Puutu, välitä ja ruoki – Loma on hankalaa aikaa liikaa juovien vanhempien lapsille

Olen keskittynyt taas lomalla kosteissa oloissa kasvamista käsittelevän kirja valmisteluun. Aineisto, ne teidänkin minulle lähettämänne tarinat, on todella laaja ja melkoista luettavaa. Tänään olen keskittynyt puuttumisen teemoihin, ja varsinkin puuttumisen puuttumiseen. Moni tarinansa kertoneista ihmettelee nyt aikuisena, miten kukaan ei puuttunut kamaliin tilanteisiin, jotka näkyivät ja kuuluivat naapurustossa. Meillä helposti suojellaan ihan vääriä tahoja ja ollaan väärillä tavoilla kohteliaita.

Haluaisin jakaa kanssanne muutaman tarinan ja muistuttaa siitä, että jos nyt kesän aikana naapurista kuuluu kovaa tappelua, niin älä sulje siltä korviasi. Tai jos joku lapsesi kavereista toivoo yösijaa luotanne, vaikka vähän ärsyttävän tiuhaankin, niin tarjoa se mahdollisimman usein ja kutsu ruokapöytäänkin. Sellaisella pienellä teolla voi olla arvaamattoman iso merkitys, eikä kotioloja todellakaan aina näe lapsesta ulospäin. Valtaosa minulle tarinansa kertoneista kertoo olleensa lapsena ulospäin juuri niitä reippaita, iloisia, siististi puettuja lapsia. Kulissien pikku ammattilaisia.

Loma-aika on monissa liikaa juovissa kodeissa kaikkein hankalinta, kun ryhtiä ja raameja ei töiden ja muun tavallisen tekemisen muodossa tule pitkään aikaan mistään.

Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kuka vain, joka on huolissaan lapsen hyvinvoinnista. Ilmoituksen tekijän ei itse tarvitse osata arvioida millaista apua perheessä tarvitaan, vaan sen tekee aina ammattilainen. Ilmoituksen voi halutessaan tehdä myös nimettömänä.

Ollaan aikuisia lapsillemme, omille ja muidenkin.

 

Humalassa vanhempani riitelivät niin rajusti, että myöhemmin sain tietää karjumisen kuuluneen kerrostalossamme kolmanteen kerrokseen asti. Sieltä eräs asukas oli harkinnut tulemista käymään, muttei koskaan tehnyt sitä. Jälkikäteen olen ollut tästä todella vihainen. Miksei kukaan puuttunut siihen, mitä meillä tapahtui, vaikka kaikki tiesivät, että meillä asuu myös lapsia?

Itse seisoin monet kerrat tärisevin käsin puhelin kädessäni soittaakseni hätänumeroon, mutten uskaltanut. Häpeä voitti, en olisi kestänyt sitä, että kaikki olisivat nähneet, että meille tulee poliisi. Mikä huuto ja mahdollisesti lyöminen siitä olisi seurannut!  Ehkä soittamatta jättämisellä yritin välttää lisää ongelmia.

  • Nainen, 37

 

Kinusin kavereiden vanhemmilta lupaa olla yötä ja yleensä se tuli. He vaativat kuitenkin, että käyn lauantaina päivällä kotona. Monesti istuin tunteja kerrostalon kellarissa tai rappukäytävässä, kunnes sain mennä takaisin kaverilleni.

Kerran olin koko viikonlopun yksin. Kävin kavereiden luona syömässä lämpimän ruuan ja muuten söin kotona kaurahiutaleita ja kaakaojauhetta, kun en osannut keittää puuroakaan. Arkena kavereille ei päässyt niin helposti yöksi.

  • nimimerkitön

 

Naapurit tiesivät, mutta eivät puuttuneet, mitä nyt poliiseja soittelivat avuksi. Sukulaiset tiesivät, mutteivät uskoneet. Isä oli niin mukava ja koko perhe niin tervehenkinen harrastuksineen, että luulivat aina, että riidan keskellä liioitellaan. Kaverit saivat tietää aika varhain ja antoivat tukea. Aloin jo aika varhain, 13-vuotiaana, viettää viikonloppuja yksin kotona heidän kanssaan.

  • Nainen, 39

 

Koulussa kyllä tiedettiin ongelmistamme. Äiti ja isä tulivat 6.luokan discoon valvojiksi ympäripäissään. Silloin opettajat puhuivat käytävällä keskenään, niin kuin minua ja siskoani ei olisi ollut olemassakaan. Mitään ilmoitusta ei silloin minnekään tehty.

Kerroin vaikeuksista parille tädilleni molemmin puolin sukua. Toinen ei pitänyt minään, kyllähän sitä aikuiset joskus saavat ottaa. Toinen kävi välillä rukoilemassa ja ajatteli hoituvan sillä. Ensimmäinen kunnon väliintulo tapahtui 7. Luokalla, kun äidin sisko tupsahti kylään toiselta puolelta Suomea. Tulin koulusta ja tavarat oli jo pakattu autoon. Koululle oli ilmoitettu, mutta kukaan ei katsonut tarpeelliseksi kertoa minulle. Sain yhden päivän aikaa asennoitua uuteen elämääni ja niin sitä mentiin. Tulin kuukauden jälkeen lomille kotiin isän luo, enkä palannut takaisin. Sen kuukauden aikana minulle puheeksi murrosikä ja uhma. Eihän minulle mitään rajoja ollut ennen sitä laitettukaan. Täti sanoi silloin tervemenoa.

  • Nainen, 30

 

Äiti saattoi hävitä kahdeksi viikoksi kokonaan. Mietimme siskon kanssa, että kaipa meille joku ilmoittaa, jos jotain sattuu. Sitten äiti palasi kotiin pää ajeltuna. Oli tullut kantapaikassa pää edellä raput alas ja joutunut leikkaukseen. Ei ollut kenellekään tullut mieleen, että lapsille voisi olla hyvä ilmoittaa sellaisesta. Onneksi saimme lapsilisät tilillemme, että ruuassa hyvin pysyimme.

  • Nainen, 30

 

Toisinaan heiteltiin astioita, useimmiten äitiä lyötiin. Toisinaan – luojan kiitos – naapurimme soittivat poliisit, toisinaan minä juoksin rappukäytävään ja soitin jokaisen ovikelloa. Toisinaan makasin aivan kiinni seinässä, tyyny korvan päällä, sormet korvissa ja pehmolelu painettuna minun ja seinän väliin, mutta silti kuulin joka sanan. Äidin hakattuaan isäpuoleni meni kuuntelemaan musiikkia ja verinen äiti kömpi minun sänkyyni nukkumaan. Minä käperryin korituoliin yöksi. 

  • nimimerkitön
Mainokset

Japaniseikkailu 2016 – ruokahommia

Aloitetaan rakkaasta, eli ruuasta. Lähdin reissuun sushivuoret silmissäni ja kuola poskissa suhisten. En lopulta kuitenkaan syönyt koko reissulla yhtäkään sushiannosta. Muutaman raa’an kalapalan kyllä muiden annosten kyljessä, mutta yhdessäkään sushipaikassa emme käyneet. Se ei ollut mikään tietoinen valinta, niin vain tapahtui. Muu ruoka oli niin hyvää ja mukavasti käsillä. Se, mikä meille täällä edustaa japanilaista ruokaa, on vain pieni osa todellisesta tarjonnasta.

Söin reissussa elämäni parhaita aterioita. Mieliinpainuvin oli pöydän omassa pikkugrillissä itse paistellut, älyttömän hyvänlaatuiset lihat ja erilaiset vihannekset. Yakinaku on paitsi älyttömän maukasta, myös tosi kiva seurustelun tapa.

neljä ruokaa.jpg

Myös erilaisia nuudeliannoksia tuli syötyä reippaanlaisesti. Suosikkini on paksu udon, jota kannoimme kotiin asti. Saa niitä meiltäkin etniksistä, mutta kuitenkin. Jos vehnättömänä pastansa halusi, niin se onnistui suositun tattarinuudelin avulla. On mahdoton kylläkin sanoa, miten vehnättömiä saman annoksen muut osuudet ovat. Nautin omani ihan surutta rajoituksitta, vaikka kotimaassa tapaan vehnää vähän väistelläkin.

Yksi juttu muuten tähän liittyen herätti uteliaisuuteni. En törmännyt kertaakaan koko reissun aikana siihen erikoisruokavaliohifistelyyn, jota ainakin pohjoisessa Euroopassa nyt harrastetaan innolla. Kaikista vierailemistani kahviloista ja ravintoloista puuttui tyystin gluteenittomuuden, maidottomuuden, sokerittomuuden, vegaanisuuden ym. esilläpito. Ne jutut, jotka meillä ovat nyt kaikissa listoissa merkittynä. Testasin vähän, ja koetin tilata lattea soijamaidoilla. Onnistui yhdessä kahvilassa. Jotenkin se tuntui tosi rentouttavalta. Sen kun syötiin vaan.

Perus lounassetti koostui useammasta kiposta. Oli tyypillisesti nuudelikulho lisukkeineen, kippo riisiä (jota saa santsata kaikkialla halunsa mukaan), kippo tofua (suosivat pehmeää versiota, joka on toisinaan maustettu esim. seesamiöljyllä), pikkukippo soijalle ja muille kastikkeille, toinen mokoma erilaisille pikkelsseille ja usein pieni misokeitto. Osassa paikoista pöydissä oli myös kulho raakoja kananmunia, joita sai halutessaan rikkoa nuudelisopan joukkoon.

Maukkaissa liemissä erilaisten kasvisten ja lihojen kanssa nautittavien nuudeliruokien hauskin puoli on niiden äänekäs syöntitapa. Siihen rohkaistiin suorastaan. Mitä isompi ryystö, sen parempi palaute kokille. Suomalaisella mässytysvihaajalla riitti tässä opettelmista.

Monissa lounaspaikoissa oli eteisessä hauskat automaatit, joilla ruokatilaus hoidettiin itse. Ainakin summittaiset avut annettiin niissä myös englanniksi, ja lisäksi mukana oli kuvat annoksista. Ruoka maksettiin automaattiin, ja tarjoilija tiesi sitten lipuketta vastaan tuoda annokset pöytään. Nopsaa ja vaivatonta.

Osassa ravintoloista listat olivat kuvattomia ja vain japaniksi, ja niissä mentiin sitten arpapelillä. Hyvin paljon ravintolat käyttivät näyteikkunoissa erilaisia muovisia ruoka-annosten kuvia, joista pääsi valitsemaan haluamansa.

Söimme useamman aterian paikallisten ystäviemme kanssa, ja niihin iltoihin kuuluivat monet pienet, yhteisiksi tilatut annokset, joista sitten kaikki maistelivat. Tyypillisesti tarjolla oli Japanin eri alueiden erikoisuuksia ja lisäksi paljon vaikutteita korealaisesta ja kiinalaisesta keittiöstä. Syömäpuikkoetiketistä opimme sen verran, että kapeilla päillä syödään ja yhteisiin annoksiin mennään sorkkimaan niillä leveämmillä päillä. Niillä on mahdollista tarjoilla myös toisille ruokia. Puikoilla syöminen lähti sujumaan varsin vaivattomasti. Ainoastaan näppärän näköinen yhden käden puikkojen paloittelutekniikka jäi vielä harjoitusta vaatimaan.

keräilyerät.jpg

Iso ero meikäläiseen syömismeininkiin liittyi oikeastaan juomismeinikiin. Japanissa ruuan kanssa juodaan vain harvoin vettä siinä määrin kuin meillä. Pöytään kannetaan ehkä yhdet pienet lasilliset, mutta useimmissa paikoissa ruuan kanssa juodaan joko mustaa tai vihreää teetä, useimmiten kuumana. Muita juomia sai toki tilailla mielensä mukaan lisukkeeksi, mutta teetä on tarjolla aina. Juotavia kaadetaan tarjoilijoiden puolesta useimmissa paikoissa jatkuvasti lisää, jos asiakkaan kuppi on tyhjänä.

Yleinen siisteystaso on maassa todella korkea, ja se näkyy myös syömisissä ja juomisissa. Mitään mahapulmia ei seurueemme kärsinyt kertaakaan, vaikka kaikkea vedettiin surutta raa’asta kananmunasta majoneesin ja katukiskapalleroiden kautta äyriäisiin. Kraanavesi on myös juotavaa, joskin monin paikoin siinä on vähän kloorinen maku.

Hintataso yllätti edullisuudellaan. Perushyvän täyttävän lounaan sai kaikkialta 4-8 euron hintaan. Edullisempiakin löytyy iisisti esimerkiksi katuruokaa nauttimalla. Päivällisillä hajonta on tietysti suurempaa, mutta noin 10-15 euron hintaan syö helposti hyvin. Japanissa, ainakaan Osakassa, Narassa ja Kiotossa joissa me vierailimme, ei harrasteta juomarahojen antamista.

Pikkusyötävän ystävälle Japani on kiltti ja hellä. Kaupat pursuilevat erilaisia snäksejä, vanukkaita ja hyytelöitä pilkkahintaan. Ihan erityisesti ihastuin superpehmoisiin kakkuihin, joiden välissä oli kermavaahtoa. Makuina löytyy vaikka mitä äitelää esanssibanaanista melonin kautta viinirypäleeseen. Vihreän teen makuisena löytyy muuten sitten AIVAN kaikkea.

snäksejä.jpg

Tietysti maasta löytyy myös kattava valikoima länsimaisia pikaruokapaikkoja, mutta mielestäni vain umpiurpo menee tuhlaamaan aikaansa ja rahaansa niihin, kun tarjolla on niin verrattomasti parempaakin. Mainio ruokamaa!

Arkiruokaa

Ystävälle tuli eilen annoskateus tv-lounaani kuvasta. Hän ehdotti julkaistavaa ruokapäiväkirjaa, josta kopsata uusia ehdokkaita, kun arki menee aina samojen mössöjen äärellä. No, tässä ensiavuksi kymmenen meillä eniten syötyä ruokaa sattumanvaraisessa järjestyksessä. Superhelppoja, halpoja, nopeita. Vaikka ihan vaan inspikseksi ruokaostoksille.

1. Siskonmakkarakeitto (helpoimmillaan valmiiksi paloitellut keittojuurekset pakasteena tai tuoreena + siskonmakkarat + suolaa. Perunaa jos mieli tekee.  Kattilassa eka kasvikset kypsiksi, sitten puristellen makkara perään ja kypsäksi, joku 15 min siinä menee.)

2. TSI-salaatti (laakealle vadille sektoreittain kasattuja aineksia, joista jokainen ruokakunnan jäsen kokoaa omansa. Ideaali mulle olis esim: tonnikalaa/katkarapua, halloumia, ananasta/omppua, linssejä/kikherneitä, paprikaa, rucolaa + oliiviöljyä ja siemeniä)

3. Kalapuikot (pakasteseistä sormenpaksuisia siivuja, pyöritellään seesaminsiemen-suolaseoksesssa ja paistetaan voi-öljyseoksessa kullanruskeiksi) + kukkakaalimuusi tai uunibataatteja lohkoina

4. Porkkanasosekeitto (helpoimmillaan se Pirkan luomuporkkanasose HeVi-osastosta ja purkki kermaa perään, suolaa)

5. Munakas (tomaattisiivuja, juustoraastetta, tonnikalaa/katkarapuja, oliiveja, yrttejä tms joukkoon)

6. Uunilohi (kala pötkölleen pellille. Pinnalle joko paksu kerros parmesanraastetta tai vaikka pakastepinaattia suolalla ja muskottipähkinällä maustettuna, valmista pestoa tai valmista chilimaustekastiketta. Uuni 225 astetta ja noin 20 min), täysjyväpastaa / kvinoaa / ohraa

7. Kylmä papusalaatti (2 prk valmista luomupapusekoitusta + oliiviöljyä + tuoreita yrttejä + suolaa)

8. Modailtu avokadopasta (kypsiä avokadoja, tuoretta chiliä, sitruunamehua, mustapippuria, suolaa. Kaikki mössöksi ja täysjyväpastan kanssa suuhun)

IMG_4554

9. Tomaattikeitto (1 prk luomutomaattimurskaa + valkosipulinkynsi + 1 prk kermaa + suolaa. Kaikki kattilaan ja kuumennus ja valmis. Sileeksi sauvasekottimella jos haluaa.)

10. Banaanikana (broilerin suikaleita + banaani paloina + kermaa + suolaa. Ruskista kanat ja lisää loput)

Halvalla lähtee (ja tämä jos jokin on puujalkaa)

 

Tämä on näköjään tällainen miljoonan pikkupostauksen päivä. Sälää vähän sieltä ja täältä. Nyt ruuasta.

Olen joulunjälkeisessä hyvän syömisen hurmoksessa. Ja nyt tarkoitan hyvää sanan oikeassa merkityksessä. Tarkoitan puhtaita, laadukkaista raaka-aineista valmistettuja, mahdollisimman vähän käsiteltyjä juttuja. Hyvää perusruokaa. Kasviksia, pähkinöitä, lihaa ja hedelmiä. Luomulaatuista, aina kun vain tarjolla on.

Maistuu aivan törkeän hyvältä sesonkimättöjen jälkeen. Vaikka melko maltillinen taisin tänä vuonna ollakin (tarkemmat yksityiskohdat selviävät viimeisestä Laihdutuslakko -blogauksestani, jahka se menee ulos. Se täytyy aina toimituksesta ajaa ilmoille, ja siellä ollaan nyt juuri todella ansaitulla lomalla. Tulossa on kuitenkin.) niin aina on aika tukkoinen fiilis näiden päivien jäljiltä.

Ärsyttää, että hyviin ja simppeleihin syötäviin asioihin pitää tunkea kaikenlaista ihan tarpeetonta moskaa. Esimerkkinä yksi suosikkiherkuistani, halva. Miten onnistutaan ymppäämään ravintoarvoltaan melkoisen tasokkaaseen ikivanhaan herkkuun sellaista kamaa, jota siihen yhtään ei tarvittaisi?

 

Katsokaa nyt vaikka:

 

Halva (valmistaja – hih – Halva)

Seesamimassa, sokeri, tärkkelyssiirappi, vesi, kaakaojauhe, emulgointiaine (E471), riisiproteiini, vanilja-aromi

 

 

Halva (valmistaja Cypressa)

Murskattu seesaminsiemen (50%), hunaja (50%)

 

 

Arvatkaa kumpi maistui paremmalle?

 

Mitä teille kuuluu just nyt?

Juotaisko kermaa?

Olen saanut lasteni koulusta viestiä jo kahdesti. Terveydenhoitaja tuumii, että toinen pimuistani on liian pieni. Paino- ja pituuskasvu on jumahtanut paikoilleen. Sille pitäisi tehdä jotain.

No, mitäpä tekemään? Olen vähän äimänä. Omaa mittaani osaan kyllä kasvattaa, mutta lasta. Mitä sinne tuuppaisi lisää, että lähtisi kasvuun?

Syömme tosi tavallista, ihan hyvää ruokaa. Teen käytännössä kaiken itse (ei marttyyrinkruunua, eikä itsetehostusta. Tykkään siitä.) ja koitan katsoa, että matskut ovat kutakuinkin hyviä. Kokkikoulut käyneenä ehkä jotain tajuan aterioiden koostamisestakin. Jos itse rajoittelen joitakin ruoka-aineita, ei se näy tyttöjen lautasella. Tarjolla on aika tasapuolisesti kaikkea peruskampetta. Meillä ei kaihdeta myöskään lihaa, kalaa tai rasvaa.

Mutta lapsi on kuin elohopea, hyvässä mielessä onneksi. Juoksentelee välimatkansa, ui ja pyöräilee, harrastaa judoa ja aikidoa, touhuaa menemään. Virtaa riittää ja päätä. Ei siis mitään, mikä varsin huolestuttaisi minua vanhempana. Ei aliravitsemusoireita nyt ainakaan. Mutta kulutus on kova.

Ja pienihän hän on. Lyhykäinen ja hyvin siro, mutta niin olin minäkin, vaikkei sitä nyt heti niin mieltäisikään. Luokkani pikkuisimpia aina ylä-asteelle asti.  Myös lasten täti on siro nainen, ja kumpainenkin isoäitinsä sai kuulemma juoda kermaa lapsena kasvaaksensa.

Mutta nyt siis pitäisi kasvattaa. Ihan kirjaimellisesti. Tuntuu, että pärjään tuolla henkisellä saralla paremmin.

Eniten minua mietityttää oikea toteutus. En millään haluaisi kiinnittää liikaa huomiota näihin painojuttuihin. Haluaisin saada kasvatettua kaksi itseensä aika rakastaen suhtautuvaa naista. Olen riittämiin puljannut asian äärellä itse. Haluaisin katkaista kierteen, ja olenkin ollut aikamoisen tarkkana tavoissani puhua ja toimia. En todella haluaisi, että tästä tulisi mikään juttu. Tässä iässä nyt varsinkaan.

Minä en ylipäätään olisi kiinnittänyt koko kokoasiaan mitään huomiota. Tyttö on oman kokoisensa ja ihan sopusuhtainen. En koskaan oikein ole tykännyt niistä käyristä. Eivät kaikki niille osu. Se on vähän kuin laittaisi mustekalaa verkkokassiin. Mutta paha tuon terkkarin viestejä on ihan sivuuttaakaan. Kohta tulee taas kutsu tarkastukseen, ja siinä sitten punnitaan lapsen lisäksi minun vanhemmuuttani.

Pulmia tulee lähinnä siitä, että toinen tytöistä on tasan normaalikokoinen. Ruoka maittaa hänelle hyvin. Oikeinkin hyvin. En haluaisi yhden normaalipainoon päässeen lapsen lisäksi saada aikaan sitten toista ylipainoista. Kummastakin kun on haittoja nyt ja tulevassa elämässä. Eikä meidän vanhempienkaan tarvitsisi tähän mitään massakautta vetää. Tämä taas tarkoittaa sitä, että yhden meistä on syötävä eri ruokia. Ja siinä taas väkisinkin tulee sitä erontekoa.

Olen tuuminut, että välipaloilla se onnistuu vähiten huomiota herättävästi. Aterioilla laittelen hänelle vaivihkaa vähän isompia annoksia ja vaihdan tuhdimpaan maitoon, mutta välkkäpaloilla laiheliini vetelee eri eväitä.

Totta kai toinen on kateellinen. Kyselee, miksei hänkin saa noita. Siinä sitten kieli hyvin keskellä suuta olen yrittänyt muotoilla sopivaa vastausta. Olen päätynyt olemaan aika rehellinen ja suora. Olen todennut, että toinen tarvitsee nyt vähän buustia, ja että meillä muilla kolmella tämä kasvu on hyvällä mallilla, eikä liikakaan hyväksi olisi. Varovasti ja harkiten yritän asetella.

Tytöt tulevat hyvää vauhtia kohti murrosikää. Tiedän, että niinä vuosina painavat paljon muutkin jutut kuin äidin tapa harkita sanojaan. Toivon, että joku pohja olisi silloin luotuna, ja toivon sitäkin, että köykäisen tytön kasvu olisi siinä vaiheessa saatu käyntiin. En millään, millään,  haluaisi, että hän alkaisi nähdä liiallisen hoikkuutensa jotenkin myönteisenä juttuna, kilpailuvalttina teinien maailmassa. Koska siinä vaiheessa syöttäminen on, arvelisin, vielä aika paljon vaikeampaa.

Vinkkejä? Kokemusta? Mitä sinne pitäisi työntää?