintamalla saapui naulakkoon eilen. Se on ihana vihreä matkajoukkuepaita, jota käyttää useimmissa peleissä HRD:n A-joukkue Ninja Turtles. Tämä lisä kaappiin tuntuu huippukivalta. Olen haaveillut, tietysti, pelaavani superkovan A-jengimme riveissä aina aloituspäivästäni asti. Nyt saan ekan kerran hetkisen verran leikkiä kilpparia, kun pääsin varapelaajapaikalle Turtlerosteriin helmikuun lopussa Kööpenhaminassa pelattavaan Beat my Valentine -bouttiin. Jos kaikki menee niin kuin pitää ja tietysti toivon, eli varsinaiset pelaajat eivät loukkaannu ennen reissuun lähtöä, en pelaa boutissa hetkeäkään. Se ei himmennä tippaakaan riemuani mukaan pääsemisestä! Varapelaajapaikkani on onnenkantamoinen ja johtuu pitkälti siitä, että vain harvalukuinen joukko ilmoittautui kyvykkääksi reissulle ylipäätään, mutta yhtäkaikki olen fiiliksissä. Ja joskus vielä pelaan tämä päällä enemmänkin. Se on ilman muuta tavoitteeni, vaikka veisi miten paljon aikaa!

En ole koskaan harrastanut joukkueasulajeja muutamaa ylä-asteajan lippupallokuukautta pitempään. Tämä on siis mulle täysin uusi maailma. Koko joukkuetouhu ylipäätään, yksilölajien ihmiselle. Onkin ollut hassua ja kivaa ja mielenkiintoista huomata, miten merkityksellisiä juttuja joukkueväreistä tulee.

Jokainen ylläolevista merkkaa eri asiaa. Jokainen roikkuu tuolla muistuttamassa ihan mahtavista, tärkeiden tyyppien kanssa jaetuista jutuista. Osa liittyy menneisiin kivoihin, osa tuleviin tavoitteisiin ja haaveisiin. Rakkaita kaikki, rispaantuneinakin. Varsinkin rispaantuneina.

Vaihtaisinko niittirintsikoihin? En helvetissä.

Liikkahommiihommiihommii

Mäpä jatkankin vielä. Koska tänään työhommat ovat pelkkää odottelua. Ja koska puolivuotisrapsa sai niin paljon kommentteja facebookissa – aika monella on remonttimietteitä. Kannatan, kannatan!

Lautashommat ovat yks juttu, mutta kuis sitten se liikunta. Kyllä kannustan sinne suuntaan oikein voimaperäisesti. Alku on usein nihkeetä ja ärsyttävää, mutta kaltaisestanikin peruspullevasta sohvaeläjästä saadaan urheiluhullu riittävillä toistoilla. Ja sitten sen hulluuden varassa jaksaa vaikka kuinka.

Miten liikkumisen sitten saa sinne kalenteriin? Tiedän tosi hyvin, että oma tilanteeni on epätyypillinen. Olen kotona työskentelevä yrittäjä ja oman kalenterini pomo. Sen vähemmän syitä jäädä kotiin. On mulla sitten kuitenkin myös aika kiireinen duuni ja kaksi lasta ja puolisokin tässä, ja hyvin aikaavievä harrastus (joka onneksi tuo sitä liikuntaa viikoon reippaasti myös). Mutta kyllä liikkuminen onnistuu, jos pitää sitä kyllin tärkeänä.

Jotenkin näin sen vois tehdä:

– Hankin lajin, josta oikeasti tykkään. Hirveä shokkiyllätys on toki lukijoille, että olen hulluna roller derbyyn! Mutta sen lisäksi olen hurahtanut punttikseen, ja se on jo ison luokan ihmetyksenaihe itselleni. Musta se on aina ollut megatylsää ja ankeeta. Vaan eipä ole enää! Jihuu!

– Priorisoin liikunnan. Merkkaan sen etukäteen kalenteriin. Laitan viikkoon salipäivät, derbypäivät ja lepopäivän (/-t). sitten ne ovat siellä. Sitten tarttee enää toteuttaa. Jos olen väsynyt, menen salille. Jos olen vittuuntunut, menen salille. Jos tuntuu, etten saatana ainakaan salille jaksa, menen salille. Joka kerta on kannattanut. Joka ikinen. Jos johonkin sattuu edellisen treenin jäljiltä liikoja, menen rauhalliselle kävelylenkille. Tai vielä parempaa, vesijuoksemaan. Parhaimmassa tapauksessa saan noihin seuraakin.

– Derbytreeneistä mut pitää pois vain joku tosi villi hevonen. Esim. tauti, joka on kunnolla päällä. En oikein jaksa sellaista ”on vähän sellanen olo, että joku flunssa on tulolla” -ajattelua. Kyllä sen sit tietää, kun tauti on päällä. Sillon ei treenata. Ei oikeasti. Mutta jos on vaan vähän olo, se yleensä menee pois kun vain lähtee treeneihin. Väsymys oireilee tukkoisena olona useinkin.

– Jos tiedän illan olevan kiireinen, menen aamusalille. Mun töissä ketään ei tapaa saada kiinni ennen aamukymmentä, joten kasin jälkeen on just hyvä hetki mennä. Kulkee päivä aika kepeästi sen jälkeen. Tai jos päivä on pitkä, menen vasta iltakasilta. Silloin on aina hyvin tilaa.

– Jos päivään ei mahdu salia tai hallia tai derbyä, kekkaan jonkun keinon kerätä vaikka edes askelia. Arkiliikun. Jos pitää hoitaa joku juttu keskustassa, kävelen. Siitä kertyy päivään tunti reipasta kävelyä ulkoilmassa. Tekee tosi hyvää. Käytän portaita liukuversioiden sijaan silloin, kun se on mahdollista. Nousen päivän aikana penkistä vähän tanssimaan tai muuten verryttelemään. Selkä kiittelee.

– Satsaan mukavuuteen. Pidän huolen, että mulla on koko ajan kassissa eteisessä odottamassa puhtaat, sopivat, nätit ja kivat treenikamat. Kun tulen treeneistä, pesen ne heti ja laitan uudelleen odottamaan. Hankin riittävän määrän motivoivia uusia, kun alkaa olla nuhjukas olo. Erityisesti urheiluliiveihin ja jalkineisiin kannattaa satsasta. Paskat liivit ovat myrkkyä mille tahansa lajille. Ja rumat vaatteet.

kamat

– Käytän apukeinoja. Juon treenin aikana nätistä (bisfenolivapaasta, hippeys on ulottunut nyt tällekin alueelle!) pullosta treenin aikana tankkaavaa juomaa, ja heti treenin päälle hyvänmakuisen (niitäkin on) palautusjuoman. Motivoin sillä itseäni ärsyttävien liikeiden aikana. Jos joku olisi tänä aamuna kuullut pääni sisään, olisi hauistaljalla kuulunut tälläistä: yks – vittu – 2 – kohta mansikkapirtelö – 3 – kohta mansikkapirtelö – 4 -vittu – 5 – kohta mansikkapirtelö jne. Ja sitten se pirtelö kohta onkin jo siinä. Ja tuli tehtyä. Kai se menee näin, jos makeat herkut ovat muuten pannassa. Olen palkkarini äärellä yhtä leveää hymyä.

– Huollan itseäni. Pidän sen lepopäivän. Nykyisellään yleensä 1-2 viikossa, koska muina päivinä tekee niin mieli liikkua. Jokus kolmekin, jos on ollut oikein raskaita treenejä, mutta enemmistöön päivistä pitää saada liikettä. Lääkäri on määrännyt. Muuten prakaa selkä ja sielu. Liikunta ei ole mikään satunnainen hetkonen, erityistapaus tai poikkeama. Se on arkijuttu muiden arkijuttujen lomassa. Tosi kiva arkijuttu vieläpä.

– Kerran noin 1,5 kuussa käyn 90 minuutin urheiluhieronnassa. Se pitää derbyssä juntturoituvat reidet ja pakarat kunnossa ja auttaa risaa alaselkääni jaksamaan paremmin. Päänsärytkin pysyvät hyvin poissa. Suosittelen oikein lämpöisesti, jos vain mahiksia on!

– Luotan ammattilaiseen muutenkin. En heiluttele salilla sinne päin, enkä luota omaan arvostelukykyyni. Teetän hyvän, motivoivan ja innostavan saliohjelman (riittävän lyhyen!) ja uusin sen sitten, kun tarvetta on. Käyn muutaman kerran vuodessa jutskaamassa jonkun ammattilaisen kanssa ja tsekkaan samalla kehonkoostumuksen oikean suunnan varmistamiseksi. Se on kivaa ja mielenkiintoista. Ja taas kerran motivoi. Maksaa noin 25 euroa, että ei ole siitäkään vuoden mitassa kiinni.

– En lomaile liikunnasta. Joululoma oli ihanaa aikaa liikkua oikein urakalla! Viikonlopputekemisistä liikka on mun suuria suosikkejani. Tunnen itseni. Jos pidän taukoja, alan helpolla lötkähtää. Kynnys lähteä nousee sen korkeammaksi, mitä useamman välipäivän pitää.

– Pidän kirjaa. Tykkään niistä tilastoista. Käytän Heia Heia -ohjelmaa, ja se motivoi hyvin. Auttaa pitämään sen vapaankin, vaikka mieli haluaisi treeneihin. En tykkää julkata tuloksia Facebookissa, mutta tässä kurkkaus muutaman viime viikon hommista.

liikka1liikka 2

Tällättisiä! Kertoilkaas teidän tavoista motivoida itseänne kans! Kuulisin mielelläni.

Tuoreempaa derbyfiilistelyä

Jotkut lukijoista ovat statistiikkasivun perusteella tankanneet viime päivinä uutterasti roller derby -aiheisia fiilistelyjäni. Käväisin itsekin lukemassa alkuaikojen rakkaudentäyteisiä tunnelmointeja. Tuli aika nostalginen olo. Tuumin, että naputellaanpa vähän siitä hommasta tuoreempaakin.

On jotenkin ihan hullua, että Freshmeat-kurssistani on vasta yksi vuosi! Derby on lohkaisuut niin massiivisen palan elämästä tämän menneen vuoden aikana, että on oikeasti välillä vaikeaa edes muistaa, millaista olikaan ennen. Paitsi näin kun alkaa oikein muistella. Kovin erilaista!

Roller derbyn löytäminen on muuttanut tosi paljon asioita. Se on tarkoittanut omien fyysisten rajojen siirtymistä ihan uusiin paikkoihin. Selän kuntoutumista tosi hyvään kuntoon ja koko yleisen liikunnallisuuden muokkaantumista huikeasti. Se on tuonut elämään tosi tarkan viikkorytmin, ja sitä myöten melkoisesti kurinalaisuuttakin. Derby sanelee viikonloppujen aikataulut ei vain minun, vaan myös jonkin verran koko perheen osalta. Olen treenien takia kotoa poissa aina tiistaisin klo: 17-21.30, perjantaisin klo: 18-23.30 ja sunnuntaisin klo: 8-15.30. Lauantaisin olen visusti kotona, jollei sitten ole pelipäivä tai joku oleellinen bootcamp kohdilla. Kaikkein mieluiten olen lauantaina kotona sohvalla syömässä paljon ruokaa ja juomassa paljon vettä, että kroppa jotenkin ehtisi palautua seuraavaa päivää varten. Sunnuntaiaamun treenit aika näppärästi raivaavat pois hippamahdollisuudet valtaosasta viikonloppuja. Joskus pitää tietysti tehdä vähän poikkeuksiakin, mutta harvoin niin tulee tehtyä.

Liikunnallisten ilojen ja ajankäyttöhaasteiden ohella derby on tuonut elämään aivan jättimäisen joukon huippukivoja uusia ihmisiä. Olemme tekemisissä niin tiiviisti, että todella tuntuu, että olisimme olleet samaa joukkoa paljon vuotta pidempään. Monella tavalla tuntuu, että olen löytänyt oman laumani, just omanlaiseni ihmiset, mun tyypit. Perheen lisäksi joukkuekaverit näkevät minua kiistattomasti eniten tässä elämässä. Paljon enemmän, kuin vaikkapa sukulaiset – niin hassulta kuin se kuulostaakin näin kirjoitettuna – ja huikeasti enemmän, kuin derbyn ulkopuoliset ystävät ja tuttavat.

Olemme yhdessä joka viikko ainakin 6,5-8,5 tuntia. Siihen pelit, pelireissut, bootcampit ja kaikenkarvaiset kekkeröinnit päälle. Sen lisäksi, että olemme samassa hallissa tuon määrän tunteja joka viikko, olemme myös ihan kirjaimellisesti toistemme ihoissa kiinni leijonanosan tuosta tuntimäärästä. Kihnutamme toistemme kyljissä ja takapuolissa kiinni ainakin 24 tuntia kuukaudesta. Ne kahdeksan off skate -tuntia kuussa sentään olemme vain sohvalla vieretysten, tai huohottamassa jossain Malminkartanon jätemäen portaissa. Aika likellä siltikin. Se hitsaa yhteen henkisestikin ihan väkisin.

Treenien ulkopuolella puuhaamme sitten lisää derbyä pienemmällä joukolla samojen ihmisten kanssa. Kullakin liigalaisella on vastuullaan liigan toimintaan liittyviä tehtäviä, joskus melkoisestikin, sillä meillä ei ole ensimmäistäkään työntekijää, valmentajaa tai muuta palkollista. Kaiken, mitä liigassa tapahtuu, täytyy tapahtua pelaajien omin voimin. Minä olen ollut viime maaliskuusta hallituksessa puheenjohtajana. Se on ollut tosi kiinnostavaa ja mielekästä liigatyötä, jossa olen viihtynyt hyvin. Nyt hallituskausi lähenee loppuaan, ja saakin nähdä millaisia hommia seuraava liigavuosi tuo tuollessaan treenien ulkopuolella. Jotakin joka tapauksessa, se on ihan varmaa.

Kun aloitimme Fresharikurssin, meitä varoiteltiin vähän naureskellen, että harrastus tulee nielemään kaiken sosiaalisen elämämme. Aika pian selvisi, että kyse ei varsinaisesti ole vitsistä. Olen tämän vuoden aikana ollut merkittävän huono seuraihminen derbyn ulkopuolella. Olen nähnyt koko vuoden aikana vain kourallista derbyn ulkopuolisista ystävistä ja tutuistani, ja sukulaisiakin sangen harvakseltaan. Koska harrastus vie niin paljon aikaa, on lopputunnit viikosta koitettava aika tarkkaan pyhittää perhe-elämälle. Tiedän, että jatkuva ”en pääse” tuntuu joistakin lähipiirissäni loukkaavalta ja kurjalta, ja kannan siitä aika ajoin paljonkin tunnontuskia. Samaan aikaan olen kuitenkin nauttinut pelaamisesta ja kokonaisen uuden lajin oppimisesta niin käsittämättömän paljon ja yhä edelleen olen niin pöljänä rakkaudesta koko touhua kohtaan, etten osaa oikein olla muutenkaan.

Vuodentakaisia alkuhöyrytyksiäni lukiessa naurattaa vähän, kun huomaan kuinka vähän tuolloin lajia tunsinkaan. Tästä pelokkaasta Freshmeat-ihmettelijästä

nylon beater

ani pötköttää

on tullut tälläinen uskaliaampi travel team Queen B’sin pelaaja

anin peliä

ani ja tytöt

(Kaikki kuvat Marko Niemelän)

Samalla on jotenkin super siistiä, että tunne on edelleen joka treenien jälkeen ihan yhtä fiilistynyt. Olen nyt, kevätkauden alussa, ihan järjettömän innoissani tulevista treeneistä ja peleistä.

Olen innoissani myös uusista tulokkaista! Ensi viikolla Helsinki roller derby järjestää taas tutustumismahdollisuuden uusille innokkaille. Sen jälkeen pidetään try outit alkavalle Freshmeat-kurssille. En malta odottaa millaista siisteysjengiä sieltä mahtaa taas tullakaan joukkoon!

Ehkä jopa joku lukija on tulolla! Onko näin?

Luukku 11

Ah, taas on tosi helppoa tää rakastaminen! Oon ihan nahka piukeena intoa ja lempeä 1,5 tunnin ulkotreenisession jäljiltä. Oli eka kerta selkävamman jälkeen – kolmeen vuoteen (!!!) – kun pystyin laskemaan liukurimäkeä! Enkä vaan vähän, vaan ihan kunnolla hurjana. Ei pikkujuttu. Iso.

 

Kieriminen alas jätemäkeä

Liukuminen alas jätemäkeä

Lumi naamassa

Konttaaminen, ryömiminen, juokseminen ja hyppiminen ylös mäkeä

Maailman kivoimmat derbypöljät lumihommissa mun kanssa

Musiikki täysillä autossa kotimatkalla

Kuuma suihku

Pannullinen teetä

Kuuma leipäjuusto mustikoilla

Solsidan