Uudet manaajat ja käteen piirtämistä

Kävin eilen taas lääkärissä. Tehtiin alustava kuulon tutkimus ja tasapainokokeita. Huojuin ja hoipuin silmät kiinni ja korvakäytäviin kaadettiin kylmää vettä. Kaikkea nautinnollista sitä saakin kokeilla. Kuulen sentään kunnolla. 

Lääkäri laittoi lähetteen korvaspesialistille keskussairaalalle ykkös kiireellisyysluokassa. Pitäisi päästä viikon kuluessa. Vahvimmat voittajaehdokkaat ovat edelleen asentohuimaus ja vestibulaarineuroniitti, molemmat sisäkorvahäikkiä. Kumassakin tapauksessa olon olisi kuitenkin kuulemma pitänyt jo helpottua. Minusta se nyt lähinnä pahenee vain. Huomenna starttaa viikko 8. 

2014-08-26 14.40.57-2

Sain uudet Manaaja-asennot aamuihin ja iltoihin. Kokeillaan, josko kiteet olisivat siirtyneet eri korvakäytävään. En tiedä niistä, mutta olo on ekan kerran jälkeen kuin myrksyisällä ruotsinlaivalla konsanaan. Se vähä tasapaino, jonka olin saanut treenattua kuntoon seistessä, on nyt taas tiessään, ja menen ihan seiniä pitkin. Ärsyttää, turhauttaa ja ahdistaa huolella. 

Kävin hakemassa piristystä oloon tatuointihommista. Voisin maata sinä neulan alla loputtomasti. On tosi kiehtovaa seurata ammattilaista työssään, tekemässä jotaikin mitä ne ikinä itse osaisi. Piirtämässä pysyviä kuvia tuntemattoman ihmisen ihoon. Tässä pikku kurkistus. 

2014-08-26 18.22.32

Mainokset

Huimausta ja mustejuttuja

Juttuni ovat aika saman aihepiirin ympärillä tällä hetkellä, pahoittelen. Sentään jotakin vaihtelua pyörrytysrintamalla! Nyt ei nimittäin mene koko huone ympäri, vaan tulee erilaisia pudotuksia ja tärähdyksiä. Fantastista, eikö?

Oletan muutosten johtuvan siitä, että sakka/kiteet/kivet/ne pienet perkeleet jotka tämän aiheuttavat sisäkorvassani vaihtavat paikkaa asentohoidon seurauksena. Kun käytävän mutka vaihtuu, tulee aivoille taas vähän uudenlaista vitun väärää jännittävää informaatiota siitä, missä suhteessa minä sijaitsen ympäröivään maailmaan. 

Ja menikö tämä asentohoidolla 2-3 päivässä ohi? No arvatkaapa. 

Kun makasin äsken otsa parjassa toiseksiviimeistä käännöstä tehden, humahti patja puoli metriä alaspäin. Ei tietenkään kenekään muun mielestä, mutta kyllä humpsahdin ihan kunnolla omassa kipeässä päässäni. Erikoistunne. Pään käännökset hoitoa tehdessä ovat kaikkein kamalimpia. Niiden kohdalla pitää oikein psyykata itseään uskaltautumaan uusiille vesille. Joka käännöksellä on mahdollista saada ihan uudenlaisia tuntemuksia, ja usein ne iskevät hyvin nopeasti käännöksen alkaessa. On ihan luonnonvastaista tehdä jotakin, jonka tietää pelottavaksi ja epämiellyttäväksi, joten käyn jatkuvia neuvotteluja itseni kanssa (ääneen tai hiljaa, riippuen huoneen miehityksestä) ennen jokaista käännöstä. Pakko ne kuitenkin on tehdä 

Törmäsin työelämähaasteeseenkin. Uudenlaiseen nimittäin. Onhan tässä aikamoista työelämähaastetta nyt muutenkin koko ajan, mutta kirjoittaminen kotona sujuu kuitenkin aika ok, jos otan rauhallisesti. Huomenna on kuitenkin edessä keikka paikkakunnalle, jonne ei meiltä pääse alle kolmessa tunnissa millään julkisella. Koska autolla sinne pääsee reilusti alle tunnissa, on aika hankala yhtälö, jos ei voi ajaa. Ja enhän toki voi (Herra siunaama sitä lentävä auto -simulaattoria, joka siitä seuraisia. Olen ollut pyörivässä autossa jo kerran kunnolla, enkä välitä uusia elämystä). 

Keikalle on pakko päästä, joten suhmuroin ystäväni kuskiksi. Onkin eka kerta, kun pyydän ketään kaveriksi työkeikalle. Onneksi haastattelupaikka on tosi kiva ja ihmiset tuttuja myös kuskille, joten ihan kiva autoretkipäivä varmaan on tiedossa. Mutta täytyy sanoa, että alkaa kunnolla ärsyttää tämä oma raihnaisuus. Eläköön ystäville!

Tällä viikolla on ollut vähän muitakin kuin logistisia hankaluuksia vaivan kanssa. Olen arvioinut jaksamiseni väärin jo muutamana päivänä. En ole osannut ennakoida, miten tappavan paljon väsyn päivän aikana, kun tasapainon ylläpitoon menee niin paljon energiaa. Niinpä sellaiset päivät joihin kuuluu paljon – vaikka kivojakin – askareita ja siirtymisiä, ovat myrkkyä. 

Toissapäivänä kävelin aamulla bussiasemalle noin puolisen tuntia. Sitten ajelin bussissa tunnin ja kävelin lyhyen etäisyyden Uimastadikalle. Siellä poljin kuntopyörää ja vesijuoksin yhteensä noin tunnin verran. Saunan jälkeen meinasikin sitten vintti pimetä ihan huolella. En tajunnut siinä rauhoittua kunnolla, vaan reissasin vielä syömään ja hoitelemaan asioita kaupungille. Enpä ollut tajunnut, että sellaiset normaalisti helpottavat elementit, kuten rullaportaat, ovat melkoinen haaste aivoille tällä hetkellä! Sitten kävelin vielä reilun 30 min treffaamaan lasta juna-asemalle. Kun pääsin lapsen kanssa anoppilan sohvalle, nukahdin välittömästi. Aivot olivat ihan ylikuumentuneet kaikista erilaisista maastoista ja tekstuureista, ihmisistä, vilinästä ja tekemisestä. 

Terveenä tuo olisi ollut leppoisa lomapäivä, rentouttava ja kiva. Ei juuri mitään ihmeellistä tehtävää. Nyt se oli kyllä kiva, mutta samalla todella raskas henkisesti ja fyysisestikin. Ihmeellinen olet tasapaino, kun kaikkeen vaikutat niin kovasti!

Loppuun mukavuutta. Olen vuoden verran haaveillut uudesta kuvasta käsivarteen. Olin kaavaillut varaavani ajan sen tekoon lokakuulle synttärilahjaksi itselleni. Nyt päätin kuitenkin vähän aikaistaa projektia, ja varasin ajan ensi viikolle. Kun en kerta kuitenkaan pääse treeneihin ja hikoilemaan, voin hyvin hoivata tatskan kuntoon tässä välissä. Kuvan näytän sitten, kun se tuossa komeilee. Se on kannustuskuva itselleni. Onpahan jotakin kivaa kaiken tämän pillittelyn keskelle. En malta odottaa!

 

Lukuhommissa

On ollut tässä aikaa lueskella. Se on kyllä tosi ihanaa, jos nyt vaikka tämä syy äkkiseltään lisääntyneeseen luppoaikaan ei niin olisikaan.

Olen antanut mennä itselleni tyypillisellä Kaikki käy -menetelmällä. Kesken on aina samaan aikaan 2-3 kirjaa, joista sitten se imuvoimaisin saa vetää mukaansa eniten.

Kuluneen kuukauden aikana ystävät ja sukulaiset ovat lähettäneet tänne piristyspaketteja ja kirjasto on täyttänyt tehtäväänsä myös taajaan. Jokusen kirja olen käynyt ostamassa itsekin. Sängyn ja sohvan vieressä on jatkuvasti iso pino odottelemassa. Vallitsee avoisa runsaudenpula!

Tässä neljä viimeaikaisinta lukukokemusta vaikka kirjastotärpiksi. Kotimainen on ollut kovassa huudossa.

kerjäläinen ja jänisTuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Kerjäläinen ja jänis on tarina Vatanescusta, nappulakenkien perään melkoisella periksiantamattomuudella lähtevästä köyhästä romanialaisesta, jota elämä käy kuljettelemaan absurdeja reittejä.

Kirja on täynnä päätymisiä ja selviytymisiä. Maisemat ja ihmiset ympärillä vaihtuvat typerryttävällä tahdilla. Yksi pysyy. Matkalla mukaan tarttunut kani on enemmän kuin pehmeä lemmikki – ihan kokonainen toinen päähenkilö ja tärkeä aisapari.

Kyrö on virtuoosimainen kirjoittaja, jonka juttujen äärellä nautin aina järjettömän paljon. Tarkka, kekseliäs, viisas ja lempeä. Tyyli onnistuu olemaan yhtä aikaa melkein megalomaanisen rönsyilevä ja silti hauskuus löytyy nopeista, lyhyistä lausahduksista.

Tämä on kirkkaasti parhaita viime aikoina lukemiani kirjoja.

syvä pääEeva Rohas: Syvä pää

Tämän kirjan kohdalla odotukset olivat korkealla. Tiesin aihepiirin ja hykertelin sen mehukkaita mahdollisuuksia. Iso sääli, etteivät odotukset täysin toteutuneet.

Kirjassa seotaan menneisyyden murhenäytelmiin, kasvamisen paineisiin ja ennen kaikkea aidoilta vauvoilta näyttäviin reborn-nukkeihin. Tarinan hahmot ovat jumissa omissa kivuissaan.

Kirja ottaa otteeseensa ja sen lukee helposti yhdeltä istumalta. Kerronta on sujuvaa ja tarinaa kuljetetaan hiljaa kypsyvän kauhuleffan tyyliin. Jotain se jää kuitenkin pahasti vaille.

Tarinan loputtua olin pitkään suorastaan vihainen. Miksi henkilöhahmoja piti olla niin paljon, että ne jäivät vajaalle käytölle ja ohuiksi? Miksi loppuratkaisu tuntui hätäiseltä roiskaukselta? Miksei teeman kehittelyssä käytetty koko huikeaa potentiaalia? Samalla, hyvä kirja jättää aina kysymyksiä. Saako niitä olla näin paljon, on eri juttu. Ehkä pitää lukea tuo joskus vielä uudestaan, ja antaa sille toinen mahdollisuus.

metsäjättiMiika Nousiainen: Metsäjätti

Toinen tämän hetken suurista kirjailijasuosikeistani on Miika Nousiainen. Olen vannoutunut Vadelmavenepakolaisen fani, ja nyt löytyi kirja, josta tykkään ainakin yhtä paljon.

Metsäjätissä eletään kenties koko tunnetun maailman pessimistisimmässä pitäjässä, Törmälässä. Kylän oma poika, jo mukavamille maisemille elämässään ehtinyt Pasi, joutuu ankaran paikan eteen, kun hänet lähetetään hoitelemaan entisen lapsuudenmaisemansa peruspylvään, puunjalostustehtaan, irtisanomiset.

Nousiaisen henkilöhahmoilla on paljon meneillään. Oman elämän vastuut ja sitoumukset olisi pulkattava ulkoisten velvollisuuksien ohessa. Myös tämä kirja on täynnä viisasta ja tarkkanäköistä lempeyttä ja samalla karua ajankuvaa.

Nousiaisen hauskuus ja oivaltavuus syntyy rytmistä ja kielenkäytöstä. Naurattaa mahan kramppiin.

naisen ihollaJenny Belitz-Henriksson, Laura Ojala, Raisa Kyllikki Ranta: Naisen iholla

Naisen iholla on täydellinen sohva- ja viihtymiskirja. Se on ennakkoluuloja murtamaan ja ajankuvaa taltioimaan tarkoitettu suurikokoinen, kauniisti taitettu ja kuvitettu kirja tatuoinneista ja 32 eri-ikäisestä ja -tyylisestä naisesta, joita ne kuvittavat.

En ole mikään vannoutunut kuvakirjaharrastaja, mutta tämäpä ei olekaan vain sitä. Vaikka hienosti toteutettu kuvitus riittäisi kyllä jo itsessään pitämään yllä kiinnostusta kirjan loppuun asti, nautin isosti myös tarinoista ja henkilökuvista niiden rinnalla. Kirjan henkilöille on annettu tarpeeksi tilaa ja mahdollisuus puhua omalla äänellään hyvin henkilökohtaisistakin asioista.

Kuvien merkitysten ja elämäntilanteiden rinnalla on erityisen kiinnostavaa kuulla, miltä tuntuu olla katseen alla. Kirja saa miettimään naisen itsemääräämisoikeuden, epäperinteisen estetiikan ja kehollisen itseilmaisun teemoja.

Tatuointikuumeilijat nauttikoot tarkkaan harkiten!

Sulkasato

Kutittaa hulluna. Tekee mieli repiä ja raastaa. Hinkuttaa santapaperilla ainakin. Kääriytyä nastoihin. Kävellä ihan liki rapattuja seiniä. Kidnapata talviteloille vetäytyvä siili ja pakottaa töihin.

Läpsin. Taputtelen. Raavin liepeiltä. Rasvaan ja rasvaan ja rasvaan.

Pöllö tuli minuun perjantaina. Nyt sillä on selkeä värinvaihtohetki meneillään. Rupi muodostuu ja alkaa vähitellen irtoilla. Olin unohtanut miten se kutiaakin.

Ensimmäinen kuvani on selässä, paikassa jota en edes itse näe juuri koskaan. Se on parikymmentä vuotta sitten otettu kilpikonna. Tatskamessuilla hetken mielijohteessa hankittu vähän väärän kokoinen ja näköinen. Väärässä kohti. Tykkään siitä silti.

Tämä pöllötyyppi on värikäs ja ihana. Hyvin pohdittu ja suunniteltu. Odotettu, oikeassa koossa ja just oikeassa paikassa. Vasemman käden sisäpinnassa. Joka aamu herään hämmästyneen ihastuneena. Jee, se on siinä vieläkin! Toivottavasti tunne kestää läpi synkeän talven.

Tässä hän ihan tuoreeltaan laiton jälkeen.

Oli hauska hetki, kun sitä laitettiin. Istuin ja katselin taiteilijaa töissä. Se on musta aina superkiehtovaa. Joku osaa tuollaista, ja uskaltaa sen vielä toisen ihoon ikuisesti piirtää! Tosi varmoin ottein, hiljaa siinä rapsuttelee menemään. Pikkuhiljaa kuva muotoutui, ja siitä tuli koko ajan vähän vieläkin ihanampi. Hetkeksi ajatus tuli vähän kaihoisana. Voi kun tuon saisi tuossa pitää!

Heh.

Ja tässä tänään, vähän sulkasatoisempana lopullista kuoriutumista odottelemassa.

Hoito-ohjeiden kirjavuus on naurattanut viimepäivät.

– Ei kai sulla siinä enää kelmua ole?

– Miksei sulla herranjumala ole siinä enää kelmua?

– Hyvin voit mennä salille jo samana päivänä!

– Ei sitten mitään liikuntaa kahteen viikkoon!

– Sauna ei pahaa tee!

– Sauna sitten tekee tosi pahaa!

Vähän niinkuin tollainen tamagotchi. Kokolailla huollettava nyt hetken aikaa. Pöllö, pöllömpi, pöllöin. Just mun. Ihan pelkästään vaan mulle.