Kosteusvaurioita – Mistä sitä saa?

Someni on tulvinut ihania kuvia, joissa tutut ja tuntemattomat poseeraavat Kosteusvaurioita-kirjani kanssa kirjakaupan hyllyllä tai kotisohvalla. Niistä tulee ihan hullun hyvä fiilis! Myös palautetta on tullut kiitettävästi, vaikka kirja on ollut maailmassa vasta joitakin päiviä. Yksi suosikeistani kuului näin: ”Tämä aihe pitää kuitenkin avata, ja tämä kirja tekee sen vaikeasta aiheestaan huolimatta lempeällä ja viisaalla tavalla, ei mässäillen tai repien.” Juuri niin olen yrittänyt tehdäkin. Rakentaa, en hajottaa.

Moni on kysellyt myös mistä kirjaa saa, ja vastaus on varsin helppo: melkein kaikkialta. Kirjan sijoittelu kivijalkamyymälöissä vaihtelee tosiaan aika paljon, ja sitä on bongailtu niin lääketieteen, yhteiskunnan kuin alkoholipolitiikankin hyllyistä. Myös verkkokaupoista se löytyy varsin kattavasti.

Koska haluan tietysti mahdollisimman monen löytävän kirjan äärelle, niin tässäpä joitakin mahdollisia hankintaväyliä – niin e-kirjana kuin perinteisenäkin versiona:

Adlibris   Täällä kirja on komeillut hienosti myydyimpien Top vitosessa heti ilmestymisestään lähtien, ja nauttinut jopa ykkössijaakin. Jihuu!

Atenan verkkokauppa Oma kotipesäni.

Booky.fi  

CDON.COM Täällä kirja on minulle varsin mieluisassa ”bestsellerit”-kategoriassa ainakin tämän postauksen kirjoittamisen hetkellä.

Elisa Kirja E-kirjana löytyy!

Info.fi  Toimittavat kotiin ja kivijalkamyymälöistä löytyy myös.

Suomalainen Heidän valikoimassaan kirja on ympäri maan ihan ylintä Lappia myöten. Tosin ainakin yhdestä kirjakaupasta kuulemma on jo myyty loppuun kertaalleen, mikä tietysti ilahduttaa allekirjoittanutta kovasti. Saavat sinnekin lisää ensi viikolla kuulemma, joten eipä hätiä!

Hintavertailua voi harjoittaa helpoiten täältä!

Kirjaani myy myös Akateeminen, mutta he ovat näköjään kirjoittaneet sen tietokantaansa muotoon Kosteusvaurioiita, joten oikeinkirjoitetulla haulla se ei löydy. Nimelläni – Ani Kellomäki – sentään kuitenkin.

Ja toki kirja on myös kirjastoissa kautta maan, mutta (ja tästäkin tietysti olen hullun iloinen) sillä alkaa olla melkoiset jonot. Esimerkiksi Helsingin, Vantaan ja Espoon Helmet -tietokannan mukaan halukkaan täytyy asettua jopa 153 jonottajan hännille. Huh!

Jos pääset kirjaani käsiksi ja harrastat sosiaalista mediaa, niin nappaa ihmeellä minulle kuva ja merkkaa se #kosteusvaurioita. Bongailen niitä supermielelläni!

Tällä viikolla kirjasta on puhuttu paljon lehtipuolella, ja ensi viikolla vierailen sen tiimoilta ainakin aamutelkkarissa (keskiviikkona), Yle X:llä (samoin keskiviikkona) ja Yle Puheessa (perjantaina).

Jänniä aikoja!

 

Lue Long Playn erinomainen artikkeli juomisesta!

Toimittaja-tietokirjailija Antti Järvi, 40, on kirjoittanut Long Playhin erinomaisen mielenkiintoisen jutun juomisesta. Hän pohtii Miksi minä juon -tekstissä alkoholinkäytön syitä ja seurauksia sekä isänsä että oman kokemuksensa pohjalta, ja nostaa pohdinnan yleisemmälle yhteiskunnalliselle tasolle pureutuen alkoholinkäytön sosiohistorialliseen muutokseen ja lainsäädännön kysymyksiin.

Luinpa erittäin suurella kiinnostuksella tämän pohditun, tarkkaan taustoitetun jutun. Siinä oli todella tunnistettavia näkökulmia ja havaintoja niin lapsen kuin tällaisen nelikymppisen, kostean polven kasvatinkin kokemusmaailmasta. Järvi miettii esimerkiksi sitä mekanismia, jolla liikaa juova perheenjäsen ajautuu ulkorinkiin, ja hallitsee kuitenkin samalla häilyvänä haamuhahmona kodin ilmapiiriä keskushenkilönä, jonka ympärillä muut pyörivät.  Järvi onnistuu erinomaisesti tavoittamaan alkoholinkäytön muutkin puolet: sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät myönteiset tuntemukset, arjen yläpuolelle nousemisen kokemukset, yksinäisyyden ja tylsistymisen tunnelmat ja ylipäätään inhimillisen yhteen liittymisen erilaiset kiemuraiset kuviot.

En halua avata juttua tässä liikaa, koska ehdottomasti haluan sinun lukevan sen itse. Vaikka eletäänkin tätä kiihkeimpien juomispuheenvuorojen loppukesää, ei nyt ole tarjolla paasausta eikä syyllistämistä, vaan just sellaista pohdintaa, jota toivon nähtävän vielä paljon lisääkin. Saat tilattua jutun täältä. (Tilaa muuten samalla suosiolla LP pitempiaikaisestikin. 44 euron vuosimaksu on naurettavan pieni hinta sisällön laatuun nähden. Parempaa hidasta journalismia saa hakea.)

Elämmepä todella mielenkiintoista aikaa näin juomishommien suhteen. Me tämän hetken nelikymppiset mietimme ja sanoitamme taustaamme ja nykykokemusta monella tavalla aikaisempia polvia avoimemmin. Erityisen paljon avoimemmin pohdimme näitä alkoholinkäyttöön kytkeytyviä kysymyksiä, eikä ihmekään. Juuri me olemme erittäin kiinnostavassa kohdassa näitä pohtimaan: vietimme lapsuutemme ihan uudella tavalla alkoholia käyttäneen sukupolven lapsina ja iso joukko meistä kasvattaa juuri nyt kodeissamme seuraava polvea niillä rahkeilla. Lapsilla tai ilman, me olemme juuri siinä iässä, joka ottaa aktiivisesti osaa yhteiskunnassa käytäviin keskusteluihin ja uskaltaa jo kokonaan aikuiseksi varttuneena sanoa mielipiteensä niistäkin asioista, jotka eivät nostata pelkästään hyväksyvää hyminää.

Muutamien päivien päästä asetan oman pohdintoni samasta aiheesta julkisen keskustelun jatkoksi. Jännittää, mutta en samalla malttaisi enää yhtään odottaa. Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta -tietokirjani jatkaa tästä Järven ansiokkaan artikkelin aiheesta ja syventää kysymystä reilusti alkoholia käyttäneiden vanhempien lasten ja aikuiseksi varttuneiden lasten kokemuksiin esimerkiksi parisuhteista, vanhemmuudesta, työssä jaksamisesta ja henkisestä ylikuormittumisesta. Samalla, kun tilaat Long Playn, voit ennakkotilata kirjani täältä.

Tupakka, viina ja villit naiset

Oletteko katsoneet YLEn Katkolle-sarjaa?

Minä ensin vähän närkästyin ideaa. Siis sillä tavalla tapapaheksuen, että kaikestako täytyy tosi tv:tä tehdä. Mutta nyt, kolme jaksoa katsoneena, tuumin että onpa vain hyvin tehty sarja. Ja että onhan niinkin, että televisio-ohjelman tekeminen on parhaimmillaan mitä mainioin keino herättää ajatuksia ja keskustelua. Se kuraisin roska sitten sikseen.

Se on sitäpaitsi kieli, jota tämä aika hyvin lukee. Jotenkin tulee sellainen fiilis, ettei koko touhua kannata ylenkatsoa noin niin kuin tavan vuoksi. Muoto mikä muoto.

Katselin eilen viimeisintä, 3/11 jaksoa. Siinä tehtiin psykodraamaharjoitteita Irene Kristerin kanssa. Poru pääsi. Menin aika lailla mukaan. Resonoi omiin kokemuksiin päihdeläheisen kanssa silloin joskus.

Ensin mietin, etten katsoisi koko sarjaa. Juuri siksi. Tuumin, että voisi tulla liikaa ihon alle. Sitten mietin, että tässä ehkä onkin joku keino tajuta. Edes vähän saada kiinni itselle vieraasta ajatusmaailmasta ja logiikasta. Ja siltä ohjelman äärellä on tuntunutkin.

Katselen ohjelmaa toki myös toimittajasilmillä. Katkolle on ulkolainen formaatti. Melkoisen hyvin se istuu meille. Kiinnostaisi nähdä noita muitakin versioita. Painivatko erilaisten päihteiden kanssa? Onkohan heillä kuinka erilaiset meiningit? Suomiviinaa nyt ei kai ainakaan…

Työtä tuollaisen sarjan tekeminen vaatii. Että on löytynyt sopiva porukka. Että saadaan esiin todellisia tunteita ja silti vältytään sortumasta ihan sosiaalipornoon. Eikä se ihan ongelmatonta ole eettiseltä kantiltakaan. Onko väki tajunnut, mihin omilla kasvoillaan ja nimillään sitoutuu? Ottavatko huomioon leimautumisen ja mediamaailman pitkän muistin? Mitä tuumivat sukulaiset ja muut läheiset? Miten paljon vaikkapa ennen katkojakson alkamista kuvattuja kännirypemisiä voidaan näyttää? Ja tätä kaikkea.

Tähän mennessä näyttää siltä, että homma on tekijöillä hyvin hanskassa. Minua viehättää juontajan suora ja konstailematon ote. Tässä ollaan oikeiden ihmisten parissa, eikä tarvitse sortua voivotteluun. Kun toisen meininki hämmentää ja huvittaa, niin sen voi näyttää ihan suoraan. Se on aika rehellistä meininkiä. Tykkään sellaisesta.

Minua kiinnostaisi tietää kuinka moni on löytänyt ohjelman, ja millaisia ajatuksia se on herättänyt. Meneekö liian tirkistelyksi? Loukkaako se, että tällaisesta tehdään viihdettä? Onko tullut tarttumapintaa omiin kokemuksiin?

Luulenpa, että ainakin meillä 70-luvulla syntyneillä on jonkinlainen yhtymäkohta aiheeseen aika myötäsyntyisesti. Saattaa tietysti olla, että olen elänyt jotenkin merkillisellä tavalla rakentuneessa joukossa, mutta ainakin kaikilla omanikäisilläni tutuilla tuntuu olevan joku päihdeongelmainen läheinen.

Mitäs tuumitte sarjasta? Jos et ole katsellut, niin Areenasta pääset kärryille.