Kiihkeä kesäkaipuu & resepti sen kestämiseksi

Poden aivan valtavaa kesäkaipuuta. Sellaista, joka ihan sattuu sisuksissa. Lunta sen kun vihmoo pihalle lisää. Näyttää siltä, ettemme koskaan enää näe nurmikkoa, saati kukkasia!

Tunnustan syvästi vihaavani talvea ja talvilajeja. En hiihdä, luistele tai muutenkaan vietä ulkona yhtään enempää aikaa kuin on aivan pakko töihin ja kauppaan päästäkseni. Älkää yrittäkö käännyttää. Osaan kyllä pukeutua oikein ja muuta ärsyttävää. On hyvät suksetkin, jotka isä pakotti minulle  varmana siitä, että intoutuisin sitten sivakoimaan. En intoutunut. Olen 42-vuotias melko määrätietoinen ja itseni hyvin tunteva nainen ja viihdyn sisällä. Ja heti, kun eläke alkaa (eikös se ole jo aika pian?) teen kaiken voitavani saadakseni paeta täältä pohjolan pimeydestä talvikausiksi jonnekin valoisaan. Sitä ennen on vain kestettävä.

En kärsi kaamosmasennuksesta, mutta kovasta kaipauksesta kyllä. Tänä talvena olen taistellut sitä vastaan raskain asein. Jaan ne kanssanne siltä varalta, että siellä ruudun toisella puolellakin kamppaillaan saman kurimuksen kourissa.

Resepti kesäkaipuun kestämiseen:

1. Saarra itsesi kukilla. Olen antanut itselleni luvan hommata jatkuvasti uusia leikkokukkakimppuja niin kauan, kunnes luonto tarjoilee omiansa ilmaiseksi. Paras tulos-panos -suhde syntyy neilikoilla, jotka ovat tosi halpoja ja kestävät tolkuttoman pitkään maljakossa. Tulppaanit kestävät kehnommin, mutta kyllä noin vitosen kimpusta hyvät pari viikkoa saa iloa irti.

pinkit neilikat.jpg

2. Nauti puutarhaohjelmista. Omia suosikkejani ovat olleet Netflixistä ja YouTubesta löytyvät Monty Donin sarjat sekä ihana norjalainen Iloa puutarhasta (Yle Areena). Täällä ollaan jo ihan villinä kaikenlaisten piha-altaiden ja jaloruusualueiden vieminä! Mihin tässä vielä joudutaankaan, kun routa sulaa…

auenneet tulppaanit.jpg

3. Lue tai kuuntele hyviä, kesäisiin tunnelmiin johdattelevia kirjoja. Minulla on juuri nyt meneillään paperiversiona Naiset joita ajattelen öisin, jonka ensimmäisen Afrikka-tarinan parissa olen kuullut mielessäni leijonien karjuntaa ja unohtanut hetkeksi viiman ikkunan toisella puolella. Äänikirjana tutustun Pentti Linkolan intohimoiseen luontosuhteeseen kirjassa Pentti Linkola – ihminen ja legenda. Olemme monesta asiasta hyvin eri linjoilla, mutta ihailen silti suuresti hänen omistautumistaan luonnon tarkkailuun.

4. Hemmottele lintuja. Meillä on olohuoneen ikkunan alla suuri syreeni, jossa pikkulinnut viihtyvät hyvin, etenkin jos heille kattaa seisovanpöydän kauralyhteestä, talipalloista ja maapähkinöistä. On iso ilo tarkastella siivekkäiden syömishommia, ja tietysti se on myös linnuille tärkeä talven kylmistä selviämiseen. Etenkin rasvaiset maapähkinät menevät pikkunokkiin nyt ihan kohisemalla. Puolen litran putkilon saa täyttää kerran kolmessa päivässä! Talipallot olen laitellut 12 palloa kerralla vetävään rinkulaan, niin ei tartte ihan alati olla tulla umpihangessa lisäilemässä.

5. Pakene uimahalliin. Olen harras vesijuoksun ystävä ja näin talvisaikaan se on ihan paras keino nauttia lämpimän veden ja saunan yhdistelmästä. Kun hallille painelee läpi tuulen ja tuiskun, kestää lauteilla hyvän tovin ennen kuin syväjää on sulanut sisuksia myöten. Uimahalli on paikka, josta en koskaan tule pahemmalla tuulella kuin sinne menen.

Bonusvinkki: Anna kaiken kasvaa. Ilahduin suunnattomasti, kun oranssista muoviverkosta alkoi versoa sipulia. Leikkelin verkon pois puristamasta, ja kylläpä kasvaakin kiivaasti! En yhtään tiedä tuleeko tästä koskaan oikeasti satoa, mutta oikeita kylvöhommia odotellessa (enää pari viikkoa ja on chilien aika!) on terapeuttista jo yksin nähdä tuo kasvun into.

sipulit.jpg

Mitkä ovat sun selviytymiskeinosi? Ottaako talvi jo koville?

Mainokset

Puikkohommia

Pimeää ja kylmää. Ihan jees. Pihaan ajettiin eilen jättiläismäärä halkoja pönttöuunin pöhöttää läpi talven. Piti ostohommina hankkia, kun ei ehdi maalle hakemaan. Moni kyläilijä valittelee lattioiden viileyttä. Taidamme itse olla niin eskimoituneita, ettei tunnu missään. Vanhan talon juttuja. Otin kuitenkin onkeeni, ja aloin nitkutella vierastöppösiä eteiseen odottamaan. On pitänyt tehdä se vasta 5 vuotta.

mohair + 7veikka nelkun puikoilla (8x8 cm neliö) = maailman pehmein

Aika nostalginen fiilis. Tämä on superhelppo lappumalli, jonka opin isoäidiltäni Irlannissa sinä kesänä, kun noin 10-vuotiaana vietin siellä kolme kuukautta. Nyt olen koitanut siirtää taitoa omille kakaroille, mutta heillä ei kai ole tarpeeksi tylsää, kun 16 lapun neulominen tuntuu tappavalta taakalta.

Isoveli-kerä ei ihan riittänyt 16 palaan. Sateenkaarta sekaan.

Tossut ovat superhelpot – ei tartte osasta kuin aina oikeeta – vaikka rehellisyyden nimissä tuo lopun yhdistelykohta vaatii multa aina melkoista keskittymistä, että tekeleessä säilyy joku aukko jalan mennä. Näihin saa upotettua kaikki ylijäämäkerät kätsysti. Ohjeet löytää vaikka täältä.

Näihin voi jemmata kaikki kummimmatkin langat. Vaikka vähän tällasta blingiä.

Siipiveikkoja havaittavissa

Koska eilen kirjoitin pikkuhousunsuojista, on tänään just hyvä sauma hehkuttaa lintujen talviruokintaa. Säilyy sellainen ehyt linja.

Ikä tekee tehtävänsä. Minusta on tullut ihan intomielinen lintuhenkilö. (Ja hei nyt Satu, sinä merkillinen ornitofoobikkoystäväni siellä, älä lue enempää. Kohta tulee kuviakin!).

Tänään oli heti aamusesta lumi maassa, ja siis erinomainen aika aloittaa talviruokinta. Varastosta löytyi noita susirumia vihreässä muoviverkossa olevia talipalleroita, joten kävin ripustamassa ne olohuoneen ikkunan eteen sireenin oksille. Ja jee! Saman tien siihen jo pölähti sekä sinitiainen, talitiainen että käpytikka. Hienoja tyyppejä!

Nuo verkot ovat niin hirveitä (ja täysin turhia) että tarttekin suoria samoin tein hakemaan kamat TSI-talipalloja varten. Olen tavannut pimujen kanssa duunailla niitä aina suhteettoman satsin kerrallaan, ja jakaa sitten vaikka sukulaisille eteenpäin, jos oman pihan elikot eivät saa ahdettua kaikkia kupuihinsa. Niin, olen ahne kaikilla elämänalueilla, jopa lintuja pitää olla aivan helvetisti pihapuissa.

Talipallothan saa aikaan näin:

– Sulata kookosrasvaköntti kattilassa (äläkä nyt ihmeellä laita sitä luomulaatuista kookosöljyäsi – joku raja nyt linturakkaudellakin – , vaan sitä kamalaa munkinpaistorasvaa siinä hopeapaketissa, se on just hyvää tähän hommaan).

– Kaada pahvimukeihin siemen-, kaura- ja pähkinäsekoitusta noin puolilleen, ja kippaa sitten sula rasva päälle.

– Jos haluat ripustusnarut, niin tuuppaa joku villalanka sinne vähän jähmeän rasvan joukkoon loppuvaiheessa, ja anna touhun kovettua. Nartsa sinänsä on vähän tarpeeton ja kurja jättää sinne luontoonkin. Nuo voi puristaa oksanhankaan tai laittaa lintulaudalle ihan sellaisenaan.

– Kun rasva on jäähtynyt ja kovettunut, irrota pahvimukit esim. valelemalla hetken kuumalla vedellä. Valmista on.

Ja vielä vinkiksi: jos perheessä on ulkoileva kissa, jätä ruokinta mu(i)lle. Laita ainakin ruokapaikka niin ylös, ettei misse ihan suorilta pääse lintusten kimppuun. Koska onhan se nyt vähän törkeetä niitä siihen varsin syötäväksi houkutella.

Lintuhommista lisää BirdLifen sivuilta. Sieltä myös nuo kuvat.

Meitsi ainakin siirsi työpisteensä olkkariin ihan vain kyylätäkseen, kuka tuohon seuraavaksi suhauttaa. Punatulkkujakin näkyi pitkästä aikaa muutama päivä sitten. Silloin ei ollut vielä tarjoilua, mutta toivottavasti löytävät nyt takaisin. Närhet ja Tilhetkin tahtoisin, mutta ei nyt ehkä heittäydytä ihan törkeiksi vielä. Odottelen ensi viikkoon, ja panostan sitten parempiin siemeniin, jos ei ala kuulua.

Talvimummo

Minusta on tullut mummo. Ei tietenkään oikeasti (vaikka yhdestä luokkakokouksessa jo olikin! *) mutta tavoiltani. Syksymummo. Talvimummo melkein jo. Mukavuudenhaluinen, puolipehmeä mummeliini.

Kömmin sänkyyn aikaisin. Laitan villasukat jalkoihin (ja sekin, että olen ne itse kutonut) , laitan tyynyn polvien väliin, että selkä saa toipua. Luen muutaman rivin (Riikka Pulkkista juuri nyt) simahdan ennemmin kuin ajattelin. Kääntyilen ja nukun unia, joita en juuri aamulla muista.

Herään aamulla ensiksi haluamaan kaksi kupillista kahvia. Sitten mietin, otanko vielä kolmannen. Että mieli tekisi mutta kestääkö pakki. Otan useimmiten – hedonistimummo.

Istun koneen äärelle lukemaan aamun otsikot ja lempiblogit. Syön vatsaystävällistä jugurttia vähän väkisin. Olen opettelemassa aamiaisen syöntiä. Kunnon ihmiset syövät aamiaista. Valmistaudun kuukauden sairauslomalta taas ihmisten tahtiin. Kunnon ihmisten tosielämätahtiin.

Laittelen lapset kouluun ja koitan muistaa mitä pitikään olla mukana: onko liikkapäivä, onko iltapäivällä teoriatunti, pitikö muistaa joku kuskaus. Useimmiten lapset muistavat paremmin. Katsovat minuun, nauravat vähän (ihan hyväntahtoisesti vielä!)  ja toteavat: ei se mitään äiti, ne on ne sun lääkkeet.

Niin, lääkepaketissa lukee Tradolan Retard. Se jaksaa huvittaa joka päivä.

Retard: viive, hidaste, myöhästyminen, viivästyminen, idiootti, henkisesti jälkeenjäänyt, jälkeenjäänyt, kehitysvammainen, hidas oppija, vähä-älyinen

Ja on ihan täyttä totta.

Arvatkaa miten haluan noista eroon! Hyvin vähän haluaisin, että tämä kummallinen jakso tänä syksynä painuisi tyttöjen muistiin jonkinlaisena ”niin, sellainen hän aina oli. Mummo jo kolmikymppisenä” -mielikuvana. Tai omaan. Tai yhtään kenenkään. Koska sellainen en aina, todellakaan herra paratkoon, ole.

Mietin, miten monenlaisia minuja minuun mahtuukaan. Yhteen minuun. Kaikkiin minuihin. Sinuihinkin.

Olen myös pirteä ja reipas ja iloinen. Aktiivinen ja kiinni elämässä. Touhukas. Innostuvainen. Työteliäs ja toimiva. Jaksavainen ja aika usein ihan hyvää seuraa. Niin paljon minuja saman nahan alla.

Entäs siellä? Millaisia minuja juuri tänään?

*) Teknisesti puolikas mummo. Hän on liitossa vanhempaan mieheen saanut miehen lapsenlapset joukkoihinsa. Minä en kuitenkaan usko ihmisenpuolikkaisiin. Omat puolikkaani ovat kokonaisia, ja enemmänkin.