Vuosi Kosteusvaurioita -kirjan kustannussopimuksesta – miten se meni?

”Räjähdän onnesta ja pillitän vähän”, muistuttaa Facebook minun päivittäneen päivälleen vuosi sitten. Olin juuri avannut sähköpostin, jossa Atenan Laura Kuitunen kirjoitti taikasanansa: ”Kyllä me mielellämme tämän ottaisimme ohjelmaamme!”

Ei tuo Atenan viesti suinkaan heti tullut, kun kävin asiaa ehdottamaan, enkä suinkaan käynyt ehdottamaan ennen montaa monituista käännettä käsikirjoituksen äärellä, mutta kylläpä muistan tuon hetken kirkkaasti tässä samassa sohvan mutkassa!

Olin pyörittänyt Kosteusvaurioita -pakettia mielessäni jotakuinkin vuoden verran, ennen tuota viestiä. Se oli liikkunut näppikselläni ainakin neljässä erilaisessa muodossa erilaisin painotuksin ja olin jutellutkin siitä muutaman kustantamon kanssa jokusen sanan verran. Toiveet käsittelytapaa kohtaan olivat kuitenkin suuressa ristiriidassa oman ideani kanssa, enkä halunnut myllätä perusajatusta kokonaan uusiksi. Olin kuumeisesti miettinyt, miten yhdistäisin omaa kokemustani ja minulle lähetettyjä kertomuksia, haastatteluja ja laajempaa yhteiskunnallista näkökulmaa perheissä tapahtuvasta liikajuomisesta toimivimmalla tavalla ja niin, ettei kyseessä olisi sosiaaliporno tai omien haavojen revitteleminen, vaan että kirjalla olisi mahdollisuus tehdä enemmän hyvää kuin pahaa. Sitten kesälomalla 2016 luin Atenan kustantaman Usko, toivo ja raskaus -kirjan ja tajusin heti, että kirjassa käytetty rakenne voisi toimia parhaiten myös minun aineistoni kanssa.

Oltiin pahaksi onnekseni, tai niin silloin ajattelin, keskellä kesälomakautta. Mietin, ettei kukaan missään koskaan lukisi mitään lähettämääni heinäkuussa. Elokuu taas tuntui tosi kaukaiselta nyt, kun kokonaisuus oli viimein kristallisoitunut mieleeni. Malttamattomana tyyppinä pistin viestin matkaan samoin tein, olisi kustantamon väellä sitten loma tai ei. Olisipa ainakin yksi askel otettuna oikeaan suuntaan.

Lähestyin Atenaa ensimmäisellä viestilläni heinäkuun puolivälissä. Yllätyksekseni ja riemukseni kahden viikon sisällä tuli viesti, jossa tuumittiin lähtökohdan ja idean olevan kiinnostava ja kysyttiin lisää luettavaa. Lähetin silloin kaiken sen, mitä kirjasta oli olemassa, vaikka repaleinen kyhäelmä hävettikin melkoisesti (miten se omassa mielessä olikin niin paljon valmiimman oloista ennen kuin lukemispyyntö sitten todella tuli!), ja hahmottelin parhaani mukaan näkyville mihin suuntaan olin käsikirjoitusta viemässä. Huh, miten karsealta tuntuikaan lähettää sitä matkaan! Mietin mitä hittoa olen oikein kuvitellutkaan, tällaista köpöä!

Elokuussa paketti sai kuin saikin viestillisen kannustavia kommentteja ja pyynnön lähettää pidemmälle hiottu versio, käytännössä yksi kolmesta kirjaan suunnittelemistani osiosta katsottavaksi lokakuuhun mennessä.  Alkoi maan perkeleellinen naputtelu! Syyskuun lopussa olin veivannut tekstiäni siihen pisteeseen, etten enää kyennyt istumaan sen äärellä hetkeäkään ja klikkasin kauhu rinta-alassa tiedoston matkaan. Se oli samaan aikaan tolkuttoman vapauttavaa, koska olin ährännyt aineiston äärellä niin tiivisti, että tunsin melkoista inhoa koko väkerrystä kohtaan, ja samalla hirmuisen pelottavaa, koska olin päässyt näin pitkälle juuri sen kustantamon kanssa, jonka kirjailijaksi haluaisin, ja nyt olisi totuuden hetki. Se perimmäinen ”nyt niille paljastuu, etten oikeasti osaakaan ollenkaan tehdä tätä” -fiilis, tiedätte kyllä.

Vajaan kahden viikon kuluttua, 6.10. sähköpostin äärellä mahasta väänsi tolkuttoman paljon. Istuin pitkään avaamattoman viestin äärellä ja keräsin kanttia. Hoin mielessäni, että hylsy tulee, jotta palleapotku tuntuisi helpommalta kestää, ja kun sitten avasin viestin, pillahdin heti itkuun. Klo: 12.35. tulleessa viestissä luki paljon muutakin, ja sitten: ”Kyllä me mielellämme tämän ottaisimme ohjelmaamme!”. Ja klo: 12.57. lähettämässäni vastauksessa viileän ammattimaisesti: ”Voi miten mahtavaa ja upeaa ja ihanaa!”.

Ja sitten kaikki lähtikin melkoiseen kiitoon! Jo samassa kyllä-viestissä oli mukana ehdotus julkaisuaikatauluksi ja jo klo: 14.36. sähköpostiin kilahti Atenan Ville Rauvolan viesti, jossa oli liitteenä ehdotus kustannussopimukseksi. Tuijotin sitä nauraen ja höhhötellen hyvän tovin. Mielessä oli samaan aikaan kaikilla ihmiselämän tunnesävyillä ladattu ajatus, että SE OIKEASTI TAPAHTUU!

On jännää muistella noita tunnelmia nyt. Olin etukäteen ajatellut koko prosessin ihan erilaiseksi. Siis ihan ensinnäkin sellaiseksi, ettei se minun kohdallani edes käynnistyisi, mutta jos sentään käynnistyisikin, niin menisi ihan muilla tavoilla. Ensinnäkin ajattelin päätöksenteon kestävän tajuttomasti kauemmin. Luulin myös, että käsikirjoitukset pitää lähettää aina printattuna nivaskana ja odottaa niiden hautautuvan pinoihin kustantamojen pöydille ja lattioille. Yhtä lailla ajattelin, että kustannussopimuksia solmitaan joissakin pönöttämistilaisuuksissa, joissa poksautellaan pulloja ja seremoniallisesti riivitään kaunokirjaimia papereihin. Todellisuus oli paljon tehokkaampi, nopeampi ja suoraviivaisempi. Arkisempikin. Mutta se tarkoitti kaikkein tärkeintäkin: minun oli mahdollista tulostaa paperi, kirjoittaa se alle ja tuikata se postiin alta aikayksikön, niin että kustantamolla olisi mahdollisimman vähän aikaa perua ajattelematon päätöksensä (todellinen ajatus, uskokaa vain).

Näin se sitten tapahtuukin, tuumailin, ja yritin sulatella lukemaani. Sen verran kylmähermoiseksi pakotin itseni sentään, että pyöräytin sopimuspaperin luettavana itseäni skarpimmalla ja rutkasti kokeneemmalla ystävälläni, joka osasi minun onnenhuuruisan höpömeininkini sijasta katsella, että asiat olivat paperissa niin kuin hyvä on. Ja olivathan ne. Ja sitten olinkin yhtäkkiä sellainen, jolla on kustantamo, sopimus ja julkaisuaikataulu! Ja vähän hitosti tehtävää!

Lokakuun loppupuolelle päästessä sain viestin myös Kanerva Eskolalta, joka oli valittuKosteusvaurioille kustannustoimittajaksi. Että minulla yhtäkkiä oli sellainenkin upea ihminen käytössä, puhtaasti tekemässä kirjastani paremman, oli ihan huikeaa ja tuntui koko lailla hemmottelulta!

Loppu olikin vimmaista naputtelua ja tiedostojen sinkoilua Kanervan ja minun välillä. Ja myös tämä prosessi oli kovasti erilainen kuin kuvitelmani ennakkoon. Ei esimerkiksi ollut mitään totaalisia hermoromahdusten hetkiä, joiden aikana itken kustannustoimittajani sylissä öiseen aikaan elämäni synkimpiä hetkiä, ei edes niiskuttavia puhelinsoittoja. Itse asiassa tapasin kustannustoimittajani ensimmäistä kertaa kasvokkain vasta kirjan oltua vähän aikaa kauppojen hyllyillä! Hoitelimme yhteydenpidon sähköpostilla ja se toimi mainiosti. En tiedä, onko jossakin lauma hermoparantolavalmiita kaunokirjailijoita, jotka oikeasti lyyhistyvät kustannustoimittajiensa poville, mutta sellaista mielikuvaa kirjan kirjoittamisesta meille jostain syystä markkinoidaan. Olen niistä lukiessani aina syvästi säälinyt kustannustoimittajia ja samalla vähän pelännyt, että kirjaprosessi ajaa ihan tolkun tyyppejäkin jotenkin vääjäämättä hulluuteen. Ei niin välttämättä kuitenkaan näköjään käy. Ainakaan täällä tietokirjapuolella. Helpottavaa!

Lakoamisten sijasta tapahtui limittäin monenlaisia kiihkeärytmisiä kirjoitusvaiheita ja pitkää muhittelua ja odottelua. Yhtäkkiä eteen ilmestyviä päätöksiä lukujen nimistä, kirjan nimestä ja kansikuvasta. Piinallista puhtaaksikirjoittamista ja omien ajatusten muovaamista selkeämmiksi kokonaisuuksiksi. Taustojen maanista tarkastusta ja tuskittelua siitä, selviääkö se nyt tässä kohti sitten, etten oikeasti osaa tehdä tätä ollenkaan.

Sama kirjoitusprosessi onnistui vuorotellen olemaan aivan sietämättömän tylsää kertaamista ja nysväämistä, jonka aikana olin ihan varma, etten onnistu sanomaan yhtään tuoretta asiaa ensimmäisestäkään kiinnostavasta jutusta, sekä riemullista oman henkilökohtaisen merkittävyyden ja etenkin kirjallisen ensiluokkaisuuden, nokkeluuden ja pontevuuden suitsuttelua, kammottavaa pullistelua, joka lienee kuitenkin tarpeen työlään projektin läpiviemisen jaksamiseksi. All the feels, kuten sanotaan. Koko pitkän jakson ajan mielen perukoilla istui kuitenkin tukevasti aloillaan myös tunne siitä, että olen juuri nyt tekemässä juuri sitä, mitä juuri mun tulee tässä tehdäkin.

Sitten posti ilmoitti saapuneesta paketista, ja pahviloodassa oli 20 kappaletta tuikituoretta Kosteusvaurioita-kirjaa. Taas piti itkeä, höhhöillä, nauraa ja käyttäytyä viileän ammattimaisesti. Ja sitten, kuukausi kirjan julkaisusta, posti toi pienemmän laatikollisen: viisi kappaletta kirjan toista painosta! Piti taas nauraa ja pillitellä.

Huomenna matkaan Turun kirjamessuille esikoiskirjailijana. On tosi hankala uskoa, että on vasta vuosi tuon sopparin saamisesta. Ihan hirmuisesti tapahtui tämän vuoden aikana! Ville Rauvolan vetämä juttutuokioni on lauantaina klo: 12.40-13 B-hallin Kuisti-tilassa ja sen jälkeen höpöttelen mielläni kirjan herättämistä mietteistä Atenan osastolla A52. Toivottavasti nähdään siellä! Lupaan olla tosi viileän ammattilainen!

mainos

Mainokset

Viikon viimeinen radiokeskustelu

Tänään kävin kolmannen kerran saman viikon aikana Radiokadulla Ylen toimituksessa. Sisäänkäynti ainakin on käynyt varsin tutuksi. Paikka on melkoisessa remppamyllerryksessä!

Tämä viikon sisään neljäs suora radiovierailu oli Yle Puheen Noston pitkä, 40 minuuttinen keskustelu, jonka voit kuunnella täältä. Oli erinomaisen mukava keskusteluhetki, ja olen tosi iloinen siitä, että aikaa annetaan riittävästi. Pääsimme mielestäni tarkastelemaan aihetta uusistakin näkökulmista. Pikainen pintapoukkoilu tällaisen aiheen äärellä on kamalaa puuhaa, enemmän tuhoisaa kuin rakentavaa. Ja sillä puolella en halua ollenkaan olla.

Ensi viikko jatkuu lehtihaastisten parissa ja seuraavalle on taas luvassa Radiokatua ja Yleä. Ihan vielä ei siis ainakaan näy rauhoittumiesen merkkejä julkkarisäpinöissä. Se on tietenkin esikoiskirjailijan näkökulmasta todella ihanaa. Olisihan kamalaa, jos kovan työn tulos ei kiinnostaisikaan ketään. Ja Helsingissä tulee ainakin vierailtua nyt yhtenään!

Samalla olen tietysti tehnyt omaa perusduuniani, ja käsittelyssä on tällä hetkellä ollut niin koulukiusaamista, sairastelua, arkkitehtuuria kuin mielenterveyskuntoutumistakin. Huomisen työkuvioihin kuuluu buhurttikisoja, hevosturnajaisia ja Turisaksen keikkaa, kun toiseksi viimeinen Testikuski-keikka tämän kesän videointihommissa on vuorossa. Tylsää ei ole. Melko vauhdikasta on.

Tehopäivän saldo: kolme yhdellä iskulla.

Täällä on nyt aika Kosteusvaurioita-painotteista väkisinkin, mutta ehkäpä annatte liekaa hetkisen vielä. Keräilen itselleni muistoksi alkuvaiheen tapahtumia, ja ehkäpä joku teistäkin haluaa bongailla tehtyjä juttuja tai seurata, millä tavalla esikoistietokirjan kulku käy näppikseltä koteihin. Jos ei, niin kannattaa varmaan palailla joskus muutaman viikon päästä, kun kiljanjulkkarisäpinät on säpisty ja tavallinen arki taas rullailee.

Eilen oli melkoinen mediapäivä. Jos viime viikolla kirja sai aika paljon palstatilaa lehdissä, niin nyt oli keskustelujen vuoro. Olin ensin aamutv:n vieraana, joten päivä starttasi huippuvarhain. Puoliltapäivin kävin Yle X:n vieraana (voit kuunnella täältä) ja sitten sain lennosta tiedon, että myös radio Nostalgian Katja Ståhl toivoisi minua kyläsille kirjan tiimoilta. Eipä muuta kuin Lauttasaareen sitten vaan, ja kylläpä lähtikin juttu luistamaan samoin tein! Nostalgialla ei näyttänyt olevan suoraa klippiä osuuksista tarjolla, mutta radiot.fi, sivulta keskustelumme löytyy ke 16.8. klo: 14-18 välistä, alkaen n. klo: 16.15 kohdalta, eli klipin kohdasta n. 2:21. Kanavan Facebook-sivulla laitettiin arvontaan myös yksi kappale kirjasta omistuskirjoituksella. En uskalla luvata kuinka kauan arvonta jatkuu, mutta äkkiä sinne, jos sellainen kiinnostaa!

Kolme suoraa lähetystä saman päivän sisään on ainakin minulle todella intensiivinen paketti, varsinkin kun puhe on herkästä aiheesta, jonka äärellä on oltava aika tarkkana, ettei pääse muodostumaan vääriä mielikuvia. On silti paljon helpompaa yrittää tällätä mahdollisimman monta tapaamista samalle päivälle, kuin reissata Hämeenlinnasta jokaista varten erikseen Helsinkiin. Radio on myös ehdoton suosikkimediani. Olen kai ennenkin kertonut, että ikuinen haaveeni on saada työskennellä radiossa, mutta toistaiseksi se on onnistunut vain lyhyiden tuokioiden verran joitakin vuosi sitten. Ehkä paikkaan nyt tätä aukkoa vierailemalla langoilla tiiviisti näin!

Väleissä kiertelin kaupungilla ja poikkeilin kirjakaupoissa vakoilemassa, millaisista hyllyistä Kosteusvaurioita löytyy. Ymmärrän hyvin, jos tämä tuntuu pöljältä, mutta ei siitä vielä ole hohto karissut ollenkaan. Melkein kolmen vuoden urakka konkretisoituu siinä esineessä kuitenkin niin palkitsevalla tavalla. Oli kiva bongata se esimerkiksi entisen työkaverini Koko Hubaran kanssa samalta tolpalta Suomalaisesta.

Kotiin lähtiessä aloin olla ihan kuiva sanoista, tolkuttoman väsynyt ja aika kyllästynyt omaan ääneeni. Onneksi oli laittaa korviin James Cordenin hauska äänikirja May I Have Your Attention Please. Suositus sille! Äänikirjat ovat kyllä ihan parhaita oman tilan raivaamiseen ruuhkakulkuneuvoissa. Keittiön pöydällä odotteli sitten vielä Kodin Pellervo -lehti (8/2017), jossa on juttu kirjasta myös.

Tänään aion juoda paljon kahvia, mennä metsään nuuhkimaan raitista ilmaa ja päivittää eiliseltä väkisin tekemättä jääneet palkkatyöt ajan tasalle. Perjantaina suuntaan sitten taas Radiokadulle Pasilaan, Yle Puheen vieraaksi klo: 11-12.

Laitoin muuten yhden kappaleen kirjaa arvottavaksi Kirjallisuuden ystävät -Facebooksivulla. Voit osallistua siellä tykkäämällä tai kommentoimalla. Arvonta tapahtuu 31.8.

Kosteusvaurioita telkkarissa ja radiossa

Pötköttelen itsekseni hotellissa Pasilassa. Eipä tule ikinä oltua tällä tavalla omissa oloissaan, yhden hengen huoneessa, kun hotellihommissa on aina mukana joko koko perhe tai muru nyt vähintään.

Tänään olen täällä erikoishommissa, yöpymässä lähellä huomisen aamuvarhaisen tapahtumapaikkaa. Olen nimittäin huomenna Ylen aamutelkkarissa vieraana juttelemassa Kosteusvaurioita – Kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjasta. Paikalla pitää olla viimeistään klo: 5.55. ja se olisi melkoinen tehtävä Hämeenlinnasta ilmankin veturimiesten lakkoa.

Huomenna on ns. kaksi kärpästä -päivä. Tulen aamutelkan jälkeen hotellille aamupalalle ja ottamaan pikku päikkärit, ja suuntaan sitten takaisin samaan taloon, Yle X:n vieraaksi klo: 12. Aihe on sama. Perjantaina on sitten vielä Yle Puheen keskustelu, mutta välissä sentään joudan kotiin.

Saapas nähdä tuleeko yöllä uni silmään, kun herätys on niin supervarhaisella. Olen melkoinen herätyskellon stressailija, mutta toivotaan, että tämä ilmastoinnin tasainen humina tuudittelee edes muutaman tunnin unille. Uskon maskeeraajan odottelevan siellä aamulla paksu valokynä tanassa. Kiva mennä joka tapauksessa tietenkin. On melkoinen etuoikeus saada suu vaahdossa jauhaa siitä, minkä äärellä on muutaman viime vuoden niin tiiviisti äheltänyt!

Kosteusvaurioita – Mistä sitä saa?

Someni on tulvinut ihania kuvia, joissa tutut ja tuntemattomat poseeraavat Kosteusvaurioita-kirjani kanssa kirjakaupan hyllyllä tai kotisohvalla. Niistä tulee ihan hullun hyvä fiilis! Myös palautetta on tullut kiitettävästi, vaikka kirja on ollut maailmassa vasta joitakin päiviä. Yksi suosikeistani kuului näin: ”Tämä aihe pitää kuitenkin avata, ja tämä kirja tekee sen vaikeasta aiheestaan huolimatta lempeällä ja viisaalla tavalla, ei mässäillen tai repien.” Juuri niin olen yrittänyt tehdäkin. Rakentaa, en hajottaa.

Moni on kysellyt myös mistä kirjaa saa, ja vastaus on varsin helppo: melkein kaikkialta. Kirjan sijoittelu kivijalkamyymälöissä vaihtelee tosiaan aika paljon, ja sitä on bongailtu niin lääketieteen, yhteiskunnan kuin alkoholipolitiikankin hyllyistä. Myös verkkokaupoista se löytyy varsin kattavasti.

Koska haluan tietysti mahdollisimman monen löytävän kirjan äärelle, niin tässäpä joitakin mahdollisia hankintaväyliä – niin e-kirjana kuin perinteisenäkin versiona:

Adlibris   Täällä kirja on komeillut hienosti myydyimpien Top vitosessa heti ilmestymisestään lähtien, ja nauttinut jopa ykkössijaakin. Jihuu!

Atenan verkkokauppa Oma kotipesäni.

Booky.fi  

CDON.COM Täällä kirja on minulle varsin mieluisassa ”bestsellerit”-kategoriassa ainakin tämän postauksen kirjoittamisen hetkellä.

Elisa Kirja E-kirjana löytyy!

Info.fi  Toimittavat kotiin ja kivijalkamyymälöistä löytyy myös.

Suomalainen Heidän valikoimassaan kirja on ympäri maan ihan ylintä Lappia myöten. Tosin ainakin yhdestä kirjakaupasta kuulemma on jo myyty loppuun kertaalleen, mikä tietysti ilahduttaa allekirjoittanutta kovasti. Saavat sinnekin lisää ensi viikolla kuulemma, joten eipä hätiä!

Hintavertailua voi harjoittaa helpoiten täältä!

Kirjaani myy myös Akateeminen, mutta he ovat näköjään kirjoittaneet sen tietokantaansa muotoon Kosteusvaurioiita, joten oikeinkirjoitetulla haulla se ei löydy. Nimelläni – Ani Kellomäki – sentään kuitenkin.

Ja toki kirja on myös kirjastoissa kautta maan, mutta (ja tästäkin tietysti olen hullun iloinen) sillä alkaa olla melkoiset jonot. Esimerkiksi Helsingin, Vantaan ja Espoon Helmet -tietokannan mukaan halukkaan täytyy asettua jopa 153 jonottajan hännille. Huh!

Jos pääset kirjaani käsiksi ja harrastat sosiaalista mediaa, niin nappaa ihmeellä minulle kuva ja merkkaa se #kosteusvaurioita. Bongailen niitä supermielelläni!

Tällä viikolla kirjasta on puhuttu paljon lehtipuolella, ja ensi viikolla vierailen sen tiimoilta ainakin aamutelkkarissa (keskiviikkona), Yle X:llä (samoin keskiviikkona) ja Yle Puheessa (perjantaina).

Jänniä aikoja!