Kokovartalofiilis 8 vuotta – Oudoimmat hakusanat ja kadonneet kirjoitukset

Kokovartalofiilis-blogi täyttää tässä kuussa 8 vuotta. Melkoista! Yhteensä olen pitänyt blogia 12 vuoden ajan. Tätä ennen kirjoitin Kokovartalofiiliksellä-nimistä blogia, jolle kävi köpelösti. Sitä aiemmat kirjoitukset ovat ihan internetin alkusumujen aikaa. Hassua, että välillä edelleenkin huomaan ajattelevani, että tämä nykyinen on se ”uusi” blogi. Aika ja sen riento.

Tehdäänpä taas pieni retrospektiivinen katsaus menneisiin vuosiin.

Tänne löydetään kummallisilla keinoilla. Kaikkien aikojen suosituin hakusana on vähän mielikuvituksettomasti kokovartalofiilis, mutta hyvänä kakkosena tulee Eija Vilpas alasti. Blogia pitkään lukeneet tuntevatkin tämän merkillisen homman. Minulle on mysteeri, miksi sillä haulla alettiin alunperin tulla blogiini, ja tilanne on jäänyt hassusti elämään. Tiedän joitakin lukijoita, jotka edelleen käyttävät sitä hakuna päästäkseen tänne. Elämä totta vieköön on ihmeellistä.

Tänne tullaan myös monilla muilla erikoisilla hauilla, kuten joogahousut, perhostapetti, joulukarkit ja vesiputous. Ehkäpä ne kertovatkin siitä, miten isolla otannalla aiheita on ollut vuosien varrella käsittelyssä. On matkapäiväkirjoja, remonttijuttuja, erilaisia sairaus- ja kommelluskertomuksia ja yleisiä kuulumisia. Viime vuosina tietysti paljon myös alkoholiaiheita. Blogi kasvaa kirjoittajansa matkassa.

Nelisen vuotta sitten alkanut merkillinen kiertohuimaus luetuttaa näemmä edelleen. Samoin auto-onnettomuusjutut viiden vuoden takaa. Vertaistuessa on voimaa ja minustakin tuntuu lohdulliselta lukea, jos joku toinen on kokenut samanlaisia vastoinkäymisiä. Päivitetään tähän vaikka pikaisesti, että onnettomuudesta ei enää ole vaivoja vitsauksina. Selästä toki puuttuu edelleen iskunvaimennus, koska niitä ei sinne takaisinkaan saa, mutta ei se estä toimimasta käytännössä mitenkään. Huimaus jäi pysyväksi vaivaksi, mutta aivot ovat oppineet toimimaan sen kanssa tosi hyvin. Nykyisin maailma pyörähtää ympäri oikeastaan vain vähän väärissä asennoissa lähinnä kylkimakuulla ja jos on päällä isompi flunssa, joka vaatii elimistöltä enemmän huomiota. Ei mitään, minkä kanssa en pärjäilisi oikein mainiosti siis.

Kurkkasin äsken vähän maatilastoja ja huomasin ilokseni ja vähän ihmeeksenikin, että lukijoita on tämänkin vuoden aikana ollut 61 maasta! Moikka vain sinne maailman ääriin! Osa lukijoista on ollut matkassa mukana jo sieltä edellisestä blogista lähtien. On aina ihan älyttömän kivaa nähdä kommentti tutulta tyypiltä.

Kaikkein suosituin kirjoitus kautta aikojen on ollut Pakko saada draamaa, joka käsitteli kosteissa kodeissa kasvaneiden tunne-elämän kiemuroita aikuisuudessa. Tarkemmin sitä, mistä johtuu joidenkin liikaa juovien vanhempien kanssa varttuneiden taipumus ajautua aikuisena myrskyisiin ihmissuhteisiin ja hankkia elämäänsä dramaattisia käänteitä silloinkin, kun kaiken tavallaan luulisi olevan tosi hyvin. Tosi moni ihmettelee tätä taipumustaan minulle keskustellessamme.

Tuon kirjoituksen perään kysellään edelleen välillä ihan yksityisviesteilläkin, vaikka olen ottanut sen pois blogista jo hyvä tovi sitten. Jos ajattelisin pelkästään blogin suosion kannalta, kannattaisi teksti ihan ilman muuta pitää täällä luettavana, mutta en ajattele niin. Kai se on enemmän journalistinen juttu. Poistan blogista sellaisia tekstejä, joiden aiheen olen käsitellyt paremmin, monipuolisemmin ja parhaimman nykyisen tietoni pohjalta jossakin sen jälkeen, ja alkoholiaiheiden kohdalla poistoja on ollut paljonkin. Se johtuu tietenkin siitä, että olen pohtinut kysymyksiä paljon laajemmin ja monipuolisemmin Kosteusvaurioita -kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjassani ja olisi hassua, jos verkossa kiertelisi samaan aikaan monta vuotta vanhempaa tekstiä.

Kokovartalofiilis-blogi on koko olemassaolonsa ajan pyörinyt harrastuspohjalta ilman minkäänlaisia tulon lähteitä. Se on pari kertaa haluttu jonkin isomman sivuston alaisuuteen niin, että olisin alkanut saada siitä lukijoiden määrän mukaan tuloja, mutta olen halunnut kirjoittaa omiin nimiini. En ole halunnut ottaa paineita julkaisuaikataulusta tai siitä, mitä arvelisin lukijoiden eniten haluavan kuulla, vaan kirjoittaa juuri niistä aiheista ja sillä tiheydellä kun on tuntunut omalta. Luulen, että jos alkaisin hulluna optimoida, menettäisin aika pian mielenkiintoni koko hommaan. En tarkoita, että sellaisessa bloggaamisessa olisi mitään vikaa, ihan fiksuahan se on, mutta ei minun juttuni. En ole mikään blogien bisneshai, kuten huomataan, mutta palkkani onkin aina tullut muusta kirjoittamisesta ja puhekeikoista.

Välillisesti olen tietenkin saanut myös tuloja tätä kautta, jos huomioidaan se, että osa asiakkaistani sekä lehtipuolella että luentojen osalta on löytänyt tänne ja tilannut sitten minua omiin tarpeisiinsa. Sehän on ilman muuta kivaa! Ja onhan niinkin, että ilman tätä blogia koko esikoiskirjani olisi ehkä jäänyt syntymättä. Ja sitä kautta ehkäpä tämä toinenkin. Näitä on vaikea arvioida, muttei ole onneksi tarviskaan.

Ei minulla ole mitään palkallista bloggaamista vastaan, tietenkään. Olen vuosien varrella blogannutkin palkatusti muualla, kuten Kotivinkille kahteen otteeseen käsityö- ja perheaiheista ja edesmenneelle KG-lehdelle terveyteen ja painonhallintaan liittyvistä aiheista. Ihan samankaltaista naputtelua on tietysti ollut myös kolumnointi. Niitä hommia olen samaan aikaan tämän blogin kanssa tehnyt ainakin Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin, Osaava Kodinrakentaja-lehteen, Hämeen Sanomiin, kertaluonteisesti Alkolle ja edelleen jatkuen Mielenterveyden keskusliiton Tunne & Mieli -sivustolle ja Sininauhan Toivo-lehteen. Kivoja hommia kaikki!

Minulla on ollut pitkään myös pari omaa sivublogiprojektia, kuten liikuntaan ja ruokaan painottunut Treenifiilis ja todellinen hyvän mielen hanke So I Bought a Lipstick -huulipunablogi. Kumpikin on tällä hetkellä ajanpuutteen vuoksi katkolla, mutta aina välillä mielin kummankin äärelle. Katsotaan, ovatko hyllyllä pysyvästi, vai vieläkö joskus niidenkin aktivointiin olisi aikaa.

Mitäpä sitä muuta voi todeta, kuin että tykkään jäsentää ajatuksiani kirjoittamalla.

Välillä blogi kärsii pahasti kirjan kirjoittamisesta, kolumnoinnista ja puhetilaisuuksista, koska pistän tietysti isoimmat paukut näihin työhankkeisiin. Samalla tämä palsta on kuitenkin mitä rakkain harrastus, enkä osaa enkä haluakaan lopettaa. Itse asiassa suunnittelen pieniä uudistuksia ensi vuodelle. Aika ajoin on kiva muuttaa ulkoasua ja parannella luettavuutta. Laittakaa siis ihmeellä kommenttia, jos jokin kaipaa mielestänne parannusta. Ja aina saa ehdotella aiheitakin, tietty.

Olen miettinyt vuosien varrella useampaan otteeseen Kokovartalofiiliksen sometarjontaa. Olisiko oma Facebook-sivu ja IG-profiili hyväksi vai ei, mitä tuumitte? Olisiko niiden kautta helpompi löytää uudet tekstit luettaviksi? Nyt olen vain jakanut merkinnän jommassa kummassa tai toisinaan kummassakin henkilökohtaisessa profiilissani. Jos tekstit olisivat keskitetysti jossakin omalla sivustollaan, olisi tietysti helpompaa hallita kommentointia ja vastailla kysymyksiin. Samalla se ehkä vaatisi aktiivisempaa someläsnäoloa kuin haluaisin. No jaa. En ole vielä päässyt tässä tätä pidemmälle. En välttämättä pääsekään, mutta eipä haittaa sekään.

Pitkästä virsi kaunis! Suurkiitos kaikille tähän mennessä matkassa mukana kulkeneille! Olette mielessäni enemmän kuin varmasti ajattelettekaan!

Tässä sunnuntain ratoksi kunnon setti kantria!

Mainokset

Huimauksen välitilinpäätöstä

Kävin eilen taas keskarilla korvapolilla huimausta ihmettelemässä. Oli vähän turhauttava reissu, niin kuin ovat tässä nyt tavanneet olla. Sairaalalle on meiltä kävelymatkaa yhteen suuntaan n. 1 h 15 min. Se on tietysti  edes-takas käveltynä ihan kiva reipas lenkki, mutta 5 min vastaanottoa varten aavistuksen turhauttava napata pois yrittäjän työpäivästä. Eilen nousi kapinamieli. Vastaanotto meni just niin kuin on mennyt tähänkin  asti.

– Mitenkäs huimaus?

– Vielä huimaa.

– Mitenkäs kuulo?

– Edelleen kuuluu hyvin.

– Onko muita korvaoireita?

– Eipä taida edelleenkään olla.

– Pitäisi pysyä liikkeellä.

– Liikun todella paljon.

– Niin. Ei meillä ole sulle oikein enää mitään tarjottavaa…

No eipä ole ei. Kerroin lääkärille, että lopetan mieluummin  kontrollikäynnit kokonaan, kuin hilaudun maksamaan poliklinikkamaksun siitä, että aina käydään tuo sama keskustelu, eikä ole mitään tietoa muutoksesta. Ihan ystävällisesti, tietenkin. Olimme samoilla linjoilla. Jos kerran pitää vain odotella, niin odotella voi ilman 3 h kävelyä ja neljänkympin laskuakin. Nyt siis odotellaan.

Taas sanottiin myös se klassinen loppulause. Oireita ei kuulemma kannata kuunnella, ne siitä pahenevat. Eipä ole tarvinnut toistaiseksi käydä kuuntelemaankaan. Ihan ovat sieltä kiltisti esille kuuntelematta tulleet, milloin missäkin tilanteessa – eilen viimeksi hierontapöydällä meni maailma mullin mallin.

Varmaa diagnoosia ei saatu nytkään, eikä varmaan saada koskaan. Selkeimmin ilmaistuna se on ollut ”jotakin korvaperäistä”. Ja kuitenkin kaikki lääkärit ovat olleet yksimielisiä siitä, että sellaisten vaihtoehtojen (vestibulaarineuroniitti ja hyvänlaatuinen asentohuimaus) olisi pitänyt mennä ohi viikoissa, vähintäänkin kuukausissa, ja ainakin ihan viimeistään puolen vuoden rajapyykin kohdalla. No, ei mennyt.

Paljon helpompi tilanne ilman muuta jo on. Kesästä pitkälle syksyynhän meno päässä oli ihan mielipuolista manaajaa. Nyt ei heitä kuin muutaman kerran päivässä enää, ja kohtaukset ovat lyhyitä. Ne eivät pääse enää yllättämään, joten alussa vaivannut pelko on poissa. Illat ovat pahimpia, kun väsymys ilmeisesti vaikuttaa kompensointimekanismeja höllentävästi. Sama vaikutus on flunssalla, kiihtymisellä ja muilla häiriötekijöillä. Osaan kuitenkin operoida niiden kanssa jo sillä tavoin, että jos tiedän, että pitää päivän aikana saada tehtyä jotakin eritysesti keskittymistä tai kehonhallintaa vaativaa, otan siihen asti iisimmin. Hyvin toimii, ja elän kyllä kokolailla täyttä elämää töineen ja harrastuksineen. En usko, että moni ulkopuolinen edes millään tavalla huomaa, että välillä vintti pimenee. Olen myös haka pitämään sen peitossa, korkeintaan hetkeksi hiljenen.

Reseptinä on yhä liikkua ja tehdä huimalevia asioita. Liikun onneksi paljon käskemättäkin. Olen viikon aikana salilla 3-4 kertaa ja  tanssimassa ja rullaluistimilla kumpaistakin kerran. Sen päälle pitkiä kävelyitä tulee kerta-pari viikkoon, ja vesijuoksua silloin tällöin. Enempiä ei oikein mahdu kalenteriinkaan. Roller derbyä en lääkärin mukaan saa mennä pelaamaan, mutta muita juttuja runsaasti kyllä. Derbystäkin on löytynyt kivoja juttuja valmennuspuolen hommista, joten ei hätää.

Maalaismutsi kysyi, miten uskallan tehdä juttuja, jotka heittävät päässä. Tuumin, että on pakko. Olen viettänyt lähivuosina kuukausikaupalla sohvanpohjalla sairauslomilla, enkä ikinä halua siihen tahdottomaan ja toimimattomaan tilaan enää. Jos tämä tulee olemaan tällaista heiluntaa pysyvästi, niin en halua antaa sen leikata pois selaisia tekemisiä, joista nautin. Jos aivot kerran ovat kovia adaptoitumaan, niin haluan tarjoilla niille reippaasti mahdollisuuksia siihen.

Alussa tekeminen oli paljon pelottavampaa, kun kohtaukset veivät mukanaan niin pitkäksi aikaa, ja huone saattoi jäädä koko päiväksi pyörimään. Nyt tiedän, että hetken heittää, ja sitten taas kirkastuu. Hankalammistakin kohtauksista selviän, kun nappaan seinästä kiinni ja seison hetken tasaamassa tunnetta.

Kiva fiilis, että tuo lekureissa ramppaaminen on nyt ohi. Kuluneen 7 kk aikana sitä iloa on ollut tosi riittämiin. On otettu sydänkäyrää, verta, paineita, TT:tä, magneettikuvaa ja erilaista sokkotestiä. On tiputettu korviin kylmää ja kuumaa vettä, puhallettu niihin kovilla tehoilla ilmaa ja laitettu kieppumaan deprivaatiolasit päässä. On kuunneltu piippauksia, seurattu liikkuvia valoja, kaadetu sivuille, taakse ja eteen. On vastailtu samoihin kysymyksiin näännyttävän monta kertaa. On koitettu fyssarilla, hierojalla ja osteopaatilla, ja juostu aika monenlaisilla poliklinikoilla, ensiapuasemalla, kolmella eri lekuriasemalla ja yhdessä sairaalassa. Nyt odotellaan ja ollaan vaan, ja se tuntuu aika paljon mukavammalta, ja tulee halvemmaksi myös.

Tämä on kuulemma tyypillisesti elämän varrella uusiva vaiva. Naureskelen mielessäni sille, että ei se ainakaan vielä voi käydä uusimaan, kun ei ole vielä loppunutkaan. Ihan hyvä tilanne siis! Jos tällaisena säilyy, niin pärjäilen kyllä. Ei mikään optimaali tilanne, mutta eipä tämä ole optimaali kroppa koskaan ollut muutenkaan. Tähän kai se hyvin sopii, se vanha toteamus, että näillä mennään! Maalaismutsille ja muille huippaileville lukijoille toivotan pitkää pinnaa ja helpottavia oloja. Kyllä se sieltä taas kirkastuu!

Manaajan kanssa sulkkiskentälle

Päivitetäänpäs pitkästä aikaa vähän pääasioita. Kävin nimittäin eilen keskussairaalalla fyssarin tykönä. Tarkoituksena oli hakea huimaushommeleihin apuja, ja olin luvalla sanoen varsin pensein mielin liikkellä. Tilannehan on se, että parantaa ei oikein voida, kun ei tarkkaan tiedetä mitä pitäisi hoitaa. Heinäkuusta asti on nupissa heittänyt, ja olen hypännyt siitä lähtien tutkimuksissa alvariinsa. Pääeäilty on tällä hetkellä ilmeisesti vestibulaarineuroniitti, ja sen mukaan mennään. Toistaiseksi homma on ollut oikeastaan pelkkää ”ei me tiedetä” ja ”voi se mennä ohikin” -kamaa. Mutta karsaasta katsannostani huolimatta meillä olikin eilen oikein kiva tapaaminen!

Fyssari jututti ensin ja vei sitten sairaalan treenihuoneeseen. Siellä tein pyynnöstä kaikenlaisia kuuppaa sekoittavia hommia niin seisten, tuolilla kuin sängylläkin. Silmät kiinni ja auki, tasapainolaudalla ja ilman, yhdellä ja kahdella jalalla, pää polvien välissä ja pystyssä. Huh, miten kuumana aivo kävikään!

Oikeastaan ainut juttu, joka edelleen on mulle aika mahdoton, on silmät kiini käveleminen. Kaadun käytännössä heti. Sitä ei onneksi juuri tartte tässä elämässä arkioloissa tehdäkään, mutta aina se hämmästyttää kun testataan. Se myös selittää sitä, miksi mulla on niin hutera olo hämärässä liikkuessa. Ihan pahin on pimeä metsä, jossa jalan alla on epätasainen, pehmeä maasto.

Ihan erityisesti pidin siitä, että kerrankin vastassa oli tyyppi, joka ei lähtenyt siitä, että mulle pitäisi riittää, että pystyn kävelemään ja seisomaan, vaan että paljon liikkuvana ja aktiivisena tyyppinä mulle on ihan luonnollista ja oikein odottaa saavani alkuperäinen toimintakuntoni takaisin. On ollut megaturhauttavaa kuunnella sellaista ”toihan on jo ihan hyvä” -skeidaa, kun koko ajan tunnen, ettei tasapaino ole lähelläkään sitä mitä se on ollut ja pitäisi olla, että pystyisin toimimaan lajeissani. Olisinkin kuulemma hyötynyt eniten siitä, että olisin päässyt urheilijoiden vammoihin suuntautuneen hoidon pariin. Tuntui hyvältä tulla otetuksi tosissaan eilen.

Haimme huimauskohtia ja hyvin niitä vielä löytyykin, vaikka kokonaisuudesta fyssari oli oikein mielissään. Olen kuulemma erittäin hyvässä mallissa toipumisen suhteen. Lisäpisteet sain siitä, että olen noussut luistimillekin hakemaan seuraavaa haastetasoa. Sinne pitää mennä nyt enemmänkin.

Tuntui tosi hassulta, kun fyssari laittoi mut pelaamaan sulkapalloa! Kaiken varomisen ja hissuttelun jälkeen syöksyminen ja säntäily oli hauskaa, vapauttavaa ja aika jännittävääkin! Sitä pitäisi kuulemma käydä lätkimässä nyt ihan kuntoutusmielessä. Mulla on haasteita seurata liikkuvia asioita silmillä samalla pysyen tasapainossa, ja siihen auttaa vain harjoittelu. Nyt pitää kuulemma lisätä tehoja ja nopeuksia. Sopii! Sulkkis on mulle entuudestaan mieleistä hommaa, ja siinä tuota silmien ja tasapainoelinten yhteistyötä tulee tosi paljon harjoiteltua. Ilman muuta sitä kohti sitten!

Sain myös niskan ja kaulan alueen venyttelysohjeita ja pari hassua kylähullutehtävääkin. Pitää esimerkiksi seistä kadun varressa yhdellä jalalla ja seurata katseella autoja. Pii paa pii paaa…

Yleisfiilis oli tosi myönteinen. Kuulemma on lupa odottaa ainakin kesään asti vielä toipumista, ja vaikka saattaakin olla, että jokin osa tästä jää pysyvästi vaivaksi, niin jatkuvasti aivo kuitenkin sopeutuu. Hassu ajatus, että se alkuperäinen vaiva on nyt siis edelleen päällä samanlaisena kuin silloin, kun huone meni ympäri 350 km/h, mutta aivot ovat jo sopeutuneet operoimaan sen kanssa niin hyvin, että ajan autoa ja vaikka mitä! Ihan hurjaa, miten aivot voivatkin niin adaptoitua!

Juttelimme myös siitä, että tämä on tyypillisesti uusiva vaiva, ja ajatus siitä vetää vähän vituttamaan kyllä. Olo on vähän kuin aikapommilla, kun sekä selkä että aivo on nyt varustettu sellaisilla uusivilla pahuuksilla. Samalla on kuulemma kuitenkin niin, että mahdollisten seuraavien kohtausten (voiko ”kohtaus” kestää 7 kk?) iskiessä aivoni ovat jo paremmin kartalla siitä, miten muuttuvissa oloissa toimitaan, enkä minä pelästy yhtä paljon, kun homma on tuttua. Voi miten silti toivonkaan, että tulisi nyt useampi kuukausi sellaista kieppumatonta aikaa! Jos vaikka pysyy tällaisena, niin pärjään mainiosti, mutta en mitenkään jaksaisi mennä sinne pahimpaan manaaja-vaiheeseen vielä hyvään aikaan!

Mutta jee, hyviä uutisia siis! Ja kuunneltu, tosissaan otettu olo, se on tosi olleellista!

Uudet manaajat ja käteen piirtämistä

Kävin eilen taas lääkärissä. Tehtiin alustava kuulon tutkimus ja tasapainokokeita. Huojuin ja hoipuin silmät kiinni ja korvakäytäviin kaadettiin kylmää vettä. Kaikkea nautinnollista sitä saakin kokeilla. Kuulen sentään kunnolla. 

Lääkäri laittoi lähetteen korvaspesialistille keskussairaalalle ykkös kiireellisyysluokassa. Pitäisi päästä viikon kuluessa. Vahvimmat voittajaehdokkaat ovat edelleen asentohuimaus ja vestibulaarineuroniitti, molemmat sisäkorvahäikkiä. Kumassakin tapauksessa olon olisi kuitenkin kuulemma pitänyt jo helpottua. Minusta se nyt lähinnä pahenee vain. Huomenna starttaa viikko 8. 

2014-08-26 14.40.57-2

Sain uudet Manaaja-asennot aamuihin ja iltoihin. Kokeillaan, josko kiteet olisivat siirtyneet eri korvakäytävään. En tiedä niistä, mutta olo on ekan kerran jälkeen kuin myrksyisällä ruotsinlaivalla konsanaan. Se vähä tasapaino, jonka olin saanut treenattua kuntoon seistessä, on nyt taas tiessään, ja menen ihan seiniä pitkin. Ärsyttää, turhauttaa ja ahdistaa huolella. 

Kävin hakemassa piristystä oloon tatuointihommista. Voisin maata sinä neulan alla loputtomasti. On tosi kiehtovaa seurata ammattilaista työssään, tekemässä jotaikin mitä ne ikinä itse osaisi. Piirtämässä pysyviä kuvia tuntemattoman ihmisen ihoon. Tässä pikku kurkistus. 

2014-08-26 18.22.32