Sienihullu hurmiossa

Kävimme muutama viikko sitten toivioretkellä sienimetsällä. Hukkareissu. Ei sienen sientä koko laajalla alueella! Onneksi älysimme lähteä viikonloppuna uudelle kierrokselle, kun syksyn alku toi niin lupaavat sateet. Olipahan ihan eri meininki metsässä!

Nyt löytyi pari kiloa meheviä kantarellia, isoja, kiinteitä herkkutatteja, mustatorvisieniä, kangasrouskuja ja lampaankääpää. Kuva on retken alkumetreiltä. Lopulta koko kori oli täysi ja painava ja muovikassilla vielä jatkettiinkin. Ilta meni iloisesti koko perheen voimin pöydän ääressä perkuuhommissa.

Tatit siivuttelin suoraan kuivuriin, lampaankäävistä tein etikkasäilykettä tällä ohjeella, rouskut suolasi muru sienisalaattia varten ja muut sienet käytin pannulla nesteet luovuttamassa ja pistin pakkaseen odottamaan kastikehommia. AAH! Ilmaista, ihanaa ruokaa!

Olen sieni- ja metsähullu ja tämä on yksi vuoden ihanimmista hetkistä. On pakko mennä pian uudelleen!

 

Aiheeseen yhtään liittymättä: Pistän kohta täällä blogissa pystyyn syksyn kunniaksi alennuskampanjan Kosteusvaurioita-kirjastani, joten jos et vielä ole napannut omaasi, kohta tulee erittäin hyvä tilaisuus!

Mainokset

Sienirakkautta – oodi lampaankäävälle

Ei ole mun lukijoilleni minkään valtakunnan uutinen, että olen hulluna sieniin ja sienestykseen. Meuhkaan aina herkkutateista ja kanttarelleista, mutta on siellä metsässä paljon muutakin ihanaa löydettävissä. Tässä nyt täsmäpostaus yhdestä ihanasta tyypistä, jota on tällä hetkellä metsät ihan pullollaan. Ilmaiseksi! Helpolla!

Lampaankääpä on kiva aloittelijasieni. Se on tosi helppo tunnistaa ja laittaa ruuaksi, ja sitä todella nyt on tuolla älyttömät määrät tarjolla. Se on hyvin harvoin kovin matoinen. ja jos on, madot ovat jalassa, jonka voi vain napsasta pois jo siellä metsässä ja ottaa mukaan vain herkullinen lakki.

Tältä se näyttää.

Koska näitä todella on tuolla nyt PALJON, poimi matkaan vain pienimmät ja hienoimmat. Eivät ne isotkaan pahoja ole, mutta maku on parhaimmillaan sellaisissa kämmenenkokoisissa ja pienemmissä.
Koska näitä todella on tuolla nyt PALJON, poimi matkaan vain pienimmät ja hienoimmat. Eivät ne isotkaan pahoja ole, mutta maku on parhaimmillaan sellaisissa kämmenenkokoisissa ja pienemmissä.

Lampaankäävällä on muutama laji, joihin sen ehkä voi sekoittaa. Yksi on tupaskääpä. Ei sekään tapa. Sen tunnistaa kahdella helpolla tavalla, jos värin suhteen on epäselvää. Lampaankääpä värjääntyy vahingoittuneista kohdistaan keltaiseksi. Samoin pannulla paisettaessa tai keitettäessä. Ihan kunnolla keltaiseksi siis. Tupaskäävästä tulee vain semmoinen vähän ruskea. Lampaankääpä ei tuoksu kovin voimakkaasti, mutta tupaskäävässä on tosi vahva hedelmäisen imelä tuoksu. Aika miellyttäväkin, hämäyksen vuoksi varmaan.

Vaaleaan orakkaaseen voi myös sekoittaa, mutta ei hätää jos niin käy. Sekin on mainio ruokasieni, ja käyttäytyy ruokana aika samalla tavalla. Sen tunnistaa ihan helpolla kuitenkin siitä, että sen lakin alapinta on pientä pilliä täysi. Lampaankääpä on alapinnaltaankin sileä ja kiinteä.

Lampaankääpä on maailman helpoin laitettava. Se ei vaadi mitään esikäsittelyä. Sen voi sellaisenaan laittaa palaksi ja paistaa pannulla vaikka sipulin, suolan, valkopippurin ja kerman kanssa. Tai paistaa pienet yksilöt pihveinä joko sellaisenaan, tai ensin kanamunaan ja sitten vehnäjauhoon pyöriteltynä. NAM!

Tämä on hyvä sieni aloittelevalle poimijalle ja maistajalle siitäkin syystä, ettei se muutu käsitellessä niljakkaaksi, vaan säilyttää sellaisen hyvän napakan suutuntuman, lihaisan fiiliksen suorastaan.

Kuivattavaksi lampaankääpä sopii myös loistavasti. Leikataan vain ohueksi viipaleeksi ja sitten joko sanomalehden päälle kuivumaan, tai sitten vihanneskuivuriin (mun vaihtoehto. Suosittelen todella lämpimästi hankkimaan semmoisen!)

Metsässä sielu tokenee ja olo muutenkin tasoittuu aina. Nyt ei ole edes hirvikärpäsiä ainakaan täällä Hämiksen seudulla. Mars metikköön siis!