”Irtarikimppu” ilahduttaa eniten

Päätin keskellä pimeintä talvea, että saan itseltäni kukkia läpi talven. Talvenkaatokimput ovatkin olleet yksi kivoimmista piristäjistä. Aloitin maltillisesti yhdellä kimpulla, mutta kevään edetessä olen laajentanut ahnaasti: nyt keittiössä on koko ajan ainakin yksi kimppu ja olohuoneessa usein kaksi. Kun kääntää päätään, näkee aina jotakin nättiä.

Tovi sitten satsasin superkimppuun. Valkkasin kaupungin parhaan kukkakaupan. Minusta se on, ihan ilman mitään sponsorisopimuksia, Kaisan Kukka torin laidalla. Kävelin sisään ja valitsin vitriinistä jokaisen sellaisen kukan, jota en ollut vielä koskaan nähnyt.

piikkikukka.jpg

Muistatteko lapsena, kun parasta oli ostaa vitosen sekalaiset karkkipussiksi? Minä kävin uimahallin kahviossa, koska siellä oli lasipurkkiriveissä kaikkein ihanimmat. Nyt perjantaiherkku voi hyvin olla tällainen. Kimppu maksoi 40 e ja kestää kuulemma lajiensa puolesta maljakossa tosi pitkään, kun muistaa välillä tarjota tuoretta vettä, uutta imupintaa ja mukaan saatua ravinnetta.

Älkääkä kysykö näiden nimiä. En minä vaan tiedä!

pallero.jpg

Vähän niin kuin tatuointia ottaessa minusta on järjettömän kivaa katsella käsityöläistä työssään (olen kai vähän outo, kun tykkään just siitä neulaamisvaiheesta melkein valmiita kuvia enemmän. Siksi mulla varmaan onkin kuusi, ja seuraava alati suunnitteilla.), on kukkakaupassa kivaa antaa osaajalle vapaat kädet ja katsoa mitä sieltä syntyy.

Hassua, miten paljon riemua kukat voivatkin tuottaa. Mielenterveyskimppu tämäkin. Kuvan ottamisen jälkeen noihin mollukkapäihin puhkesi odottamatta vielä pikkuinen kukkanen!

koralli

Mainokset

Kas, mikä merkillinen tyhjä päivä!

Tänään on toinen ihan tyhjä lauantai sitten 21.7. Melko merkillinen olo siis, tässä vain, teetä juoden. Tytöt puuhaavat yläkerrassa jotain ihan sopuisia juttujaan. Johku lähti mökille kavereitten kanssa. Tässä vain ollaan. Hissun kissun. Suurin siirtymä on naapuriin siskon luokse moikkauskäynnille kohtapuoleen.

Kesän jälkeiset lauantait ovat olleet täyteläisiä. Kivalla tavalla, mutta kuitenkin. 6 niistä on mennyt pelireissulla tai bootcampilla ja muut ystävien ja sukulaisten seurassa erilaisissa lystinpidoissa. Kun derby jo perustreenien aikaan nappaa jokaisesta perjantai-illasta ajan klo: 18- 23 ja sunnuntaiaamuista noin klo: 8.30- 14 niin tarvitsee tälläistäkin välillä. Todella tarvitsee.

Mitä sitä sitten tekemään, kun yhtäkkiä onkin kokonainen kummallinen päivä käsissä? Nukkuisiko pitkään? No ei. Olin ylhäällä kahdeksan jälkeen. Heräsin suklaanhimoon.

Hyppäsin autoon ja hain raakasuklaakamat. Testailin ja touhuilin, ja nyt pakkasessa on taivaallista piparmintulla ja mulperimarjoilla maustettua raakasuklaata. Kuivattelin myös lehtikaalisipsejä koemielessä. Kaikenlaista tämä nykyinen oleminen teettääkin! Kokkailin lounasta. Kohta varmaan kutaisen peukut esikoisen tumppuihin. Melkoista mummoilua siis. Ihanaa, rauhallista mummoilua. Just hyvää.

Hyvää saumaan tuleekin, mummoilupäivä. Lokakuu on vauhdikas. Se on sitä jotenkin aina, mutta nyt eritoten. Kellomäkeläiset juhlaviikot alkavat tästä päivästä, Johkun synttäreistä. Ensi viikolla ovat luvassa Tule hyvä kakku -kirjan julkkarit, siskon synttärit, mun ja Johkun 20-vuotispäivä, omat synttärit ja lauantain peli Orimattilassa. Seuraavaa viikkoa värittävät kirjamessut ja pari muuta puhdetta. Kaikenlaista festaria siis näköpiirissä – osaa juhlitaan hartaammin ja osaa vähemmän raflaavin menoin. Mitenhän ne näin aina kasaantuvatkin samoille viikoille.  Touhurikasta aikaa, ei mitään kaamosmöllötystä.

Elämä on niin kivaa. Vaikka välillä vähän kaikenlaista kompastustakin koittaa eteen pistää, niin kyllä mä vaan tässä elämässä niin viihdyn. Tyytyväistä suklaahyrinää tähän.