Koska viimeksi opit jotain ihan uutta?

Mulla on viime vuodet ollut ajatuksena opetella ainakin yksi itselleni täysin uusi juttu vuodessa. Etten juurtuisi ja jumahtaisi, ja koska se on tosi kivaakin. Kun alkaa johonkin täysin nollatasosta, saa nauttia aika nopeasta edistymisestäkin.

Viime vuoden haaste oli opetella hyppäämään pää edellä. Se onnistui ja oli tosi hauskaa. Grande Finale tapahtui elokuulla Uimastadionilla, kun sujahdin ykkösen ponnarilta pääkkärin. Tuntui huikealta! Mua ei ylipäätään ole saanut hyppäämään mistään mihinkään. Itsensä voittamisen menininkiä.

Tänä syksynä, itse asiassa ihan vasta lokakuun lopussa, kävin opettelemaan YouTubin haltuunottoa. Meillä on ystäväni kanssa alkamassa eräs hauska videoprojekti ja tuntui ääliömäiseltä jo ihan ammatillisitakin syistä, etten tajunnut siitä maailmasta mitään. En ollut katsonut kuin muutaman hassun videon sieltä ennen oman kanavan pystyyn pistämistä.

Edistyminen viikossa on melkoinen. Aloitin suorilla, pitkillä pätkillä. Puhuva pää oli ainut mahdollinen menetelmä, koska en osannut käyttää leikkausohjelmaa. En myöskään tajunnut valoista tai äänestä yhtään mitään. Pistin kuitenkin tekeleen kylmästi ilmoille, koska halusin myös dokumentoida edistyksen.

Eka video noin viikko sitten näytti tältä:

Eilen kuvattu helsinkipäivän pressitilaisuus- ja kakkutreffijuttu taas on tällainen:

Jotain on todellakin tapahtunut, vaikka vielä on harjoiteltavaa!

Yllätyin siitä, miten kivaa tuo on. Siitä tuli vähän niin kuin uusi harrastus. On kiva fiilis oppia uutta ja toteuttaa ideoitaan. Ja kysymykseen siitä, miksi 39 -vuotiaan pitäisi olla kiinnostunut YouTubesta, joka on aika lailla nuorisomiehitetty varsinkin Suomessa, niin sanoisin, että just siksi. Ei ole mitään hyvää syytä pudota pois vähän tajuamasta, mitä seuraava polvi puuhailee täysillä menemään. Siellä liikkuu valtavia joukkoja, ja minä haluan olla mukana siinä kehityksessä.

Päivitän tuota nyt ainakin marraskuun ajan joka päivä. Sinne tulee työkuulumisia ja aika paljon vapaa-aikaakin. Seuraavaksi kohtapuoleen alkaa 60 kummallisinta hakusanaa Kokovartalofiilis -blogille -trilogia. Käyn läpi Eija Vilpas -jutut ja sellaiset erittäin kummat haut kuin ”häpyhuulet niskassa”. Tartun siellä myös tänään saamaani kiitollisuushaasteeseen, jossa viikon ajan käydään läpi kiitollisuutta herättäneet kolme asiaa. Niitä riittääkin!

Tule tilaajaksi, niin saat ilmoituksen uusista videoista.

Mainokset

Sohvan salaisuus

Tänään heti aamusta kovan luokan sohvatunnustuksia tarjolla. Pliiiis sanokaa, että teilläkin on tällaista!

Syksy, mikä sua oikein vaivaa? Aka mihin aika oikein menee?

Marraskuuksi sitten meni! Syksy on merkillinen jakso vuotta. Elokuulta siihen jo jotenkin alkaa virittäytyä. Silloin on vielä niin tuore kesäntuntu, lomaolot akuuttina mielessä ja iho ruskeana, että mielikuvat syksystä ovat vahvan villapaitaromanttisia. Kynttilät. Värit. Ah ruska!

Syyskuuta ei käytännössä ole ollenkaan. Se katoaa jonnekin joka vuosi. Whooooooooossszzzh sinne meni. Töitä, orientoitumista, ihmettelyä, koulut jo käynnissä. Villapaita ei riitäkään ja kaikkien takit ovat vuodessa käyneet ahtaiksi. Se arjen ylitsevuotava: ”onko mikään auki enää sunnuntai-iltana?!”

Miten voidaan, jumalauta, olla jo lokakuussa? Mitä! Mutta ei hätää, kyllä se tästä asettuu. Rauhoittuu siksi kynttiläsyksyksi. Nyt niitä villasukkia puikoille ja sassiin. Ja sitten alkaakin putki. Kellomäkeläiset juhlaviikot. Startataan murun synttäreillä, sitten juhlitaan parisuhteen käynnistyspäivää (mielikuva teinibailujen vessasta ja kahdesta huppelipäisestä nuoresta nojaamassa kaverin äidin pyykkikoneeseen tähän. Somen tukkiminen söpöstelyllä kuuluu asiaan, annetaan siis mennä vaan!), sitten on omat synttärit ja oho välissä oli vielä muidenkin sukulaisten. Huh siunaama. Miten nyt ollaankin jo kuun lopussa taas? Tätäkö on vanhuus nyt?

Syöksykiidosta sitten äkkijarrut tähän pisteeseen, jossa alkaa marraskuu. Ja vuosittain toistuva väittely siitä, ollanko nyt jo talvessa vai vieläkö syksyä mennään. Minusta voitasiin keikauttaa tässä jo talvelle. Sehän nyt on mielipuolisen pitkä muutenkin, ja jotenkin rauhoittaisi ajatus siitä että syksyräpisteleminen jo päättyy.

Paitsi ihan valheellinen olisi se rauhoittumisen olo. Ei tässä mikään pääty, päinvastoin. Tämä lienee toiminnallisimpia marraskuita vuosikausiin. Luvassa on aikamoisia uusia aluevaltauksiakin. Olen niistä kovasti innoissani, vaikka jännittäähän myös. Ei ihan vähän.

Jo 9.11. tiedossa on tosi kivaa, kun ihkaensimmäisen oman kirjoituskurssini ilta viimein koittaa! Munakello valmiiksi ja terät lyikkäreihin, kohta mennään! (Virallinen ilmoittautumisaika on jo ummessa, mutta jos nyt tätä lukiessasi tulet siihen ihan oikeaan johtopäätökseen, että hitto oispa pitänyt sittenkin mennä, niin laitapa viestiä niin lisätään sut vielä joukkoon!)

Saman viikon lopussa olen junnuderbyleirillä juttelemassa junioritoiminnasta derbyseurojen väelle. Pitkästä aikaa laitan myös omat luistimet jalkaan ja häärin apuopena aloitteleville.

Seuraavalla viikolla käyn pitämässä luennon messuyleisölle. Whaaaaat?! Kyllä vain. Eka kerta laatuaan sellainenkin kokemus.  En vielä kai saa kertoa mitä ja missä, mutta kuitenkin. Ihan älyttömän kivaa, että pyydettiin!

Sitten vielä pääsen toimimaan juontajana eräässä hienossa hyväntekeväisyystapahtumassa täällä kotipaikkaukunnalla, lempikirkossani vieläpä!

Saanko nyt sanoa tähän ihan suoraan, miten älyttömän onnellinen olen just nyt kaikista näistä uusista jutuista elämässäni? Siis älyttömän! Kun vielä tuossa alkusyksystä olin vähän (helvetisti) siipi maassa sen erään tosi paljon toivomani työmahdollisuuden mentyä mistiin, niin nyt on kyllä todettava ihan vilpittömin mielin, ilman mitään defenssiyrityksiä, että on se kyllä jotenkin totta kun sanotaan uusien ovien aukeavan toisten sulkeutuessa. Silloin ajattelin hetken, ettei mitään kivaa enää ikinä olisi tiedossa ja kaikki vanhakin kiva lakkaisi. Olin niin tosi väärässä!

Yksi mun upea ystäväni linkitti silloin mulle tuon postin lopussa olevan laulun. Ja sen sanoma toteutui!

Uutena juttuna meinaan myös pitää tuota YouTuben videopäiväkirjaa. Päivitän sitä joka päivä ainakin marraskuun ajan. Luvassa jännittynyttä valmistautumista noihin yllämainittuihin juttuihin, ja toivottavasti myös onnelliset helpotuslöpinät niiden päätteeksi. Tilaapas se kanava, niin pääset mukaan bäkkärille. Sinne saa myös mieluusti lähettää terkkuja tai jutustella muuten vaan.

Ja niin, onhan marraskuussa muut perushommat tietty myös. Eihän arki tässäkään kuussa tarkoita vain noita kohokohtia, vaan aika tavalla ihan normiduuneja ja muuta mutapainia. Aika akuutisti mietin, mikä mielipuolinen idis oli imoittautua sekä aikuiskasvatuksen että luovan kirjoittamisen pitkille opinnoille ja ottaa suoritettavaksi vielä arabian kielikurssikin. Mutta niin se täällä menee, vähän lumipallon lailla. Myös niitä hommia päivittelen tuolla vlogissa kuun kuluessa.

Oon valmis marraskuu!

Oh, olen aikuisvloggaaja!

YouTube ja vlogihomma on kiinnostanut mua jo hyvän aikaa. Olen seuraillut, millä innolla omat kersat ja tutut teinit siellä viihtyvät tilaamiensa vlogien äärellä. Kun olen itse mennyt katselemistarkoituksessa langoille, on aika pian tullut fiilis, ettei mulle ole siellä juuri tarjontaa.

30+ -ikäisiä suomalaisia vloggaajia ei liikoja ole, ja vaikka nuorempien hommat ovat aika hauskoja nekin, niin tuumin, että olisi siellä paikka tämmöiselle ihan kunnolla aikuisellekin. Tuumasta toimeen. Ilman sen isompaa itsesensuuria tai liian korkeita laatukriteereitä editoinnin suhteen pistin pystyyn oman kanavan ja aloitin vloggaamisen. Tubettamisen. Hitto. Sen homman.

Jos haluat tulla kurkkimaan mun vapaan kirjoittajan erittäin sekalaista duuniarkea tänne keittön pöydän ääreen ja mukaan erilaisille keikkareissuille, niin pistä mut tilaukseen. Tänään aloitin kahdella postilla ja jo toisella päädyttiin sänkyyn.