Kokovartalofiilis 8 vuotta – Oudoimmat hakusanat ja kadonneet kirjoitukset

Kokovartalofiilis-blogi täyttää tässä kuussa 8 vuotta. Melkoista! Yhteensä olen pitänyt blogia 12 vuoden ajan. Tätä ennen kirjoitin Kokovartalofiiliksellä-nimistä blogia, jolle kävi köpelösti. Sitä aiemmat kirjoitukset ovat ihan internetin alkusumujen aikaa. Hassua, että välillä edelleenkin huomaan ajattelevani, että tämä nykyinen on se ”uusi” blogi. Aika ja sen riento.

Tehdäänpä taas pieni retrospektiivinen katsaus menneisiin vuosiin.

Tänne löydetään kummallisilla keinoilla. Kaikkien aikojen suosituin hakusana on vähän mielikuvituksettomasti kokovartalofiilis, mutta hyvänä kakkosena tulee Eija Vilpas alasti. Blogia pitkään lukeneet tuntevatkin tämän merkillisen homman. Minulle on mysteeri, miksi sillä haulla alettiin alunperin tulla blogiini, ja tilanne on jäänyt hassusti elämään. Tiedän joitakin lukijoita, jotka edelleen käyttävät sitä hakuna päästäkseen tänne. Elämä totta vieköön on ihmeellistä.

Tänne tullaan myös monilla muilla erikoisilla hauilla, kuten joogahousut, perhostapetti, joulukarkit ja vesiputous. Ehkäpä ne kertovatkin siitä, miten isolla otannalla aiheita on ollut vuosien varrella käsittelyssä. On matkapäiväkirjoja, remonttijuttuja, erilaisia sairaus- ja kommelluskertomuksia ja yleisiä kuulumisia. Viime vuosina tietysti paljon myös alkoholiaiheita. Blogi kasvaa kirjoittajansa matkassa.

Nelisen vuotta sitten alkanut merkillinen kiertohuimaus luetuttaa näemmä edelleen. Samoin auto-onnettomuusjutut viiden vuoden takaa. Vertaistuessa on voimaa ja minustakin tuntuu lohdulliselta lukea, jos joku toinen on kokenut samanlaisia vastoinkäymisiä. Päivitetään tähän vaikka pikaisesti, että onnettomuudesta ei enää ole vaivoja vitsauksina. Selästä toki puuttuu edelleen iskunvaimennus, koska niitä ei sinne takaisinkaan saa, mutta ei se estä toimimasta käytännössä mitenkään. Huimaus jäi pysyväksi vaivaksi, mutta aivot ovat oppineet toimimaan sen kanssa tosi hyvin. Nykyisin maailma pyörähtää ympäri oikeastaan vain vähän väärissä asennoissa lähinnä kylkimakuulla ja jos on päällä isompi flunssa, joka vaatii elimistöltä enemmän huomiota. Ei mitään, minkä kanssa en pärjäilisi oikein mainiosti siis.

Kurkkasin äsken vähän maatilastoja ja huomasin ilokseni ja vähän ihmeeksenikin, että lukijoita on tämänkin vuoden aikana ollut 61 maasta! Moikka vain sinne maailman ääriin! Osa lukijoista on ollut matkassa mukana jo sieltä edellisestä blogista lähtien. On aina ihan älyttömän kivaa nähdä kommentti tutulta tyypiltä.

Kaikkein suosituin kirjoitus kautta aikojen on ollut Pakko saada draamaa, joka käsitteli kosteissa kodeissa kasvaneiden tunne-elämän kiemuroita aikuisuudessa. Tarkemmin sitä, mistä johtuu joidenkin liikaa juovien vanhempien kanssa varttuneiden taipumus ajautua aikuisena myrskyisiin ihmissuhteisiin ja hankkia elämäänsä dramaattisia käänteitä silloinkin, kun kaiken tavallaan luulisi olevan tosi hyvin. Tosi moni ihmettelee tätä taipumustaan minulle keskustellessamme.

Tuon kirjoituksen perään kysellään edelleen välillä ihan yksityisviesteilläkin, vaikka olen ottanut sen pois blogista jo hyvä tovi sitten. Jos ajattelisin pelkästään blogin suosion kannalta, kannattaisi teksti ihan ilman muuta pitää täällä luettavana, mutta en ajattele niin. Kai se on enemmän journalistinen juttu. Poistan blogista sellaisia tekstejä, joiden aiheen olen käsitellyt paremmin, monipuolisemmin ja parhaimman nykyisen tietoni pohjalta jossakin sen jälkeen, ja alkoholiaiheiden kohdalla poistoja on ollut paljonkin. Se johtuu tietenkin siitä, että olen pohtinut kysymyksiä paljon laajemmin ja monipuolisemmin Kosteusvaurioita -kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjassani ja olisi hassua, jos verkossa kiertelisi samaan aikaan monta vuotta vanhempaa tekstiä.

Kokovartalofiilis-blogi on koko olemassaolonsa ajan pyörinyt harrastuspohjalta ilman minkäänlaisia tulon lähteitä. Se on pari kertaa haluttu jonkin isomman sivuston alaisuuteen niin, että olisin alkanut saada siitä lukijoiden määrän mukaan tuloja, mutta olen halunnut kirjoittaa omiin nimiini. En ole halunnut ottaa paineita julkaisuaikataulusta tai siitä, mitä arvelisin lukijoiden eniten haluavan kuulla, vaan kirjoittaa juuri niistä aiheista ja sillä tiheydellä kun on tuntunut omalta. Luulen, että jos alkaisin hulluna optimoida, menettäisin aika pian mielenkiintoni koko hommaan. En tarkoita, että sellaisessa bloggaamisessa olisi mitään vikaa, ihan fiksuahan se on, mutta ei minun juttuni. En ole mikään blogien bisneshai, kuten huomataan, mutta palkkani onkin aina tullut muusta kirjoittamisesta ja puhekeikoista.

Välillisesti olen tietenkin saanut myös tuloja tätä kautta, jos huomioidaan se, että osa asiakkaistani sekä lehtipuolella että luentojen osalta on löytänyt tänne ja tilannut sitten minua omiin tarpeisiinsa. Sehän on ilman muuta kivaa! Ja onhan niinkin, että ilman tätä blogia koko esikoiskirjani olisi ehkä jäänyt syntymättä. Ja sitä kautta ehkäpä tämä toinenkin. Näitä on vaikea arvioida, muttei ole onneksi tarviskaan.

Ei minulla ole mitään palkallista bloggaamista vastaan, tietenkään. Olen vuosien varrella blogannutkin palkatusti muualla, kuten Kotivinkille kahteen otteeseen käsityö- ja perheaiheista ja edesmenneelle KG-lehdelle terveyteen ja painonhallintaan liittyvistä aiheista. Ihan samankaltaista naputtelua on tietysti ollut myös kolumnointi. Niitä hommia olen samaan aikaan tämän blogin kanssa tehnyt ainakin Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin, Osaava Kodinrakentaja-lehteen, Hämeen Sanomiin, kertaluonteisesti Alkolle ja edelleen jatkuen Mielenterveyden keskusliiton Tunne & Mieli -sivustolle ja Sininauhan Toivo-lehteen. Kivoja hommia kaikki!

Minulla on ollut pitkään myös pari omaa sivublogiprojektia, kuten liikuntaan ja ruokaan painottunut Treenifiilis ja todellinen hyvän mielen hanke So I Bought a Lipstick -huulipunablogi. Kumpikin on tällä hetkellä ajanpuutteen vuoksi katkolla, mutta aina välillä mielin kummankin äärelle. Katsotaan, ovatko hyllyllä pysyvästi, vai vieläkö joskus niidenkin aktivointiin olisi aikaa.

Mitäpä sitä muuta voi todeta, kuin että tykkään jäsentää ajatuksiani kirjoittamalla.

Välillä blogi kärsii pahasti kirjan kirjoittamisesta, kolumnoinnista ja puhetilaisuuksista, koska pistän tietysti isoimmat paukut näihin työhankkeisiin. Samalla tämä palsta on kuitenkin mitä rakkain harrastus, enkä osaa enkä haluakaan lopettaa. Itse asiassa suunnittelen pieniä uudistuksia ensi vuodelle. Aika ajoin on kiva muuttaa ulkoasua ja parannella luettavuutta. Laittakaa siis ihmeellä kommenttia, jos jokin kaipaa mielestänne parannusta. Ja aina saa ehdotella aiheitakin, tietty.

Olen miettinyt vuosien varrella useampaan otteeseen Kokovartalofiiliksen sometarjontaa. Olisiko oma Facebook-sivu ja IG-profiili hyväksi vai ei, mitä tuumitte? Olisiko niiden kautta helpompi löytää uudet tekstit luettaviksi? Nyt olen vain jakanut merkinnän jommassa kummassa tai toisinaan kummassakin henkilökohtaisessa profiilissani. Jos tekstit olisivat keskitetysti jossakin omalla sivustollaan, olisi tietysti helpompaa hallita kommentointia ja vastailla kysymyksiin. Samalla se ehkä vaatisi aktiivisempaa someläsnäoloa kuin haluaisin. No jaa. En ole vielä päässyt tässä tätä pidemmälle. En välttämättä pääsekään, mutta eipä haittaa sekään.

Pitkästä virsi kaunis! Suurkiitos kaikille tähän mennessä matkassa mukana kulkeneille! Olette mielessäni enemmän kuin varmasti ajattelettekaan!

Tässä sunnuntain ratoksi kunnon setti kantria!

Mainokset

Kosteusvaurioita -kirja avaa mahdollisuuksia herkkiin juttuhetkiin

Julistin itselleni vapaapäivän. Tapaan tehdä niin puhekeikkojen jälkeen, koska olen niiden perään aina aika väsynyt. Kosteissa kodeissa kasvamisen teemat ovat sen verran henkilökohtaisia ja keskustelut luennoinnin jälkeisissä kohtaamisissa niin herkkiä, että tuntuu hyvältä ottaa hetki happea niiden jälkeen. Miten ihanaa on silti saada olla näissä hetkissä: puhumassa, kuulemassa ja läsnä ihmisten kanssa. Onnekasta ja perustavalla tavalla oikean tuntuista!

Sen jälkeen, kun Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta -kirja elokuussa tuli ulos, on erilaisia puhekeikkoja kertynyt kalenteriin kiihtyvällä tahdilla. Kirjamessu -tyyppisten, selkeästi markkinointiin kuuluvien sessioiden lisäksi olen saanut esimerkiksi olla joulun alla puhumassa Sininauhaliiton tilaisuuksissa juhlapyhien aiheuttamista kipeistä tunteista silloin, kun perheessä on paineistavia salaisuuksia, häpeää ja satuttavia muistoja.

Sain myös käydä Kuopiossa Päihdepalvelu Hemman järjestämässä seminaarissa puhumassa siitä, miten tärkeää on oikeanlainen kohtaaminen kodeissa tapahtuvassa päihdetyössä, ja minkälaisia pehmeitä paikkoja kosteassa kodissa kasvaminen voi ihmisiin jättää.

Sain niin ikään käydä naisvankilassa keskustelemassa perhesalaisuuksien vaikutuksista ja oman keskeneräisyyden hyväksymisestä, ja Superin lähihoitajien luona miettimässä sitä, millä tavalla lapsuudenkotien kokemukset voivat näkyä työyhteisön dynamiikassa ja erilaisissa potilastyön tilanteissa.

EHYTin viestintätilaisuudessa puolestaan mietin sitä, miksi on tärkeää viestiä myös kipeistä kokemuksista, ja millä tavalla sanoma kulkisi kaikkein vähiten hajottavasti herkistä aiheista huolimatta.

Vertaistuellisen kirjoitusillan aikana mietimme jälleen kerran, tällä kertaa Pirkanmaalla, miten omia kokemuksia voi jäsentää helpoilla luovan kirjoittamisen harjoituksilla. Itkettäviä, naurattavia, kivoja sessioita aina. Hirmuisen kiva niitä on vetää!

Eilen sain olla Pieksämäellä Sininauhaliiton järjestämillä Naisten päihdetyön päivillä miettimässä sitä, minkälaisia naisia, äitejä, vaimoja, ystäviä ja työkavereita kosteissa kodeissa voi kasvaa, ja millä tavalla on tärkeää pyrkiä aikuisena purkamaan ne lapsuudenkodissa sisäistetyt vahingolliset tarinat, jotka saattavat ohjata tekemään hankalia valintoja omassa aikuisessa elämässä.

Toukokuussa taas saan jutella Helsingissä Päihdetyön päivillä A-klinikkasäätiön kutsumana häpeästä ja sen painolastin alta vapautumisesta.

Saamiselta se todella tuntuu.

Näissä kohtaamisissa on sellaista ihmisyyttä läsnä, että se jättää aina jäljen pitkäksi aikaa. Tämän alkoholiaiheen ketjuisuus, leveys, syvyys ja piintymysluonne mietyttää aina vain. Miten näissä kohtaamisissa juttusille tulee esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat ensin kasvaneet liikaa juovan vanhemman lapsina, sitten päätyneet itse liikaa juoviksi vahemmiksi omille lapsilleen, ja joiden lapset ovat aikuisina päätyneet juomaan liikaa.

Joka kerta tuntuu pehmeältä niissä tilanteissa, joissa voi itse olla kaikkinensa siinä, ja toinenkin on, ja sitten tuumitaan, että tällaisiakin kuvioita. Ei helppoja oikopolkuja, mutta samalla sellaista ihmeellistä ihmisyyden sitkasta voimaa, jonka avulla kuitenkin, erilaisin keinoin, ilman sankariviittoja tai palkintokahveja, löydetään myös usein haparoivalla rohkeudella seuraaviin päiviin.

Laittaisin tähän sen somesanan #blessed, jos se ei tuntuisi niin älyttömän lattealta.