Kaamoksenkarkoituspäivä

Eilen oli kyllä erinomaisen hyvä synkkyyden karkoittelupäivä. Ensin oli vähän asiaosuutta. Naputin aamun alkutunteina päivän työt tarkistuskierrokselle ja sitten kävin hoitamassa työterveyslääkärin treffit. Oli ensimmäinen kerta ja oikein tosi kivan tuntuinen lääkäri vastassa. Tarkastelimme minut ja sovimme työterveyden asioista. Tuntuu ihanalta, että minulla on nyt tuollainen – yksi tuttu kasvo pallottelemassa melkoisen sekalaista kokoelmaa terveysasioitani. Tuikkasivat influenssapiikin samalla. Jos tänä vuonna vaikka onnistuisin välttämään se homman!

Sitten kävelin bussille ja kävin hakemassa hyvän salaatin ja ison kahvin matkaevääksi. Mielijohteesta poikkesin myös Wetterhoffin lankakaupassa bussia odotellessa, ja nappasin mukaan ihanan pehmoista, ohutta alpakkalankaa ja 2,5-kokoisen bambukoukun. Tuli huivifiilis.

Söin ja virkkailin äänikirja korvissani tunnin verran Helsinkiin, ja siellä odotti kampaajareissu. Sain uuden, ihanan tukan ja samalla tietysti kivan juttutuokion maailman mukavimman Jonnan kanssa.

Kampaajalta suuntasin Töölön urheilutalolle, jossa odotti ensin hikinen salitreeni ja sitten pitkä, rauhallinen (joskin melkoisen ruuhkainen) vesijuoksu ja syvälötköyttävä sauna ihanan Suvin seurassa.

huiviKotimatkalla sielu ja ruumis olivat autuaan rennossa tilassa ja tukkakin nätisti. Virkkailin, kuuntelin kirjaa ja nautiskelin olostani. Aah!

Tätä tarvitsen marraskuuhun enemmän kuin varmaan koskaan muulloin: sopivan määrän liikuntaa, pieniä arkipäivän lepo- ja nautintohetkiä ja höpöttelyä ystävän kanssa. Parhaat aseet kaamosmasennusta vastaan!

Mitkä on sun aseet?

PS. Täällä on muuten tarjolla taas reseptiä.

Mainokset

Vesijuoksu, sinä rakas vihollinen!

Olen tänä keväänä ja kesänä vesijuossut melkoisesti. Neljä kuukautta, joka toinen päivä. Se on selän pääasiallinen kuntoutusmuoto, ja niitä harvoja asioita joita saan tehdä, eikä siitä voi tinkiä. Joka toinen päivä mennään puoli tuntia, vaikka mikä olisi.

Vihasin vesijuoksua ennen. Ehkä siksi, että kuntoutin edellisen selkävamman  kolme vuotta sitten samalla menetelmällä. Tuli niin sanoakseni mitta täyteen. Kuppi nurin. Riittävät näytöt. Mitä näitä nyt on.

Nyt on toisin. Rakastan vesijuoksua. Se on meditatiivista ja mukavaa hommaa, jonka jälkeen kipu on tiessään ja mielikin sees. Olen rakentanut ympärilleni systeemin, jonka avulla päässä riittää pito tämän lajin äärellä. Siihen kuuluvat vaihtelevat puitteet ja hyvä joukkue. Ensiarvoisen tärkeitä elementtejä molemmat.

Puitteet käyvät hiton tylsiksi, jos mennään vaan samaa kapeaa kaakelikäytävää aina samojen mummujen vanavedessä. Ei kiitos. Etsiydyn eri halleihin ja eri rantoihin, niin homma pysyy kivempana. Olenkin tänä keväänä juossut sisäoloissa Hämeenlinnan hallin lisäksi Kalliossa, Töölössä ja Tikkurilassa. Puoliksi sisä- ja ulkotiloissa stadikalla ja järvioloissa Lahdessa, sekä kolmella eri rantsulla täällä Hämeenlinnassa. Tämän kesän aikana meinaan laajentaa valikoimaa myös toiselle lahtelaiselle rannalle, Turkuun ja hyvässä lykyssä Mikkeliinkin. Muillekin vesille, sisä- sekä ulko-, tarjoan ilman muuta sijan listauksessa, jos tilaisuus vain suodaan. Olen vesijuoksuturisti.

Nyt olen siirtynyt kokonaan ulkopuitteisiin, koska se on ihanaa ja ilmaistakin. Tänään ylitin jonkun rajan, kun viittasin kintaalla epäsuosiollisille sääoloille, ja painelin järveen vaikka lämpöä oli hyiset +13 astetta. Vesi tuntui lämpimältä (se on täällä nyt noin 21-asteista, joten ei vain tuntunut vaan olikin!) ja jälkikäteen oli riemukas ja hyvä olo. Mitä sitten, jos sää on harmaa? Seuraavaksi tahdon juosta sateessa (näyttää siltä, että tilaisuus tarjoutuu jo ylihuomenna…)

Joukkue tarkoittaa niitä ihania tyyppejä, jotka juoksevat kanssani. Joskus kaksin, joskus kolmin, mutta sitkeydellä ja hienosti. Ja jos eivät juokse, niin uivat vierellä. Rakkaudentöitä, ja olen niistä hyvin kiitollinen joka kerta. Juttuseuran ohella toimeen kuuluu kuikkien ja muiden sukeltajien hätyyttely, sekä puolestani suoritettavat ”osuuko pohjaan jo?” -pistokokeet. Olen vähän neuroottinen luonnonvesissä. Aika paljon, kun nyt suoraan puhutaan. Mutta parannus on 100 % viime vuoteen, jolloin en alkukesästä olisi voinut kuvitellakaan meneväni vyön kanssa järveen. Siitä se ajatus kumminkin lähti. Toisen kuntoutujan reippaalla painostuksella.

Juoksuttajarotaatio on tärkeä, koska kukaan ei kyllä jaksa tehdä tätä joka toinen päivä, jos ei ole pakko. Uutterina, urheina ja kaikin puolin mitä mainiompina juoksuttajinani ovat kuluneiden kuukausien aikana toimineet ainakin Suvi, Tiina, Tytti, Mirkkuli, Iiris, Nina, Meisseli, Laama, Bambi, Marikki, Terhi, Ilona ja Tuuli. Kiitos jokaikiselle! Arvostan erinomaisen paljon, ja tervetuloa uudelleen!

Olen päättänyt madaltaa juoksuttajakynnystä hommaamalla tänne kotiin yhden ylimääräisen vesijuoksuvyön järvituristeille. Luulen, että mussa on elokuulla suomut.