Manaaja Hämeenlinnasta tässä moi – eli huimausdiagnoosi saapui viimeinkin

Huimauksen alkamisen viisiviikkoispäivän kunniaksi sain eilen viimein diagnoosin, joka todennäköisimmin on myös oikea. Oireyhtymän nimi on hyvänlaatuinen asentohuimaus. Ihan heti kärkeen voin sanoa, että tässä ei jumalauta ole kyllä MITÄÄN hyvänlaatuista!

Oireyhtymä iskee yhtäkkiä yllättäin, ja kuuluu (minulle varsin tuttuun) kategoriaan paska tsägä. Koska en ole lääkäri, lainaan TYKSiltä:

Miten hyvänlaatuinen asentohuimaus ilmenee?

Hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa tulee tyypillisesti 20-60 sekunnin mittaisia kiertohuimauskohtauksia joihinkin asentoihin liittyen. Usein kohtauksen laukaisee makuulle toiselle kyljelle asettuminen tai kääntyminen maatessa. Huimaus  uusiutuu usein, kun sama liike toistetaan, mutta oire tulee toistettaessa lievempänä.

Hyvänlaatuisen asentohuimauksen oireet voivat olla hyvin voimakkaat, ja potilas saattaa esim. oksentaa, mutta nimensä mukaisesti tauti on hyvänlaatuinen, eikä sillä ole yhteyttä aivoveritulppiin tai kasvaimiin.

Mistä oireet johtuvat?

Hyvänlaatuinen asentohuimaus johtuu ihmisen tasapainoelimen kaarikäytäviin ajautuneesta ”sorasta” eli irrallaan olevista tasapainokivistä. Oireet voidaan saada poistumaan tietynlaisilla liikesarjoilla, joilla irtonainen sora ohjataan pois kaarikäytävistä.

Diagnoosin löytäminen oli hankalaa, koska minulta puuttuivat ensin asentohuimaukseen tyypillisesti kuuluvat silmäoireet (sairaan puolen silmä alkaa kallistuskokeessa vipattaa). Tätähän on pengottu melkoisella lääkärijoukolla viimeisten viiden viikon aikana – niin keskussairaalan neurologisella kuin yksityisellä vastaanotollakin. 

Hankalaa vaivaa on hoidettu niskaperäisenä huimauksena, koska rankani on auto-onnettomuuden jälkeen osteopaatin sanoin virheasennossa, ja niska tasapainoelinten hermotusten kohdalta erittäin lukossa ja krampissa. Niskaa on nyt avattu useiden pitkien hieronta- ja osteopaattisessioiden ajan, mutta helpotusta ei ole tullut (itse huimaukseen, muuhun jäykkyyteen toki). 

Eilen menin sairaalan ohjeistuksesta vielä terveyskeskukseen, ja siellä osui kohdalle aika perehtyneen oloinen kaveri. Hän kuunteli ensin kuviot ja alkoi sitten testailla oloani kaikenlaisin liikesarjoin. Viimeiseksi tuli villein, jossa minun piti istuma-asennosta kaatua lötkönä hänen syliinsä ensi vasemmalle ja sitten oikealle taittaen, ja oikean puolen kaatumisesta hän sitten nappasikin sen silmäoireen. Tunsin sen itsekin selvästi: lähti väpättämään melkoisesti.

Asentohuimaus it is then. Lääkärin mukaan aiempi niskadiagnoosikin pitänee paikkansa, ja pahentaa oireistoa. Sain siis myös 15 kerran fyssarilähetteen rangan oikomiseen. 

Asentohuimaukseen itsessään ei ole varmaa parannuskeinoa. Siitä toipumista pyritään nopeuttamaan asentohoidolla, jossa potilas suorittaa tietyn liikesarjan aamuin ja illoin, useamman kerran peräkkäin. Liikkeiden tarkoitus on saada tasapainokiteet korvassa valumaan takaisin niiden omille paikoilleen. 

Sarja on kammottava. Ja sano tämän nyt lukuisien ärsyttävien ja turhauttavien kuntoutusliikkeiden rintaäänelläni. Kam-mot-ta-va! Se on kylläkin tosi helppo tehdä. Makaan sängyllä, roikotan päätä laidan yli ja käännän päätä eri asentoihin. Välillä vaihdan kylkeä ja lopuksi nousen istumaan. No big deal, right? Paitsi, että liikesarjan tarkoituksena on provosoida huimaus pahimmilleen, ja pahimmillaan se on mallia Manaaja. Jotakin ihan sanoinkuvaamattoman karmaisevaa. 

Kun huimauskohta löytyy, alkaa huone mennä ympäri niin, että ulisen vain sellaista kimeää kauhun ulinaa täysin pidäkkeettä. Puristan kaikin käsivoimin sängyn laidasta, että pysyisin kyydissä. Toisinaan pyörin pääni sisällä 360 astetta noin 200 km tuntinopeudella vaakatasossa, ja toisinaan – ja se on kaikkein kamalinta – menen ympäri ihan holtittomasti niin, että raajat vain sätkivät ilmassa ja koko horisontti kieppuu villisti kuin sellaisessa astronauteille tarkoitetussa painottomuuslaitteessa konsanaan. Toisinaan mennään pikavauhtia ja toisinaan tunnen piinaavan hidastettuna, miten jalkopää lähtee nousemaan ensin kohti kattoa, ja sitten koko matkan ympäri, tai toisinpäin. Linnanmäki gone terribly wrong. 

Tasapainon menetys on ihmeellinen asia, koska sitä ei pääse mihinkään karkuun. Oman pään sisällä tapahtuvat tepposet ovat piinaavia. Silmät lähtevät pyörimään holtittomasti, pää nykii voimakkaasti, ja sitten tulee sellaisia iskusarjoja, joissa tuntuu siltä kuin joku asettuisi takaraivon sisäpuolelle ja monottaisi maiharilla kaikilla voimillaan päähän. Kivuttomasti, mutta terävästi kovaa jysähtäen. Nytkähdän silloin ihan näkyvästi paikaltani. Pelottavaa ja oksettavaa. Tuossa tilassa on tosi vaikea luottaa yhtään mihinkään omaan aistimukseen, ja se on hirveä tunne. 

Teen liikesarjat aina niin, että puolisoni on kotona. En uskalla olla silloin yksin, koska koko todellaisuudentaju menee. Miehen tehtävänä on välillä pitää minusta fyysisesti kiinni ja sillä tavalla kirkastaa minulle, että pysyn kyllä oikeasti paikallani. Hän myös hokee pahimman kohdan aikana lauseita, kuten: ”sä oot sohvalla paikallasi. Sä pysyt siinä ihan aloillasi. Ei oo mitään hätää oikeasti.” Olo on kuin vauvalla. 

Huimaukseen liittyy myös se pahoinvointi. Kun kaikki menee villisti ympäri, on tosi vaikea pitää sisäkamppeet sisällä. Kohtaus on myös niin uuvuttava intensiteetissään, että puhkean sarjan lopuksi itkuun silkkaa voimattomuuttani. 

Voin kertoa, että on melkoisen kamalaa, että ainoa hoito hankalaan tilaan on tietoisesti pahentaa sitä kahdesti joka päivä. Ei motivoi suuresti. On vain pakko uskoa, että tämä lähtee tehoamaan. Olen erittäin vähän epätoivoisuuteen vajoaavaa tyyppiä, mutta nyt myönnän kyllä uskon paranemiseen olevan todella koetuksella. 

Omalla kohdallani asentohuimaus on silläkin lailla hankala, että huimaus ei liity pelkästään joihinkin asentoihin, vaan on olemassa koko ajan kaikissa asennoissa. Toiset asennot kyllä provosoivat sen pahemmaksi. Ei ole tällä hetkellä mitään mahtia maailmassa, joka esimerkiksi saisi minut katsomaan jotakin, joka sijaitsee oikealla puolellani takana yläviistossa. Kaatuisin heti, vaikka makaisin sohvalla. 

Koska pahennus huippaan tulee äkkiarvaamatta ja yllättävissä tilanteissa, tulen aika araksi katselemaan ympärilleni. Se tietysti jäykistää koko kroppaa melkoisesti. Ja se taas, kuten tiedetään, on tälle onnettomuusselälle erityisen myrkyllinen tilanne. Siinäpä onkin fyssarilla sitten työnsarkaa taas.

Pakko tämän olisi kohta jo alkaa mennä. Huimaus hankaloittaa arkea ihan älyttömästi. Tulen merisairaaksi koneen äärellä enkä voi ajaa autoa. Kun kävelen, joudun keskittymään tosi tarkkaan, koska maasto heiluu koko ajan niin kuin olisin kuuden tuopin kännissä ruotsinlaivalla myrskyssä. Kun koitan mennä ruokakauppaan, saan helposti täyden paniikin, koska en löydä asioita enkä pysty hahmottamaan ympäristöäni. Arkipäiväisten juttujen tekeminen on hidasta ja pelottavaa. Ärsyynyn, hermostun ja turhaudun tosi nopeasti, koska olen tottunut pärjäämään. 

No, nyt on hommalla kuitenkin siis nimi. Lääkärin mukaan asentohoidon pitäisi tepsiä 2-3 päivässä, eli tänään (ei vielä tunnu siltä ainakaan) tai huomenna. Ja jos ei tepsi, niin ensi viikolla jatketaan tutkimuksia. 

Kaikki raajat pystyyn ja ristiin, että saisin suoran horisontin mahdollisimman pian!

 

 

Mainokset

Lisää Loopista

Aika moni on kysellyt käyttökokemuksia Polar Loop -rannekkeesta, jonka hommasin alkuviikosta. Nyt voin muutamien vuorokausien kokemuksen perusteella vähän kertoa, mitä laite tekee.

Ranneke ostetaan yhdenmittaisena, ja sen alkuaskarteluun kuuluukin nauhan lyhentäminen omaan käteen sopivaksi. Saksihommia. Oikeakätisille suositellaan rannekkeen pitämistä vasemmassa ranteessa, ja toisinpäin.

Kone latautuu ekaan käyttökuntoon nopeasti, reilussa tunnissa. Näytössä vilkkuu prosenttiluku lataustilanteesta.  Lataaminen tapahtuu usb-johdolla tietokoneen kautta. Samalla päivittyvät laitteeseen kertyneet datat tietokoneohjelmaan (joka toki täytyy koneelle ladata ensin).

Loopin käyttöön on saatavana (ilmainen) iPhone appsi (4s tai uudempi) ja tietokoneohjelma, kumpaa sitten haluaakin käytellä. Minä tykkään siitä, että tiedot synkkautuvat iPhoneen kätsysti bluetoothin kautta heti kun otan puhelmien käteen ja ranneke on lähettyvillä.

Akku kestää ympärivuorokautisessa käytössä kiitettävästi muutamia päiviä. Ekalla latauksella meni vain reilu vuorokausi, torstai-iltapäivästä perjantai-iltaan asti.

Loop näyttää nappulaa painamalla askeleet, kuluneet kalorit, kellonajan, päivän aktiivisuuslukeman ja mitä tulisi vielä tehdä saavuttaakseen täyden palkin. Se ehdottaa esimerkiksi minuuttimäärän hölkälle tai kotitöille.

Ranneke on tosi kiva motivoiva lelu, joka on aktivoinut mua jo heti ekoina päivinä. Olen laitefriiki, joten tämä hurahdus ei yhtään yllättänyt.

Jos oman touhun tilastoiminen kiinnostaa, niin Loop on sangen koukuttava lelu. Yksityiskohtaista dataa kertyy koko ajan. Tänään ranneke kertoo mun olleen akttivisella tuulella 4 h 4 minuutin ajan. Tästä olen seissyt 3 h 12 min, kävellyt 46 min ja juossut 6 min. Olen lisäksi nukkunut tai löhöillyt makuuasennossa 8 h 28 min ja istunut 4 h 22 min.

On Loopissa heikkojakin kohtia. Lähinnä lajin tunnistus on ontuvaa, jos ei käytä lisävarusteena hankittavaa sykevyötä. Laite tunnistaa kyllä milloin istun, makaan, juoksen, kävelen tai hypin, muttei niitä lajeja, joissa ei tehdä noista mitään niin selkeästi.

Roller derbyyn Loop ei kykene ollenkaan. Se väittää tänäänkin, kahden tunnin varsin tarmokkaiden hikitreenien jälkeen, että lenkillä olisi vielä syytä käydä. Olen mittarin mukaan liikkunut vasta 83 % päivän tavoitteesta, ottanut 8673 askelta, ja polttanut 1648 kaloria. Todellisuudessa olen ollut koko lailla hikisessä liikkeessä putkeen kaksi tuntia ja polttanut (aikanaan sykemittarin kanssa mitattuna) siinä ajassa noin 2000-2500 kaloria päivän normaalikulutuksen päälle. Lenkille ei todellakaan tartte derbypäivinä lähteä. Jääkaapille sen sijaan tarttee.

Eipä laite kyllä lupaakaan täysin tarkkoja lukemia ilman sykevyötä selkeästi sykelajeissa. Vyön hankkimalla näiden treeninkin teho tulee rekisteröityä. Yhdistelmän avulla ranneke toimiikin ihan kuin sykemittari, mutta on käytössä kivempi linjakkaan muotonsa vuoksi. Erityistä plussaa Loop saakin siitä, että musta, kromikoristeinen ranneke on paljon huomaamattomampi arkivarusteiden kanssa käytettynä kuin iso sykemittari. Näyttää vähän rannerenkaalta. Puhuttelee ainakin meikäläisen kaltaisia tyyppejä, joiden mielestä sykemittari ainakin vähääkään virallisempien duunivaatteiden kanssa tuntuu melkoisen tyhmältä.

Olen oppinut rannekeen käyttöaikana, että vaikka löhöilenkin paljon, nukun liian vähän (alle 7 h melkein aina, ja senkin aika katkonaisesti) ja että työpäivinä tulee istuttua hitoksiin. Noihin on helppo tehdä parannus, kun on faktaa näkyvillä.

Olen tajunnut myös sen, että päivän jokaiselle suositeltu askelmäärä (se 10 000 askelta) on oikeasti hankittava ihan työskentelemällä, jos on tällainen koneen ääressä leipäänsä ansaitseva henkilö. Jos teen ihan normin naputtelupäivän, enkä liiku kauppa kauemmaksi, on askelmäärä tylysti jossakin alle 2000 pinnassa.  Saan kymppitonnin kasaan silloin, kun kävelen muutaman tunnin verran päivässä reippaalla tahdilla. Vaatii siis ihan kunnon pitkän lenkin, jos muuta urheilua ei ole luvassa.

Plussapuoli on myös se, että Loop on vesitiivs, joten käy uimahallihommiin, eikä tarvitse ottaa pois esim. suihkussa. En ole vielä kokeillut, miten ranneke osaa analysoida vesijuoksun tai uinnin ilman sykevyötä.

Suosittelen rannekeen hankkimista, jos oman treenin seuraaminen kiinnostaa. On tosi helppo arvioida kulutuksensa isommaksi kuin se oikeasti on, ja vastaavasti treeninsä tehokkaammaksi. Kun numerot lävähtävät puhelimen näyttöön, ei voi kamalasti kierrellä totuutta.

Kunnonkohottajat ja painonpudottajat viihtyvät tämän äärellä varmasti. Hankkisin varmaan Loopit myös vaikkapa teinien ranteisiin, jos ylipaino olisi meillä heidän kohdallaan uhkana. Tuommoinen tsemppari ranteessa voisi olla paineistamattoman hauskaa keräillä palkkia täyteen perheen lempilajien äärellä yhdessäkin.

Polar Loop maksaa 90 e ja bluetoothilla varustettu sykevyö suunilleen 50-70 euroa päälle.

Onnea ilmaisesta mainoksesta siellä Polarilla! Voitte laittaa tänne tulemaan vaikka jotain kivaa tuotepakettia. Tiedän jo nyt neljässä päivässä useampia käännytettyjä uusia Looppaajia. Mutta hyvää on kiva suositella, vaikka ilmaiseksikin.

Haluan olla minä: päivät 24-28

Tällainen nippupäivitys tällä kertaa. Kolmen viikon päivittäinen kamppiskirjoittaminen on näyttänyt, että a) homma on muuttunut hyväksi rutiiniksi b) syön tosi paljon tosi samankaltaisia asioita joka päivä (laske vaikka, kuinka monena päivänä välkkäpala on ollut nektariinia ja pähkinöitä, tai kuinka monta kookoskanaa listalle on mahtunut). Näistä syistä ei ole ollut joka päivälle postauksen vertaa asiaa. Ja se on ihan hyvä – rutiiniahan tässä hyvästä ruokarytmistä haluttiinkin.

Toinen syy on se, että on ollut paljon kivaa tekemistä. Olen puuhaillut kotona (laitellut kirppiskamoja kasaan isossa mittakaavassa ja neulonut ehkä vielä isommassa), ja päässyt liikkumaankin uudella tavalla. Vime viikko toi lajivalikoimaan kaksi uutta juttua, ja olen molemmista tosi iloinen ja innoissani.

Toinen uusi tulokas on hot jooga. Kävin kokeilemassa sitä, ja vaikka jopa sen lempeä versio oli aika rajoilla rankapoloni pystymiselle, tuntui mahtavalta tehdä jotakin ihan uutta. Tänä keskiviikkona menen uudestaan asialle. Nyt on luvassa tosi rauhallisella tahdilla tehtävä Yin-jooga kuumassa salissa. 90 minuutin sessiossa on jotain tosi tasaavaa ja rauhoittavaa. Alun minuutit mieli poukkoilee, mutta pian on pakko rauhoittua vain venymään ja vanumaan. Jälkikäteen on ihana lunki olo. Tekee kaltaiselleni säntäilijälle erinomaisen hyvää.

Toinen laji on ihana rakkauteni roller derby. Pääsin lauantaina ekaa kertaa 7 kuukauteen ihan oikeasti treeneihin! Olen tähän mennessä voinut noin tunnin verran lolleroida salin laitamilla kaihoisasti toisten treenejä katsellen, mutta nyt uskaltauduin yli melko massiiviseksi kasvaneesta henkisestä muurista itse tekemisen äärelle. Sain osallistua aloittelijoiden freshmeat-kurssille. Ja niinpä vain pystyinkin treenaamaan 2,5 tuntia muiden joukossa! Ainoastaan punnerrukset ja sen tyyppiset lihaskuntojutut jouduin skippaamaan. Sellaisen myönnytyksen voin mielelläni tehdä, jos muuten saan olla hommissa täysillä. Oli ihmeellinen olo jonkun samalla niin tutun ja kuitenkin niin pelottavan äärellä. En tiennyt yhtään, miten selkä suhtautuu.

On aika vaikeaa kuvailla niitä fiiliksiä, joita rakkaan lajin pariin pääseminen tarjoaa. Mahdotonta melkein, jos et ole koskaan ollut pahasti paketissa ja sivussa itsellesi tosi tärkeästä lajista. Leijuin koko viikonlopun pilvissä tuon onnistuneen kokeilun jälkeen. Eilen merkitsin kalenteriini lapsen riemulla treeniaikoja. Ihanaa! Vihdoinkin!

Nyt on taas maltin paikka. En ole vielä läheskään pelikuntoinen, ja kovan kontaktin ottamista pitää varmasti varoa vielä hyvän aikaa. Pelkkä ajatus siitä, että olisin meidän melkoisen vahvojen naisten tosissaan hittailtavana sattuu. Mutta nyt tunnen kuitenkin olevani taas ison pykälän pidemmällä paranemisessa. Ja se olo lihaksissa kunnollisen treenin jälkeen. Se hiki, joka virtasi noroina selkää pitkin. Hengästyminen. Ryhmässä tekeminen. Osana oleminen. Korvaamatonta!

Treenien jälkeen oli kiljuva nälkä. Muistin taas, miten paljon energiaa laji polttaakaan (mittasin joskus perustreenien aikana kuluttaneeni noin 2500-2800 kaloria) ja miten paljon enemmän pitääkään treenipäivänä syödä. Vielä seuraavanakin päivänä kaikki ateriat vain humahtivat jonnekin käyttöön suoraan lautaselta. Pitää taas opetella sitä hommaa uudelleen.

Tällaisia siis tänne. Iloisia. Ja hei! Olen halunnut olla minä jo kokonaisen kuukauden! 1/3 on takana. Mitta- ja painotaulukko näyttää hauskalta. Paino on vähän vaihdellut, ja juuri tänään näyttää siltä, että kiloja olisi pudonnut vain yksi. Sen sijaan mittanauha elää ihan muilla lukemilla. Sen mukaan ympäriltä on nyt sulanut 12 senttiä! Aika tosi jees.

Lopuksi mainoskatko. Olen tosi paljon tykännyt valkoisesta teestä taas pitkästä aikaa. Yksi kiva uusi löytö on tämä tee kylmänä:

valkoinen tee

Haluan olla minä: päivä 9

Business as usual. Homma hoituu aika jouhevalla rutiinilla jo. Paitsi, että tänään oli kauppapäivä, joka tarkoitti, että kaapit olivat typötyhjillään aamusta. Oli taas tempaistava keräilyerät kokoon.

Ei ollut edes sitruunaa, joten kokosin aamuliemen Molkosanista, suolasta ja MSM:stä. Pahaahan se vähän oli, mutta alashan se kyllä meni.

Heitin munakkaan joukkoon kesäkurpitsaa (se ei lopu taloudestamme näemmä KOSKAAN) ja hampunsiemeniä. Sitten naputtelin hullun innon vallassa tuntikaupalla juttua kasaan, kunnes havahduin kiljuvaan nälkään. Oli pakko paistaa pari päivää sitten paistettuja punajuuria, sitä saakelin samaa kesäkurpitsaa ja eilisen lukijoille sangen tuttuja kinkkuviipaleita pannussa. Tähderuokien kuningatar. Kenties tunnetun maailman rumin ruoka. Onneksi nautin siitä yksin.

Sävytin lompakkoon.
Sävytin lompakkoon.

Iltapäivällä nappailin vähän viimeisiä ihania marjoja pihapuskista ja muutamia manteleita kaapista, ja naputtelin vähän lisää. Kahvittelinkin. Tuolin juoneeksi vettä oikein kannukaupalla. Ei jää ainakaan alle kolmeen litraan enää yhtenäkään päivänä. Tuntuu olossa. Hyvin.

Illalla oli niin huutava nälkä, että vetelin vähän huomaamattani koko paketillisen lihaa naamariin ruokaa laitellessani. Hups. Onneksi se oli tällainen pieni, litteä ihan vain.

lihaa

Ja sitten söin jauhelihaa ja kvinoaa tomaattikastikkeessa vielä päälle. Ainakin lihavarastot on nyt täytetty.

Illalla tuumin nappailla taas  vähän manteleita ja nektariinilohkoja. Ellen sitten äidy toiseen iltapalasuosikkiin, joka on marjoja hampunsiemenillä ryyditettynä. Hampunsiemenet on ihan hullun hyviä!

Paino on lähtenyt kunnolla laskuun. Sen oikein tunteekin, palelee. Mieluummin palelen kuin pidän läskit. Aloitin villasukat.

sukka

 

Pakko vielä näyttää teille pihalla luikerteleva kurpitsa. Se on edennyt jo varreltaan parimetriseksi, ja pulleroinut tällaisen hienon hedelmän!

Paisu vaan. Pääset lyhdyksi!
Paisu vaan. Pääset lyhdyksi!

Haluan olla minä: päivä 7

Viikko täynnä! Menipä se nopeasti ja helposti. Olen syönyt ihania ruokia, saanut napattua kiinni kävelylenkkien ihanuudesta, ja ylipäätään voinut niin hyvin, kuin luulen tämän kammotusviikon (kts. edellinen postaus) aikana on inhimillisesti mahdollista voida.

Juomisesta on tullut rutiini, ja keho huomauttaa heti, jos meinaa jäädä vähemmälle.

Sitruunaliemi aamulla maistuu hyvälle.

Olen kekannut monta maukasta uutta reseptiä.

Ympärysmitoistani on kadonnut vähän alle kilo ja melkein 5 senttiä.

Hyvä kampanjanaloitusviikko, sanoisin.

Tässä vähän ruokia, joista olen ollut innoissani. Jos vaikka tarttuisi kokkailuinspistä muillekin:

Aamuisin menee munakkaita. Tässä rucola-hampunsiemenmunakas kookosöljyssä paistettuna. Milloin nyt mitäkin kaapeista löytyy täytteeksi.
Aamuisin menee munakkaita. Tässä rucola-hampunsiemenmunakas kookosöljyssä paistettuna. Milloin nyt mitäkin kaapeista löytyy täytteeksi.
katkarapupataa
Lounaaksi katkarapua ja kesäkurpitsaa kookosmaidossa. Kipakka chili-minttumauste.
Välkkäpalana menee melkein päivittäin päärynä tai nektariini lohkoina (miksi se maistuu silleen vielä paremmalle? ) ja pähkinäsekoitusta reilu kourallinen.
Välkkäpalana menee melkein päivittäin päärynä tai nektariini lohkoina (miksi se maistuu silleen vielä paremmalle? ) ja pähkinäsekoitusta reilu kourallinen.
Päivälliseksi uunipunajuuria (maustoin oliiviöljyllä, hunajalla ja suolalla) ja jotain. Tässä soijapyöryköitä kaapin uumenista. Ne, anteeksi nyt vaan, maistuvat ja näyttävät musta koiranruualta. En oikein innostu, vaikka miten maustaisi.
Päivälliseksi uunipunajuuria (maustoin oliiviöljyllä, hunajalla ja suolalla) ja jotain. Tässä soijapyöryköitä kaapin uumenista. Ne, anteeksi nyt vaan, maistuvat ja näyttävät musta koiranruualta. En oikein innostu, vaikka miten maustaisi.
Iltapalanapsittavaksi tai aterian lisäkkeeksi härkäpapuja (omasta maasta!). Keitin ja maustoin sitruunaoliiviöljyllä, ruususuolalla ja persiljalla. Taivaallisen hyviä!
Iltapalanapsittavaksi tai aterian lisäkkeeksi härkäpapuja (omasta maasta!). Keitin ja maustoin sitruunaoliiviöljyllä, ruususuolalla ja persiljalla. Taivaallisen hyviä!

Pakko näyttää vielä, miten jättimäisiä nämä pavut ovat. Olen niistä innoissani, koska kasvatin ekan kerran, ja ihan sieltä siemenestä saakka. Ens kesänä pitää pistää enemmän.

jättipapu

Oodi rinnoille – eli pelottavan jakson päätös

Sain tänään ihania uutisia. Olen terve. Jännitys laukesi aamulla sairaalalla, kun lääkäri totesi rinnastani otetut koepalat puhtaiksi ja terveiksi. Ei syöpää! Ei leikkausta, hoitoja ja kaikkea sitä raskasta, johon olen kevään varrella väkisin joutunut henkisesti varautumaan!

Tämä vuosi on ollu mielipuolisen raskas minulle ja perheelleni, niin kuin pitempään lukeneet tietävätkin. Helmikuisen auto-onnettomuuden jälkipyykissä niin henkisesti kuin fyysisesti olisi ollut varmuudella aivan riittävästi yhdelle naiselle, varsinkin, kun nekään eivät ole vielä täysin takanapäin, mutta se ei vielä sitten riittänytkään. Tuli rintasyöpäepäilykin.

Kevättalvella, ei kauaakaan onnettomuuden jälkeen,  alkoivat epämääräisistä oireista seuranneet tutkimukset. Sen intensiivisemmät, koska olen yhden syövän jo elämässäni sairastanut, ja tämäntyyppisiin huoliin suhtaudutaan lääkärissä kohdallani erityisellä tarkkaavaisuudella.

Olen ollut helmikuun puolivälin ja tämän päivän välisenä jaksona keskussairaalalla melkoisen monta kertaa näine poloisine rintoineni: kolmesti lääkärin vastaanotolla, kahdesti mammografiatutkimuksessa, kahdesti ultrattavana, kerran rinnan magneettikuvassa ja lopulta paksuneulanäytteessä. Ja tämä kaikki siis niiden samaan aikaan meneillään olleiden selän kuvannus-  ja tutkimuskäyntien lisäksi. Olen kivunnut sairaalalle johtavan mäen varmasti ainakin parikymmentä eri kertaa kuluneen jakson aikana. Joka kerta aika raskain mielin. Hermo on ollut melkoisen riekaleena.

Tänään melkein leijun mäen alaspäin. Sain vihdoin puhtaat paperit erilaisten inhottavien yllätysten ja ehkien ja U-käännösten päätteeksi. Joulukuussa epäilykset herättänyt möykky ultrataan vielä kerran, ihan vain varmuudenvarmuudenvarmuuden vuoksi, mutta lääkäri sanoi suoraan, että nyt ei tarvitse olla enää huolissaan.

Olen muutamassa postissa vihjaillut jännittäneeni pitkään. Vihjailu on inhottavaa, mutta en halunnut puhua asiasta ennen kuin tilanne olisi selvillä itselleni. En itse asiassa kertonut meneillään olevasta tilanteesta kuin ihan pikkuiselle kouralliselle tarkoinpoimittuja  ihmisiä. En halunnut huolettaa ketään epäilyllä, koska olen jo tänä vuonna huolettanut läheisiäni melkoisesti,  enkä toisaalta jaksanut kaikessa tässä stressissä ja surussa kantaa kenekään muun murhetimisia. En halunnut myöskään kirjoittaa asiasta, vaikka se onkin luonteva purkuväyläni monissa elämän käänteissä. En halunnut, että vaikkapa lapseni lukevat epämääräisistä peloistani netistä. Halusin jutella heille asiasta sitten, kun olisi jotakin konkreettista ja varmaa kerrottavaa. He ovat tänä vuonna pelänneet puolestani jo tarpeeksi paljon.

Ne muutamat, jotka tiesivät, olivat maailman ihanimpia ja kannustavimpia, todella kullanarvoisen tärkeitä tuessaan. On ollut olennaista päästä itkemään ja raivoamaan ja ihmettelemään ja jännittämään ihan omana itsenäni kaikkien näiden kuluneiden hermojaraastaneiden kuukausien ajan. Olen taas kerran täynnä kiitollisuutta ihania tukijoukkojani kohtaan. Tämä vuosi, jos jokin, on todella alleviivannut ystävien merkityksen.

Kerron näin henkilökohtaisesta asiasta näin suoraan siksi, että näistäkin täytyy mielestäni puhua. Olen iässä, jossa rintasyöpäriski on jo ihan todellinen. Siihen sairastuu joka vuosi noin 4300 suomalaista. Neljännes heistä on minun ikäryhmääni, 29-45 -vuotiaita. Moni nainen viivyttelee rintojen tutkituttamista, koska alue on hyvin henkilökohtainen ja intiimi, ja koska tutkimuksista liikkuu vähän epämiellyttäviä tarinoita. Haluaisin hälventää näitä pelkoja, ja kannustaa menemään ajoissa asialle, jos ollenkaan epäilyttää, onko kaikki kunnossa.

Nyt, melkoisen perusteellisen ja kattavan omakohtaisen kokeilun perusteella, voin rehellisesti vakuuttaa, että mikään tutkimuksista ei ole kivulias. Mammografiaa pelkäsin etukäteen paljon, koska siitä kuulee kaikenlaisia juttuja, mutta se oli korkeintaan aavistuksen epämukavaa, jos sitäkään. Siinä rinnat litistetään kahden levyn väliin välillä vähän asentoa vaihtaen. Outoa, muttei kivuliasta.

Magneettikuvaus oli aikaavievää ja vähän hassua, koska tuubin sisään työnnettävällä laverilla maattiin mahapuoli paljaana rinnat vapaassa kellunnassa, ja tutkimuksessa käytettävä varjoaine on aina vähän kurjan tuntuista lähinnä suoneen pistettävän letkunpätkän ansiosta, mutta ei sekään sen sietämättömämpää ollut.

Ultraamisen epämiellyttävin juttu on vähän viileä geeli, joten sitä nyt ei ainakaan kannata jännittää.

Paksuneulanäytteen otto oli inhottavaa. Tosi inhottavaa, jos rehellisiä ollaan. Mutta se pitää ottaa vasta, jos löytyy jotakin, josta paloja irti saa, ja siinä vaiheessa antaisi varmasti irroittaa vaikka toisen kätensä saadakseen varman tiedon tilanteesta. Eikä tämäkään tutkimus lopulta sattunut juurikaan. Olipahan muuten vain raju tapahtuma. Toimenpiteessä tehdään, perusteellisen puudutuksen jälkeen toki,  kirurginveitsellä viilto rintaan, ja työnnetään sellainen vähän pikkusormea ohuempi mutta sukkapuikkoa paksumpi tanko rinnan sisuksiin. Sisään päästyään tangon sisällä oleva pieni laite pyörii ja hurisee, ja nappailee koepalat talteen. Palkinnoksi urheudesta saa muutamiksi viikoiksi koko tissin kattavan mustanvioletin mustelman, ja paljon tuijottelua julkisissa uimapaikoissa.

Tutkimuksia paljon raskaampaa on se henkinen puoli, joka tällaisiin epäilyihin aina liittyy. Minulla se oli vielä ehkä vähän korostunut, koska olen ollut samalla asialla ennenkin, ja koska terveyteni muutenkin oli jakson aikana niin huterissa kantimissa. Tutkimatta ei silti kannata jättää, vaikka miten huolettaisi se henkinen jaksaminen. Varmuus on aina epävarmuutta miellyttävämpi tila, vaikka tulokset olisivat mitä.

Henkisesti herkkinä ja koettelvina hetkinä on erityisen tärkeää koota ympärilleen turvallisten ihmisten joukko, ja suojella itseään kaikelta ylimääräiseltä stressaavalta ja ahdistavalta, olkoon ihmisiltä tai tapahtumilta. Maailma pyörii kyllä hetken ilmankin siihen osallistumista. Googlaaminen ei juuri kannata myöskään.

Tämän päivän huulipuna on tällainen. Ja hymy melko vilpittömän onnellinen.
Tämän päivän tärkeä, turha, kevyt juttu eli huulipuna on tällainen. Ja hymy melko vilpittömän onnellinen.

Huulipuna, hyvin syöminen ja nauraminen sen sijaan kannattavat, koska kyllä, elämässä on myös ihan kevyitä ja kivoja ja hyviä asioita, vaikkei ihan aina siltä tuntuisikaan!

Tänään askeleeni on erinomaisen köykäinen. Lenkkeilin sen kunniaksi 17 kilometriä äänikirja kuulokkeissa. Vuoronperään itkin ja nauroin.

Haluan olla minä: päivä 5

Olen vieraisilla. Siinä on aina omat haasteensa. Pienellä luovinnalla kuitenkin aina selvitään. Aamupalalla se tarkoitti, että tarjolla olleiden mannapuuron, munkin ja leivän sijasta otin pelkkiä päällisiä: kinkkua, kurkkua ja tomaattia.

Aamiaisen jälkeen oli vuorossa  ihanaa reippailua, kun poimimme puolukoita talvivarastoksi. Tunnin metsäreissu toi 9 litraa marjoa. Enempiä kyykkimisiä sekä ei olisi kestänytkään. Eikä pakkanen enempiä marjoja.

puolukat

Lounaalla saimme anopin taivaallisia lihapullia porkkanaperunamuussilla, ja kaikkia sadonkorjuuherkkuja herneistä punajuurien kautta suolakurkkuihin. Opin ihanan suolakurkkureseptinkin, (jeee, ei sokeria!) jonka meinaan ilman muuta ottaa käyttöön. Postaan sen tännekin, jahka joudan. Anoppi on jälkiruokien ystävä, mutta jouduin nyt väistämään niitä. Onneksi oli marjoja syötäväksi. Niillä mentiin päiväkahvihetken omppupiirakkatarjoilutkin sujuvasti.

kurkkuja

Kohta pääsee saunaan, ja saunan jälkeen on päivällisen vuoro. Luvassa on kuulemma mangoldi-riisimuhennosta. Aivan sopivaa rempparuokailijallekin. Satsaan pöydässä kasviksiin ja jos proteiini- tai rasvapuoli uhkaa jäädä vähäiselle, nappaan mukanani tuomasta pussista manteleita. Joku pikkuinen eväspussukka on kokemukseni ruokaremppaajan paras kaveri melkein missä vain. Ja vesipullo.

Kyläsillä voi olla dieetin kanssa vähän hankalaa, mutta kun muistaa olla ystävällinen ja joustava, niin mahdotonta se ei ole. Vaikka varmasti voisin ottaa vaikka mitä tarjottavaa, en halua sotkea toimivaa hyvää systeemiä yhden viikonlopun vuoksi alkumetreilleen. Priorisoin oman terveyteni, koska ei sitä kukaan puolestanikaan tule tekemään, ja välillä se vaatii vähän kohteliaita kieltäytymisiä. Olen ollut tämän perheen miniänä kohta 21 vuotta, ja ovat kyllä oppineet, että meneillään on milloin minkäkinlaista säätöä ja kokeilua. Löydän pöydästä aina jotain tähänkin kamppikseen sopivaa. Anopille iso kiitos siitä!

 

Viidennen päivän havaintoja ovat ainakin seuraavat:

– rehellinen jano ja rehellinen nälkä erottuvat nyt toisistaan. Ja molemmat erottuvat ”tekis mieli jotain” -olosta.

– iho kuivissa kohdissa ei ole enää läheskään yhtä kuiva, vaan sileä ja pehmeä. Tarpeeksi rasvaa ja vettä? MSM? kaikki yhdessä?

– aamun sitruunaliemi kannattaa tehdä kahdeksi päiväksi kerrallaan jääkaappiin kannuun, niin ei tartte olla koko ajan puristelemassa.

– päivään saa tunnin liikuntaa missä vain olosuhteissa.