Kokovartalofiilis 8 vuotta – Oudoimmat hakusanat ja kadonneet kirjoitukset

Kokovartalofiilis-blogi täyttää tässä kuussa 8 vuotta. Melkoista! Yhteensä olen pitänyt blogia 12 vuoden ajan. Tätä ennen kirjoitin Kokovartalofiiliksellä-nimistä blogia, jolle kävi köpelösti. Sitä aiemmat kirjoitukset ovat ihan internetin alkusumujen aikaa. Hassua, että välillä edelleenkin huomaan ajattelevani, että tämä nykyinen on se ”uusi” blogi. Aika ja sen riento.

Tehdäänpä taas pieni retrospektiivinen katsaus menneisiin vuosiin.

Tänne löydetään kummallisilla keinoilla. Kaikkien aikojen suosituin hakusana on vähän mielikuvituksettomasti kokovartalofiilis, mutta hyvänä kakkosena tulee Eija Vilpas alasti. Blogia pitkään lukeneet tuntevatkin tämän merkillisen homman. Minulle on mysteeri, miksi sillä haulla alettiin alunperin tulla blogiini, ja tilanne on jäänyt hassusti elämään. Tiedän joitakin lukijoita, jotka edelleen käyttävät sitä hakuna päästäkseen tänne. Elämä totta vieköön on ihmeellistä.

Tänne tullaan myös monilla muilla erikoisilla hauilla, kuten joogahousut, perhostapetti, joulukarkit ja vesiputous. Ehkäpä ne kertovatkin siitä, miten isolla otannalla aiheita on ollut vuosien varrella käsittelyssä. On matkapäiväkirjoja, remonttijuttuja, erilaisia sairaus- ja kommelluskertomuksia ja yleisiä kuulumisia. Viime vuosina tietysti paljon myös alkoholiaiheita. Blogi kasvaa kirjoittajansa matkassa.

Nelisen vuotta sitten alkanut merkillinen kiertohuimaus luetuttaa näemmä edelleen. Samoin auto-onnettomuusjutut viiden vuoden takaa. Vertaistuessa on voimaa ja minustakin tuntuu lohdulliselta lukea, jos joku toinen on kokenut samanlaisia vastoinkäymisiä. Päivitetään tähän vaikka pikaisesti, että onnettomuudesta ei enää ole vaivoja vitsauksina. Selästä toki puuttuu edelleen iskunvaimennus, koska niitä ei sinne takaisinkaan saa, mutta ei se estä toimimasta käytännössä mitenkään. Huimaus jäi pysyväksi vaivaksi, mutta aivot ovat oppineet toimimaan sen kanssa tosi hyvin. Nykyisin maailma pyörähtää ympäri oikeastaan vain vähän väärissä asennoissa lähinnä kylkimakuulla ja jos on päällä isompi flunssa, joka vaatii elimistöltä enemmän huomiota. Ei mitään, minkä kanssa en pärjäilisi oikein mainiosti siis.

Kurkkasin äsken vähän maatilastoja ja huomasin ilokseni ja vähän ihmeeksenikin, että lukijoita on tämänkin vuoden aikana ollut 61 maasta! Moikka vain sinne maailman ääriin! Osa lukijoista on ollut matkassa mukana jo sieltä edellisestä blogista lähtien. On aina ihan älyttömän kivaa nähdä kommentti tutulta tyypiltä.

Kaikkein suosituin kirjoitus kautta aikojen on ollut Pakko saada draamaa, joka käsitteli kosteissa kodeissa kasvaneiden tunne-elämän kiemuroita aikuisuudessa. Tarkemmin sitä, mistä johtuu joidenkin liikaa juovien vanhempien kanssa varttuneiden taipumus ajautua aikuisena myrskyisiin ihmissuhteisiin ja hankkia elämäänsä dramaattisia käänteitä silloinkin, kun kaiken tavallaan luulisi olevan tosi hyvin. Tosi moni ihmettelee tätä taipumustaan minulle keskustellessamme.

Tuon kirjoituksen perään kysellään edelleen välillä ihan yksityisviesteilläkin, vaikka olen ottanut sen pois blogista jo hyvä tovi sitten. Jos ajattelisin pelkästään blogin suosion kannalta, kannattaisi teksti ihan ilman muuta pitää täällä luettavana, mutta en ajattele niin. Kai se on enemmän journalistinen juttu. Poistan blogista sellaisia tekstejä, joiden aiheen olen käsitellyt paremmin, monipuolisemmin ja parhaimman nykyisen tietoni pohjalta jossakin sen jälkeen, ja alkoholiaiheiden kohdalla poistoja on ollut paljonkin. Se johtuu tietenkin siitä, että olen pohtinut kysymyksiä paljon laajemmin ja monipuolisemmin Kosteusvaurioita -kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjassani ja olisi hassua, jos verkossa kiertelisi samaan aikaan monta vuotta vanhempaa tekstiä.

Kokovartalofiilis-blogi on koko olemassaolonsa ajan pyörinyt harrastuspohjalta ilman minkäänlaisia tulon lähteitä. Se on pari kertaa haluttu jonkin isomman sivuston alaisuuteen niin, että olisin alkanut saada siitä lukijoiden määrän mukaan tuloja, mutta olen halunnut kirjoittaa omiin nimiini. En ole halunnut ottaa paineita julkaisuaikataulusta tai siitä, mitä arvelisin lukijoiden eniten haluavan kuulla, vaan kirjoittaa juuri niistä aiheista ja sillä tiheydellä kun on tuntunut omalta. Luulen, että jos alkaisin hulluna optimoida, menettäisin aika pian mielenkiintoni koko hommaan. En tarkoita, että sellaisessa bloggaamisessa olisi mitään vikaa, ihan fiksuahan se on, mutta ei minun juttuni. En ole mikään blogien bisneshai, kuten huomataan, mutta palkkani onkin aina tullut muusta kirjoittamisesta ja puhekeikoista.

Välillisesti olen tietenkin saanut myös tuloja tätä kautta, jos huomioidaan se, että osa asiakkaistani sekä lehtipuolella että luentojen osalta on löytänyt tänne ja tilannut sitten minua omiin tarpeisiinsa. Sehän on ilman muuta kivaa! Ja onhan niinkin, että ilman tätä blogia koko esikoiskirjani olisi ehkä jäänyt syntymättä. Ja sitä kautta ehkäpä tämä toinenkin. Näitä on vaikea arvioida, muttei ole onneksi tarviskaan.

Ei minulla ole mitään palkallista bloggaamista vastaan, tietenkään. Olen vuosien varrella blogannutkin palkatusti muualla, kuten Kotivinkille kahteen otteeseen käsityö- ja perheaiheista ja edesmenneelle KG-lehdelle terveyteen ja painonhallintaan liittyvistä aiheista. Ihan samankaltaista naputtelua on tietysti ollut myös kolumnointi. Niitä hommia olen samaan aikaan tämän blogin kanssa tehnyt ainakin Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin, Osaava Kodinrakentaja-lehteen, Hämeen Sanomiin, kertaluonteisesti Alkolle ja edelleen jatkuen Mielenterveyden keskusliiton Tunne & Mieli -sivustolle ja Sininauhan Toivo-lehteen. Kivoja hommia kaikki!

Minulla on ollut pitkään myös pari omaa sivublogiprojektia, kuten liikuntaan ja ruokaan painottunut Treenifiilis ja todellinen hyvän mielen hanke So I Bought a Lipstick -huulipunablogi. Kumpikin on tällä hetkellä ajanpuutteen vuoksi katkolla, mutta aina välillä mielin kummankin äärelle. Katsotaan, ovatko hyllyllä pysyvästi, vai vieläkö joskus niidenkin aktivointiin olisi aikaa.

Mitäpä sitä muuta voi todeta, kuin että tykkään jäsentää ajatuksiani kirjoittamalla.

Välillä blogi kärsii pahasti kirjan kirjoittamisesta, kolumnoinnista ja puhetilaisuuksista, koska pistän tietysti isoimmat paukut näihin työhankkeisiin. Samalla tämä palsta on kuitenkin mitä rakkain harrastus, enkä osaa enkä haluakaan lopettaa. Itse asiassa suunnittelen pieniä uudistuksia ensi vuodelle. Aika ajoin on kiva muuttaa ulkoasua ja parannella luettavuutta. Laittakaa siis ihmeellä kommenttia, jos jokin kaipaa mielestänne parannusta. Ja aina saa ehdotella aiheitakin, tietty.

Olen miettinyt vuosien varrella useampaan otteeseen Kokovartalofiiliksen sometarjontaa. Olisiko oma Facebook-sivu ja IG-profiili hyväksi vai ei, mitä tuumitte? Olisiko niiden kautta helpompi löytää uudet tekstit luettaviksi? Nyt olen vain jakanut merkinnän jommassa kummassa tai toisinaan kummassakin henkilökohtaisessa profiilissani. Jos tekstit olisivat keskitetysti jossakin omalla sivustollaan, olisi tietysti helpompaa hallita kommentointia ja vastailla kysymyksiin. Samalla se ehkä vaatisi aktiivisempaa someläsnäoloa kuin haluaisin. No jaa. En ole vielä päässyt tässä tätä pidemmälle. En välttämättä pääsekään, mutta eipä haittaa sekään.

Pitkästä virsi kaunis! Suurkiitos kaikille tähän mennessä matkassa mukana kulkeneille! Olette mielessäni enemmän kuin varmasti ajattelettekaan!

Tässä sunnuntain ratoksi kunnon setti kantria!

Mainokset

Selkä. Kyllä sitä ihminen tarttee.

Tajusin just, että selkäseikkailuni alusta on aika tarkka vuosi. Löysin vanhan blogin puolelta tämän huumehuuruisen katsauksen tapahtuneesta.  Onpahan aikamoinen vuosi ollutkin. Tässä jonkinlainen pitkähkö yhteenveto meiningistä. Hyppää ihmeellä yli, jos ei nappaa!

Ensimmäinen puolikas vuodestahan meni melkein tyystin sohvalla itkiessä ja lääkehuuruissa koomaten. Tosi tuskaista aikaa.

Loppuvuodesta aloittelin fyssarin kanssa kuntoutusta rauhaksiin, ja sain käskyn liikkua joka päivä kivun sallimissa rajoissa (eli käytännössä megasäälittävillä töpöaskelilla). Olin varma, etten koskaan toivu. Niin oli lekurikin. Sain karusta kaverista tiristettyä kunnon itkukiristykselläkin optimistisimmillaan vain lauseen: ”on ehkä olemassa pieni mahdollisuus että tämä jossain vaiheessa vähän voi helpottaa”. Mietittiin laitoskuntoutusjaksoa keväälle.

Tammikuussa alkoi tehokas kuntoutus pitkillä kävelyillä ja vesijuoksulla. Sain jätettyä lääkkeetkin pois siinä jossakin joulun jälkeen. Käyttelin vielä pahimpiin hetkiin Tens-laitetta – sähköiskuja harhauttamaan kipusignaalin kulkua. Talven -30 pakkaset olivat omiaan nostattamaan kävelymotivaatiota, mutta sain vedettyä tunnin joka ilta kuuntelemalla äänikirjaa ja muistelemalla sohvakuuria. Pikkuhiljaa vauhti kiihtyi ja askel venyi lähemmäs normaalipituuttaan. Täydessä normaalimitassa askel tosin oli vasta kesäkuussa.

Maaliskuun tienoilla turhautti isosti, kun istuminen ei onnistunut oikein vieläkään. Kipuja muuten oli kuitenkin jo selkeästi vähemmän, ja aloin tutustua rauhallisiin uusiin lajeihin, kuten Chi Kung. Oli huikea fiilis päästä liikkumaan paremmin!

Huhtikuulla otin isolla riskillä päivätyön vastaan, ja se onneksi alkoikin onnistua aika hyvin, kun välillä muisti nousta kävelemään ja hankkiutui joka ilta liikkeelle kotioloissa. Nyt sitä on jo takana nelisen kuukautta, ja oikean asennon muistaessani olen ihan ok istuja.

Kevään ja kesän aikana lajikirjo on kasvanut loistavasti. Nyt on vakkarina ohjelmassa kävelyjen lisäksi pilatesta, punttista, tanssia ja uusia ryhmäliikuntatunteja. Jonkinlainen rajapyykki ehkä ylitettiin äsken, kun kävin riehumassa elämäni ekan BodyCombat-tunnin. Selkä kesti hyvin – siellä alkaa olla aikamoiset tukilihakset jo. Heia heia on ollut kaltaiselleni tilastoijalle oivallinen kannustaja. Se tietää nyt kertoa, että liikuntaa on vuoden alusta kertynyt 221 tuntia.

Varovainenkin saan vielä olla. Aamut ovat yhä kaikkein vaikeimpia, ja vieraat sängyt. Päivän mittaan kuitenkin paranee, eikä kovia kipuja tule enää kuin muutaman kerran kuukaudessa. Olen tosi tyytyväinen ja ihan lapsellisen onnellinen joka kerta päästessäni liikkumaan.

Hypyt ja kierrot alkavat vasta just ja just onnistua. Keskikehon lihaskorsetin on oltava koko ajan tiukkana, eikä mihinkään liikkeeseen auta lähteä hitustakaan huolimattomasti. Äkkinäiset liikkeet, vaikka liukastumiset, herkimmillään jopa aivastelu, ovat ihan murhaa. Ryhti on pakko muistaa koko ajan, ja verrytellä ja lämmitellä kunnolla. Eikä niitä lomapäiviä liikunnasta saa tulla lainkaan – kosto on muuten välitön.

Tätä se kuulemma on tästä loppuun asti. Uusia romahduksia on luvassa, koska vamma on elinikäinen, mutta toivun kuulemma nopeammin, kun pidän lihakset hyvässä kunnossa. Pidän varmuudella, koska sellaista puolta vuotta en makaa enää koskaan!

Lapinkeikka viime kuussa varmisti, että pitempikin kävely onnistuu. Rinkkaa en vielä voi ajatella kantavani, mutta reppu kulkee hyvin. Telttaa kestän (vammaispatjallani ja -tyynylläni) kaksi yötä putkeen, sitten pitää olla parempi sänky. Kotioloissa vammaistyynyn lisäksi täytyy muistaa laittaa polvien väliin tukityyny, mutta liukulakanaan en sentään koskaan joutunut. Piikkimatto pelastaa pahoiltakin kivuilta, lääkkeitä vieron nyt melkoisesti. Jos on oikein kipeä, niin kävelylenkin toisen tunnin lopussa viimeistään hellittää. Laitoshoitojaksoja ei tarvitse onneksi ajatella. Hyvin etenee harjoittelu itsenäisesti.

Liikuntaan ei tarvitse hakea motivaatiota kaukaa. Pakkohan se ei tavallaan ole, koska aina on vaihtoehto: jos huvittaa olla liikkumatta, niin aina voi palata sohvan nurkkaan piipittämään. Ei kiitti. Kas näin tehdään laiskanpulskeasta liikkujasta himokuntoilija. Keppi riittää, jos porkkanaa ei ole tarjolla.

Hyvin siis sujuu jo, mutta joitakin turhamaisia haittapuolia edelleen on. Pieniä, mutta kuitenkin. Korkokengillä esimerkiksi ei tarvitse vielä olla edes tuntia. Ei edes naurettavilla muutaman sentin korkuisilla. Hyvät lenkkarit, vaellussandaalit ja tukevat tennarit ovat jalkineeni vielä varmaan pitkään – ehkä aina. Juhlakäytössä vähän ankeat, silloin ehkä jotkut ballerinat menevät hetkellisesti. Kenkäostoksia teen nyt ihan puhtaasti käytännöllisin ja terveysmotiivein. Huonoja kenkiä ei enää ikinä. Olen tullut itsestäni tosi tarkaksi. Selän kunnossa pitäminen on iso prioriteetti. Sillä on niin valtavat vaikutukset henkiseen jaksamiseen ja koko perheen meininkiin.

Lisäksi harmittaa, etten vielä oikein uskalla palata rakkaan paritanssin äärelle. Hallitsen omat liikkeeni niin ettei satu, mutta parityöskentely vaatii reagointia toisenkin joskus ennakoimattomiin liikkeisiin. Ehkäpä vielä joskus sitäkin! Kisatreenaamishaaveet ja sellaiset kunnianhimot olen aikaa kuopannut. Tekee ihan hyvää luonnolle sekin.

On myös ollut pakko hyväksyä sellainen hiljaa hyvä – tai ainakin hitosti parempi – tulee –asenne. Ja uskoa, että kyllä ne sohvakuurilla kerätyt kilotkin vielä siitä karisevat, kun nyt viimein pääsen kunnolla liikkeelle. Kepeitä juttuja kokonaisuuden rinnalla.

Vuosi on oikeastaan aika lyhyt aika. Eilettäin tervehdin aurinkoa joogan merkeissä ja olen tästä just nyt lähdössä punttikselle saliohjelman teettämistä varten. Ohhoh, who knew! terkkuja vaan sinne sairaalanmäen kitulekrulle. Täältä pesee!

Liikkeelle

Selkähommista kysellään aika paljon. Kerrankin on siitä jotain kivaa sanottavaa. Ranka on jaksanut aika mallikkaasti, ja kivuttomia päiviä on nyt jo voittopuolisesti. Sain lääkärisedältä tiukat ohjeet liikkua joka ainut päivä, ja olen enemmän kuin halukas moiseen. Hassua sinänsä, että tällaiselle aika mukavuudenhaluiselle laiskistelijalle laitetaan nyt sitten loppuiäksi tuollainen tehtävä, mutta samalla tuntuu tietty ihan mahtavalta pystyä edes vähän ja verkkaiseen! Vielä pari kuukautta sitten oli täyttä tuskaa jo vessareissulle lähtiessä.

Koska olen niin on-off -tyyppi, olen rakentanut  liikkumisesta tiukan rutiinin. Kun raivaa iltaan ainakin sen hetken liikunnalle, niin siihen kissahtaa kohta jo koukkuun. Selkä on tietysti aika motivoiva homma jo muutenkin. Ihan taatusti huomauttaa heti, jos alkaa tulla taukoja. Motivaation kanssa nyt ei ole pulmaa muutenkaan. Olen kaivannut liikkumista ihan järjettömän paljon! Elokuusta vuoden taitteeseen on kyllä koko elämäni pisin aika liikkumatta. Toivottavasti sellaiseksi jääkin.

Koska tykkään taulukoida ja tilastoida, kirjauduin sinne heia-hommiin. Tällä hetkellä siellä näyttää tältä:

Saa pyytää kaveriksikin, jos siellä olette!

Vieläkin joudun tyytymään aika rauhallisiin lajeihin. Mutta pääasia että jotain. Kahdesti viikossa juoksen mummeleiden perässä altaassa ja kerran viikossa uskallan ihan aloittelijoiden rauhalliselle tanssitunnille. Äänikirja korvissa on ihan mahtavaa tehdä kävelyitä (jee, jo puoli tuntia onnistuu ilman kipua, ja tuntikin ihan kohtuullisella olemisella!) ja hiihtäminenkin maittaa (vaikka henk-koht. pakkasrajani menee kyllä -10 asteessa). Niitä fyssarin superankeuttajalihaskuntoliikkeitä teen sitten sellaisina päivinä, kun en muuta ole tullut keksineeksi (eli motivaatio keksiä muuta on melkoinen). Chi Kung on ihan mahtavaa, mutta sitä on vain kerran kuussa. Seuraavaksi aion kokeilla, josko pystyisin Body balance -tuntiin ja syvävenyttelyyn. Jotenkin perverssisti kiinnostaisi kokeilla spinningiäkin, mutta en tiedä uskallanko vielä. Remppahommat pitävät kyllä liikkeessä kivasti myös. Pitää vain muistaa varoa noita nostamisia vielä.

Lajivinkkauksia otetaan vastaan! Mitkä on teidän suosikkejanne? Tässä ois 365 päivää vuodesta täytettävänä suunnilleen 50 vuodeksi vielä.

Syömishommista puhellaan täällä. Kommentoikaahan sinnekin!