Tölkki, pullo, lasi – Mitä somen juomiskuvat viestivät?

Tölkki, pullo, lasi. Kirkasta, punaista, keltaista. Pöydällä, rannalla, kalliolla. Kotona, baarissa, messuilla. Milloin tästä tuli riittävä tapahtumien, tilanteiden ja tunteiden kuvaamisen keino?

Olen ilmeisistä kirjan kirjoittamisen syistä tarkastellut maailmaa muutaman viime vuoden aikana alkoholilasit päässä. Kyse on samasta ilmiöstä kuin raskaana ollessa: kaikkialla näkyy silloin vaunuja, vatsoja ja pallerovarpaita. Alkoholilasit päässä katse kiinnittyy tapoihin kuvata juomista. Huomio tarkentuu silloin aiempaa herkemmin juomiskuvastoon, alkoholimainoksiin ja arkisiin juomistilanteista viestimisen tapoihin. Se on tosi mielenkiintoinen maailma!

Olen huvikseni pari kuukautta keräillyt tuttavapiirini somevirroista kuvakaappauksia tästä teemasta. Ensin ajattelin kuvia kertyvän kokoelmaani joitakin kuukaudessa, mutta jo ensimmäisten päivien aikana huomasin, että muistini täyttyy tuotapikaa. Tuttavapiirini ei ymmärtääkseni ole mitenkään poikkeuksellisen loppasuista, mutta tämän kuvatyypin variaatioita ilmestyy kokoelmaani lukuisia joka päivä. Helposti ainakin toistakymmentä viikossa.

Juomiskuvat ovat juttu. Sosiaalisen median yhdessä luotu traditio. Ja tätä ihmettelen nyt: milloin muodostui kaikkien tunnistamaksi kerronnan tavaksi kuvata yksittäisiä tölkkejä, pulloja ja laseja täynnä olutta, viiniä tai väkevämpää? Missä vaiheessa sen ensimmäisen tyypin päässä välähti, että olisi mielenkiintoista, esteettisesti kiehtovaa tai viestinnän kannalta oleellista kuvata nestettä sisältävä esine, eikä mitään muuta?

Tölkki, pullo, lasi. Kirkasta, punaista, keltaista. Pöydällä, rannalla, kalliolla. Kotona, baarissa, messuilla. Mietin mitä kuvilla kerrotaan. Miksi juuri tölkki, pullo tai lasi on kulloinkin valittu kuvaamisen kohteeksi? On arvioitu kohde kuvaamisen arvoiseksi, rajattu, filtteröity ja jaettu. Millaisia viestejä tapahtumaketjussa kuljetetaan ja kenelle?

Juomakuvat omassa kokoelmassani näyttävät edustavan muutamia helposti tunnistettavia ja toisistaan erottuvia tyyppejä. Kullakin on hauskalla tavalla kuvaajasta riippumaton ominaistyylinsä, joka toistuu hyvin samankaltaisena julkaisuissa.

Juhla- ja tapahtumakuvissa tölkki, pullo tai lasi vaikuttavat vakiintuneelta tavalta kertoa, että nyt on aihetta iloon. Tyypillisin kuva tässä kategoriassa on kaksi kuohuviinilasia vierekkäin, tai kuohuviinilasi ja -pullo vierekkäin. Tarkennus on napautettu kupliin.

Toinen yleisesti tunnistettava tyyppi liittyy matkustamiseen. Näillä juomakuvilla voidaan kertoa, että ollaan joko lähdössä matkalle tai päästy perille jonnekin (yksittäinen tölkki, pullo tai lasi lentokentällä, -koneessa, laivaterminaalissa, laivassa, autossa, bussissa, junassa, hotellihuoneessa, hotellin parvekkeella tai pystytettynä hiekkarantaan. Hiekkaiset ja/tai öljytyt sääret voidaan joissain tapauksissa sallia mukaan, mutta muuten ympäristö on sivuseikka.). Parhaimmillaan matkaavan tuttavan viikon lomalta kertyy kokoelmaani useita tarkasteltavan kategorian kuvia joka päivä. Enkat omassa kokoelmassani on tällä hetkellä yhdeksän alkoholiannosta samassa kuvakollaasissa. Niinkin voi olla, että muita kuvia matkalta ei sitten olekaan, mutta tulihan se tällä totutulla tavalla jo kerrottuakin, että lähdetty, oltu ja palattu on.

Kolmas tyypillinen kuvatyyppi on nimeltään Kävin syömässä. Ruoka-annosta ei välttämättä ole kuvattu, mutta juoma sen vieressä kyllä. Joskus ruokakin, mutta silloin kuvatekstiin on usein laitettu varmuuden vuoksi hymiömerkintä: punaviinilasi tai oluttuoppi. Ai kysyikö joku, miksi niitä kakkupaloja ja salaatteja sitten kuvataan? Hyvä kysymys.  Kuvaan niitä itsekin. Taidokkaitten leipomusten tai värikylläisten ruoka-annosten kuvaaminen tuntuu silti vähän eri jutulta kuin lonkerotölkin. Alkoholikuvat eivät pienen perehtymiseni perusteella nimittäin vaikuta olevan mitenkään erityisiä visuaalisia ilotteluja, vaan useimmiten kuvissa on ainoastaan itsekseen törröttävä pullo, tölkki tai lasi. Mikä sen viesti on?

Neljännen taajaan esiintyvän tyypin näyttää muodostavan kuva, jonka nimi voisi olla Tapasin ystäviä. Erityistä on se, että tavattuja ystäviä ei välttämättä näy kuvassa ollenkaan. Tyypillinen kuva näyttää tarjottimellisen täysiä tai tyhjiä laseja, tai pöydän, jossa paikalla olleiden ystävien lukumääriä markkeeraavat lasit. Tuntuu hauskalta, että kuvaamisen tapa on tällä tavalla minimalistinen. Kaikki turha on rajattu pois. Hetkinen? Nyt viesti muuttuu jännittävämmäksi.

Tästä ystäväkategoriasta on olemassa myös tunnettu variaatio, jossa laseihin on kiinnittyneinä ihmisiä, mutta se ei tosiaan tässä kuvatyypissä ole ollenkaan välttämätöntä. Eräs tyypillinen ilmentymä tästä on kuva, jossa ystävä istuu kuvaajaa vastapäätä ja nostaa pullon, tölkin, lasin naamansa eteen kohti kameraa. Toinen tyypillinen kuvatyyppi on kuva tölkistä, pullosta tai lasista, johon on tägätty joku kaveri.

Viides alkoholikuvatyyppi edustaa Omaa Aikaa. Tässä kuvassa esiintyy erityisen usein punaviinilaseja yksin. Ne ovat hyvin usein senkillä television edessä, kuvattuina sohvan ja viltin kanssa, tai kynttilävalaistuksessa pöydän päällä. Lasit ovat aina noin puolivälissä, eivät koskaan piripintaan kaadettuina. Näissä kuvissa etenkään ei esiinny ihmisiä. Oman ajan olennaisuus, ansainta ja kaipuu on aihetunnistein merkitty näkyville. Mukana on usein myös jokin superlatiivi, tai huudahdus, kuten ”vihdoinkin!” tai ”koska olen sen arvoinen!”. En ole koskaan nähnyt tätä kuvatyyppiä miehen jakamana, mutta tämä nyt oli sellainen karski yleistys.

Tämä juomistilanteiden kuvaamisen tapa ja kerronnan kieli kiehtoo minua. Tämä(kin) puuttui tyystin aikana ennen internetiä. On hauskaa pohtia, miten kuvien sanoma muuttuu, jos tölkin, pullon tai lasin paikalle asetetaan jokin muu esine tai asia. Aivan merkillisiäkin mielikuvia saa aikaan helposti (kokeile vaikka lenkkimakkaraa tai hiustenkuivaajaa), mutta vaikka mietittäisiin likeisimmän samantyyppisen nautintoasian kautta ja valittaisiin kuvaan vaikka karkki, tuntuisivat asetelmat silti ainakin jossain määrin humoristisilta.

On mielenkiintoista pohtia, millaiset viestin välittämisen konventiot syntyvät välineiden ja alustojen kehittyessä. Miksi juuri tämänkaltaisesta kuvaamisen tavasta on tullut oma, erotettava lajinsa? Minkä kaiken laisia mielikuvia juuri näillä kuvilla halutaan välittää tutuille ja tuntemattomille ruutujen takana?

Kun sinä kuvaat tölkin, pullon tai lasin, mitä viestit?

 

 

Mainokset